PÄIVÄN SANA

Aamen!

Joka päivä huolta vailla

Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne.
2 Piet. 1:19

Aikamme ihminen luottaa näkemiseen ja kokemiseen, mutta Jumala ohjaa kiinnittämään katseen sanaansa kuin pimeässä loistavaan lamppuun. Katse siis pois sydämestä ja mieli omasta viisaudesta. Kun keskitytään kokemuksiin tai omaan järkeen, on vaarana kadottaa Kristus. Kun keskitytään sanaan ja evankeliumiin, voivat kokemuksetkin elää raittiissa rajoissa. Uskon perusta on aina oman sydämen ulkopuolella. Jumalan sanaan voi luottaa jopa tunteittensa vastaisesti. Keskeisin lupaus on se, että Jeesus ei heitä pois ketään, joka häneen turvaa. Lupaus on totta silloinkin, kun sydän vakuuttaa, ettei meistä ole armon omistajiksi, että näin syntistä ja epäuskoista ihmistä ei voi Jumalakaan enää armahtaa. Jeesus lupaa sanassa, että sitä, joka hänen luokseen tulee, ei ajeta pois, vaan hänet armahdetaan. Kuka ikinä tahtoo uskoa Kristukseen pelastuakseen, myös pelastuu.
--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Näitä Vähäsarjan tekstejä kannattaa lukea.

Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!
Matt. 6:25–26

Kun ihminen tulee elämässään pysäytetyksi, hän alkaa oivaltaa uudella tavalla murheettomuuden ylistyksen. Silloin on pakko siirtyä puhtaasti Jumalan huolenpidon varaan. Elämään päivä kerrallaan. Asiat yksinkertaistuvat ja pelkistyvät. Saa huomata, että elämän murheessa Jeesus hoitaa yhä uudelleen iltaan ja seuraavaan aamuun. Raskaan ristin kantamisessa hän on läsnä. Tulevaisuus voi olla sakeaa sumua, mutta tähän asti on Jumala auttanut. Huomisesta ei ole tietoa, mutta taaksepäin katsoen näkee Herran kädenjäljen. – Niin kuin tähän asti, niin on myös oleva tulevaisuudessa: tänään auttaa Herra. Kun huominen saapuu murheineen, saapuu myös Herra Jeesus. Tänään auttaa Herra, ja elää voi yhtä päivää kerrallaan.



--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Joka päivä huolta vailla

Älä yhtään pelkää sitä, mitä joudut kärsimään.
Ilm. 2:10

Kukaan ei toivo itselleen kärsimystä. Meillä on luontainen tahto elää ja vastustaa vaikeuksia. Meihin puhallettu elämänjano pitää yllä toivoa vaikeidenkin elämäntilanteiden keskellä. Eikä kärsimyksessä sinänsä ole mitään hyvää. Sehän tarkoittaa kipua, ahdistusta ja pettymyksiä – pahimmillaan kuolemaa. On kuitenkin olemassa kärsimystä, johon kristittyjä saatetaan kutsua. Se kutsu on kunnia-asia. Jeesuksen nimen tähden kärsiminen on joillekin annettu etuoikeus. Paavali joutui toistuvasti kokemaan sen saarnamatkoillaan viedessään evankeliumin ilosanomaa pakanamaailman keskelle. Hän oppi pitämään kärsimystä toisarvoisena. Elämä ja kuolema kuuluivat Kristukselle. Paavali oli saanut nähnyt taivaan avoinna, eikä hän enää pelännyt kuolemaa. Hän tiesi, että se, mikä uskovaa odottaa, on niin paljon suurempaa ja parempaa kuin ajallinen elämä. Kärsimys on katoava luonnonvara.



--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Kehotamme teitä, veljet: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä.
1 Tess. 5:14

Kärsivällisyys syntyy siitä, että otamme vakavasti Jumalan sanan. Sana osoittaa, että kenelläkään ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla kärsivällinen toista kohtaan, koska Jumala suostuu olemaan niin kärsivällinen meitä itseämme kohtaan. Kurittomia ojennamme lujasti ja lempeästi. Kärsivällisesti ja rohkaisevasti opetamme kaikkia, että saisimme nähdä pysyvää hedelmää. Jumalan valtakunnan vaivaan me iloisesti lähdemme ja välitämme sanaa sellaisena kuin sen saimme. Välittäjä välittää, ei muokkaa tai muuta. Pidämme siksi kiinni vanhasta Raamatusta ja vanhasta kristinopista ja tarjoamme niitä kaikille, jotka kaipaavat elävää Jumalaa. On ihme, että saamme tehdä Jumalan valtakunnan työtä. Tuntuuhan itsestämme, että varustuksemme on liian kevyt ja sanoman välittämisen taitomme kovin vaatimattomat.



--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Elämää hän sinulta pyysi, sinä lahjoitit sen hänelle, pitkän iän, ikuisen elämän.
Ps. 21:5

Elämä on kaventunut suorittamiseksi, kauneudeksi ja tehokkuudeksi. Ihmisen arvo määritellään helposti menetettävien saavutusten tai ominaisuuksien mittareilla. Me itsekin hairahdumme arvioimaan omaa elämäämme näiden asioiden kautta, emmekä osaa päästää turhuuden tavoittelusta irti. Voisivatko sairaudet tai vaikeudet olla siksi Jumalan armollista puhetta ja avata maisemia, jotka muuten jäisivät kokonaan havaitsematta? Jopa kaikkein koskettavimpia ja kauniimpia maisemia?

Ennen vierailtiin sairasvuoteiden äärellä, että opittaisiin elämää. Nyt niitä pelätään ja kartetaan. Vakavasti sairastunut ystävä sanoi tajunneensa, että tärkeintä eivät ole saavutukset, vaan itse elämä. Jääkö oma elämämme elämättä, kun hamuilemme vain tulevaisuudessa olevia asioita ja unohdamme annetun hetken? Liian kauas katsellessa voivat lähellä olevat parhaat asiat jäädä huomaamatta. Sairaus voi siksi myös parantaa.
--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Häpeä on murtanut sydämeni, haavani ei parane. Turhaan minä odotin sääliä, kukaan ei minua lohduttanut.
Ps. 69:21

Häpeä on hylätyksi tai vähätellyksi tulemisen pelkoa. Jos muiden ajatukset meistä olisivat merkityksettömiä, ei häpeääkään tunnettaisi. Häpeän kokeminen on sinänsä tervettä. Se osoittaa, että elämme merkityksellisessä yhteydessä toisten ihmisten kanssa. Se merkitsee, että toisten ajatukset ovat tärkeitä. Häpeään joutunut, pettynyt tai langennut lähimmäisemme ansaitsee meiltä rakastavan ja oikeudenmukaisen kohtelun. Tarkoitus on, että hänen haavansa voisivat parantua eivätkä pahentua. Häpeää kokeva janoaa armollisen mielen kosketusta. Ja sen hän ansaitsee, sillä olemme armahduksen varassa itsekin. Jokainen on synnin alainen ja riippuvainen Jumalan säälistä. Mitä muuta voisimme tehdä kuin armahtaa ja antaa anteeksi silloin, kun häpeää tunteva tahtoo muuttaa elämänsä suunnan? Häpeän hyväksikäyttäminen on sen sijaan pahinta mahdollista väkivaltaa.
--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen.
Gal. 3:26

