vuorottelu kolmen maan tapa-puolueen kesken

Eli SDP, kokoomus ja kepulit vuorottelee yksi kerrallaan aina oppositiossa kun tyrii asiat totaalisesti. Nyt kun kepulit vei jo Suomen mukaan näihin eu kuppauksiin ym antoi lisää etuja rikkaille ja oli päähuijarina maan tavan mukaisissa vaaliketkuiluissa niin se joutui kannatuksen tiputtua oppositioon. Nyt vuorostaan kaksi maantapa kerholaista eli kok ja SDP keinottelevat Suomen mukaan ties mihin kuppaukseen ja kun kannatus laskee niiin tuttu ja turvallinen vanha huijaripuolue eli kepuli on taas nousemassa valtaan "väärän profeettansa" voimin, ihmiset totaalisen unohtaneina miten ketkuilua niidenkin koko touhu on ollut, mutta medialle kelpaa kosta se on näitten edunvalvoja. Ainoa oikea puolue joka ei ole syönyt sanojaan eli PerusS on valtamedian lokaamisen kohteena kaikessa mistä sitä suinkin voi keksiä, koska se uhkaisi vanhojen kepulien maan tapoja oikeasti. Onko vaalikarja oikeasti niin tyhmää ettei se näe mistä on kysymys ja äänestää taas samoja vanhoja huijareita jotka on ajaneen vuosikymmenien saatossa maan rappiolle.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


äänestys koittaa kirjoitti:

Eli SDP, kokoomus ja kepulit vuorottelee yksi kerrallaan aina oppositiossa kun tyrii asiat totaalisesti. Nyt kun kepulit vei jo Suomen mukaan näihin eu kuppauksiin ym antoi lisää etuja rikkaille ja oli päähuijarina maan tavan mukaisissa vaaliketkuiluissa niin se joutui kannatuksen tiputtua oppositioon. Nyt vuorostaan kaksi maantapa kerholaista eli kok ja SDP keinottelevat Suomen mukaan ties mihin kuppaukseen ja kun kannatus laskee niiin tuttu ja turvallinen vanha huijaripuolue eli kepuli on taas nousemassa valtaan "väärän profeettansa" voimin, ihmiset totaalisen unohtaneina miten ketkuilua niidenkin koko touhu on ollut, mutta medialle kelpaa kosta se on näitten edunvalvoja. Ainoa oikea puolue joka ei ole syönyt sanojaan eli PerusS on valtamedian lokaamisen kohteena kaikessa mistä sitä suinkin voi keksiä, koska se uhkaisi vanhojen kepulien maan tapoja oikeasti. Onko vaalikarja oikeasti niin tyhmää ettei se näe mistä on kysymys ja äänestää taas samoja vanhoja huijareita jotka on ajaneen vuosikymmenien saatossa maan rappiolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu