Syrjäytynyttä on tosi vaikea auttaa

Et voi pakottaa toista mutta ehkä omalla energisyydellä luoda valoa tunnelin päähän siis EHKÄ. Alat itse vaikka avoimen puolella opiskelemaan jotain tai aikuislukiossa, liikkumaan luonnossa ja tapaamaan uusia ihmisiä opintojen sekä harrastusten parissa. Voit loistaa valolla heitä päin ja olla: ah, ihanaa elää ja liikkua! :D

Tästä asenteesta saa usein veemäisiä katseita ja joskus nyrkistä mutta älä anna sen latistaa. Stand up and go!

Olen syrjäytynyt. Mulla ei ole kavereita eikä mitään. Töitä tuskin saan ellen ilmaiseksi tee töitä. Orjaksi en ala. Tein orjatöitä aikaisemmin mutta se ei kannattanut. Luvattiin järkätä työ haastatteluita parempiin hommiin mut mitään ei tapahtunut. en saanut myöskään sitä luvattua 9 euroa päivässä eli tein ilmaiseksi töitä ja siksi lopetin. Eli orjatyöt on kusetusta vaikka tein kaikki mitä pyydettiin. Vietän vain aikaa kotona ja joskus salilla. Aivan sama vaikka kuolisin.

Ite arvelin tempasta ja lähteä ulkomaille hetkeksi hommiin sekä tapaamaan uusia ihmisiä. Jotenkin sitä latistuu jos liian pitkäksi aikaa jää paikalleen, huomannut omissa kavereissa meinaa masentuneisuutta sekä pessimistyyttä kun on opintojen jälkeen jääneet kotiin.

Voi olla että saan hakemani uudessa maassa tai sitten en mutta mitäänhän ei voita jos ei yritä. Olen itsekin nuori joten ehdin sitten vanhana katua kokemaani ;D

Ai miten niin epäloogisia? eikö he oo sairaita niin sen takia ei pysty.
Tiedän, se passivoittaa mieltä kun on syrjäytynyt ja sairas.
Jos toipuu hieman niin passiivisuus joka saanu vallan niin ...NIIN.

mut syynä on sairaus siihen minkä takia he ei....
..........................................................

Ihmiset, jotka kyselevät tälläisiä eivät tajua, että syrjäytyminen tuhoaa pikkuhiljaa ihmisen aivot. Esim. tuhoaa peruuttamattomasti ne aivo alueet, jotka säätelevät käyttäytymistä ja reagoimista sosiaalisiin tilanteisiin. Moraaliarvoihin ja tälläisiin pikkujuttuihin.

Ihminen itsekään ei tätä välttämättä itse huomaa, mutta se ilmenee toimimisen vaikeutena sosiaalisissa tilanteissa, moraaliarvojen muuttumisena yhdentekeviksi.

Vaikka ilmiöstä on paljon tutkimusnäyttöä poliittisen korriktiuden takia asiasta ei keskutella. Vaikka aivonkuvantamis tutkimuksissa on todettu ihan pysyviä fyysisiä muutoksia aivoissa. Pelkona on myös, että ihmiset, jotka ongelmia ovat edesauttaneet käyttävät tutkimustuloksia oikeutuksena syrjiä jo ennestään heikoilla olevia lisää.

Syyttelykään ei auta, koska yhteiskunta ja muut ihmiset ovat enemmän tai vähemmän aiheuttaneet ongelmat toiminnallaan. Monilla syrjäytyneillä on rajuakin väkivallan ja kiusaamisen uhriksi joutumisen kokemuksia. Post traumaattista stressiä, masennusta.

Suomessa ei myöskään saa mitään apua ennenkuin ongelmat menevät todella pahaksi aina ei sittenkään joskus sitä apua saa vasta vankilasta aina ei sieltäkään, mutta muutakaan paikkaa ei ole.

Tiedän tunteen kun yrittää auttaa syrjäytynyttä nuorta, sillä itse olen sitä tehnyt. Mikään ei vaan auta. Näiden pitäisi itse auttaa itseään ja muiden olla tukena mahdollisuuksien mukaan. Tämä auttaminen/tukeminen vie kyllä aika paljon läheisten omia voimavaroja siis näin ainakin mulla.

Kuka sanoo," Minä annan teille,tulevaisuuden ja toivon"?
Uusi tulevaisuus ja toivottomalle toivo paremmasta.
Perusta löytyy Raamatusta : Joh.3:16
Hän teki sen meidän jokaisen puolestamme.
Olen sen kokenut kun minulle tultiin kertomaan tämä ilosanoma->>Evankeliumi.

olen itse 41v.mies ja olin työelämässä 12v.putkeen!nyt työttömänä noin 6kkautta.ei myös minua kiinnosta työelämä eikä mikään muukaan!mikä avuksi?

En jaksanut lukea joka juttua, mutta asiaa oli niissä mitkä luin. totta on että; "passiivinen elämä on tavallaan tylsistänyt mieltä"..niinkuin joku kirjoitti.
olen itse nainen, köyhä. kun ei ole rahaa tehdä mitään, olla kotona, yksin ,ei loputtomiin jaksa ulkona kiertää jne. se passivoittaa.
ajatus "aivan sama vaikka kuolisin" tulee helposti mieleen, sanoinavaikkei ehkä tekoina. Orjatyöt vie vaan mieltä alas, kyllä jokaisen ihmisen pitäisi tekemästä työstä KUNNOLLINEN palkka saada, jolla elää.

tyrkyttäminen on turhaa ja väkisin on liikaa passiivinen elämä ei ruoskimalla paremmaksi tule ei myöskään lepertämällä kokeile ilmaiseksi molemmat housut

Musiikki auttaa ^^
http://www.youtube.com/watch?v=h3F-pMw8Soo

Syrjäytyneelle ei suomen sosiologiassa ole edes vakituista määritelmää, mitä se kertoo ? mulle ainakin herää kysymys etteikö syrjäytyminen olisi osakkeen omistajien oire ku ei massit kasva itestää enää nii joitain muita parempi syyttää..
ja moni raukka tähän halpaan menee ja lopettaa uskonsa itseensä.

kamaan missä on kohtuus uhrata elämänsä parhaat vuodetko tosiaan elämällä pörssi kursseille ? 45vuotta duunii sullo 4vko lomaa kerran vuodes jossa pystyt tosissaan tuntemaan itsesi hetken.

lasten teon tarkotus / elämän sykli ?
http://www.youtube.com/watch?v=SubVYk_JyCQ

Kai heillä jotain mielenkiinnon kohteita on? Näiden kautta voisi koittaa rohkaista heitä ottamaan osaa näihin liittyviin tapahtumiin, kursseihin jne. joissa mahdollisesti tapaisi samanhenkisiä ihmisiä ja piristyisi. Tai sitten keksiä jotain tekemistä kotona, tutustuttaa vaikka kirjoihin, johonkin tv-sarjaan, taiteen/musiikintekemiseen..
Itse olen lähinnä vaan epäsosiaalinen, mun on hankala tutustua uusiin ihmisiin ja vaikka tutustuisinkin, niin en osaa olla heihin hirveästi yhteyksissä ja lyöttäytyä mukaan koska tunnen olevani kauhea kivi kengässä. Tällöin oisi just kiva jos olisi joku joka silloin tällöin vetäisi mukaan juttuihin, vaikka vain leffaa katsomaan tai jotain, kun itsestään ei oikein viitsi. Arvostan tosi paljon aloittajaa, hienoa että välität kavereistasi noin ja koitat saada heitä mukaan.

Ihmiset joilla on ongelmia itsensä kanssa ryhtyvät korjaamaan toisten elämää. Mikä oikeus sulla on puuttua toisten elämään? Mielestäsi ongelma on se ettei heitä kiinnosta asiat joista sinä haluat heidän kiinnostuvan? Mikä helvetti sä luulet olevasi?

Syrjäytynyt on keksitty sosiaalinen leima jonka tarkoitus on oikeuttaa ulkopuolisten puuttuminen yksittäisten ihmisten henkilökohtaisiin asioihin, persoonaan ja elämään.

Noi kaksi jannua aktivoituvat kyllä ihan itse jos heitä huvittaa. Jos heitä ei huvita, sulla ei ole siihen mitään sanottavaa. Koitappas nyt ihan ensialkuun katsoa sinne peiliin ja pohtia miksi sinulla itselläsi on tarve pitää niitä syrjäytyneitä elämässäsi? Mitä omia ongelmiasi pakenet muiden auttamiseen? Itsetunto- ongelmia?

Työkkärissä oppii, että kaikesta hyödyllisestä tekemisestä voidaan rankaista. Onko passivoituminen ihme?

Muutos lähtee aina itsestä.

Jos kaverit ovat valinneet että on vaan kivaa makoilla sängyssä päivät pitkät, niin tällaista ajatusmallia on käytännössä mahdotonta ulkopuolisen murtaa, erityisesti jos ovat jo tottuneet tällaiseen toimettomuuteen jo pitkänkin aikaa.

Vaikka yritätkin keksiä kaikkea mielekästä, ja vaikka saatkin kaverit hetkelisesti liikkeelle, ja kaverit vaikuttavat iloisilta, niin tässä on varjopuolet;

1) kaveri tietävät että tämä keksimäsi ajanviete on vain väliaikainen "krapularyyppy", ja että arki sängyn pohjalla kutsuu kuitenkin.

2) Kaverit voivat vaikuttaa todella iloisilta, mutta mielessään heillä on koko ajan vain ajatus takaisin sängyn pohjalle pääsemisestä.


Nämä ovat hyvin vaikeita psykologisia juttuja.

Masennus on paha tauti sinänä, että masentunut "rankaisee" läheisiään, ettei haluakaan yrittää mitään ja on hyvin vaikea auttaa, jos ei tiedä tästä mielentilan vääristymästä. Se kaipaa ammatti-ihmisen antamaa terapiaa ja myöskin lääkehoitoa aluksi, jotta pääsee pahimmasta suosta ylös.

Syrjäytyneille ja syrjäytymisvaarassa oleville, jotka eivät varsinaisesti ole masentuneita, mutta muuten negatiivispassiivisia, olisi todella hyvä jonkinlainen elämäntapaleiri, jossa opeteltaisiin ruoanlaittoa, oikeaa ruokavaliota, työnhakua, kaverisuhteiden ylläpitoa, visuaalista oman persoonan esilletuomista eli tehtäisiin uudet hius- ja vaatelookit ja kuntokartoitus. Monet nuoret kaipaavat konkreettista neuvoa ja tukea, että miten teet sen ja sen asian.

Kaikki lähtee ihmisen omasta oivaltamisesta, että et sinäkään voi määrättömiin "kantaa valmista tavaraa toisille", että ihmisen pitää itsestään löytää se voima, joka vie ja kantaa eteenpäin. Se on olemassa se voima, mutta negatiivinen ajattelu peittää sitä. Itselleni jos tulee jumitustila, että esim. kriisin jälkeen menee sellaiseen pasiivisnegatiivisen tilaan, että elämänilo on kaikonnut ja näkee vain mustaa edessään, niin olen alkanut tekemään niin, että löydän sen takaa vihan ja otan vihan käyttövoimaksi. Se toimii vähän aikaa esim. liikunnallisissa ja työsuorituksissa.

Ei sellaisia ihmisiä voi ulkopuolinen auttaa ja parantaa, jotka eivät ole löytäneet sitä omaa juttua elämäänsä ja mikään ei kiinnosta.

Monet masentuvat, kun yrittävät olla kuin muut, eivätkä pärjää kilpailussa, eivätkä osaa löytää itestää mitään hyvää, sekä toteuttaa omia unelmiaan, ovat mielestään rumia, eikä heistä siten naiset kiinnostu, tämä on monille kaikkein pahinta.

Valitettavasti nämä nuorukaiset ovat haudassa ennen 50-vuotispäiviään, useimmat itsemurhan autolla tehneenä, näin on käynyt todella monelle lapsuuden tuttavalle.

Passiivinen elämä tosiaan tylsistyttää ja minäkin olen ymmärtänyt, että aivot tarvitsevat virikkeitä toimiakseen. Suoranaisen masennuksen ja toimettomuuden lisäksi liika alkoholinkäyttö, helppo ja tylsä arki ja vapaa-ajan käyttö yksipuoliseen viihteeseen tuntuu minusta tekevän ihmisistä tylsiksiä.

Vaan milläpä auttaa toista? Yllä moni on sanonut, että ei millään. On myös tarjottu lääkehoitoa ja peloteltu varhaisella kuolemalla.

Kannettu vesi ei pysy kaivossa, mutta ehkä se sentään virkistää hetken. Yksin jättäminen on huonoin mahdollinen tapa suhtautua syrjäytymiseen. Ensinnäkin se syventää turhautumista entisestään ja lisäksi syrjäytynyt saattaa lopulta löytää vääränlaista vertaistukea ja päätyä yhä syveneviin kierteisiin.

En usko, että voimme auttaa kaikkia, mutta emme myöskään tiedä, kuka lopulta pääsee eroon masennuksestaan ja turhautuneisuudestaan. Jättämällä ystävämme tai omaisemme yksin osoitamme vain omaa toivottomuuttamme hänen suhteen, mikä sekin vain pahentaa tilannetta.

Kaiken kaikkiaan pitää olla realisti: masennuksesta ja vaikeasta syrjäytymisestä ei kukaan parane yhden ihmisen työn vuoksi kerta heitolla. Tila helpottaa vähän kerrallaan. Lisäksi ketään meistä ei voi vaatia panostamaan koko elämäänsä yhden ihmisen saamiseen jaloilleen. Siitä ei koidu kuin kahden elämän meneminen yhteen asiaan. Vähin, mitä voimme tehdä, on käydä tervehtimässä, kuunnella jaksamisemme mukaan. Silti kenenkään meistä ei pidä ryhtyä syrjäytyneen ja turhautuneen ihmisen katkeruuden kaatopaikaksi. Sanoisin kuitenkin, että huomioinniksi ei kelpaa paapominen eikä varsinkaan ikuiset lääkekuurit. Ainoa todellinen apu on tarjota oikeita mahdollisuuksia elää aikuisen elämää: ansiotyö, omaehtoiset ihmissuhteet (ei siis ammattiymmärtäjät enempää kuin välttämätöntä), vastuu ja vapaus.

Olen itsekin ollut yksi noista turhautuneista vihanneksista. Nykyään pystyn tekemään suhteellisen vaativaa työtä, osa-aikaisena tosin. Virkistymisestäni voin kiittää niitä läheisiäni ja erityisesti kollegoitani, jotka ovat jaksaneet uskoa minuun, mutta jotka eivät ole lähteneet mukaan angstiini. Kaikille ei käy näin hyvin ja minäkin lienen altis masentumaan uudelleen. Noin 15 vuoden masentelun jälkeen osaan kuitenkin itsekin jo varoa masentavia asioita. Lisäksi kokemus on auttanut minua: kun ahdistaa, tiedän, että valoisampikin aika on taas aikanaan tulossa.

Nuori voi sairastua salakavalasti, pikkuhiljaa, kun koulun jälkeen ei pääsekään siihen vauhtiin ja uraputkeen, kuin oli suunnitellut.
Tässä nyky-yhteiskunnassa on täysin tehottomat luukutussysteemit, olipa sitten kyse mistä tahansa avun tarpeesta.
Mielenterveyspuolella mikään ei toimi. Asia on väärin hävetty, niin että oikeassa kohtaa ei apua haeta, kun pelätään, että menee kasvot.
Sitten kun apua haetaan, pitää olla asiantunteva, sitkeä, röyhkeä, päämäärätietoinen, jos aikoo apua saada. Sellaiseen pystyy vain terve ihminen ja hänhän ei hoitoa tarvitse!
Byrokratia on hirmuinen – ja poliitikot kasvattavat yksiköiden suuruutta ja ”säästävät” aina vain lisää. Voi tätä synergian autuutta! Kuka oivaltaisi ihmisen mittakaavan pienuuden?
Poliittiset päättäjät ja alan ammattilaiset ovat ainoat, joiden teot voivat viedä asioita parempaan suuntaan, mutta he ovat kylmiä ja sokeita ja ajatus yleensäkin vain korkeintaan vaalikauden pituinen. Ylilääkäreillä ja korkeasti koulutetuilla eksperteillä on liikaa etäisyyttä arkeen ja liian hyvä tili, jotta sotkisivat elämäänsä puuttumalla vääryyksiin ja tehottomuuteen, jotka vain hoitohenkilöt ruohonjuuritasolla voivat nähdä. Tarvitaan valtava rahamäärä, jotta saadaan tehoton avohoito toimimaan. Tarvitaan monta tasokasta hoitolaitosta lisää ja entiset suljetut laitokset takaisin, jos halutaan, että yhteiskunnasta lähtöisin oleva oireilu ja sairastelu helpottuu. Ja julmetusti lisää hoitohenkilökuntaa, avohoitoon etenkin.
Mielenterveyshoidot on lainsäädännöllä tehty mahdollisimman toimimattomiksi potilaan kannalta. Omaisia istutetaan hyödyttömissä kokouksissa, joissa lässytetään tekopyhästi. Hoidon suhteen levitellään käsiä. Ymmärretään kyllä omaisia ja toivotellaan jaksamista, mutta ollaan valmiita jättämään potilas heitteille, kun laki on nyt tällainen! Ja avohoito, mikä keksintö säästää rahaa, kun lähetetään potilas oman onnensa nojaan. Kun ei tule sovitusti paikalle, niin voi-voi – ja hyvää loppuelämää!
Epätoivoinen potilas turvautuu sitten yksityiseen lääkäriin... Nykyään potilaan yksityisyyttä ”suojelemalla” ja lain turvin lääkäri voi myös jaella kuoleman reseptejä eli keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, joista tulee riippuvaiseksi kuten narkomaani huumeestaan. Tältä tieltä on lähes mahdoton palata normaaliin elämään. Lääkärin tilipussi se vain kasvaa... Lopulta näitä lääkäreitä on potilasparalla jokisessa yksityisessä lääkärikeskuksessa ja apteekkeja riittää. Potilas muuttuu käytökseltään vieraaksi. Ajatus kulkee vain sen ympärillä, mistä seuraava resepti. Käytös on jo kuin narkkarilla. Lääke vie kivun pois. Hampaat voivat mädätä ilman tuntemuksia, mutta samalla potilas syö mm. refluksilääkkeitä, vaikkeivät ne auta, kun kyse on psyykenlääkkeen yliannostuksesta johtuvasta oksentelusta. Tajunta menetetään usein ja teho-osasto tulee tutuksi.
Siis lääkärit auttavat yhtenään, mutta parantumisesta ei tietoakaan, kun on tämä tällainen LAKI !!!!! Eli potilasta ei saada oikeaan hoitoon!
Häpeän tyhjänpuhujia poliitikkoja ja selkärangattomia hoitoalan eksperttejä. TEHKÄÄ JOTAKIN! Puolet teistä kuuluisi vankiloihin, joissa nyt istuu rikoksiin ajautuneita apua saamattomia mielenterveysongelmaisia entisiä ihan lahjakkaita nuoria. Katsokaa peiliin! Jokainen joka kirjoittaa ensimmäisenkään Stella-reseptin seuraamatta sen jälkeen kiinteästi potilastaan, on rikollinen! Tuon tyyppisiä lääkkeitä ei pitäisi markkinoilla olla! Jokainen joka lähettää lain turvin pärjäämättömän potilaan kotiin toistuvasti, ”kun hän ei nyt ole psykoosissa”, on rikollinen! Jokainen terva poliitikko, joka puhuu näissä asioissa säästöistä, on tuhlaaja, pelkuri ja rikollinen, kun ei perehdy koko suureen ongelmavyyhteen.
HERÄTKÄÄ! Lopettakaa lässytys, alkakaa todellinen auttaminen. Huomisen yhteiskunta tarvitsee terveitä kansalaisia. Näin se ei ole mahdollista eikä oikein. Häpeän tekopyhiä lainsäätäjiä, poliittisia päättäjiä ja mielenterveyden ammattilaisia. Tiedän, että monen tällaisen oma lapsikin on kierteessä. Silti ollaan jähmeänä, eikä tehdä mitään! Suomi on rappiolla!
HALOO PÄÄTTÄJÄT, LAINSÄÄTÄJÄT JA MIELENTERVEYDEN AMMATTILAISET, ETENKIN JOHTAVASSA ASEMASSA OLEVAT PAPEREIDEN KÄÄNTELIJÄT, VASTUU ON TEILLÄ, TOIMIKAA, SAATTE LOPUKSI HYVÄN MIELEN !!!