Paavali kirjoittaa syvemmin kuin mitä nykykäännöksemme pystyy avaamaan. Lause tulisi kääntää ajatuksellisesti erikoisessa muodossa: ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, koska uskovina kuulutte Jeesukseen.” Paavali ei siis sano, että me vain uskomme tai luotamme Jeesukseen, vaan paljon enemmän: uskovina me kuulumme häneen, olemme osa maailmanlaajaa Kristus-ruumista. Vanhan testamentin lupaus siunauksesta annettiin Abrahamin jälkeläiselle, Kristukselle, ja kun meidät kasteen ja uskon kautta liitetään Kristukseen, myös me olemme tämän siunauksen vastaanottajia. Samaa kuvaa lause: ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.” Kasteessa emme vain liity ulkonaisesti Jeesuksen omiksi, vaan meidät puetaan Kristukseen. Kuva on kaunis ja vahva. Kristuksen puhtaus, armo, anteeksiantamus ja kaikki Jumalan hyvä puetaan meidän yllemme, ja niin kuin kastemekko lapsen päällä ne peittävät kaikki puutteemme, syntimme ja heikkoutemme.
--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Vaikka tahtoisinkin ylpeillä, en olisi mieletön, sillä puheeni on totta. Sitä en kuitenkaan tee, jottei kukaan ajattelisi minusta enempää kuin hän minusta näkee tai kuulee.
2 Kor. 12.6

Paavali osoittaa superapostoleista viehättyneille seurakunnille, että hänkin voisi kehuskella näyillään. Mutta Paavalille on tyypillistä, ettei hän niistä puhu saarnoissaan tai julista suureen ääneen seurakunnissa. Ne olivat rakennukseksi ihmiselle itselleen, mutta eivät kaikille hyödyllistä kuultavaa. Paavali pelkäsi, että näyistä ja muista ihmeistä tehtäisiin pian oikean uskon malli tai kristittyjen uskon arviointiperuste. Syntinen ihminen arvioi kuitenkin uskonasioita yleensä aivan väärin. Kokijoista ja ihmeiden tekijöistä tehdään heikoin perustein merkittäviä, ja toisenlaiset armolahjat omaavista vähemmän tärkeitä. Taivaassa tulee olemaan suuria yllätyksiä sen suhteen, ketkä olivatkaan ”tärkeimpiä palvelijoita”, ketkä vähäisempiä. Jumalan valtakunnassa viimeisiltä näyttävät ovat ensimmäisiä.

--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Anna merkki, joka lupaa minulle hyvää. Häpeä vihamiehilleni! Saakoot he nähdä, että sinä, Herra, autat ja lohdutat minua.
Ps. 86:17

Me olemme Kaikkivaltiaan Jumalan rakkaita lapsia. Vain sana Herraltamme ja kaikki olisi toisin. Tätä ajatellen on joskus vaikea seurata, miten Jumalan vastaiset ajatukset ja teot näyttävät menestyvän paremmin kuin oikeudenmukaisuus ja totuudellisuus. Psalmin kirjoittajat antavat tällaistenkin rankkojen tuntemusten vuotaa Jumalan eteen: anna merkki, aseta vihamieheni häpeään, saakoot he nähdä, kenellä on valta! Näin saa sanoa Jumalalle silloin, kun rehellisesti niin tuntee. Tunteiden kieltäminen ei asiaa miksikään muuta. Jumala kestää vuodatuksemme ja lupaa, että oikeudenmukainen tuomio saatetaan kerran voimaan ja kaikki väärä korjataan. Kerran kyllä, mutta ei ehkä aivan vielä. Vielä nyt on armon aika, vielä on vihamiehilläkin mahdollisuus kääntyä ja löytää suojansa Vapahtajan luota. Vielä nyt saa anteeksi, vielä armoa tarjotaan niillekin, jotka eivät siihen näytä taipuvan. Vielä nyt minäkin saan anteeksi anteeksiantamukseen taipumattoman sydämeni.

”Kuka sitten voi pelastua?” kysyivät kuulijat. Jeesus vastasi: ”Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.”
Luuk. 18:26–27

Ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa tavallinen ajattelu kääntyy päälaelleen. Jumalan valtakunnassa pohjattoman syntinen ihminen saa ilman minkäänlaista kohtuullisuutta kaikki mahdolliset ja mahdottomat syntinsä anteeksi, kun hän turvautuu Jeesukseen. Jumala itse avasi tämän tien, kun hän tuli maan päälle ihmiseksi, kuoli ryövärin tavoin ristillä, sovitti koko maailman synnit ja nousi ylös kuolleista. Nyt hän tulee jokaisen sitä tahtovan luokse sanansa ja sakramenttiensa välityksellä ja kuulee heidän rukouksensa. Hän antaa apua pyytäville tulevaisuuden ja toivon. Jumala itse on tehnyt kaiken, mitä pelastumiseemme tarvitaan ja nyt hän kutsuu: Tule ja omista anteeksiantamus rohkeasti itsellesi. Saat kaiken lahjaksi. Saat kaiken, mitä tarvitset elämää, kuolemaa ja ikuisuutta varten, kun vain annat minun auttaa. – Ja mehän tulemme, tulemme niin mielellämme.
--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi, sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen. Älä ole kaukana nyt.
Ps. 22:11–12

Kaikki, mitä olemme kokeneet tähän saakka elämässämme, toimii kasvattajana tulevaan. Tulevaisuuteen liittyvien kysymysten äärellä saamme rukoilla turvallisesti Psalmin kirjoittajan sanoin: ”Älä ole kaukana nyt…” Älä ole kaukana nyt, kun kohtaan edessä olevan, mitä en vielä voi nähdä. Kun kohtaan sen, mihin olet minua elämänkokemusten kautta varustanut. Älä ole kaukana, onhan tämä sinun antamasi tie, jonka olet itse kulkenut edeltä. Älä ole kaukana, pyydän, etkä koskaan olekaan. Lupaus läsnäolostasi koskee jokaista päivää ja jokaista hetkeä. Sinun käsissäsi muutama kala ja leivän pala muuttuvat ruoan paljoudeksi. Ohjaa katselemaan luottavasti tulevaan. Näkemään todeksi sellaista, mikä ei vielä ole näkyvää. En ehkä saa nähdä elämäntyöni tai uskoni hedelmää, mutta tiedän, että käsissäsi pienikin voi olla suurta, vaatimaton merkittävää..
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.
Ps. 8:5–6

Ihmisen asema on muuhun luomakuntaan nähden ainutlaatuinen, sillä me voimme elää yhteydessä, ”puheväleissä”, Jumalamme kanssa. Meidät on luotu Jumalan kuvaksi, heijastamaan hänen kaltaisuuttaan. Jotain surullista kuitenkin tapahtui ihmiskunnan historiassa. Jumalan kaltaisuus ja Jumalan kuva särkyi. Jouduimme kuolemanalaisuuden tilaan syntiinlankeemuksen seurauksena. Välimme Jumalaan rikkoutui. Tuon välirikon, kuilun, tuli Jumala itse Jeesuksessa kuromaan umpeen. Kaikille on avattu Jeesuksen kuoleman hinnalla ja ylösnousemuksen voimasta avoin ja vapaa tie Jumalan luo, sinne, missä Jumalan kuva ja kaltaisuus tulee kerran olemaan jälleen täydellisen eheä. Jeesus on porttimme ja siltamme Isän luokse taivaaseen. Portti, joka on juuri sopiva, ja silta, joka on kevyt kuljettavaksi

Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.
Joh. 16:14–15

Kun Jeesus otettiin Isän luokse, saapui maailmaan Pyhä Henki. Pyhä Henki ei ole voimavirta eikä hän halua olla keskeinen ylistyksen kohdekaan, vaan hän on persoona, joka osoittaa Kristusta. Pyhä Henki ei puhu omissa nimissään, vaan sen, minkä saa Kristukselta sanottavaksi. Henki lähtee Isästä ja Pojasta eikä hän toimi irrallaan Kristuksen ristin sanomasta ja Raamatun sanasta. Hän johdattaa omiaan totuuden tielle. Pyhä Henki jakaa Jeesuksen sanoja, ja Jeesuksen sanat ovat Isän tahto. Pyhä kolmiyhteys on yksimielinen Jumalan sanan jakamisessa. Luterilainen usko nojaa aina siihen, että Jumalan sana on erehtymätön ja riittävä ohje eikä uutta ilmoitusta enää tule. Kirkon historia on osoittanut, että piispat ja kirkolliskokoukset voivat erehtyä. Vain Jumalan sana on aina luotettava. Meille siis riittää hyvin Raamattu ja me varomme sellaista Hengen johdatusta, joka vie pois Jumalan sanasta.



