Yle aloittaa venäjänkieliset UUTISET! Milloin somaleille omansa?

http://yle.fi/uutiset/yle_aloittaa_tv-uutiset_venajaksi/6618500
Ylen pienessä tv-studiossa käy kuhina.

Yle Novostin eli Ylen venäjänkielisen toimituksen väki harjoittelee piakkoin alkavien uutislähetysten tekoa.

Venäjänkielisillä tv-uutisilla Yleisradio haluaa palvella ensisijaisesti Suomen venäjänkielisiä, joita on yli 50 000. Määrä kasvaa tulevaisuudessa.

- Tavoitteena on pystyä tuottamaan verkkoon, radioon ja nyt televisioon suomalaisista lähtökohdista tehtyä venäjänkielistä uutismateriaalia, uutispäätoimittaja Jouni Kemppainen Yle Uutisista kertoo.

Novosti Ylen materiaali on levinnyt myös venäläiseen mediaan.

- Niin on käynyt etenkin silloin, kun suomalainen ja venäläinen mediakäsitys tapahtumien luonteesta on kenties eronnut, Kemppainen toteaa.

Lapsikaappauskiistat ovat tästä yksi esimerkki.

”Tästä tulee hitti”

Venäjänkieliset tv-uutiset nostaa ruutuun muun muassa Yle Novostin tunnetuimman toimittajan ja radioäänen, Levan Tvaltvadzen.
Hänen ohella lähetyksiä juontavat Katja Liukkonen ja Lioubov Shalygina.
14233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Toivottavasti tässä ei ole taka-ajatuksena saada suomenvenäläisiä kääntymään poliittisesti nyky-Venäjää vastaan kohdistamalla heihin venäjänkielistä antiputinilaista ja russofobista propagandaa. Mikäli sellaista ilmenee, Suomen mediaa seuraavalta Venäjältä ei jää asia huomaamatta, eikä se jää vaille jälkiseurauksia.

Äänestä
  • ainoa hyvä puoli, mutta turha pelätä neukkumielisestä ylestä.

    Äänestä

http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-12-18_001.html
Venäjän kielen asemasta Suomessa on syytä keskustella
1.Ruotsinkieliset rannikolla ja venäjänkieliset idässä
2.Venäjästä virallinen vähemmistökieli?

Koko dokumentti yhdellä sivulla

--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja: Aku Alanen on yliaktuaari Tilastokeskuksessa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2007.

Venäjän kieli on ottamassa uudelleen paikkaa Suomen kartalla - karttatarkastelun mukaan venäjä valtaa asemia itärajan tuntumassa. Venäjänkielisten maahanmuutto näyttää jatkuvan ripeänä ainakin ensi vuosikymmenen puoleenväliin saakka. Nyt olisi sopiva aika käydä keskustelua venäjän kielen asemasta Suomessa.

Suomi on ollut eurooppalaisessa ja pohjoismaisessakin kontekstissa lintukoto, sillä maamme on jäänyt sivuun suurista maahanmuuttovirroista. Vasta yhdeksänkymmentäluvun alun jälkeen maahanmuutto on alkanut lisääntyä, ja samalla vieraita kieliä äidinkielenään puhuvien määrä on luonnollisesti kasvanut. Maahanmuuttajien joukossa venäjän puhujat ovat suurin ryhmä.

Venäjänkielisten kasvaneesta maahanmuutosta on vaikeata erottaa Neuvostoliiton hajoamiseen ja globalisaatioon liittyviä asioita, mutta joka tapauksessa venäjänkielisten muutto Suomeen alkoi lisääntyä 1990-luvun alussa. Suurin ryhmä 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alussakin olivat suomensukuiset paluumuuttajat, ja sen lisäksi hyvin monet ovat tulleet Suomeen avioliiton solmimisen vuoksi. Myös opiskelu ja työnteko maahantulon syinä ovat lisääntyneet.

Vielä 1990-luvun alussa venäjänkielisten määrä oli reilusti alle 4 000, mutta nykyään se ylittää jo 42 000 henkeä. Toistaiseksi venäjänkielisten suhteellinen osuus koko maassa jää 0,8 prosenttiin. Venäjänkieliset ovat kuitenkin keskittyneet suurimpiin kaupunkeihin ja myös joihinkin pieniin kuntiin itärajan tuntumassa. Eräs kiinnostava näkökulma liittyykin venäjänkielisten ja ruotsinkielisten määrän suhteisiin Suomen kunnissa.