Olin syvästi masentunut, 20v nainen. Yksi ammatti hankittuna, työtön, opintoveloissa. Lähtökohtien vuoksi jouduin muuttamaan pois kotoa aikaisin, ja jouduin ottamaan lainaa sillä opiskelupaikkakunnalla ei töitä. Työttömänä olin 2vuotta tämä aika vei itsetuntoni nollaan. Meinasin alkoholisoitua, bilettäminen vei minut ihmisten seuraan baareihin.
Ero silloisesta miehestä sai minut miettimään elämääni laajemmin. Hain kouluun uutta ammattia opiskelemaan ja satuin pääsemään. Ihmeitä voi tapahtua, en ollut sittenkään aivan tyhmä..
Nautin uudesta, ihmisläheisestä työstä vaikka se sisältikin eritteitä ja usein myös asiakkaiden puolelta minuun kohdistuvaa suoraa väkivaltaa. Nautin, sillä työkaverit olivat suurinosa aivan mainioita! Hiljalleen nousin takaisin jaloilleni.
Tällä hetkellä opiskelen aikuispuolella AMK:ssa samaa alaa, minulla on ihana perhe ja asunto, elämä hymyilee. Autan työssäni muita ihmisiä päivittäin, tämäkin antaa minulle voimaa.
Aikaisempien kokemusteni myötä olen hyvin ymmärtäväinen erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä kohtaan. Koen, että voin valaa heihin toivoa, sillä selvisinhän minäkin. Näin sitä hypättiin sossun luukulta ruinaamasta käytännössä sinne toiselle puolelle:)

Valitettavaa todeta, että nykyisin sokeasti uskotaan että on pelkästään ihmisestä itsestä kiinni, syrjäytyykö. Ympäröivä maailma on muuttunut epäinhimillisempään suuntaan ja ihmiselle ei jää paljoa mahdollisuutta vaikuttaa juuri mihinkään. Yleinen asennekin kaikkeen on tiukentunut ja tällainen yksilöiden syyllistäminen on yleistynyt. Kun ihminen reagoi oleviin oloihin turhaantumisella, yleinen asenne tyrmää sen hänen omaksi syyksi, vaikka reagointi on itse asiassa tervettä.
Näen ainoaksi mahdollisuudeksi ihmisten nousemisen kapinaan niitä asioita vastaan, joita ei hyväksy. Kuten on aikojen alusta tapahtunut, että päästään eteenpäin. Kaikista vastenmielisin ilmiö on tämä hyvin toimeentulevien vähempiosaisiin kohdistuva arvostelu.

Taisin itse olla noin kymmenisen vuotta sitten jonkinlaisessa vaarassa syrjäytyä. Opinnot polkivat paikallaan, tyttöystävän kanssa oli tullut ero jne. Nyt olen 35-vuotias perheenisä ja elämäni on aikalailla mallillaan. Löysin aikoinaan aivan oman tien nousta suosta ja luulenpa, että tämä voisi toimia yleisemminkin. Ei ehkä kaikilla, mutta osalla ainakin.
Minulla oli nimittäin ilo löytää elämääni salainen minua huomattavasti vanhempi rakastajatar. Tapailimme silloin tällöin ja vietimme todella mukavaa aikaa yhdessä. Itsetuntoni alkoi nousta kun oli joku nainen joka oli kiinnostunut minusta eikä hän ollut äitini tai muu sukulaiseni. Itsetuntoni nousi entistä enemmän kun päädyimme lakanoiden väliin ja hän johdatteli minua aikuisen naisen kokemuksella ja hänen kanssaan oli mahdollista kokeilla rauhassa erotiikan saloja.
Mutta varsinkin näin jälkeenpäin ymmärrän, että suhteemme ei ollut pelkkää seksiä. Siihen kuuluivat myös pitkät keskustelut monista asioista ja läheisyys, tunne siitä että on joku joka välittää. Ja noihin keskusteluihin olen ajatuksissani palannut moneen kertaan elämässäni. Sain niiden kautta aivan uusia näkökulmia elämään hänen elämänkokemuksensa kautta.
Rakastajattareni oli silloin tapaillessamme eronnut äskettäin ja olin häneen äskettäin sähköpostin kautta yhteyksissä sen verran, että kyselimme toistemme kuulumisia ja pohdimme lyhyesti tuota elämänjaksoamme. Tulimme molemmat siihen tulokseen, että se teki meille molemmille ehdottomasti hyvää silloin. Hän onnistui kuulemma löytämään taas naiseutensa pitkä ja latistuneen liittonsa jälkeen ja minä sain kohotettua itsetuntoani, aloin ajattelemaan asioista ehkä aikuisemmin ja sain elämääni taas iloa, onnistumisia ja jotain mitä odottaa. Noista tapaamisistamme ammensin nimittäin niin paljon energiaa, että opintomenestyksenikin koheni huomattavasti. Ja jaksoin paremmin opiskella kun tiesin, että jotain kivaakin on taas tulossa kun olimme sopineet tapaamisesta.
Vähitellen elämä sitten kuljetti meitä eteenpäin. Minä aloin seurustella ikäisteni tyttöjen kanssa ja hänkin löysi omalla tahollaan seurustelusuhteen ikäisestään miehestä. Totesimme siis äskettäin sähköposteissa, että meillä menee aika kivasti nykyään ja toivotimme toisillemme oikein hyvää jatkoa.
Mediassa parjataan nykyään kovin paljon näitä ns. puumasuhteita. Minä näen niissä oikeasti ison mahdollisuuden. Meillä on maa täynnä 4-, 5- ja 6-kymppisiä eronneita naisia ja lisäksi syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria miehiä vaikka kuinka paljon. Tällainen järjestely ei varmasti sovi kaikille, mutta monia ihmisiä se pelastaisi takaisin iloiseen elämään.
Rohkaisen teitä arvon naisia seuraavaan: Jos vähänkin tunnette, että tämä koskettaa teitä ja tässä voisi olla ajatusta niin menkää internetin chat-palstoille. Sellainen löytyy esimerkiksi täältä Suomi24 sivustolta. Näillä chat-palstoilla roikkuu takuuvarmasti aina nuoria miehiä aikaa kuluttamassa ja vain roikkumassa. Kokeilkaa rohkeasti keskustella heidän kanssaan ennakkoluulottomasti, ties mihin se johtuu. Seuraavaksi saatatte jo kirjoitella sähköpostitse ja tekin saatte aivan uusia näkökulmia elämäänne nuorilta miehiltä.
Ja hyvät nuoret miehet! Tämä on tärkeää: Älkää ehdottako netin keskustelupalstoilla suoraan seksiä naisille! Keskustelkaa jostain ihan muusta ja vaihtakaa ajatuksia kaikesta muusta. Kun nainen huomaa teidän kirjoittavan muustakin kuin panemisesta, pillusta ja kullista niin hän saattaa jopa kiinnostua teistä ja ajatuksistanne. Nainen on niin fiksu, että kyllähän ymmärtää ilman sanomistakin mikä on kuitenkin yksi osa-alue miehen ja naisen välillä. Kunnioittakaa ja arvostakaa naisia ja kohdelkaa heitä nätisti ja puhukaa kauniisti niin teillä on paljon parempi mahdollisuus onnistua suhteen luomisessa. Siitä seksistä ei ehkä tarvitse kirjoittaa ollenkaan, se kyllä tulee sitten joskus kuvioihin tavatessanne jos on tullakseen.
Oma suhteeni rakastajattareeni alkoi juuri näiltä chat-palstoilla. Silloin oli se legendaarinen Kiss FM:n chat. Kirjoittelimme ensin pitkään viestejä puolin ja toisin ja välillä keskustelimme livenä chatissa. Tapaamisen aika on sitten kun molemminpuolinen luottamus on syntynyt. Se vaatii aikaa ja kärsivällistä kirjoittelua ensin, mutta voi sitten antaa todella paljon elämäänne.
Toivotan kaikille oikein kesäistä mieltä ja olen hirveän onnellinen jos joku sai tästä kirjoituksestani edes pienen innoituksen ja uskalsi lähteä kokeilemaan.

TARJOAMALLA HEILLE TÖITÄ!

jos kannustaisit tekemään siten että korostaisit että sinusta olisi kivaa ja mukavaa kun he tekisivät sinun kanssasi jotain. Ehkä he tuntisivat itsensä siten tärkeiksi ja arvokkaammiksi ja kiinnostaisi siten tehdä asioita.

On syytä ottaa huomioon, että on olemassa ekstroverttejä ja introverttejä ihmisiä. Introvertit saavat voimaa olemalla omissa oloissaan, kun taas sosiaaliset tilanteet vievät heidän voimavarojaan. Ei ole mitään järkeä ainakaan introvertistä yksilöstä yrittää väkisin tehdä "yhteiskuntakelpoista" ekstroverttiä.

Ihmisten ajattelun taso on nykyään kovin vaillinaista.

Minun serkku oli täysin masentunut kun tyttöystävä oli jättäny. Hän vaa makoili sängynpohjalla. Hänel oli kohonnut verensokeri. Vein hänelle ingmanin sokeritonta vadelma jäätelöö. Sellanen 450g pahvipurkki n.4€. Mahottoman hyvää. Pari kertaa kun vein , niin hän ehdotti, et mentäs pyöräilee illalla. Hän sai siitä elämänilon takaisin.

kieltäytymisen syyt tulkitaan epäloogisiksi,syystäkin,nämä ihmiset eivät vain kykene vapaaehtoisesti kohtaamaan muita ihmisiä jne. kokevat olonsa turvattomaksi verrattuna oman sohvan rauhaan.näitä(myös minä) pitää potkia persuksille ja "viedä väkisin" ihmisten ilmoille tuulettumaan,ja ei heti pidä päästää karkuun kotisohvalle,1-2t. päästä Heidän olonsa vasta rauhoittuu kun huomaavat ettei ole pelättävää ja "kyl se tästä.." SE LÄHTÖ ON AINA PAHINTA,KORKEAT KYNNYKSET !!!!!!!!!! ja lähtö on tekee pahaa vaikka eilenkin olisi ollut ulkona,mieli vain tekee tepposet ja kehittää syitä ettei uhkaavaan maailmaan tarvitsisi mennä,kotona silti kärsii kun tekisi kuitenkin mieli olla lintsilla,yin-yan

Jokainen nauttii elämästään omalla tavallaan...

Kiva kun huolehdit kanssaihmisistäsi, mutta työtä et voi heidän puolestaan tehdä. Jos mietit, kuinka heidän sanomisensa ovat "epäloogisia", se kasvattaa varmasti jotain negatiivista heidän sisällään sinusta. Eli ainakaan vastaan taistelemalla tuskin pystyt heitä auttamaan. Näe heidän mahdollisuutensa? Ja kerro se heille. Kysy mistä he tykkäävät... Mitä olisi kiva tehdä...

eihän meitä kaikkia ole samaan muottiin valettu. jotkut ovat tyytyväisia siihen mitä heillä on ilman sen suurempaa kunnianhimoa.

Ikävä kyllä,että syrjäytynyt ihminen vaikea auttaa ellei he kiinnostaa eikä suostua.Joskus ehkä voisi vähän suostua,mutta mitä päässä oikein liikkuu.Olen itse aika selvä sosiaalinen erakko 31v nainen,mutta tutustuminen ihmisistä on minulle mukava mutta 100% en ihan täysillä.Minussa kai vähän ujo esimerkiksi en uskaltaa edes kysyä hänen nimeä vaikka olisimme jo tuttavat/tuttuja.Voin sanoa kutenkin,että on minulla kavereita mutta ei minun tunnu siitä heistä "kaverit" koska ei missään tapauksessa edes viettää tekemistä sen kanssa tai pyytäisi kahville tai jotakin muuta.Aloin melko usein aina ensin kirjoittaa heille kuulumisia,mutta he eivät hitostakaan vuoro koskaa minulle siksi kyllästyin.Olen päättänyt,että en enää kirjoittaisi viestillä heille tai facebookin kautta joten menkööt he itse.Ihan sama minulle,että eivätkö enää koskaan minulle kirjoittaisi.Heidän oma ongelmia.Ilmeisti asenteiden kanssa jotakin ongelmia.Olen tajunnut,että he eivät huomioida esimerkiksi minua tai jopa unohtaneet minua kuin heidät keskittyvät aivan muihin ihmisiin.Jasso.En tiedä missä vika oikeastaan joko minusta vaiko mitä.Vietän paljon yksin kotona ja hengailen yksikseni kaupungilla,so what.Välitän kyllä ihmisistä mutta en aina välitä joskus.Loput syitä,että en enää missään tekemisissä vanhoja kavereiden kanssa koska he aina "juorukellot" tai mitä puhuvat p*skasta.Voinhan tekemään antamalla pakit vaikka facebookin kaverilistalta jos näyttäisi sitä ongelmia.Ilmeisti minulla tosi vaikea,että saisin kavereita koska uskomukseni kai hieman mennyt.Työelämä ei kovin minua kiinnostaa,mutta haluaisin kyllä joskus töitä kunpa en halua vakityön.Opiskeleminen on mukavampaa kyllä vaikka ei haittaisi 3-5 ammattia.Yksin oleminen on minulle ihan perseestä kun aivan liikaa.Yksiolo ei minua haittaa,mutta jatkuvasti tekee minut hulluksi.Ei voi pakottaa ihmiselle jos hän itse ei halua jotakin.Ihana elää kyllä voin ja yritän nauttia muuta,mutta ei aina riitä.Jos ei toimisi niin kysyisi,että mitä kiinnostaisi oikeastaan ja sellaista.Joskus en ymmärtänyt ihmisiä,olkoon niin."fuck fake friends and real friends.Where is your real friends.My problem,your attitude"

auttaa voit mutta sekin on autettavasta itsestä kiinni miten hän siihen suhtautuu. Otan esimerkkiä vaikkapa alkoholistista, ellei sitä päätöstä juomisen lopettamisesta tule juojalle itseltä ei se toisten paapomisella parane.

Olen ollut työttömänä ja huonopalkkaisissa harjoittelutöissä vuosikaudet ja melkein rahaton ja silti lenkkeilin (koska se on ilmasta liikuntaa) salille ei olisi ollut varaa, koska muuten henkinen reki olisi tullut liian suureksi vetää, en jäänyt neljän seinän sisälle. Olen kuitenkin aina uskonut että yrittämällä pärjää ja puskenut eteenpäin esteistä huolimatta. Voin sanoa ny,t että en ole turhaan miettinyt vaihtoehtoja elämääni koska nyt menee hyvin.
Voisimpa sanoa että korvien välissä on suurin este eteenpäin menolle elämässä.

Toivon tietenkin että apu auttaa ja kaikki jotka saadaan pois masentuneiden pilleristien joukosta on hieno saavutus kenelle tahansa. Ystävän/vien tukea ei mikään korvaa. Tsemppiä.

Joo ! no itse olen syrjäytynyt 2009 v. lähtien. ja kun haen töitä niin nauretaan vain. Siis mitä tästä tulee mieleen (köysi ja pari metriä sitä vielä lisäks puunoksa) ei oikein tää mitään elämää oo. työvoimas sanotaan asiaan että hae töitä ja sitä täs tekee, mut minkäs teet jos et töitä saa ? tuo köysi on alkannut oleen aika houkutteleva asia asian suhteen.
On totta että totaalisesti masentuu ja missä vaihees saa töitä ja kun saa on loppuun palanut. toisaalta tässä ei ole edes mitään rajaa. apua ei saa syrjäytymiseen vaan sysätään PASKAA SENKIN EDESTÄ NISKAAN.
Se kuka on Rikas tai rikkaat sukulaiset niin ne ei sitä tule käsittään koska heillä on rahaa, entäs me köyhät jotka syö vain laihialaisten ruokaa (katsoo kun lautasen pohja näkyy ja lipittää vettä lusikalla johon mausteena saa vain pureskeltuja kynsiä sekaan)

Sairauden tultua on ihmisen helppo hylätä - näin on käynyt minulle. Pari hyvää ystävää, joilla omat kiireensä ja sairautensa, soitellaan tai tavataan joskus. Siskon lapsen ole/olemme porukalla ja rakkaudella hoitaneet, nyt aikuinen mies ei pidä mitään yhteyksiä, samoin sisko - kun ei ole enää hyödyksi, niin tunntuu että heitti jo montavuotta sitten sisaruussuhteemme menemään. Ei käy ei soita... no valintansa heilläkin - eipä tullut sitä elämän pisintä ihmissuhdetta, josta niin usein puhutaan. En ole sairauksitani puhunut moneen vuoteen, ainakaan siitä missä niissä todellisuudessa mennään. Joten empä näillä asioilla en ole häntäkään rasittanut, enkä muullakaan. Samoin meillä on yhteinen vanha äiti josta ei välitä pätkääkään, kay joskus, viipyy muutaman tunnin. Itse olen koittanut käydä ja viipyä vähän pitempään - vaikkei omat voimat tahdo välillä riittääkkään.
Kyllä voi muuttua elämä julmaksi ja ilkeäksi. Mitenkään itseäni kehuen, mutta ei tämä maailma palkitse hyvistä teoista. Ja kaikkein julminta on tuo hylkääminen ja jättäminen.
Alan hoidella asioitani niin että, viranomaiset saavat alkaa hoitaa asioitani- hoitavathan niitä nytkin lääkärit ym.
Ja jos marssijärjestys on oikea että äitimme lähtee ensin, katson että sitten olen tehtäväni täällä suorittanut ja olen valmis lähtemään /tappamaan itseni, Ei ole tämä maailma enään minua varten. Enempää en enään jaksa yrittää, mitä elämässäni olen tehnyt - ja nyt tämä alkaa olla tässä.

Minäpä kerron miksi minä olen masentunut.
Isäni on onneton alkoholisti ja olen jo pienestä pitäen joutunut olemaan hänen henkireikänsä "hänen ainut syynsä elää". Jos en ole hänen kaveri hän alkaa puhua kuolemastaan ja siitä kuinka ei rakasta itseään. Hän kulutti minut aivan loppuun. Aloin todella inhoamaan itseäni, tein vain asioita joista en pitänyt. Muuta turvaa minulla ei ollut kun tuo alkoholisti.. Pahinta mitä lapselle voi sattua. Nyt täs 24 vuotiaana alkaa olla viimeset mahdollisuudet (voimat) onnelliseen elämään, tai sit jään loppuelämäkseni tuohon masentuneeseen tilaan jonka isäni minulle aiheutti.

Jotkut ei voi ymmärtää minkä taakan perhe asettaa lapselle ja mitä haittaa siitä on sosiaalisten suhteiden luomisessa, itsetunnossa ja ties missä lukemattomissa asioissa.

Minä olen masennuksen ja ahdistuneisuuden takia syrjäytynyt, ennenaikasella eläkkeellä. Mielestäni oikeus eutanasiaan koskee kaikkia. Ei pelkästään paruntamattomasti fyysisesti sairaita, vaan myös niillä pitäisi olla oikeus arvokkaaseen kuolinapuun, jotka eivät pärjää tässä elämässä, eivätkä pysty vastaamaan yhteiskunnan vaatimuksiin, ja ovat vuosikausien, ehkä vuosikymmenten lamauttavassa epätoivossa. Ei elämä ole aina "lahja".

Käske katsomaan "Salattuja elämiä". Mielikuvitus tarvitsee mielikuvia!

Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.

Suomi on nykyään minä,minä maa, toiset ihmiset ovat muuttuneet globaalin kamppailun vastustajiksi. Päämäärä puuttuu kun mikään ei perustu todellisuuteen, eikä ole yhteistä päämäärää. Ennen olin töissä ja ajattelin että taas on pieni pala suomea rakennettu, nyt se kaikki viedään pois.

Tuo on kovin tuttua, ja ihmettelen itsekkin sosiaalisesti syrjäytyneiden suhtautumista siihen, jos heidän parastaan ajatellen toinen yrittää heitä pyytää johonkin, tai keksiä tekemistä ainaisen kotona möllöttämisen sijaan.

Itsellänikin on joitakin ap:n kuvaileman kaltaisia tapauksia tuttavapiirissä, joita olen yrittänyt aina silloin tällöin pyytää johonkin, tai ihan vain nähdä ja keksiä jotakin tekemistä, mutta eipä tunnu vain kiinnostavan. Ihan olen heidän parastaan tosiaankin ajatellut, että hekin tapaisivat vielä jäljellä olevia kavereitaan ja pääsisivät ihmisten ilmoille tapaamaan muita ihmisiä, mutta eipä tunnu aina kiinnostavan. Aina vain vastaus on enpä taida, ei iske nyt, ja muutenkin aina koti koti vain. Tuntuu että sosiaalisesti syrjäytyneet voisivat olla ilahtuneita, että heillä on vielä jokukaan kaveri joka heitä johonkin pyytää, ja halua muuttaa elämäänsä sosiaalisemmaksi. Löytää uusia kavereita, sekä mahdollinen seurustelukumppani, ja yleensäkkin päästä ikäistensä joukkoon, mutta tuntuu että he vain haluavat alistua kohtaloonsa, eivätkä edes halua enään yrittääkkään. Ei kestä edes puhuakkaan heille, että kannattaisi sinunkin alkaa vähän liikkumaan ihmisten ilmoilla ja hakeutua muiden ikäistesi joukkoon, sillä siitäkään ei seuraa kuin puheenaiheen vaihtamista ja jotain jupinaa, eivätkä he osaa sanoa syytäkään siihen, että miksi eivät halua yrittääkkään.

Kait se on niin, että kun on pitkään vain möllöttänyt kotona eläen hyvin suppeaa elämää, niin kynnys on vain kasvanut, eivätkä he enään kykene lähtemään mihinkään, tai hakeutumaan muiden seuraan, vaikka he voisivat oikeesti halutakkin. Sosiaalisesti syrjäytyneillä voi olla muitakin psyykkisiä ongelmia ja sosiaalisia fobioita jotka estävät yrittämästä edes lähteä kotoa ihmisten ilmoille, ja he tuntevat olevansa turvassa kotona, jossa on muutenkin helpoin olla.

Tiedän kuinka vaikeaa on auttaa syrjäytynyttä nuorta joka ei viitsi itse yrittää saada omaa elämää kuntoon. Kun apu ei kelpaa on hyvin vaikeaa auttaa. Tiedän tämän kokemuksestani

juuu pelottava on tulevaisuus monella nuorella,
kaiken pahan on saanu aikaa kokoomuksen ja SDP:n poltittkka,
markkinatalous on ollu ja tulee olemaan ihmiskunnan KIROUS,
se syrjäyttää laumoittain mijoonia ihmisiä, vain kourallinen rikkaita ja niiten sukulaisia pärjää yhteiskunnassa,
tämän seuraukset ihmiskunnalle tulee olemaan TUHOISIA, ellei politiikkaan saada INHIMILLISEMPÄÄ muutosta ja pikaisesti !

muutos on vältämätön, rahat on jaettava tasaisemmin ihmiskunnan kesken, muuten ei tästä kaaoksesta nousta ikinä !

Toivon että syttyis joku kunnon sota. Se todennäköisesti muuttais tätä sairasta ilmapiiriä terveempään suuntaan ja opettais kaikille ihmisille ettei elämä ole mikään itsestäänselvyys.

jeesus tulee ja pelastaa. luuk 64:13

Katsoin ton aikasemmin, jossain olleen http://pleieri.blogspot.com/2013/05/mielenkiintoinen-video-ujoista-pojista.html videon ja tää on todella huolestuttavaa.

Eli tämä yksi mies lähestyi yli 3000 naista eikä saanut yhtä pusua edes poskelle. Ei ihmekään, että monet äidit menettävät lapsensa itsemurhan takia kuten http://www.bbc.co.uk/news/magazine-22854301 tossa bbc:n kirjotuksesta tulee ilmi. Itsemurhat ovat nuorille miehille yleisin kuolinsyy :(

Politiikka avuksi??? hmm enpä tiedä mut lakia pitäisi ainakin KOVENTAA ja antaa rangaistuksia väärin tekijöille kuten kiusaajat.

Etenkin nuorille käy monesti niin, että jostain syystä koulujen jälkeen ei vain tiedä mitä haluaa tehdä. Jossakin vaiheessa saattaa äiti tai isä "potkia persuksille" ja se tuntuu vain kaikki pakolta. Kynnys lähteä yrittämään edes jotakin kasvaa aina joka päivä suuremmaksi ja itselleen valehdellen hokee "joku toinen päivä sitten otan niskasta itseäni kiinni" Ennen kuin huomaatkaan istut koneella tai TV:n äärellä jatkuvasti, jos ei kavereita ole niin elämältä tuntuu puuttuvan kokonaan sisältö. Itse päätin kuitenkin lähteä useiden "välivuosien" jälkeen ihan kyselemään työkkäristä ensin työharjoittelupaikkoja ja hyvien työharjoittelupaikkojen jälkeen koulun penkille. Nykyään olen töissä (onneksi kesäloma) ja kumppanikin, elämä ensimmäistä kertaa hymyilee. Tukeutukaa johonkin tahoon, jos ei ole enää voimia lähteä mitään tekemään ja ystäviä, jos on voitte halutessanne ottaa vaikka psykiatrille mukaan, mikään ei sitä kiellä, koska toinen on luvallanne, psykiatrilla käyminen ei ole mikään nolojuttu ja siellä ymmärretään kaikki huolet ja murheet ja aina lähtökohtaisesti pyritään auttamaan asiakasta. Kannattaa tukeutua ensalkuun johonkin tahoon ja sitä kautta yrittää saada mielialan paremmaksi. Voimia kaikille, jotka kamppailevat samantyyppisten asioiden kanssa ja unohtamatta niitä nuoria, joilla saattaa olla jo päihdeongelmia, itsetuhoisia ajatuksia ja kaikkea hyvin ikävää!

Lääkitys päällä olen kotona nyhjöttävä tylsimys. Ilman lääkitystä harhoja näkevä sekopää. Ei minusta normaalia saa.

Hyvää ja tärkeää keskustelua. Suomi on yksinäisten maa. Itselläni seurakunta ja kristittyjen yhteys on tuonut ystäviä.

Hyvää tekstiä oli tässä ketjussa. Voimia kaikille syrjätyneille.
Kaikki ihmiset ovat arvokkaita

Köyhyys tappaa ja masentaa ihmisiä.
Tätähän ei haluta missään myöntää.

Kokemukset työstä missä kustaan vielä silmään masentavat ja katkeroittavat ihmiset vihaamaan kaikkea työtä kun positiiviset kokemukset tyystin ovat saamatta.

Yhteiskunta on epäonnistnut kun ilmiönä syrjäytyminen on jo valtava ongelma ja asiassa vain syyllistetään uhreja.

Miteb voi auttaa syrjäytynytää, joka koko ajan vieroksuu auttamista.

Ihmiset, älkää uskoko presidentinvaaligalluppeihin.
Älkää lannistuko!
Äänestäkää 10.
Kokoomuksen pressa ei arvojohtajana tunne köyhiä, niin kuin nykyinenkään pressa ei ole tuntenut.
Kokoomuslaisuus haisee ja yrittää vaikuttaa kauas.
Vielä on mahdollisuus äänestää, yrittää edes piirun verran vaikuttaa elämänsä kulkuun!

Hallituksen toiminta alkaa näkyä.
Vantaan kouluampuminen on osoitus siitä, että maailman onnellisemmassa maassa onnellisuutta ei ole laisinkaan.
On vain paska Hallitus joka kurjistaa ihmisten elämää, vauvasta vaariin.
Hallituksen politiikka ajaa ihmisiä sellaisiin tekoihin, ihmiset joutuvat tavalla tai toisella puolustamaan itseään, tässä köyhien kyykytys yhteiskunnassa.
Krokotiilinkyyneleet ja herttaisuutta ja ymmärtäväisyyttä olettava ilme enää auta asiassa.
Siihen auttaa ainoastaan kaikille kansalaisille oikeudenmukainen kohtelu ja rahanjako ainoastaan omille köyhyydessä eläville kansalaisille, ei NATOON ja Ukrainaan ja sotahulluuteen rahan syytäminen.
Vantaan tapaus ei ollut kun alkunäytös siitä, mitä tulee tapahtumaan, jos hallitus ei peru köyhiin ja vaikeuksissa oleviin kansalaisiin kohdistuvia leikkauksia ja työelämän ehtojen muuttamista orjatyömarkkinoiksi.
Suomi ottaa kaikessa mallia Yhdysvalloista, jossa ampumatapaukset eri osavaltioissa ovat lisääntyneet tiuhaan tahtiin.
Kaikessa suhteessa ja asioissa Hallitus ja päättäjät runnovat Suomeen täydellistä Amerikan mallia.
Saattaa se parhaassa tapauksessa osua heidän omaan tai omien läheistenkin nilkkaan .
Kosto on mahdollinen, ja joskus se on , ei ainoastaan suolainen, vaan jopa suloinen..
JOKA TOISILLE KUOPPAA KAIVAA, SE ITSE SIIHEN LANKEAA!
Suomi on kaukana oikeusvaltiosta.
Pahalle on Suomessa annettu pikkusormi, ja se näyttää vievän koko käden.
Suomen nykypolitiikka on syyllinen kaikkeen.
Toisista ei pidetä huolta, eikä opeteta pitämään huolta, joskus, valitettavasti, jopa päinvastoin.
Mitä isot edellä sortamisen suhteen, sitä pienet perässä.
Syyllinen kaikkeen on Suomen nykyhallitus ja ylin valtiovalta.
Muualta on turhaa hakea syyllisiä.
Kaikille ihmisille kuuluu Oikeusvaltiossa perusasiat, jotka vaatii perustuloja.
Jos eriarvoisuus kasvaa maassa koko ajan, se vaatii veronsa.
Ruumishuoneella kaikki taitavat olla samanarvoisia, vai onko näin?

Hallitus leikkaa ulkomailla asuvilta kansaneläkkeen. Samaan aikaa Suomesta on maksettu, ties jo kuinka kauan, varmaan kymmeniä vuosia Virolaisille ja monen maan kausityöntekijöille sosiaaliturvaa näiden työssäkäyvien perheille ulkomaille.
Se ei ole menoerä, siitä ei säästetä.
Ulkomailla, kotimaassaan asuville ulkomaalaisten perheille maksetaan lapsilisiä ja muita sosiaalietuuksia.
Kyllä Suomen valtiolla riittää rahaa jakaa ulkomaille ja ulkomaalaisille.
Siitäkin asiasta Suomen päättäjät ovat hiirenhiljaa, kuin kusi sukassa.
Oman maan vähävaaraisille, ulkomailla asuvillekin aiheutetaan monenlaisia kärsimyksiä.
Onko se oikeaa toimintaa?
Ja vanhuksilta leikataan jo, jopa mahdollisuus hoitaa itsensä terveeksi, ja hallituksen ministerit vain pölpöttää, että köyhiltä vanhuksilta ei leikattu tällä kertaa.

Suomen kaikki heikoilla olevat kansalaiset ovat kiireellisen terapian tarpeessa.

Ei tämän kaltaista vuosia kestävää fasistien myllytystä kestä kukaan.
Näköalattomuus ja tämän hetken ja tulevaisuuden toivottomuus sairastuttavat jokaisen meistä.
Ja lapsilta ja nuorilta murskataan tulevaisuuden haaveet tämän hallituksen ministerien toimesta leikkauksilla.

Valepressa, Stubb, siellä häärää mailmalla.
Saispa nähdä, mitä pahaa se saa aikaan suomalaisille?
Lietsooko sotaa?