''Ikuiset yrittäjät'' - yli kolme kertaa hakeneet

"aina kannattaa yrittää, vaikka olisikin viides kerta."

No jaa; kannattaa ajatella vaihtoehtoiskustannuksia. Sillä välin kun haet oikeustieteelliseen jo viidettä kertaa, joku toinen samaan aikaan - vaikka sieltä lukiosta - valmistunut kaveri on jo suorittanut korkeakoulututkintonsa ja siirtymässä työelämään - siis teoreettisesti ajateltunta.

En sano, että jos et pääse ensimmäisellä yrittämällä sisään, luovuta tms. Sanonpahan vain, että rajansa kaikella, ja jos edes neljä ensimmäistä kertaa ei tuota tulosta, ala ei ole välttämättä sinulle oikea. Tarkoitukseni ei ole lannistaa ketään. Olisi vain hienoa, jos ihmiset olisivat rehellisiä ja realisteja omien kykyjensä suhteen. Kaikista ei voi tulla oikeustieteilijöitä.

Tiedän muutamia viime vuonna sisäänpäässeitä, jotka pääsivät sisään neljännellä kerralla. Näitäkin siis tiedekunnasta kyllä löytyy.

Itse haen nyt "vasta" kolmatta kertaa, mutta ymmärrän hyvin ihmisiä joilla on jo kovin monta hakukertaa takana. Pääsykokeissa kun on kuitenkin myös osittain tuurista kiinni, ja jotkut hakukerrat saattavat mennä pieleen täysin arvaamattomista seikoista johtuen. Itse esimerkiksi sairastuin pahasti vuosi sitten, ja sairaus söi suuren osan lukemisajasta. Moni elämäntilanteellinenkin syy voi taatusti tehdä hakemisesta vaikeaa.

Ymmärrän kyllä myös ajatuksen, että jos kaikesta työstä ja vaivannäöstä huolimatta ei monellakaan kertaa tärppää, niin kannattaisi miettiä muita vaihtoehtoja. Itse en halua olla asian suhteen kylmä realisti, mutten myöskään pilvilinnoja rakenteleva unelmoija. Eiköhän elämä ole mielekkäintä kun etsii itselleen sopivan keskitien noiden kahden vaihtoehdon väliltä.

Tulee muistaa, että muutkin, jotka eivät ole päässeet sisään, ovat saattaneet menestyä hyvin pääsykokeissa. Johonkin se pisteraja on vedettävä, sillä pisteraja on suhteellinen. Esimerkiksi itse jäin viime vuonna parin pisteen päähän, jolla olisi edellisinä vuosina päässyt heittämällä sisään.

Pääsykoemenestyksestä ei voine vetää oikein mitään johtopäätöksiä. Tiedän ihmisiä jotka ovat päässeet hyvillä pisteillä amk:uun tai yliopistoon, mutta opinnot eivät ole edenneet oikeastaan lainkaan. Sisään on päästy koska alaa on tullut harrastettua pieni ikä, mutta tieteellinen lähestyminen tuttuihin juttuihin ei sitten kiinnosta pätkääkään. Ja sama ilmiö on vastavalmistuneilla - työkokemus peittoaa aina opintomenestyksen, koska työelämä on vaan niin toisenlaista kuin opettajien silmänpalvonta ts. pitää olla aloitteellinen ja osata ottaa oma paikkansa.

Mitä tulee monesti hakeneisiin, niin yliopistohan on täynnä 30-50-vuotiaita opiskelijoita. Joku heistä on hakenut ehkä kerran abikeväänä, ja sitten aikuisena uudelleen. Joku taas on voinut yrittää melkein joka vuosi kunnes viimein pääsee sisään. Tunnen monia joilla on todella yllättäviä hakukohteita menneisyydessään, eli kaikki eivät edes hakkaa päätään vain yhteen seinään.

Mielestäni tuurista puhuminen on vähän tyhmää, koska oikeasti sinne tiedekuntaan ei tuurilla mennä vaan ahkeralla työllä. Tottakai itselle tulee parempi mieli, jos voi uskotella että sisäänpääsy kaatui huonoon tuuriin vaikka kyse on huonosta valmistautumisesta valintakokeeseen. Kun opettelet valintakoekirjallisuuden tarpeeksi hyvin ei tuurilla ole mitään tekemistä sisäänpääsyn kanssa.

Oikikseen pääsee tuurilla muihin tiedekuntiin taidolla.

itse en kans lähtis neljättä kertaa yrittämään. kyllä se kertoo ettei se ala ole sitten itelle sopiva esim ettei pysty hahmottaa lakitekstejä, mikä varmasti tuottaa ongelmia jatkossa työelämässä. myös jos kokee että alueessa on liikaa sisäistettävää niin työelämässä joutuu samallailla sisäistää kaameita määriä juttuja pikaisella lukasulla..

Kyllä kannattaa ehdottomasti hakea uudelleen, jos on varma siitä, että juridiikka kiinnostaa aidosti. Ei kannata kuunnella ulkopuolisia ihmisiä vaan tekee juuri niinkuin itse katsoo parhaaksi. Omaa elämäänsä ei pidä elää toisten ihmisten mielipiteiden, arvostusten tai odotusten mukaisesti. Siinä pettää vain itseään.

Minä olin tälläinen "ikuinen yrittäjä", sillä pääsin sisälle vasta neljännellä kerralla ja kyllä minullekin pari "kaveria" irvaili, että onko moisessa touhussa mitään järkeä. No minä en kuunnellut näitä epäileviä tuomaita, vaan tein juuri niinkuin istestäni tuntui parhaalta.

Kyllä opiskelupaikka oikiksessa on ollut kaiken sen työmäärän arvoinen. Välivuosina sitäpaitsi suoritin avoimessa jo etukäteen muutaman tentin, joten ei se nyt ihan hukkaan mennyt. Tulihan niiden vuosien aikana tehtyä kaikenlaista muutakin mielenkiintoista.

Ensimmäisellä kerralla jäin parin hassun pisteen päähän opiskelupaikasta. Otin sen kyllä aika raskaasti, mutta jotain lohtua sain siitä, että olin vasta ensikertalainen.

Toisella kerralla lukuprosessi epäonnistui täydellisesti. Motivaationi oli täysin kadoksissa ja toisaalta elämäntilanteeni ei myöskään ollut lukemisen kannalta optimaalinen. Jäin pääsykokeissa kauas pisterajasta. En voinut tuntea aitoa harmia, koska yritys jäi ihan torsoksi.

Kolmannella kerralla kävin valmennuskurssin ja luin suunnitelmallisesti, mutta silti sisäänpääsy jäi pelkäksi haaveeksi. Koetilanteessa nimittäin koin todellisen hermoromahduksen ja sorruin kamaliin huolimattomuusvirheisiin. Hermot pettivät, koska pelissä oli liian paljon.

Neljännellä ja tulokseella kerralla en oikeastaan tehnyt mitään eri tavalla verrattuna kolmanteen hakukertaani. Se oli enemmänkin sellaista hienosäätöä.

-Luin kirjaston sijasta pelkästään kotona, koska huomasin lukemisen olevan kotioloissa mukavampaa. Kun pääsykoerutiini tuntuu raskaalta muutenkin, niin sitä kannattaa oikeasti tehdä lukuolosuhteista itselleen mahdollissaman viihtyisät.
-Valitsin sellaisen valmennuskurssin mikä sopi paremmin omaan vuorokausirytmiin.
-Tein enemmän harjoitustehtäviä pitkin kevättä, enkä pelkästään lukuprosessin loppuvaiheessa.
-Pidin reilusti pieniä taukoja (15-20min) kun siltä tuntui, sillä halusin maksimoida lukemisprosessin tehokkuuden. Tämä luonnollisesti venytytti lukupäiviä iltaan myöhään saakka, mutta se toimi omalla kohdallani paremmin kuin kirjastossa orjallisesti nököttäminen tietyn aikamäärän ajan.
-Huolehdin myös paremmin itsestäni ja teinkin joka päivä pitkän juoksulenkin ulkona. Liikunnan merkitystä ei voi aliarvoida.

Muutenkin suljin kaiken ulkopuolisen ylimääräisen pois. En käynyt baareissa, en nähnyt kavereita. Minulla ei ollut mitään elämää valintakoeprosessin aikana, mutta se varmisti sen, että menin sisälle heittämällä.

Sisäänpääsy on lopulta aika pienestä kiinni. Pari hassua virhettä valintakokeessa ja olet ulkona. Kyllä sinnikyys palkitaan aina lopulta.

Tasokkain tietämäni oikkari pääsi sisään kuudennalla kerralla. Itse pääsin ekalla, ilman valmennuskursseja tms. Kaveri oli joka kurssilla parhaimmistoa ja erityisesti hänen kirjoittamansa esseet saivat heikommat haukkomaan happea. Yhdessä seminaarissa hän kirjoitti parissa päivässä selvästi seminaarin parhaan esseen. Valmistui pika-ajassa, sai gradusta laudaturin.

Ottakaa huomioon että ennen on päässyt sisään "hieman" helpommalla. Iso osa arvostetuista ammattilaisista ei ehkä pääsisi tänä päivänä ikinä sisään. Maan huipultakin taitaa löytyä esimerkki, että koulumenestys ei ole ollut kovin hyvää. Nykypäivänä naurettaisiin ulos jo valmennuskurssiltakin, jos sellainen yrittäisi hakea. Silti työelämässä voi pärjätä.

Luettuani tätä aihetta minua alkoi pohdituttaa se, että onko oikeustieteellisen pääsykoe nykyisellään jollain tapaa huonosti suunniteltu, jos se ei pahemmin kerro siitä, miten sopiva olet kyseessä olevalle alalle. Mitä luulette, pitäisikö valintakoetta muuttaa johonkin suuntaan, vai onko se nykyisellään niin hyvä kuin mahdollista?

Oikiksen koe on semmonen että jos kisaamassa olisi oikeustieteen tohtori ja perus nollataulu puliukko ei todellakaan tietäisi kumpi pääsisi sisään. Joka muuta väittää puhuu ihan hevonpaskaa

Oikiksen pääsykokeen suurin ongelma on se, että se mittaa lähinnä jästipäisyyttä opiskella asioita ulkoa. Ulkoa opettelu taas on taito, joka on oikeastaan jokaisella. Toiset kykenevät siihen nopeammin kuin toiset, mutta kyseessä ei todellakaan ole mikään avaruustiede. Tämän vuoksi oikkareissa on huomattavankin typerää sakkia, jotka tosin ovat olleet tarpeeksi jääräpäisiä lukeakseen itsensä sisään. Sillä taas ei ole mitään tekemistä tulevaisuuden menestymisen kanssa, väittäisin.

Jos oikikseen haluttaisiin seuloa enemmän henkilöitä, jotka voisivat alalle menestykkäästi sopia, koetta tulisi uudistaa aineistolähtöisempään suuntaan. Juristin eräs olennaisimpia taitoja nimittäin lienee kyky omaksua suuria tietomassoja nopeasti - ja soveltaa niitä. Käytännön työelämässä nämä kaikki tiedot ovat kuitenkin saatavissa mm. Finlexissä ja erinäisinä prujuina, eikai niitä hullukaan ulkoa opettele (kuten pääsykokeessa joutuu nykyisellään tekemään)? Se, että on motivaatiota päästä oikikseen, ei kuitenkaan kerro varsinaisesta alalle soveltumisesta tai oikeustieteellisestä ajattelukyvystä. Valitettavasti. Hattua on joka tapauksessa nostettava niille, jotka tähän älyttömään ulkoaopettelurumbaan ovat alistuneet.

Alalla kuin alalla opiskelee erilaisia ihmisiä. Omat opiskelukaverit eivät olleet keskivertokansalaista kummempia. Miettikää nyt vaikka lääkäreitä. Lääkikseenkin taitaa olla aika hankala päästä ja putkesta tulee sitten jos jonkinlaista "ammattilaista". Itse pyrin aikanaan oikikseen kun halusin a) tehdä järkevää työtä, b) kohtuullisen palkan, c) karttaa matematiikkaa ja tilastotiedettä. En ymmärtänyt aikanaan Pykälän porukkaa enkä muitakaan ylimielisiä rehvastelijoita. Ainakin itselleni olisi täysi mahdottomuus valmistua kansantaloustieteilijäksi tai fyysikoksi. Summa summarum: normaalit älynlahjat yhdistettynä suhteellisen hyvää itsekuriin ja sisälukutaitoon riittävät.

Itse hain yhdeksän kertaa ennen kuin pääsin sisään, ja silloin pisteitä tulikin reilusti yli rajan. Omalla kohdallani olin itse oma viholliseni eli mietin lukuprosessin aikana liikaa sitä kuinka paljon parempia muut varmasti ovat. Sitten kun rentouduin ja "annoin mennä", niin onnistuin ja lukuprosessikin oli edellisiin vuosiin verrattuna mukava ja huomattavasti helpompi ja vähemmän stressaava. Hakuvuosien aikana olin töissä ja opiskelin toisen tutkinnon. Nyt olen ollut muutaman vuoden töissä, ja todennut olevani monia nuorempia juristeja edellä, juurikin tuon toisen tutkinnon ja muun(kin) alan työkokemuksen takia.

Eli ihan sama kuinka monta kertaa olet hakenut, tärkeintä on miettiä, miksi ei ole päässyt sisään. Kuten monet ovat edellä todenneet, on oikikseen sisäänpääsyn edellytyksenä ulkoaopettelu, eikä niinkään asioiden syvällisempi ymmärtäminen.

Ja ihan toinen asia onkin sitten se, että oikeustieteellisessä opiskelussa edellytetty tieteellinen ote eroaa täydellisesti työelämässä edellytettävästä käytännön näkökannasta. Oikiksesta valmistuneet juristit kun ovat työelämän aloittaessaan aivan untuvikkoja, mutta onneksi työelämä opettaa aika nopeasti.

Suuret kiitokset kaikille kirjoittaneille ! Itse nyt 4. kertaa pyrkivä ja tiedän täysin varmasti pyrkiväni, niin kauan kunnes paikka tiedekunnasta nappaa. Tiedän itsekin 7. kerralla sisään päässeen, joka työskentelee nykyään huippufirmassa.

Itse pääsin neljännellä hakukerralla sisään eli vielä "ikuisena yrittäjänäkään" ei kannata luovuttaa.
Omaa pääsyä helpotti huomattavasti aikaisempien vuosien kokemus kevään luku-urakasta ja siitä mitä materiaaleista ylipäänsä kannattaa opetella. Osan näistä oppii vain tekemisen kautta, ja siihen voi väkisinkin kulua muutamien vuosien työ.

Jos taas koepisteet useampana vuonna (jolloin olet oikeasti keskittynyt lukemiseen parhaasi mukaan) peräkkäin jäävät kauas pisterajoista eikä vain muutamien pisteiden päähän niin silloin ehkä kannattaa miettiä jotain toista alaa, tallinnan oikkiksen helsingin toimipistettä tai sisäänpääsyä avoimen kautta.

Haen viidettä kertaa. Haku kerrat ei välttämättä kerro lopulta mitään. Itse olen tehnyt riittävästi töitä vasta tällä kerralla monien sattumien vuoksi. Riittääkö riittävästi. Selviää viimeistään viikon päästä. Olen kuitenkin lukumäärääni tyytyväinen.

7 kerta . en aio luovuttua . kirkkain kruunu odottaa ottajaansa, uskon tällä kertaa päässeväni sisään - juristiseen tiedekuntaan .

Pänttääminen loppuu Sannin mukaan (leikkausministeri) tämän hallituskauden lopussa. Pitäisi valita sen mukaan miten kirjoittaa yo kirjoituksissa ja aineistokoe.

huutista luusereille t. ECCB paperit jouluna ja ekalla sisään rolloon

Eipä kannata masentua, vaikka ei ekalla tai tokalla sisään pääsisikään. Itse pääsin sisään vasta neljännellä kerralla. Toki sen verran realisti kannattaa olla, että analysoi mistä epäonnistuminen johtuu.

Itsellä homma meni aikanaan kutakuinkin näin:

1. kerta = Epäonnistuminen, syynä: ei optimaalinen valmistautuminen, kokemattomuus, hermoilu, jännitys etc. 4 pistettä vajaa. Realistisesti olisi ollut mahdollista päästä sisään hieman paremmalla valmistautumisella.