--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.
2 Piet. 1:21

Ihmisen herättäjä on aina Jumalan Pyhä Henki, joka toimii sanan ja sakramenttien kautta. Jumalan sana vaikuttaa kasteessamme ja sinetöi meidät Jeesuksen omiksi. Kasteen armosta etääntyneen Pyhä Henki voi herättää muistuttamalla aiemmin kylvetystä sanasta. Sana voi kohdata puhuttelevasti hetkessä, jossa sitä kuullaan tai luetaan. Joskus sana antaa jälkikäteen selityksen sille, mikä elämää on kohdannut. Ilman sanaa me emme kuitenkaan voi tunnistaa Kristusta tai uskoa sovitukseen. Eri tavoin sanan kautta Pyhä Henki tekee Jeesuksen eläväksi sydämelle. – Muslimimaailmassa on tavallista, että kristityksi tullaan näkemällä vaikuttava uni tai näky. Jälkeenpäin sanan pohjalta voidaan ymmärtää nähty tai koettu ja tajuta Jeesuksen merkitys Jumalan Poikana. Raamatun sana antaa näylle tai kokemukselle oikean selityksen ja sisällön. Sana on aina se, joka herättää, antaa uskon ja pitää siinä.
--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.
Ef. 5:33

Mitä rakkaus on? Se on kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys odottaa, antaa toiselle tilaa, ei pyri muuttamaan häntä halujensa täyttäjäksi. Se on lempeyttä. Lempeys jättää sanomatta, vaikka tekisi mieli, se puhuu toisesta hyvää ja toiselle hyvää. Rakkaus ei kadehdi. Se näkee, että toisen hyvä on yhteistä hyvää ja onnistuminen on jaettuna kolminkertaista. Rakkaus ei pöyhkeile. Se asettaa toisen toiveet omien edelle, se asettuu rakkaansa palvelijaksi. Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Se ei pyri muuttamaan toista, syyttämään toista tai nolaamaan toista. Rakkaus ei etsi omaa etuaan, vaikka se olisi vahvemmilla ja olisi kiusaus vaatia hyvää itselleen. Rakkaus ei katkeroidu eikä muistele kärsimäänsä pahaa, vaan se tahtoo antaa anteeksi ansiotta. Anteeksiantaminen on unohtamista, toisen puutteiden peittämistä. Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan silloin, kun totuus voittaa. Turvallisessa ilmapiirissä uskalletaan avoimuuteen ja haavoittuvuuteen. Rakkaus luottaa, ettei sitä käytetä hyväksi. Sitä rakkaus on.

Muista, Jaakob, sinä minun palvelijani, muista, Israel, että minä olen sinut muovannut, sinä olet minun palvelijani, sinä et minulta unohdu, Israel.
Jes. 44:21

Uskaltaisimmeko ajatella, että olemme Kaikkivaltiaan Jumalan luomia, sovittamia, valitsemia, omakseen ottamia ja hänelle syvästi rakkaita? Järjellämme saatamme sanat kuulla ja hyväksyäkin, mutta kuulisimmeko ne nyt myös sydämellämme? Nousisiko ihmettely siitä, että Jumalan käsi on meidät tehnyt? Kiittäisimmekö Jumalaa Kristuksen sovitustyöstä, joka on poistanut harteiltamme syntiemme taakan? Ylistäisimmekö Herraamme valinnan armosta, jonka olemme saaneet osaksemme? Nousisiko sydämestä hänen kunniansa ylistys kasteen lahjasta, joka säilyy aina matkavaatteenamme? Muistaisimmeko kiittää uskon lahjasta, siitä, että Isä on ottanut meidät valtakuntaansa? Siitä, että hän ei koskaan unohda meitä, omiin käsiinsä piirtämiä. Olisiko kohtuullista, että kiittäisimme ja ylistäisimme häntä kaikista suurista lahjoista, joita jatkuvasti nautimme?

Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.
Joh. 17:23

Kristityt eivät kuulu sydämeltään maailmaan, eivätkä ole sen kanssa yhtä, mutta Jeesuksen kanssa he sitä ovat. Siksi Jeesus rukoilee kaikkien niiden puolesta, jotka koskaan tulevat ottamaan sanan vastaan. Hän pyytää, että he olisivat yhtä saman ruumiin jäseninä. Sanan sulautuessa uskovaan elämän virta kulkee Jeesuksesta kristittyyn ja kristitty tulee Jeesuksen kanssa yhdeksi. Tapahtuu, niin kuin kreikankielessä sanotaan, että ”he ovat täydellistyneet yhdeksi”. Mitä lähempänä me olemme Herraamme, sitä voimakkaammin näemme totuuden samalla tavalla. Yhteys kristittyjen välillä ei tarkoita yhdessä touhuamista sisäisesti erimielisinä, vaan sisäisen yhteyden löytymistä mahdollisimman lähellä Jumalan sanan totuutta. Sillä totuus on yksi, niin kuin evankeliumikin on yksi. Kun kristityt hakeutuvat lähemmäs toisiaan, sen tulee tapahtua lähentymällä Herraa ja hänen sanaansa.

© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa.
Apt. 20:32

Älköön meiltä koskaan kadotko herkkä tunto Jumalan sanan äärellä. Kristityn elämä on elämää kädestä suuhun. Me tarvitsemme jatkuvasti evankeliumin uudelleen omistamista, ehtoollisen leipää ja rukouksen yhteyttä Isäämme. Me tarvitsemme jatkuvaa puhdistautumista Jeesuksen veressä, sillä maailman teitä kulkiessa ei voi välttää kaikenlaisen lian ja saastan tarttumista. Joka toisin kuvittelee, katsokoon, ettei lankea vielä pahemmin. Maailman hämäryydestä huolimatta kristitty elää kaikissa olosuhteissa Jeesuksen omana nauttien vanhurskautta, iloa ja rauhaa, jolla Pyhä Henki hänet ympäröi. Armosta eläminen tuo vapauden ja levon. Herramme ihmeellisesti rakastaa syntisiä ja viihtyy mahdottomien ihmisten seurassa. Meillä on siksi parasta mahdollista matkaseuraa ja kutsumme samalle matkalle muitakin mahdottomia tapauksia.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.” Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Sen sanottuaan hän nukkui pois.
Apt. 7:59–60

huolta-vaillaEnsimmäisenä kristittynä marttyyrina kuollut diakoni Stefanos näki juuri ennen kivittämistään Jumalan kirkkaan valtaistuimen ja Jeesuksen istuvan Isän oikealla puolella. Nähtyään avoimen taivaan ja rakkaan Herransa, hän kykeni näkemään myös vainoojansa oikein. He toimivat vain siten kuin heidän pitikin toimia, kun eivät Kristusta tunteneet. Kivittämistä seurasi hyväksyen vierestä myös Saul, tuleva apostoli Paavali. Stefanoksen rukoukset kivittäjiensä armahtamisesta ja hänen rakkautensa vihaajiaan kohtaan olivat omalta osaltaan kutsumassa Paavalia oikealle tielle. Jeesuksen ilmestyessä evankeliumi tavoitti lopulta hänetkin, joka oli kiivaasti vainonnut siunaajaansa. – Sanotaan, että rakkaus kykenee voittamaan maailman. Voittakoon Kristuksen rakkaus meidätkin rakastamaan yhä syvemmin niitä, jotka Isä Jumala tiellemme lähettää. Olkoot he keitä tahansa, missä tahansa.
--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta



