Ruotsinkieliset rannikolla ja venäjänkieliset idässä

Ruotsinkielisten asutus on vanhastaan keskittynyt rannikkoseuduille. Venäjänkieliset puolestaan asuvat enimmäkseen pääkaupunkiseudulla ja itärajan tuntumassa. Kannattaa muistaa, että ennen autonomian aikaa Kymijoen itäpuolinen alue kuului Venäjälle - tämä Vanha Suomi liitettiin Suomen osaksi vasta noin 200 vuotta sitten.

Venäjänkielisiä on Suomessa vasta 15 prosenttia ruotsinkielisten määrästä, mutta osuus on kasvussa. Monilla Suomen alueilla venäjänkielisten määrä ylittää jo ruotsinkielisten määrän. Kuviosta 1 voidaan havaita, missä kunnissa venäjänkieliset ovat nykyisin ruotsinkielisiä suurempi kieliryhmä. Kuviosta 2 puolestaan nähdään venäjänkielisten asukkaiden määrän kasvu vuodesta 2000 vuoteen 2006 - eräillä alueilla kasvu on ollut suhteellisen runsasta.

Kuvio 1. Venäjänkielisten asukkaiden suhde ruotsinkielisiin kunnittain 2006
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Äänestä
  • Menisi vaan taas rajat kiinni ja ryssat sinne minne kuuluukin.

    Äänestä

Onhan sieltä tullut joikujienkin eli nunnukoiden kielisiä uutisia iät ja ajat.

Äänestä
  • Saamelaisilla on täysi oikeus elää Suomessa ja saada palveluja kielellään, ryssia täällä ei edes pitäisi asua kuin pakolliset edustajat, jos niitäkään.

    Äänestä

No on tämä ainakin parempi hanke kuin Musta Marski -elokuva. Toivottavasti se kenialainen ei tule niitä venäjänkielisiä uutisia lukemaan.

Äänestä

YLEN:n pas'ka kanavilla ei ole ollut tekstitystä nokian seudulla kahteenpäivään. Suomenhurrien suojatyöpaikan johtaja KIVINEN voisi ensin laittaa pas'kalaitteensa kuntoon.

Äänestä

Tuskinpa Suomessa asuvat venäläiset ovat kiinnostuneita Ylen homopropagandasta. Varmasti luotettavampaa tietoa maailman asioista he saavat Venäjän omista tiedotusvälineistä.

Äänestä
  • Ja myönnät jopa homoja pelkääväsi. Sinähän neiti olet.

    Äänestä

  • Voi kommaria kirjoitti:

    Ja myönnät jopa homoja pelkääväsi. Sinähän neiti olet.

    Olen ylpeä siitä mitä olen ja minua kutsutaan homofoobikoksi eli homopelkääjäksi. Ja naimaton tyttönen olen siis neiti. Ihan sama miksi te homoliberaalit nimittelette, olen silti tyytyväinen itseeni ja siihen, että uskallan sanoa oman mielipiteeni.

    Äänestä

Onhan niillä jo tuo Radio Sputnik. Se ei kuulu kuitenkaan koko suomessa.
http://radiosputnik.fi/

Äänestä

Onhan tuollainen suomalaisellekin mielenkiintoista.

Äänestä

Ja onhan nyt tuo tonenkin "Дорожное радио" (Dorozhnoe radio), joka kuuluu samoilla kuuluvuusalueilla kuin Radio Spitnik.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Новости на русском kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/yle_aloittaa_tv-uutiset_venajaksi/6618500
Ylen pienessä tv-studiossa käy kuhina.

Yle Novostin eli Ylen venäjänkielisen toimituksen väki harjoittelee piakkoin alkavien uutislähetysten tekoa.

Venäjänkielisillä tv-uutisilla Yleisradio haluaa palvella ensisijaisesti Suomen venäjänkielisiä, joita on yli 50 000. Määrä kasvaa tulevaisuudessa.

- Tavoitteena on pystyä tuottamaan verkkoon, radioon ja nyt televisioon suomalaisista lähtökohdista tehtyä venäjänkielistä uutismateriaalia, uutispäätoimittaja Jouni Kemppainen Yle Uutisista kertoo.

Novosti Ylen materiaali on levinnyt myös venäläiseen mediaan.

- Niin on käynyt etenkin silloin, kun suomalainen ja venäläinen mediakäsitys tapahtumien luonteesta on kenties eronnut, Kemppainen toteaa.

Lapsikaappauskiistat ovat tästä yksi esimerkki.

”Tästä tulee hitti”

Venäjänkieliset tv-uutiset nostaa ruutuun muun muassa Yle Novostin tunnetuimman toimittajan ja radioäänen, Levan Tvaltvadzen.
Hänen ohella lähetyksiä juontavat Katja Liukkonen ja Lioubov Shalygina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu