Älä lue tätä, jos sinulla on ahdistus.
Älä ole idiootti ja anna uteliaisuutesi johdattaa sinua tämän lukemiseen,
jos olet huonossa jamassa.
Siunausta.
-----------------------------------------------------
Aloin etsiä tarkoitusta elämälle uskonnosta,
vaikeat ajat kun olivat.
Sain kristinuskosta hetkellistä turvaa, joka muuttui ahdistukseksi.
Onneksi ahdistus lieveni ja sain jopa ilon tunteita kristinuskosta.
Mitä enemmän luin Raamattua, mitä enemmän tutustuin sen historiaan,
sitä vähemmän aloin luottaa siihen.
Eläinuhrit ja joukkosurmat kuvottivat.
Ahdistus helpotti ja sain rauhaa, uskoin Raamattuun korruptoituneena,
mutta hyvänä kirjana;
perehdyin ebioniitteihin, essealaisiin, nazarealaisiin...
Erilaisiin "harhaoppisiin" kristillisiin jaostoihin.
Aloin vapautua uskonnon tuskasta ja aloin ymmärtää, että Jumala on armelias,
eikä välitä ihmisen uskonnosta, vaan ihmisen hyvyydestä ja uskosta.
Kiinnostuin joogasta, meditoinnista, hyvän tekemisestä ja levittämisestä.
Iloitsin ja näin elämän merkityksellisenä ja hyvänä.
Kunnes aloin miettiä eri uskontoja.
Mitä jos Jumala onkin hullu kiduttaja ja laittaa kaikki helvettiin.
Hikoilin kylmää hikeä, oksentelin, vapisin ja itkin.
Pääsin ajatuksesta eroon, ajattelin, että tuskin näin on.
Ja vaikka olisi, niin en hukkaisi elämääni sen ajatteluun;
asialle kun ei voisi mitään.
Aloin ihmisluonnolle ominaisesti miettiä uskontoja, jälleen kerran.
Aloin lukea Koraania ja miettiä Allahin olemassaoloa.
Kirja, eikä uskonto ollut niin paha kuin olin aiemmin luullut ja yllätyin iloisesti...
kiinnostuin Islamista erittäin paljon ja aloin uskoa Koraaniin.
Luettuani sitä, sen kaunis kieli ja syvällinenkin teologia pitivät minua kiinnostuneena.
Ajattelin, "ei yksi luku/kirjoitustaidoton ihminen- joka ei ole juutalainen, eikä edes yksijumalinen, ei edes historiaa laajasti tunteva teologi- , voi luoda tälläistä materiaalia."
Olihan kirjassa paljon viitteitä TaNaKiin (Vanha Testamentti), evankeliumeihin ja jopa Talmudiin.
Muhammed tuskin pystyi muistamaan näin paljon Raamattua, saati tuntemaan sitä, kun ei ollut edes juutalaisesta tai kristitystä kodista.
Näin siis Koraanin erehtymättömänä Jumalan sanana ja ei-muslimien "ristiriitojen" väkisinvääntäminen ja epäpätevä Koraaniin kohdistuva kritiikki vahvisti uskoani.
Tiedättekin jo varmaan seuraavan askeleen...
Ahdistus.
Ahdistus oli hirveää.
En kestä elämää muslimina, Islam ja Koraani ahdistavat järjettömän paljon,
haluan vain kuolla.
Epäilin itseäni;
Koraanin mukaan Jumala on Laupias Armahtaja, jokainen suura sanoo niin.
En silti nähnyt mitään armollisuutta Jumalassa, jos ei ole muslimi, tee niin ja näin,
ja usko Muhammedia profeetaksi ei voi pelastua.
Helvetissä, joka ikuisesti kestää, joutuisi juomaan kiehuvaa vettä kostoksi Jumalalta
ja sieltä pyrkisi pois, muttei koskaan pääsisi.
Missä armo?
Ajattelin:
-Jos kritisoin, tai edes ajattelen, ettei Jumala olekaan armo, niin varmaan olen ansainnut helvetin ja kaiken tuskan.
Mutta en vain osaa ajatella toisin.