© 2013 Suomen Raamattuopisto. Suunnittelu: Tero Ahonen

Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.
Matt.11:30

Jeesus ei vapauta meitä elämän kuormista. Hän ei vapauta omiaan kulkemasta ihmisinä ihmisen tien iloineen ja suruineen. Usko Jeesukseen ei ole vakuutus murheettomuudesta tai lupaus terveydestä ja tasapainosta. Yksin kannettuina taakat voivat olla ylivoimaisia, mutta Jeesuksen kanssa niistä tulee sopivia, joskus jopa kevyitä. Kevyellä kuormalla Jeesus tarkoittaa varsinaisesti uskonnollisia sääntöjä ja kieltoja, jotka voivat kuormittaa tunnollisia ja herkän omantunnon omaavia ihmisiä. Jeesuksen yhteydessä ei ole tarkoitus elää käskyjen ja kieltojen orjuuttavassa ilmapiirissä, vaan hänen omansa elävät yhteydessä Herraansa. Jeesuksen sanat ja teot vapauttavat ihmisen, päästävät raskaan taakan alta, julistavat riemuvuotta, aikaa, jolloin velat on maksettu ja synnit otettu pois syyttämästä. Tämä sanoma on ies, joka on sopivan kevyt kantaa. Sen kanssa jaksetaan raskaammankin taakan alla vielä jatkaa matkaa.--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta

Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa.
Jes. 66:2

Jaksaisitko kuulla tämän Jumalan lempeän kuiskauksen kaiken uskonnollisen melun keskellä? Hengeltään särkynyttä, sanan alla arkaa – maan hiljaista – Herra katsoo. Sitä, jolle sana on kipeästi paljastanut synnin ja puutteen. Sitä, jota ahdistaa oma epäusko ja kelvottomuus. Sellaista Herra katsoo armollisin silmin ja sanoo: sinä olet minun, eikä kukaan ryöstä sinua minun kädestäni. Armo riittää vielä sellaisellekin, jonka suru on siinä, että ei osaa syntejään surra. Synnintunto tai heikkoudentuntokaan ei pelasta, vaan Kristus. Kallis Hunajanpisara -kirjanen opettaa: ”Älä tee evankeliumista lakia, siten että sinun olisi itse vielä tehtävä ja kärsittävä jokin osa siitä, ja Kristus olisi vain puolinainen välimies tai niin, että sinun pitäisi kantaa osa synneistäsi ja toimittaa niistä sovitus. Anna synnin särkeä sydämesi, muttei toivoasi evankeliumiin.” Ja viisas opastaja jatkaa hauskasti: ”Ellet syntejäsi murehtiessasi näe Kristusta, lopeta murehtiminen.” Oleellista on nähdä Kristus sellaisena kuin hän on
--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.
Matt. 10:38–39

Kehotus ristin kantamiseen ei ole retoriikkaa, jonkinlaista puhekikkailua tai maalailua. Onhan muuallakin Jeesuksen sanoissa sama viesti: ”Laskekaa kustannukset, joita joudutte seuraamisesta maksamaan. Niin kuin he vainosivat minua, niin teitäkin vainotaan. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niin kuin opettajallekin.” Puheissa on kauttaaltaan sama realismi: kristinusko ei ole nautiskelua, hyvissä tunnelmissa piehtarointia tai pikkukivaa puuhastelua. Seuraaminen on tarvittaessa hinnan maksamista, kivun kantamista, laskeutumista murheiden laaksoihin. Jo Raamatun henkilöiden elämänhistorioissa eteemme vyöryy koko elämä kaikkine väreineen. Kaikenlaisten maisemien kautta Herramme saattaa meitä kuljettaa. Rauhan ja seesteisyyden aika, jota länsimaisina kristittyinä olemme saaneet elää, on ollut poikkeuksellinen, emmekä tiedä, kuinka kauan siitä saamme nauttia. Vähäsarja.

Minä huudan avukseni Herraa, ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltaan. Minä menen levolle ja nukahdan, sitten herään taas aamuun. Koko yön Herra suojelee minua.
Ps. 3:5–6

On riemullista ja rohkaisevaa kuulla lupaus, että huutaessamme Jeesusta avuksi elämäämme sairaan ja syntisen tavoin, me olemme hänen. Jeesuksen avuksi huutaminen on välillä huokailua ja sydämen sanatonta rukousta. Joskus sen nostattaa hätä, joskus ilo Herrassa. Avuksi huuto voi olla oman syntisyyden ahdistusta tai Jumalan pyhyyden järkyttämäksi tulemista. Avuksi huuto voi olla myös hiljaista luottamusta tai se voi olla odotusta ja toivoa, kun uskon maisema hetkeksi hämärtyy. Oleellista on se, että kun Herraa huudetaan avuksi, ollaan jo hänen suojassaan kaikissa tilanteissa. Herramme ei ole niin pieni, että hän jakaisi armoaan sydäntemme ailahtelevien tunteiden mukaisesti. Hän on Kaikkivaltias Herra ja Jumala, oma Isämme. Luther sanoi, että Jumala ei lörpöttele, mutta se, minkä hän lupaa, toteutuu varmasti kuin auringonnousu. Vähäsarja

Välillä mietin, että lukeeko näitä kukaan lopulta. Kiva lukea, että sinä ainakin - opetuslapsi1.

Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.
Joh. 14:15

Pitämällä Jeesuksen sanat sellaisina, kun hän ne antoi, me rakastamme Jumalaa. Käskyjen pitämisen voi ymmärtää myös laajemmin: pitämällä sanan kaikki kehotukset ja omistamalla sen lupaukset, me rakastamme Jeesusta. Ennen kaikkea Herramme tahtoo meidän turvautuvan keskeisiin armon sanoihin, että löytäisimme niistä elämän. Jeesus tuli ihmiseksi, kuoli puolestamme sovittaen syntimme ja nousi kuolleista sovituksen sinetiksi. Me tuskin voimme rakastaa ja ylistää Jumalaa kauniimmin kuin uskomalla Jeesuksen sanat ja teot myös meitä koskeviksi. Kun ehdottoman evankeliumin aarre aukeaa, muuttuvat pienetkin hyvät tekomme evankeliumin palvelemiseksi. Ilman evankeliumia suurimmatkaan rakkaudenteot eivät avaa meille taivasta, vaan jäävät vain oman hyvän etsimiseksi. Niin turmeltunut on ihmisluonto, myös meidän. Vähäsarja

Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.
Ps. 42:6

Sanotaan, että asenteella voi vaikuttaa olotilaan. Kun ajattelee tietoisen myönteisesti, muuttuu olokin myönteiseksi. Voi olla. Ehkä voimme vaikuttaa tilaamme jossain määrin, mutta kun todellinen masennus tai murhe laskeutuu raskaana ylle, ei positiivinen ajattelu enää toimi. On vain paha olla, maailma synkkenee ja mielen maisema kapenee ja käpristyy. Kaikki voima menee elämiseen, muuta ei jaksa. Murheen läpi voivat kuitenkin Jumalan lohduttavat sanat ulottua. Ne eivät ehkä liikuta kipeitä tunteita ja ota heti pois pahaa oloa, mutta ne voivat jäädä sisimpään elämään ja hoitamaan meitä huomaamatta. Sanan myötä Herra Jeesus on läsnä. Sana vaikuttaa luottamusta Jumalaan ja rohkaisee odottamaan hänen apuansa. – Tänään Jumala vakuuttaa meille, että me saamme vielä kiittää Jumalaa, auttajaamme. Se päivä koittaa varmasti.
Vähäsarja

Onhan kirjoitettu: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.”
Room. 10:13

Usko, joka on Jumalan hienoin lahja, voidaan esittää joskus painavana vaatimuksena. Kuitenkin ratkaisevaa on uskon kohde, ei sen kuviteltu vahvuus. Uskon kohde on aina Jeesus, joka otti pois koko maailman synnin. Jokainen, joka häntä avuksi huutaa, pelastuu. Näin yksinkertaista se on, kun pohjaan saakka mennään. Ajattele: jokainen syntisi on jo otettu pois, vaikka olisit mielestäsi surkea uskova. Ne on otettu pois, osaat siitä iloita tai et, olet varma anteeksiantamuksesta tai et. Syntisi on kaikesta huolimatta otettu pois, koska Jumalan sana niin vakuuttaa. Meidän kokemusmaailmamme tai elämäntilanteemme ei mitätöi tapahtunutta. Syntien sovitusta eivät ratkaise elämän seesteisyys tai ahdistusten vuoret. Nämä ovat sivuseikkoja pääasian rinnalla. Pääasia on, että synnit sovitettiin ja että rukoilemalla Jeesusta elämäsi avuksi olet jo hänen.
Vähäsarja.

Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.
Room. 5:3–4

Jumalan täytyy tehdä paljon työtä sydämessä, että ahdistukset voi nähdä hänen työkaluinaan. Emme kuitenkaan ole hukassa, kun meitä viedään ahdistusten aikoihin. Ne ovat jopa tärkeitä välineitä luottamuksen syventymisessä Vapahtajaan. Jeesukselta avun saatuamme luotamme häneen uudella, toivorikkaalla tavalla. Levollisuus lisääntyy, koska olemme saaneet nähdä hänen olevan lähellä hiljaisinakin aikoina. Paavali haluaa rohkaista meitä niin kuin Rooman kristittyjä aikoinaan: väsyä saa, mutta toivoa ei pidä menettää. Aitoon kristillisyyteen kuuluvat ahdistus ja risti, ja aito kristillisyys ymmärtää myös toisia ristin kantajia. Me tarvitsemme toisiamme, koska vuorollaan jokainen on avun tarpeessa. Ahdinkoja ei tarvitse siten säikähtää, sillä ne opettavat kestävyyttä, ja kestävyys on hyödyllistä koetusten saapuessa. Koetuksesta selviäminen tuo uskon rinnalle toivon, joka on kristityn tuntomerkki.

Silloin Herra sanoi: ”Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi.”
Luuk. 14:23

Köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat oli kutsuttu juhliin, kun kunniallisemmiksi lasketut olivat kieltäytyneet. Nämäkin kieltäytyivät, koska ajattelivat olevansa kelvottomia hienoihin juhliin repaleisine vaatteineen. Yhä vielä sama viesti kulkee kaupunkien kaduilla ja pimeillä kujilla ja kutsuu jokaista täysin kohtuuttomiin ilojuhliin. Juhliin, joiden rinnalla kotoiset linnan kutsut ovat vaatimattomia lillukan varsia. Juhlapuvunkin saa lahjana, se on jo valmiiksi ostettu ja sovitettu. Ei tarvitse kuin saapua paikalle ja nauttia talon antimista. Ihmeellisintä ensimmäisessä kutsussa oli se, että kutsutut piti suorastaan pakottaa saapumaan paikalle. Katsomaan ohi oman kelvottomuutensa häneen, joka kutsun lähetti. Se kelpasi, joka kutsuttiin. Jolle kutsu kelpasi, sai nähdä taivaalliset juhlat. ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.” – Tulisitko sinäkin?

Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.”
Joh. 8:31–32

Etelä-Pohjanmaan Raamattukylän nimeen liittyy tarina. Ison vihan aikaan kylä poltettiin maan tasalle, yhtään torppaa ei jäänyt pystyyn. Kotinsa menettänyt pohjalaismies koki menetyksen niin raskaana, että kaivoi puukkonsa esille päättääkseen päivänsä. Samalla hän kuitenkin muisti, että ennen piiloutumistaan hän oli kätkenyt Raamatun kiven alle turvaan, ettei se sentään joutuisi tuhoajien käsiin. Mies etsi Raamattunsa ja alkoi lukea sitä. Raamattua lukiessa elämänhalu ja rohkeus palasivat hänen sydämeensä. Kylä rakennettiin uudelleen välillä yhdessä Raamattua lukien.

Kun toivo sidotaan Jumalan sanaan, voidaan kestää, vaikka elämä olisi raunioina kuin poltetun pohjalaisen kylän torpat. Jäljellä ovat edelleen Jumalan sanan lupaukset. Niiden varaan voi rakentaa elämän uudelleen, vaikka sen joutuisi aloittamaan palaneiden raunioiden savussa.

Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä.
Fil. 3:13

Menneen saa jättää rohkeasti taakseen. Me emme nimittäin kykene sovittamaan vanhoja syntejämme, vaikka niin sydämestämme tahtoisimme. Tehtyjä ei voi myöskään korvata kärsimällä tai syyllisyyttä kantamalla. Meitä, joita menneet asiat edelleen painavat, Vapahtaja lähestyy lempein katsein. Hän tulee vierelle, nostaa taakkamme harteilleen, lähtee kanssamme tielle. Jeesus tuli kaikenlaisten pahojen tekojen, sanojen, ajatusten ja tekemättä jättämisten painosta kärsivien syntien poisottajaksi. Hän ei syytä meitä. Hän ei myöskään vähättele tapahtunutta. Mutta hän antaa synnit anteeksi, ottaa omaksi syykseen ja johdattaa kohti omantunnon rauhaa. – Antaisimmeko hänelle senkin taakkamme, josta pidämme kaksin käsin kiinni ja josta emme enää edes tiedä, miten laskea irti? Olisiko nyt sopiva aika jättää koko roska Herrallemme, joka on valmis jatkamaan sen kantamista puolestamme?
Vähäsarja

Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”
Matt. 16:23

Tärkeintä tässä ei ole Pietarin saama kova moite, vaan sitä edeltänyt Jeesuksen selkeä ilmoitus tulevasta kärsimyksestään. Sitä Pietari ei kuunnellut, vaan tahtoi luottaa omaan päättelyynsä Jeesuksen parhaasta. Peruskiusaus on meille sama, johon Pietari hyvämielisesti lankesi: Jumalan sanan ja tahdon turhaksi tekeminen. Jos olemme astuneet Pietarin tavoin sanasta irtautumisen tielle, on oleellista palata takaisin mahdollisimman pian. Jumalan sana on riittävän selkeä tärkeissä asioissa, eikä Jumalan tahdon suhteellistamiseen tarvitse lähteä. Asioissa ei ole aina montaa puolta eikä totuuskaan löydy lopulta katsojan silmästä, vaikka siihen niin monet näyttävät uskovan. Harhan tuntomerkki on se, että Jumalan sana suhteellistetaan ja suhteellisista asioista tehdään ohjeellisia. Meidän ongelmamme kaiken kaikkiaan ei ole se, että emme tietäisi Jumalan tahtoa. Ongelma on se, että emme tahdo sitä kuulla.
Vähäsarja

Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme.
Hepr. 4:12

Jumalan sanan miekan kirpeä terä on laki. Se ei jätä ihmisen omaa uskonnollisuutta henkiin ollenkaan. Se osoittaa perinpohjaisen turmeltuneisuuden niin kirkkaasti, etteivät edes sisimmät aikeemme, joita itsekään emme aina tunnista, jää piiloon. Lain tappamalle, kurjalle kulkijalle Jeesus taas evankeliumissa lupaa, että hän saa olla Jeesuksen sovitustyön tähden Jumalan rakas lapsi. Tästä ihmeestä kristitty elää. Kun me pysymme Jeesuksen sovintoveren suojassa, ei meitä voi voittaa. Kukaan tai mikään ei voi ryöstää meitä Jumalan käsistä, eivät syntimme tai lankeemuksemme, ei huono vaelluksemme tai epäonnistunut uskovaisuutemme, ei luottamuksen puute tai elämän ahdistus. Kaikkien näiden kanssa me kumarrumme ristin edessä ja jätämme itsemme kaikkinemme Jeesuksen käsiin. Ristin luona katse kohoaa omasta sisimmästä ja sen pettymyksistä Jumalan Karitsaan. Häntä katsellessa omatunto löytää levon.
Vähäsarja

!amen!

Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
1 Joh. 4:10

On rehellisesti myönnettävä, että rakkaus minun ja Jumalan välillä on pääasiassa yksipuolista ja yksisuuntaista. Omat tunteet ja teot vaihtelevat kohtuullisen itsekkäästä häikäilemättömään. Ehkä luulen rakastavani Jumalaa, kun hetken tunnen lämpimiä tunteita Luojaani ja Lunastajaani ja Pyhittäjääni kohtaan. Ehkä hetken osaan iloita anteeksiantamuksesta ja ehtoollisen lahjasta tai rukousvastauksista. Silti perusluonteeni langenneena ihmisenä on, että mittaan rakkauden aina sen hyödyllisyydellä. Pyyteetön rakkaus on olemassa, mutta se asuu Jumalan sydämessä. Onneksi asuu. Se rakkaus on muuttumatonta, kestävää. Se rakastaa, vaikka tietää, millainen olen. Se on kärsivällistä ja antaa anteeksi. Se ympäröi minut, kun heikkona pysyn Jeesuksen luona enkä suostu siitä mihinkään lähtemään. Niin, mihin minä siitä voisin mennäkään?

Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala.
Ps. 31:6

On sanottu, että kirkko on täällä siksi, koska täällä kuollaan. Kirkon tärkein tehtävä on siksi sen viestittäminen, miten päästään taivaaseen. Kaikki muu hyvä ja tärkeä seuraa kaukana tämän jäljessä. Kirkon perustehtävä ei ole maailmanparantaminen, koska tämä maailma ei lopulta parane koskaan. Se ei ole ilmastonmuutoksen vastustaminen, vaikka se on maallisen elämän näkökulmasta hyödyllistä. Kirkon oleellinen tehtävä ei ole edes köyhyyden poistaminen, koska köyhät tulevat aina olemaan keskuudessamme. Jos hyvän tekemisen alle peittyy kaikkein tärkein, evankeliumi avatusta taivaasta, me olemme kaikkia ihmisiä surkuteltavimmat. Kun köyhät ja vaivatut joskus kysyvät, miksi emme kertoneet Jeesuksen sovitustyöstä auttaessamme heitä, niin mitä me siihen vastaamme? Jos ihmiset joutuvat kadotukseen sen vuoksi, että evankeliumi jää hyvien asioiden peittoon, niin mitä se hyvän tekeminen hyödyttää? – Jeesus lunasti sielumme vapaiksi, tämä pitää kertoa kaikille. Muu hyvä jaetaan sen myötä.
Vähäsarja

Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu.
Jes. 40:1–2

Onko uskominen sinulle pakkotyötä? Suorittamista, hyvän ihmisen esittämistä, hurskasta näytelmää, joka vie voimat ja elämänilon? Samalla sydämesi kuiskaa, että olet loppuun väsynyt, et jaksa sitä enää. Se kuiskaa, että hurskaan kristityn sijaan olet kohdannut sydämessäsi syntisen ihmisen, joka tekee syntiä vieläpä mielellään, vaikka ei pitäisi. Ristiriita on repivä ja on suistaa uskosi haaksirikkoon. Olisitko siis joutunut tilanteeseen, jossa pakkotyön on päätyttävä ja toisen on nyt autettava, jos aiot uskovana jatkaa? Sinulle Jumala sanoo: ”Pakkotyö päättyi jo Golgatan ristille.” Syntisi sovitettiin siellä, voit lakata sovittamasta niitä uskollasi tai teoillasi. Kannettuja syntejä ei tarvitse enää kantaa. Jeesus sanoi ristillä: ”Se on täytetty.” Suorittamiset oli suoritettu. Saat levätä Vapahtajan sylissä. – Anna Jumalan lohduttaa näillä sanoilla väsynyttä sydäntäsi. Anna armon avarien tuulien saapua luoksesi.
Vähäsarja



--------------------------------------------------------------------------------
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy!
Luuk. 3:8

Kun meitä kehotetaan muuttamaan mielemme, se koskee meidän jokaista tekoamme, jokaista sanaamme ja jokaista ajatustamme. Suunnan tulee kaikessa muuttua. Kääntymisen vaatimukseen voimme vastata kolmella tavalla. Voimme paaduttaa sydämemme, koska tajuamme, ettemme voi lakia koskaan täyttää. Voimme myös alkaa omin voimin parannella elämäämme, jospa yltäisimme kuitenkin riittävän hyviksi. Tai sitten me voimme jäädä sanan alle sen tuomittavaksi, tulee mitä tulee. Viimeinen on kristityn oikea tie. Joka luulee täyttävänsä Jumalan parannusvaatimuksen hyvällä tai peräti pyhällä elämällään, ei tunne syntejään eikä lankeemuksen syvyyttä. Sanan tuomitsemalle jää vain yksi todellinen vaihtoehto: evankeliumin lupaus ja ehdoton armo. Sen hedelmällisestä maasta nousee uskon hyvä hedelmä.

Kuuntele rukoustani, Jumala, älä kätkeydy, kun pyydän apua.
Ps. 55:2

Jeesus kuoli ristillä meidän jokaisen syntien tähden. Eikö hän pitäisi silloin huolta myös pienemmistä asioista elämässämme? Kun suuret synnit on jo sovitettu, pienemmät elämän murheet tulevat kyllä hoidetuiksi. Herramme saattaa ajoittain kylläkin kätkeytyä. Hän vaikenee hetkeksi, antaa kärsimyksen kypsyttää rauhassa hedelmänsä. Kristityksi tuleminen on tulemista enemmän ihmiseksi. Enemmän ihmiseksi tullaan, kun Jumala riisuu meitä omastamme ja pukee lahjavanhurskauteensa. Jumalan lain tuomio kyntää syvällä sydämessä. Meitä sulatellaan, Herramme tuntuu olevan etäällä. Ihmiseksi on kuitenkin suostuttava. Onnistuneiden lähellä on tukalaa olla, armahdettujen ja riisuttujen lähellä armollista. Armahdettavaksi suostuva syntinen oppii Jumalasta ja itsestä tärkeimmän: armo ja usko ovat lahjaa ja ansiotta saatuja ja ne kuuluvat jokaiselle – jopa minulle.
Vähäsarja

Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen.
Luuk. 24:29

Hädässä ollessamme saatamme kuulla: ”Kyllä Herra tahtoisi auttaa, jos vain uskoisit tarpeeksi.” Et ole tarpeeksi vilpitön. Sinulla on salaisia syntejä. Tai vielä rankemmin: sinulla on salaisia kirouksia suvussasi. Kyllähän Herra tahtoisi auttaa ja tekisi sen, mutta sinun on ensin päästävä näistä eroon. Kevyempiä malleja tästä ajattelusta liikkuu myös: ”Kyllä Herra sinua auttaa, mutta sinun on ensin parannettava elämäsi, laitettava pois se, mikä estää häntä auttamasta.” Ja näiden upottavien sanojen saattelemina haavoitetut juuttuvat ahdinkoonsa entistä syvemmälle. Onko Jumalakin hylännyt, kun en pysty elämääni parantamaan? Hyvä kun jaksan pyytää edes apua, jonka vuoksi Jumalan luokse tulin.

Onneksi Jeesus ei tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä. Onneksi hän ei tullut parantamaan terveitä, vaan sairaita. Hän jää luokseni, kun kovat ovat menneet ja hurskaat hylänneet. Hän jää, eikä lähde pois.

Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella.
Hepr. 12:2

Kristityn elämä on kahden ristin alla kulkemista. Kuljemme kaikkein suurimman ristin, Golgatan ristin, suojassa ja turvassa, kun elämme huutaen avuksi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä. Tällä nimityksellä Paavali kristittyjä kuvasi. Kun me huudamme Jeesusta avuksi, me kuulumme siihen joukkoon, joka viimein pääsee suuresta ahdingosta kotiin. Joukkoon, joka on pessyt vaatteensa ja valkaissut ne Karitsan veressä. Eikä tässä ole kyse joistakin uskon ihmeellisistä sankareista, vaan heikoista ihmisistä, jotka turvautuvat elämässään ja kuolemassaan Jeesukseen. Jotka eivät voi elää ilman häntä.

Toiseksi me kuljemme myös pienemmän ristin, elämänristin, alla. Jokaiselle meistä on tehty omamme mittatilaustyönä. Siksi ristejä ei kannata lähteä vertailemaan. Vain Jumala tietää kantokykymme ja ristin todellisen painon. Koska hän kantaa ristiä kanssamme, ei se paina koskaan liikaa.

Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”
Joh. 14:6

Ihmeet eivät herätä vihaa. Yliluonnollinen herättää uteliaisuutta ja hiljaista hyväksyntää. Hienoa, jos joku saa avun hätäänsä, tuli apu mistä tahansa, ajatellaan. Sen sijaan aina tulee olemaan pahennuksena se, että Jeesusta pidetään Jumalan Poikana ja syntien sovittajana ja ainoana tienä taivaaseen. Nopeasti nousee silloin vastakysymys: mikä on kristitty sanomaan, että vain yksi tie vie perille? Suvaitsevaisuus edellyttää, että jokaisella saa olla oma tiensä ja kaikkien tiet ovat yhtä oikeita. Ihmisten valinnat eivät kuulu muille. Tämä kaiken hyväksyvä ilmapiiri on varmasti sielunvihollisen tavoite. Sekoitetaan tiet ja uskot, niin että ei ole oikeaa, ei väärää. Eikä kukaan löydä lopulta perille. Yksinkertaiset, Jumalan sanaan uskovat ja siitä kiinni pitävät kristityt käyvät yhä harvinaisemmiksi linnuiksi kristikunnassakin. Ajankohtaiseksi alkaa nousta Jeesuksen kysymys, löytääkö hän uskoa enää ollenkaan palatessaan takaisin.

Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.
Room. 3:22–24

Herran ristillä osoittama armo, samoin kuin oma elämänristimme, tuo varjona seuraava vaivamme, auttavat meitä näkemään itsemme oikein. Oikein suhteessa Jumalaan ja oikein suhteessa kohtaamiimme ihmisiin. Niiden läpi elämää katsellen me osaamme ehkä olla enemmän ihmisiä ihmisten rinnalla ja armahdettuja kristittyjä toisten armahdettujen Jumalan lasten rinnalla. Ei heidän yläpuolellaan eikä alapuolellaan, vaan samalla viivalla, kaikessa samalla tavalla armon varassa eläen. Kun oman elämänhallinnan, menestymisen ja hyvyyden harhat karsiutuvat omaan sydämeen tutustumisen myötä ja kun elämä riisuu meitä omalla, vastustamattomalla tavallaan ylpeydestämme, meissä saattaa alkaa näkyä enemmän armahdetun ihmisen piirteitä. Ehkä hurskastelukin harvenee, vaikka emme siitä kokonaan eroon pääsekään. Vähäsarja

Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.
Ps.40:2

Kärsivällisyys on elämänmittainen oppiaine. Me rukoilemme Jumalaa Jeesuksen nimeen ja jätämme asiamme hänen käsiinsä. Sen jälkeen me odotamme. Aina tuntuu siltä, että vastauksen saapuminen on hitaampaa kuin haluaisimme. Aina meillä tahtoo olla kiire, kun odotamme Jumalaa. Hänellä ei tunnu olevan kiire mihinkään. Annetun ristin on kuitenkin saatava tehdä tehtävänsä ja Taivaan Isän työnsä, ennen kuin on vastauksen aika. Voi olla, että useiden meistä riippumattomien asioiden täytyy tulla järjestetyksi toisella tavalla, ennen kuin rukous voi toteutua. Me emme tiedä, kuinka monet asiat ovat liikkeellä yhden pyynnön järjestymisessä. Kärsivällisyys on siksi kristityn jalo taito. Siihen sisältyy luottamus Jumalan hyvyyteen ja viisauteen ja varmuus, että rukoukset on otettu vastaan ja vastausten saapuminen on Isän hyvissä käsissä. Ne saapuvat kyllä ajallaan. Silloinkin, kun ne jäävät meiltä näkymättömiin. Vähäsarja

Minä annan teille mieleni mukaiset paimenet, ja he johtavat teitä viisaasti ja taitavasti.
Jer.3:15

Tarvitsemme kipeästi paimenia, jotka jakavat Jumalan sanaa oikein ja suhtautuvat armonvälineisiin pyhällä pelolla ja vakavuudella. Kaveri-jumala on oman aikamme riisuttu jumalakuva. Pyhä ja pelottava, mutta samalla täynnä armoa oleva Jumala on puolestaan Raamatun Jumala. Jumalan sana kehottaa kaikkia kääntymään takaisin tekijänsä luo ja etsiytymään turvaan Jeesuksen nimen alle. Tämä kehotus on puhdasta armoa. Jumala ei ole silloin hylännyt. Jeesuksen nimen alla kaikkien kaikki synnit peittyvät sovinnon vereen, niitä ei enää ole. Jeesuksen nimen suojaan meidät peittää myös kaste, jossa syntinen puetaan Kristukseen. Alttarilta hän saa ottaa vastaan Herramme ruumiin ja veren elämän leiväksi. – Jumalan mielen mukaiset paimenet johtavat laumansa näiden aarteiden äärelle. Sieltä heikko saa löytää suojansa, haavoittunut sydän leponsa ja omatunto rauhansa.
Vähäsarja.

Hiljainen luottamus on teidän voimanne.
Jes. 30:15

Jeesus on lempeä ja nöyrä sydämeltään. Miten me, hänen seuraajansa? Hengessä kireitä ja kovia? Tuomitsevia ja arvostelevia? Hiljainen luottamus löytyy armon sanoista, jotka koskettavat ensin omaa sydäntämme. Kun saamme laskea vahvan uskovan varusteemme ja jäädä lempeän Herramme heikoiksi palvelijoiksi, me alamme oppia armollisen mielen alkeita. Meidän ei tarvitse olla enää kovia lähimmäisillemme, vaikka he ajattelisivat asioista täysin eri tavalla. Miksi olisin, kun Jeesuskaan ei ole kova heitä kohtaan eikä minua kohtaan, vaikka siihen olisi sata syytä? Ehkä voin oppia kunnioittamaan muita armahdettuina tai armoa kaipaavina lähimmäisinä, joilla on sama oikeus uskon lahjaan kuin minullakin. Kun olen rauhassa Jumalani kanssa, ei minun tarvitse huutaa tai riidellä lähimmäistenikään kanssa, ei edes uskon syvistä kysymyksistä. Riittää, kun pidän asiaa esillä, vastaan kun kysytään ja rakastan kaikkia tasapuolisesti.

Totisesti, sinä olet salannut itsesi, Jumala, sinä Israelin Jumala, Pelastaja!
Jes. 45:15

Alusta asti, johdonmukaisesti, Jumala on pysyttäytynyt ihmiselle salattuna. Luther selittää, että me näemme Jumalan ainoastaan takaapäin. Se tarkoittaa, että kun Jumalan apu on lähellä, hän näyttää olevan kaikkein kauimpana. Hän näyttää vihaiselta ja ankaralta, vaikka on todellisuudessa rakastava ja huolehtiva Isämme. Hänen valtakuntansa vaikuttaa heikolta, vaikka se voittaa kaikki vallat taivaassa ja maanpäällä. Kun hän nujertaa ja surmaa, hän tekee sen avoimesti; kun hän nostaa ja tekee eläväksi, se tapahtuu salassa. Koskaan hän ei nuku – hän vain kätkeytyy. Me olisimme niin mielellämme oman elämämme jumalia tietäen, mikä on meille tarpeellisinta. Me kutistaisimme Jumalan palvelevaksi jumalvoimaksi, jota voitaisiin hallita ja käskeä. Mutta elävä, väkevä Jumala on salattu ja hänen näkymättömän valtansa alla me kristityt taivutamme nöyrästi päämme.

Herra, sinä voit auttaa yhtä hyvin heikkoa kuin väkevääkin. Auta nyt meitä, Herra, meidän Jumalamme!
2 Aikak. 14:10

Kristityn syvin ilo on siinä, että Vapahtaja on ottanut todellisten ihmisten todelliset synnit todellisesti pois. Hän tuli auttamaan niin heikkoja kuin vahvaksi itsensä kokevia. Vapahtaja tuli maailmaan, kuoli ja nousi kuolleista auttaakseen jokaista. Erityisesti heikkoutensa tuntevat etsivät hänen armollisia kasvojaan. Kristityn kokema voimattomuus on haava ja kipu, mutta samalla se on aina armon pyhä työmaa. Jeesus kärsi rangaistuksemme, meidän ei enää tarvitse pelätä. Herra, sinä tunnet elämämme ja tiedät asiat, joihin tarvitsemme kipeimmin armollista katsettasi. Tahdomme pyytää, että auttaisit nyt meitä. Sinä et katso onko avun tarve suuri vai pieni. Sinä et katso olemmeko me heikkoja vai väkeviä. Sinä olet elävä Jumalamme ja me jätämme asiamme luottavasti käsiisi. Sinä katsot, niin kuin Jumala vain voi katsoa puoleemme, ja autat.

Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.
Ilm. 3:17

Kun kohtaamme elämän rajallisuuden, se parhaassa tapauksessa ajaa meidät Kristuksen anteeksiantamuksen turviin. Siellä on kyllä armoa tarjolla riittävästi sairaille ja heikoille ja kaikille, jotka vain tahtovat ottaa sen vastaan. Jeesus sanoi tulleensa erityisesti sairaita ja syntisiä varten, vaikka armoa riittää toki kaikille muillekin. Vahvuuteen sairastuneet ja syntinsä itse selättävät tosin eivät koe tarvitsevansa apua, kun eivät näe, että juuri he ovat niitä köyhiä ja kurjia, jotka tarvitsisivat armahdusta. Kun sairas ja heikko tulee arkana Kristuksen luokse, hän ensin pelkää ja vapisee, mitä tuleman pitää. Pian hän kuitenkin rauhoittuu, kun saa nähdä Vapahtajan lempeän katseen. Valtakunnassa kaikki annetaan lahjaksi eikä armosta tarvitse maksaa hintaa. Omaan voimaan turvaavat ovat köyhiä sokeita ja alastomia, Kristuksen luokse hakeutuvat tulevat köyhyydestään, sokeudestaan ja alastomuudestaan huolimatta rikkaiksi.

Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa. Ystäviltäni saan osakseni vain pilkkaa, mutta minun silmieni kyynelet kohoavat Jumalan eteen.
Job 16:19–20

Tahtoisin rohkaista sinua luottamaan Jumalan johdatukseen, vaikka elämäsi olisi muuttunut raskaaksi ja vaativaksi. Jumala kuljettaa meitä omiaan – erityisesti niitä, jotka hän kutsuu toisten taakkojen jakajiksi – reittejä, joilta kertyy riittävästi elämänkokemusta, koettelemuksia, Jumalan läsnäolon oivaltamista ja hänen tahtonsa syvempää tuntemista. Jos meidät heti temmattaisiin kaikista vaikeuksista pois, ei meistä olisi toisten vierellä kulkijoiksi. Auttajan tie on itselleen kuolemisen tie niin kuin kotelossa elävällä toukalla, joka näyttää kuolevan ennen kuin se levittää siipensä ja lentää kauniina perhosena taivaalle. Ristiriitaista tai ei, kipujen ja kyynelten kautta Jumala lähettää sydämiimme syvimmän ilonsa. Ahdistettujen sielujen lohduttaja Christian Scriver sanoi, että armo antaa kristityn itkulle uuden suunnan. Kyyneleet eivät virtaa enää maahan vaan ylöspäin, sinne, missä Jumala ne lukee.

Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Ef. 4:3–5

On suuri Jumalan lahja löytää hengellinen sielunveli tai sisar. Ihminen, joka hengittää uskoa ja Jumalan sanaa samassa tahdissa, jonka kokemukset ja ymmärrys ovat samansuuntaiset. On puhuttelevaa huomata, miten Jumala johdattaa eri teitä samojen aarteiden äärelle ja samoihin armon oivalluksiin. Pyhä Henki puhuu aina yhtä Jumalan sanan kanssa ja samaa Jumalan omille. Evankeliumi on yksi ajasta aikaan, ei ole olemassa monta erilaista viestiä tai sisäisesti ristiriitaisia sanomia. Pyhä Henki tahtoo ohjata meitä samaan ymmärrykseen, mutta hän tekee sen erilaisin, syvästi persoonaamme kunnioittavin tavoin. Yksi ja sama ruumis ei kuitenkaan voi kulkea eri suuntiin, sillä matka on sama ja taivas on sama jokaiselle kristitylle. On yksi kaste ja yksi usko, niin kuin on yksi Herra ja yksi armokin.

Psalmi 18 , Daavin voittopsalmi

Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”
Matt. 16:22–23

Henget tunteva Jeesus tunnisti Pietarin puheissa ensin Isän äänen ja hetken kuluttua sielunvihollisen kuiskailun. Jeesuksen mukaan Pietari, joka osoittautui ailahtelevaiseksi elämänsä loppuun saakka, ajatteli jatkuvasti sitä, mikä on ihmisestä. Pietari oli kuullut Jeesuksen esittämiä selkeitä viittauksia Vanhaan testamenttiin ja Messiaan kärsimykseen. Raamatun avulla asioita oli avattu vastaansanomattomasti. Ristin tien torjuminen ei siksi voinut olla Jumalan ääni eikä Jumalan seuraajankaan. Pietarin näennäinen suojelevuus ja inhimillisyys olivatkin yllättäen Jeesukselle asetettuja ansoja.

Ehkä mekin voimme kysyä mitkä hyvältä tuntuvat, mutta Raamatun vastaiset asiat ovat sellaisia, jotka tulevat tärkeimpien esteeksi. Missä asioissa tahdomme kristittyinä ja kirkkona olla rakastavia ja hyväksyviä ja samalla ymmärtämättömyyttämme estämme ihmisiä tavoittamasta parasta, sielunsa pelastumista