2. kerta = Epäonnistuminen, syynä: "yliyrittäminen", aivan väärä uudenlainen lukutekniikka, hermokontrollin täydellinen pettäminen kevään lopussa, huono ruokavalio, liian vähän liikuntaa jne. Pääsykokeessa 2 tehtävää vastaamatta. Kevään saldona epic failure. Yritin muuttaa aivan liian monta asiaa. Älä korjaa sellaista, mikä ei ole rikki.

3. kerta = Epäonnistuminen, vaikka melkein optimi lukusuoritus. silti epäonnea kokeessa. Typerät huolimattomuusvirheet söivät hyvän suorituksen. 3 pistettä vajaa suoritus. Vitutti kuin oravaa ilman käpyä.

4. kerta = Onnistuminen: Perusteellinen valmistautuminen, hyvä hallittu hermokontrolli, optimaalliset lukuolosuhteet, optimaallinen uni-työ-liikunta suhde, optimaalinen ruokavalio, hyvä asenne, hyvä motivaatio ja ennenkaikkea tarkka ja huollinen suoritus itse koetilanteessa. Myös toki mukana hyvää onnea.

Edellä oleva voi kuulostaa naurettavalta, mutta jokainen täyspäinen ihminenhän nyt ymmärtää lukemansa, etenkin kun lukee kirjoja monta kertaa läpi. Erot syntyvätkin sitten siitä kaikesta muusta. Järkevä hakija yrittääkin minimoida onnen merkityksen pääsykoetilanteessa ja pyrkii luomaan itselleen optimaalliset olosuhteet onnistua. Ihan sitä pääsykoetilannettakin esimerkiksi kannattaa treenata.

Mulla tuttu hakee neljättä kertaa. Nyt näyttää tärppäävän kun sai 41 koepistettä ja lähtöpisteitä on 21.

tämmöiset setit

-ensimmäinen hakukerta
-ei valmennuskurssia
-hesaan sisään :D

En tiedä kyl mitä tehdä enään. Oon hakenut 3 kertaa ja jäin tänä vuona 1 pisteen päähän sisäänpääsystä. Tänä vuonna kyl hain ihan täysillä ja annoin kaikeni. Jotenkin ihan toivoton olo ja vihaan välivuosia varsinkin kun töitä ei tahdo löytyä. Osa musta haluis hakea viel kerran mut sit toisaalta en haluis hukkaa elämää enään.

Olen oman ammattiurani aikana tehnyt lakimiesten kanssa yhteistyötä, ts. ollut oman alani jutuissa asiantuntijana. Tästä näkövinkkelistä voin kertoa, että tuossa oikiksen pääsykokeessa mitataan ihan todellisia ominaisuuksia. Lakimiehen työ ei juurikaan muistuta teeveesarjojen pintakiiltoista jetset-elämää. Lakimies, varsinkin asianajaja, joutuu lukemaan ja muistamaan, tuhansia sivuja lausuntoja, pöytäkirjoja, sähköposteja, ynnä muuta dokumentaatiota, juttua hoitaessaan. Eli se, että pääsykokeeseen pitää lukea paksuja kirjapinoja, ja ymmärtää lukemaansa, mittaa kyllä ihan oikeasti niitä ominaisuuksia, joita joskus työssään tulee tarvitsemaan. Jos näyttää, ettei noita ominaisuuksia ole, niin kannattaa vetää ajoissa oikeat johtopäätökset.

Kolme kertaa pyrkiminen on mitätön määrä. Kannatta hakea ainakin kymmenen kertaa ja jos ei ole päässyt lopettaa sitten. Avoimessa opiskelu auttaa pääsemään pääsykokeessa.

Oikiksesta valmistuvat ovat keski-iältään 30-vuotiaita, joten keskimäärin sinne pyritään ilmeisesti kuusi kertaa. Itse pääsin viidennellä kerralla.

Voi kannattaa, jos palavasti haluaa juristiksi, mutta todennäköisesti ei.

Omien havaintojeni mukaan yritysten määrä korreloi aika hyvin sen kanssa, miten yläpää imee juridiikkaa ja miten hyvin alapää kestää lukusalissa istumista. Ekalla - tokalla päässeet menevät putken läpi nopeammin ja helpommin ja pärjäävät paremmin työelämässä kuin monen monta kertaa yrittäneet.