Ahdistus kasvoi, tunsin olevani surkea ihminen, kun epäilin Jumalaa ja Jumalan luonnetta.
Olihan Koraanin mukaan ihmisille annettu selvät merkit ja kaikki olivat täten vastuussa sielustaan.
Ja kun Jumala määrää helvettiin, niin kuka voi pelastaa sieltä?
Yritin blokata ajatukset ja keskittyä siiheen rauhaan, mikä minulla oli ennen uskontoja, uskoessani Jumalaan ilman uskontoa.
En osannut;
kaikki varoitukset ja uhkailut pyörivät mielessäni.
Olen ansainnut helvetin lieskat ja maallisen kärsimykseni, kun kiellän Jumalan ja Jumalan Profeetan, joka armossa on meitä varoittanut ja antanut 'selvät todisteet'.
Jumala on kuulemma ankara tuomiossaan ja Koraani on ehdoton kirja,
joka ei paljoa armoa anna 'väärintekijöille'.
Jos kääntyy pois uskosta, on harvinaisen paska otus ja viimeisellä tuomiolla ei ole mitään tai ketään puolustamassa.
JATKUU
Älä ole idiootti ja anna uteliaisuutesi johdattaa sinua tämän lukemiseen,
jos olet huonossa jamassa.
Siunausta.
-----------------------------------------------------
Aloin etsiä tarkoitusta elämälle uskonnosta,
vaikeat ajat kun olivat.
Sain kristinuskosta hetkellistä turvaa, joka muuttui ahdistukseksi.
Onneksi ahdistus lieveni ja sain jopa ilon tunteita kristinuskosta.
Mitä enemmän luin Raamattua, mitä enemmän tutustuin sen historiaan,
sitä vähemmän aloin luottaa siihen.
Eläinuhrit ja joukkosurmat kuvottivat.
Ahdistus helpotti ja sain rauhaa, uskoin Raamattuun korruptoituneena,
mutta hyvänä kirjana;
perehdyin ebioniitteihin, essealaisiin, nazarealaisiin...
Erilaisiin "harhaoppisiin" kristillisiin jaostoihin.
Aloin vapautua uskonnon tuskasta ja aloin ymmärtää, että Jumala on armelias,
eikä välitä ihmisen uskonnosta, vaan ihmisen hyvyydestä ja uskosta.
Kiinnostuin joogasta, meditoinnista, hyvän tekemisestä ja levittämisestä.
Iloitsin ja näin elämän merkityksellisenä ja hyvänä.
Kunnes aloin miettiä eri uskontoja.
Mitä jos Jumala onkin hullu kiduttaja ja laittaa kaikki helvettiin.
Hikoilin kylmää hikeä, oksentelin, vapisin ja itkin.
Pääsin ajatuksesta eroon, ajattelin, että tuskin näin on.
Ja vaikka olisi, niin en hukkaisi elämääni sen ajatteluun;
asialle kun ei voisi mitään.
Aloin ihmisluonnolle ominaisesti miettiä uskontoja, jälleen kerran.
Aloin lukea Koraania ja miettiä Allahin olemassaoloa.
Kirja, eikä uskonto ollut niin paha kuin olin aiemmin luullut ja yllätyin iloisesti...
kiinnostuin Islamista erittäin paljon ja aloin uskoa Koraaniin.
Luettuani sitä, sen kaunis kieli ja syvällinenkin teologia pitivät minua kiinnostuneena.
Ajattelin, "ei yksi luku/kirjoitustaidoton ihminen- joka ei ole juutalainen, eikä edes yksijumalinen, ei edes historiaa laajasti tunteva teologi- , voi luoda tälläistä materiaalia."
Olihan kirjassa paljon viitteitä TaNaKiin (Vanha Testamentti), evankeliumeihin ja jopa Talmudiin.
Muhammed tuskin pystyi muistamaan näin paljon Raamattua, saati tuntemaan sitä, kun ei ollut edes juutalaisesta tai kristitystä kodista.
