PERVO TIRKISTELEE Veskan vessassa!

Vain SAKKOJA!!!

Keski-ikäinen mies tirkisteli naisia kauppakeskus Veskan wc:ssä Pirkkalassa.

Mies oli kaivertanut wc-kopin seinään reikiä teräaseella.

Wc:ssä käynyt nainen huomasi tirkistelijän viime viikon torstaina. Hän kutsui välittömästi paikalle vartijan, joka piti miehen aloillaan siihen saakka, kunnes poliisi ehti paikalle.

Vanhempi konstaapeli Panu Rautio kertoo, että vartija joutui käyttämään voimaa pitääkseen miehen aloillaan.

Poliisi otti vuonna 1966 syntyneen pirkanmaalaisen miehen kiinni tapahtumapaikalta.

Rikosnimikkeet olivat vahingonteko, teräaseen hallussapito, sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen. Mies selvisi teoista sakoilla!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Mies jäi kiinni tirkistelystä torstaina 2. toukokuuta, sakot määrättiin tänään keskiviikkona.

Seinä täynnä reikiä

Tirkistelytapaus ei ole välttämättä ainoa laatuaan.

Kiinni jääneen miehen ei voida kuitenkaan osoittaa syyllistyneen kuin viime torstain tapaukseen.

– Veskan henkilökunta on epäillyt jo puolen vuoden ajan, että joku käy vessassa tirkistelemässä, Rautio kertoo.

Henkilökunta on epäillyt, että joku mies olisi käynyt tirkistelemässä ja tilannetta on seurattu.

Myös vessakopin seinä kielii, ettei viime viikon tapaus ole ainoa laatuaan.

– Reikiä oli seinässä paljon, vanhempi konstaapeli Panu Rautio kertoo.

JO AINAKIN PUOLIVUOTTA EIKÄ KUKAAN MUKA VOI MITÄÄN?!

SE SAA JATKAA EDELLEEN?!!

ENTÄKUN SIELLÄ KÄY LAPSIAKIN?!

EIKÖ SE MUKA SYYLLISTY LAPSIEN TIRKISTELYYNKIN??!

2

658

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskomatonta kyllä

      Työskentelin Veskassa 2010 vuonna ja tapaus oli jo silloin ajankohtainen. Molemmilla puolilla keskikopissa oli tirkistelyreikä. Mies ei jäänyt kiinni ja reiät peitettiin.

    • matot kasassa

      Hei näitä " syrjätyneitä" kouluammuskelijoita, tms .. tulee ryöppänä kun laitospaikkoja ei löydy ja siten kiusaavat viattomia ihmsiä, itsekkin joutunut häirinnän kohteeksi, kirjoitti viesteissään luujoja kuinkahän hengaillee ystäviensä kanssa,ja todellisuudessa ko.ihminen oli tosi vajaa ja yksinäinen ! vaikka tälläkin ko.ihmisellä on mies niin ei saa aisoihinsa muijaansa! kunnes tein lähestymiskiellon. jopas ämmä hiljeni !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe