Nuoret varokaa kehumasta, että kestätte paljon viinaa , ettekä koe koskaan krapulaa.
Ehkä olette niitä, jotka ovat saaneet hyvät ”juoppous-geenit” perintönä suvuiltanne.
Voitte hiukan tutkistella sukunne molempien historiasta.
Oliko isänne juoppo tai hänen veljensä? Tai ukkinne, mumminne?
Entin äitinne suku ? Löytyykö sieltä alkoholisteja?
Juoppouteen voidaan löytää monia syitä, mutta tämä voi olla yksi.
JORINAA, (hyppää yli kohtaan asiaa)
Minula oli onnekas elämänkaari, menestymisiä, saavutuksia, mutta myös epäonnistumisia ja pettymyksiä. Silloin sanottiin, että opiskelu oli kuin laittaisit rahaa pankkiin ja se piti paikkansa.
Aina oli tavoite, jotka myös tavoitin.
Olin hyvännäköinen, sanottiin. Usein työpippaloissa join muut , naiset ja miehet pöydän alle. Ei koskaan krapulapäiviä. Onneksi olin kiireinen, tarvitsin autoa jokapäivä, eikä siinä ehtinyt ratketa juopottelemaan
Sitten jäin hyvin ansaitulle eläkkeelle.
Ikävystyin , nappailen viiniä joka ilta, kun katson TV-ohjelmia, edelleen. Suututtaa monesti koko politiikka ja järjestelmä. Uskomatonta, että annamme tämän jatkua, me Suomalaiset, meistä on kaikista tullut itsekkäitä oman edun tavoittelijoita. Pörssi, sijoitukset, tuotto, rahan kasaaminen tileille, miksi?
ASIAA
Nyt, neljännes osa kansasta, nuoret ja liian vanhat (yli 4-kymppiset), jääneet elämän ulkopuolelle. Ei ole enää työpaikkoja heille. Ei ole perheyrityksiä, vain yksin yrittäjiä, joilla hirveän suuri kynnys palkata edes yksi osapäivätyöntekijä.
Pienet perheyritykset nitistettiin 1992, nuoret turhautuivat , nähdessään miten yrittäjävanhemmille kävi.
Työllistämismiljoonat on kohdistettu vieläkin suuriin yrityksiin , jotka käyttivät miljoonat ja siirtävät sitten työpaikat maihin, jossa henkilöstökulut ovat vain viidesosa meidän työnantajien kuluista. Luin jostain , että Finnveran yritysrahoituksella, 2,5 milj. euroa, oli saatu jopa 2½ pysyvää työpaikkaa seutukunnalle
Nuoret syrjäytyneet, toivonsa menettäneet huumaavat itsensä, joko kuolevat nuorina tai parhaat ”juopon-geenit” elävät pitkään, eivät tuota mitään, mutta kuluttavat yhteisiä varojamme kauan.
Saa kai mummotkin sanoa tään nykyisen sivistys-ilmaisun ”V........TTAA.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mummo puhuu täyttä asiaa!! Keep up the good work :D