Näin siis Koraanin erehtymättömänä Jumalan sanana ja ei-muslimien "ristiriitojen" väkisinvääntäminen ja epäpätevä Koraaniin kohdistuva kritiikki vahvisti uskoani.
Tiedättekin jo varmaan seuraavan askeleen...
Ahdistus.
Ahdistus oli hirveää.
En kestä elämää muslimina, Islam ja Koraani ahdistavat järjettömän paljon,
haluan vain kuolla.
Epäilin itseäni;
Koraanin mukaan Jumala on Laupias Armahtaja, jokainen suura sanoo niin.
En silti nähnyt mitään armollisuutta Jumalassa, jos ei ole muslimi, tee niin ja näin,
ja usko Muhammedia profeetaksi ei voi pelastua.
Helvetissä, joka ikuisesti kestää, joutuisi juomaan kiehuvaa vettä kostoksi Jumalalta
ja sieltä pyrkisi pois, muttei koskaan pääsisi.
Missä armo?
Ajattelin:
-Jos kritisoin, tai edes ajattelen, ettei Jumala olekaan armo, niin varmaan olen ansainnut helvetin ja kaiken tuskan.
Mutta en vain osaa ajatella toisin.
Ahdistus kasvoi, tunsin olevani surkea ihminen, kun epäilin Jumalaa ja Jumalan luonnetta.
Olihan Koraanin mukaan ihmisille annettu selvät merkit ja kaikki olivat täten vastuussa sielustaan.
Ja kun Jumala määrää helvettiin, niin kuka voi pelastaa sieltä?
Yritin blokata ajatukset ja keskittyä siiheen rauhaan, mikä minulla oli ennen uskontoja, uskoessani Jumalaan ilman uskontoa.
En osannut;
kaikki varoitukset ja uhkailut pyörivät mielessäni.
Olen ansainnut helvetin lieskat ja maallisen kärsimykseni, kun kiellän Jumalan ja Jumalan Profeetan, joka armossa on meitä varoittanut ja antanut 'selvät todisteet'.
Jumala on kuulemma ankara tuomiossaan ja Koraani on ehdoton kirja,
joka ei paljoa armoa anna 'väärintekijöille'.
Jos kääntyy pois uskosta, on harvinaisen paska otus ja viimeisellä tuomiolla ei ole mitään tai ketään puolustamassa.
JATKUU
Vastaukset 15
Vanhimmat
JATKUU
En kestä enää ilman lääkkeitä,
joka päivä on surkea.
Ymmärrykseni sanoo, ettei mikään tuntemani uskonto voi olla Jumalasta, koska ne tekevät minut surulliseksi, kun taas uskonnosta riippumaton rukoilu ja mietiskely tekee minut onnellisemmaksi, kuin mikään muu asia maailmassa.
Sitten muistan taas uskonnot ja Koraanin varoitukset;
-Koraani on Jumalan sanaa.
-Islamin kieltävä joutuu helvettiin;
ei mitään muttia.
Jumalan armo ei ylety niihin, jotka kieltävät,
vaikka he kuinka anoisivatkaan armoa Jumalan edessä.
He ovat ns. kusseet mahdollisuutensa.
-Islamista on selvät todisteet ja niiden kieltäjä on vapaaehtoisesti saatanan vallassa.
-Jumalan ja profeetan kieltäminen on pahin asia kaikista,
niin paha, että helvettikään ei ole tarpeeksi paha kieltäjille.
-Ihmiset haluavat armon sanoja, koska ovat niin pahoja, etteivät halua muuttaa teitään, eikä armon sanoja anelevia armahdeta.
-Halal ja kosher on syötävää, muu on roskaa ja siitäkin joutuu tuomiolle.
-Pitää peseytyä rukoilua ennen.
-Elämä on vain testi Jumalalta,
ja testin reputtavalla ei ole puolustajaa Jumalan edessä.
-Koraania noudattavat ovat hyviä, jotka ansaitsevat Jumalansa armon,
muut ovat Jumalalle kelpaamatonta roskaa.
Tuli pitkä teksti, kun en ole aiemmin purkanut tuntojani kenellekään.
En uskalla puhua äidilleni, ettei hän huolestu ja tartu samaan "tautiin".
Olen niin nuori, etten voi elää loppuelämääni tähän tapaan.
Pelkään läheisten kuolemaa, mielessä siintää ajatus uudelleentapaamisesta helvetissä,
jossa joudun todistamaan heidän kärsimystään IKUISESTI.
Yritän kuunnella armeliaita ja maallistuneita muslimeja, sekä muita ihmisiä, jotka osaavat lohduttaa,
mutten ole tarpeeksi 'tyhmä'.
(olen tyhmä, kun pilaan elämäni näin, mutta tarkoitan sitä, että olen liian mietiskelevä persoona negatiivisten ajatusten maton alle lakaisuun.)
Näiden armeliaat sanat lohduttavat, kunnes muistan varoitukset ja Jumalan oletetun suuruuden;
näiden ihmisten sanat eivät minua pelasta ja jos luotan ihmisiin Jumalaa enemmän, ansaitsen ikuisen kidutushelvetin.
Onko vertaistukea tällä palstalla?
Onko yhtä ahdostuneita?
Haluaisin vain uskoa Jumalaan ilman uskontoa,
mutta uteliaisuuteni on kuljettanut minut laaksoon, josta ei ole uloskäyntiä.
Helvetin esiaste, sanottakoon näin.
Siunausta ja rauhaa,
jos Jumalalta sellaista liikenee,
minullahan ei ole siihenkään mitään sanottavaa.
No Jeesus Kristus on sinunkin rauhasi: Hän itse sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä. Joh. 10:10 ja Hän myös lupaa: Minä olen tullut että teillä olisi elämä ja yltäkylläisyys!
Ei siis tarvitse kulkea peläten ja vaisten!
Muslimeille sunna on tie, Islam totuus ja Allah elämä.
Juutalaisille Toora ja Elāha on tie, totuus ja elämä.
Kristityille Jeesus on tie, totuus ja elämä.
Sikhiläisille Waheguru on tie, totuus ja elämä.
Miten voisin luottaa juuri Jeesuksen sanoihin, kun Uusi Testamentti on täynnä virheitä?
>> Näiden armeliaat sanat lohduttavat, kunnes muistan varoitukset ja Jumalan oletetun suuruuden; näiden ihmisten sanat eivät minua pelasta ja jos luotan ihmisiin Jumalaa enemmän, ansaitsen ikuisen kidutushelvetin.
Kidutushelvettiä Jumalan rankaisuna ei ole olemassa vaan se on kirkkojen omaa tulkintaa ja dogmia.
Varsinkin fundamentiset ahdistavat uskonnot ja uskonliikkeet ovat epätevettä valtaa "Jumalan nimissä" käyttäviä, häikäilemättömästi alistavia ja jopa ihmisiä hengellis-psykologisesti sairastuttavia.
Järkeni sanoo, ettei helvettiä ole ja että se on Muhammadin tapa pitää ihmiset Islamissa ja käännyttää.
Mutta jos se ei ole...
Mistä voimme tietää?
Se minua ahdistaa ja pilaa elämäni.
Jos olet väärässä ja joudunkin ikuiseen tuskaan.
Haluaisin uskoa kuten uskoin ennen, mutta mieleni on täysin saastutettu uskontojen toimesta, enkä uskalla enää tehdä päätöksiä tai kieltää Islamia, juurikin helvetin pelossa.
En uskalla kritisoida uskontoja, sillä jos joku kritisoimistani uskonnoista on Jumalan uskonto, ja helvetti on olemassa, niin varmaan Jumala minut tuomitsee siitä.
Juuri tämä on se ongelma.
Ajattelen kuten sinäkin, sillä moni asia viittaa siihen,
mutten uskalla myöntää sitä,
edes itselleni.
Olen täysin aivopesty, niin aivopesty, että ymmärtäessänikin joudun kieltämään tunteeni helvetin pelossa.
Minä niin paljon haluaisin uskoa rakastavaan Jumalaan, joka ei tuomitse ketään helvettiin, ja joka antaa minun nähdä rakkaani paratiisin onnessa.
Mutten uskalla, uskontojen takia.
Aina, kun pääsen ahdistuksesta, jonka uskonto aiheuttaa...
tunnen jotenkin pettäneeni Jumalan.
Tunnen, kuin vapauteni olisi vain näennäistä ja saisin maksaa siitä ikuisella helvetillä,
kielsinhän Jumalan, Jumalan uskonnon ja profeetat kirjoituksineen,
eikä mikään voisi minua armahtaa.
Tunnen olevani yksi Nooan aikaisista;
he eivät pelänneet ja kuolivat tulvassa (ja joutuivat helvettiin).
Luulivat, ettei Jumala rankaisisi ja heittäytyivät huolettomiksi,
ja odottavat nyt tuomiota,
ja Jumala on tuomiollaan ankara.
Miksei Jumala armahda minua jo tuskistani,
haluan vain kuolla ja olla paratiisissa rakkauden Jumalan ja perheeni kanssa,
missä ruoka ei lopu, eikä surua tunneta.
Jumalan armoa ja rakkautta,
siunausta ja rauhaa,
iloa ja onnea.
Kiitos vastauksesta :)
Raamattu tosiaan varoittaa syyllisiä odottavasta helvetin tulesta, iankaikkisesta rangaistuksesta uloimmassa pimeydessä, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys. Kristinusko siis seisoo (tai kaatuu) Jumalan auktoriteetin ja ihmeiden (kuten tuonpuoleisen) periaatteelliseen tunnustamiseen. Uskon päämäärä on (kaikessa yksinkertaisuudessaan) sielujen pelastus [1. Piet. 1:9].
Raamatun selvä viesti on, että me ihmiset olemme turmeltuneita, mutta jos näemme pahuutemme ja häpeämme tekojamme, voimme käänny Jumalan puoleen. Koska Jeesus kärsi rangaistuksen puolestamme voi Jumala jättää meidät rankaisematta - Joutumatta tinkimään oikeudenmukaisuudestaan. Vaikka sovitus tehtiin kaikkien puolesta, eivät kaikki ole kuitenkaan pelastettuja. Jeesuksen tarjoaman pelastuksen vastaanottaminen on teko, joka kunkin meistä täytyy itse tehdä.
Jeesus on AINOA tie pelastukseen. Sitä joka uskoo Häneen ei tuomita [Joh. 3:18]. Kukaan muu ei voi sovittaa rikkomuksiamme. Pelastus tulee vain väärentämättömän evankeliumin kautta. Raamattu varoittaa petollisista työntekijöistä, jotka väittävät tuntevansa Jumalan, mutta eivät pidä Hänen käskyjään. Älä anna kenenkään pettää itseäsi.
Harras rukoukseni on, että Jumala soisi sinulle viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi sydämesi silmät sille ansaitsemattoman perinnön kirkkaudelle, johon meidät kaikki on kutsuttu ja että kaikenlainen tieto ja ymmärrys lisääntyisi, niin että voisit tutkia mikä on parasta ollaksesi puhdas ja moitteeton Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.
Kun olin uudestisyntynyt kristitty, niin olin onnellinen;
kunnes aloin lukea TaNaKia ja ymmärsin, että moni Uuden Testamentin "täyttynyt" profetia on täysin väkisinväännetty (esimerkiksi Yeshayahu/Jesaja 7:14).
Tajusin myös, että Uudessa Testamentissa annetut profetiat eivät ole tulleet toteen.
Myös TaNaKin uhrikäytäntö alkoi kuvottaa, kun luin sitä tarkemmin.
Egyptiläis- ja kaanaanilaislasten surmaaminen tuntui sydäntäsärkevältä,
eikä epämuodostuneiden kasvojen omistaja saa tulla temppelin kaikkeinpyhimpään,
sekin tuntui aika kivikautiselta.
TaNaKissa on myös monoteismia kuin monolatriaa;
Labanin Jumala esitetään aitona Jumalana, mutta silti eri Jumalana kuin Eel/Elohim/Allah/Elāha/Yahveh/Adonai yms.
Monestihan asia on niin,
että tyhmät ovat onnellisia ja mietiskelevät kaikista surullisimpia.
En pysty uskomaan Raamatun Jumalallisuuteen tutkittuani sitä tarkemmin,
se on vain heprealaisten profeettojen nimissä kirjoitettua kamaa,
jossa on myös aitoa profeettain kirjoitusta,
mutta paljon lisäiltyä.
Toorakin kirjoitettiin, mahdollisesti Ezran toimesta,
kauan Moshen jälkeen.
En usko sinun kolmiyhteiseen Jumalaasi,
hyvä kuitenkin, jos saat siitä rauhaa.
Minä en saanut, enkä saa.
Siunausta ja rauhaa.
Olen kiinnostunut sikhismistä, sen teologia antaa minulle rauhaa.
Olen innoissani kaikesta, mitä uskonto sisältää
En ole vielä törmännyt mihinkään siinä, mikä työntäisi minua pois uskonnosta.
Sen moraali on minulle moraali, se tekee minut onnelliseksi.
-Eläimiä ei saa tappaa, eikä varsinkaan uhrata Jumalalle, sillä Jumala ei uhreja tarvitse.
-On vain yksi Jumala.
-Ihmisen ei tarvitse seurata toista ihmistä pelastuakseen.
-Jumala ei halua ihmisten pelkäävän tai surevan.
-Ihminen ei tarvitse pyhiinvaelluksia, paastoja tai rituaaleja.
-Jumala on Yksi, jokainen jumala on Jumala, sillä kaikki, mikä nähdään ihmistä suurempana, on osa Yhtä ainoaa Jumalaa.
-Nainen on tasavertainen.
-Jumala ei katso ihmisen uskontoon.
-Jumala ei kiduta ketään helvetissä.
-Jumalan suuruus on ihmismielen ymmärtämättömissä.
-Kukaan muu kuin Jumala ei voi olla Jumala, mutta ihminen voi olla yhtä Jumalan kanssa.
Ikäänkuin Jumalan poikia ja tyttäriä.
-Jumala on Isä, mutta myös Äiti ja Veli.
-Jumala ei vihaa ketään, vaan rakastaa kaikkia.
No, en tietenkään uskalla uskoa tähänkään,
kun Koraanin sanoma pelottaa niin vietävästi.
Pelottaa, että kuolemani jälkeen vavahdun todellisuuteen,
että olenkin menossa ikuiseen helvettiin,
eikä Allahin armo yllä minuun.
Kaikki menee piloille, kun en osaa tai uskalla päästää irti uskonnosta.
Eikun lääkkeitä naamaan :(
Jumala muistakoon minua ja perhettäni.
Ahdistus on taas nousussa, onneksi on lääkkeet lähettyvillä.
Alkaa energia loppumaan, kun ei pärjää ilman lääkkeitä.
Mikään ajattelu ei tuo apua, sillä aina ajattelee sitä Jumalan suuruutta ja mahdollista kadotustuomiota.
Ajattelee, ettei yksikään ihminen voi auttaa jos on itseään Jumalaa vastaan.
Olen nyt jo suhteellisen varma, ettei näitä helvetti-Jumalia ole olemassakaan,
mutta pelko ottaa silti vallan.
Perhanan uskonto, mikään muu ei voi tuhota ihmiselämää tällä tapaa, ei mikään.
Sen siitä saa, kun etsii elämälleen tarkoitusta.
Pelkkää ahdistusta ja masennusta, johon ei ole parannuskeinoa.
Alkaa jo surettaa, olisi huomennakin hyvä päivä tulossa, jos ei uskonto kummittelisi alitajunnassa.
Kaikista ahdistavinta on ajatus siitä, että tämä vähän mieltäni rauhoittava avautuminenkin saattaa olla puhetta itseään Jumalaa ja Hänen uskontoaan vastaan.
Tsemppiä sinulle! Todellinen Jumala on tiedon, ei uskon jumala. Älä usko ketään höyrypäätä joka sinulle puhuu. Löydät totuuden ja rauhan itsestäsi. Pärjäät varmasti!
Terveisin aikoinaan myös ahdistuksessa ollut uskontojen tutkija
Tunne alkaa olla rauhallinen, mutta onko rauha pysyvää.
Mieli on vähän turtunut lääkkeiden myötä, mutta älytöntä ahdistusta ei Luojan kiitos ole enää.
Olen rukoillut ja luottanut Jumalan armoon, eikä uskonnot ahdista enää yhtä paljoa.
Koraania tai Raamattua en aio enää avata, ei ole ahdistuksen ja masennuksen arvoista, vaikka molemmissa myös hyvää materiaalia.
Urheilukin auttaa, mutta vain hetken.
Ei perhettä turhaan sanota siunaukseksi, se auttaa jaksamaan.
Millainen on nykyinen maailmankuvasi veli?
Siunausta ja rauhaa.
Oma maailmankuvani koostuu kaikesta, mitä olen elämäni aikana lukenut, kokenut ja järjen valossa pitkään harkiten asioita puntaroinut sekä erilaisten ihmisten kanssa keskustellut.
Olen tullut tulokseen, että jokaisen ihmisen on itse löydettävä se totuus, mitä pitää oikeana. Omalla kohdallani tie on ollut ja varmasti vieläkin tulee olemaan pitkä ja kivinen, mutta kaiken vaivan arvoinen. Tämä polku vain ei sovi kaikille, koska tämä johdattaa totuuteen. Todellinen totuus ei koskaan ole kiinnostanut suurinta osaa ihmisistä. Ihmiset eivät halua tietää.
Voimia etsintään ja muista tehdä jotain muuta välillä. Käy uimassa, ratko ristisanoja tai tee ruokaa. Ihan mitä vain hauskaa.
Olo on huono, ahdistus on kova.
Lääke lopussa ja jalat kipeänä, urheilusta ei tule mitään.
Kylmää hikeä pukkaa ja mahaan sattuu.
Perhana kun ei voi tietää elämästä kuoleman jälkeen.
Miksi pitäisi tietää elämästä kuoleman jälkeen? Elä tätä päivää ja auta vaikka lähimmäisiäsi rahkeidesi mukaan. Epäilen että ei se Jumala niin paha ole kuin kuvittelet. Vielä kun ihmiset on erehtyväisiä ja voivat elää koko elämänsäkin Jumalan sääntöjä vastaan. Epäilen että "Aw-Naw' B":kin elää sääntöjä vastaan. Ei ihmisen elämää ole tarkoitettu murehtemiseen, vaan elämiseen. Vielä kun tässä elämässäkin on omat murheensa ilman turhanpäiväisyyksiäkin. Jos joku asia ei tunnu hyvältä, siitä pitää luopua. Sinulta selvästi puuttuu luottamus Jumalaan. Sinä pelkäät että se taivaan isä on ankara ja rankaiseva. Ajattelepa toisin päin, jos niin ei olekaan? Kuitenkin tulee siunauksia niin Jumalatomalle kuin uskovallekin.
ps. Ahdistusta on minullakin, mutta se tulee arkielämän murheista. Minulle on aivan sama mitä Jumala tai naapuri minusta ajattelee.
--Pelkään sitä, mitä en tiedä.
--Yritän elää tässä päivässä, mutta pelko ei katoa.
--Minäkin uskon, ettei Jumala ole niin paha, kuin pelkään.
MUTTA, JOS onkin. En pääse tästä pelosta yli.
--Ei ole päämääränä murehtia, mutta en sitä saa poiskaan.
--Minua eivät elämän murheet ahdista, ne kestän.
Ajatusta ikuisesta kärsimyshelvetistä ei ole sietokykyni sisällä.
--Mutta enhän minä "voi luopua" helvetistä, sen mahdollinen olemassaolo kun ei ole minusta riippuvainen.
--Olet oikeassa, minulta puuttuu luottamus Jumalaan.
--Niin pelkään.
--Ajattelen juurikin "toisinpäin", ettei Jumala ole ankara tai vihaisa, mutta pelko tästä on liian suuri.
Kun ajattelee, ettei Jumala pelastanut ketään holokaustista tms.