Tämän piti olla juhla viikko Tukiaiset

Miten tässä nyt oikein näin kävi Tukiaiset...
Julia vielä keskiviikkona mainosti että tästä viikosta tulee juhla viikko,ensin upea keikka Lahnabileissä ja viikon kohokohta
Disney kakku ja Shampoanja bailut.
Ei toteutunut kumpikaan sikakännit Kaarinassa ja jatkot potsujen kanssa paljussa.
Siinä on juhlimisen aihetta rinsessoille kun joskus tulevat taas riekkumaan ja uhoilemaan turpa kirjaan.
Jotain tosiaan on tapahtunut kun ollaan hiiren hiljaa,onko nyt tapahtunut se mistä tällä palstalla vihjaillaan Tuksu pidätetty oikeuden käyntiä varten.
Kaiken huippu olisi se jos Tuksun ja Emman välit ovat menneet poikki,mitä lady selittää jos kolmen kuukauden loma ei toteudukkaan.
Ei rahaa,ei juonista mutta onneksi lukuisat rosikset odottavat.
ztämänhän piti olla elämän parasta aikaa kun jaksaa uskoa kaikki elämässä toteutuu,ei tainnut mennä ihan käsiksen mukaan.
Olisivat kerrankin jättäneet juomatta siellä Kaarinassa,tosin ei yleisö pahemmin asiasta välittäneet,tuksu ja Kooma on niin nähty juttu.
Mitä heitä enää kukaan vaivautuu katsomaan kun kuvio on etukäteen selvä,kaksi alkkista ympäripäissään harrastamassa
lavalla katko kävelyä.
601417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

No ei ole pidätetty. Ja tuo hevosmiesten tietotoimistohan on vitsi. :D

Äänestä

Olisiko sittenkin niin, että Julia on sairaalassa? Viimeisen viikon aikana kaikki on mennyt päin perzettä. Mm. oikeudenkäyntiin saapuminen ja Lahnabileiden esiintyminen. Kai siinä ovat hermotkin menneet, ja ehkä molemmat Tukiaiset ovat sairaalassa? Tuo on spekulointia, mutta tämä faktaa:

* To 23.5. Lääkerikkomuskäräjät klo 13. Paikka: Helsingin käräjäoikeus, Oikeustalo, Porkkalankatu 13, Sali 5. Vastaajat: Julia ja Markku Tukiainen.

Äänestä
  • Johki tekee vielä come backin.......

    Äänestä

  • Julia ja Markku siis. Saapuuko koko perhe hedän tuekseen istuntoa seuraamaan?
    Tuksu, äiti, Immoska? Julian Hanipöö?

    Äänestä

  • Perheen voimin kirjoitti:

    Julia ja Markku siis. Saapuuko koko perhe hedän tuekseen istuntoa seuraamaan?
    Tuksu, äiti, Immoska? Julian Hanipöö?

    Toivotaan koko Tukiaisten lääkeperhettä siipihomoineen paikalle.

    Äänestä

Juhlaviikko oli glamourisen täydellinen:

- tiistaina jättäydyttiin pois oikeusistunnosta "akuutin ruokamyrkytyksen takia"
- keskiviikkona juotiin itse jalat alta niin, ettei pystytty esiintymään Kaarinassa
- lauantaiksi sovitut Disney-henkiset bileet peruuntuivat epäselvissä olosuhteissa
- sunnuntai-maanantai-yönä loukattiin Tauno Peltosen kunniaa. Tässä Tukiaisen näkemys Lahnabileiden tapahtumista, Facebook-kirjoitus 13.5.13:

”Ei mitään muuta, joku laittoi tyrmäystippoja mun juomaan Kaarinan keikalla, heräsin seuraavana pvänä yltäpäältä mustelmissa, eli mut oli siis pahoinpitely.

Epäiltynä on nyt mm. Tauski Peltonen, mulle jätettiin kaikki palkat maksamatta eikä päästetty lavalle ollenkaan!!!!!!!! Voi jumaliste, nyt kun meillä on vielä 2 uutta englanninkielistä upeaa rakkaubiisiä purkitetttuna!!!!!!!!! Löytvät Seiskan nettisivuilta. No onneksi mun kasvoihin ei ole lyöty!!!!!”
:

Äänestä

Kyllä täällä lapissa nyt nauretaan :D

Äänestä

No voi jumaliste! Mistä noille olisi pitänyt palkkaa maksaa?!!!!!!! Siitä kun joivat kaksin käsin viinaa ja kaatuilivat pitkin parkkipaikkoja, siitä ne mustelmatkin on tullu. Olen minäkin joskus nuorenpana pikkupöhnässä kaatunut ja seuraavana päivänä on ollut joku mustelma jossain, mutta ei mulle ole tullut mieleenkään, että AHAA, mut on siis pahoinpidelty. Ja siitä Johkin comebackistä..... , joo odottelemme sitä mielenkiinnolla!

Äänestä

Jokohan ens maanantaina tulee niitä viideoita liveSeiskaan?

Äänestä

Ens Maanantaina alkaa unelmatyö... tai sitten seuraavana, mitä noista tuleehan noita maanantaita ?

Äänestä
  • Vuodessa on 52 maanantaita. Ehkä jonakin maanantaina ollaan selvittä päin?

    Äänestä

Siellä on jo yksi, missä Tunkero ei tiedä edes mitä vuotta eletään.

Äänestä

Juhlaviikko päättyi "tyrmäystippoihin" ja "raiskaukseen:"

SeiskaLiven toimittaja Mariama juonsi tällaisen uutisen 14.5.2013:

- Johanna Tukiaisen Lahnabileiden soppa senkun porisee.
Johanna uskoo, että hänen juomaansa laitettiin tyrmäystippoja, jonka jälkeen hänet olisi pahoinpidelty. Johanna on valmis tekemään tapauksesta rikosilmoituksen sekä menemään lääkäriin myös raiskausepäilyn vuoksi. SeiskaLive tavoitti Johannan, jolla oli muutama asia sydämellään.

Johanna Tukiainen selosti:

- No ku meidät kutsuttiin Kaarinaan keikalle, mut me ei koskaan esiinnytty lavalla. Siis tää on ihan hämärä tää juttu. Ja tosi outo tää juttu.

- Siis meil´, meil´, meil´, meil´ on mennyt muisti, elikkä siis me ollaan saatu tyrmäystippoja. Joku on antanut tyrmäystippoja siel´ teltan sisällä. Ja viimeinen muistikuva molemmilla – sekä mulla että Julialla – loppuu siihen, että me tavattiin kolme ihmistä Turusta; kaksi miestä ja yksi nainen, jotka tarjos´ shampanjaa. Ja tota, ett´, ett´ siihen loppu muisti. Se loppui kummallakin muisti.

- Ja me ollaan herätty sil´ taval´, ett´ me ollaan kummatkin hirveen, niiku ihan järkyttävän jäljillä. Siis mä, mä mietin vaan sitäkin, ett´, ett´, täs´, täs´ on sellainenkin mahdollisuus, että meidät on raiskattu. Kato siel´ oli, me herättiin, me herättiin jossain tuntemattomassa miesporukassa, niin ni, tota, niin ni, siis täs´ on ma. Pitää mennä lääkäriin nyt kattoon, mitä on tapahtunut.

Äänestä

TÄMÄ VIIKKO ON TUKINAISTEN, HARMI VAAN KUN HE EIVÄT ITSE TULE MUISTAMAAN SIITÄ MITÄÄN...

Äänestä
  • Tyrmäytystipat ja kokaiinin yliannostus... sellaista se on!

    Äänestä

Miksei kukaan läheisistä tee mitään Tuksun saamiseksi hoitoon?

Ensi alkuun (vuosina 2008-2011) nämä Tuksun toilailut ovat naurattaneet, mutta nyt ei voi muuta kuin sääliä, koska hän on pikaisen avun tarpeessa. Media ja hän tietysti itse tekevät hänestä valtakunnan Rappiosiskon numero 1.

Äänestä
  • Koko suku yhtä pihalla kaikesta.

    Äänestä

  • Papan nappikauppa kirjoitti:

    Koko suku yhtä pihalla kaikesta.

    Tai sitten ko. perheellä on jokin masokistinen viehtymys olla naurun ja pilkan kohteena, kun uutta farssia tuodaan julkisuuteen alinomaa.

    Äänestä

Joko tänään videoita?

Äänestä

Tämähän On Juhlaviikko :D

Äänestä

Yhden viikon aikana on koettu ruokamyrkytys, tyrmäystipat, raiskaus ja pahoinpitely.

Äänestä
  • Kun nyt on kerrottu jo kaikkea, olisikohan jo aika kokeilla TOTUUTTA?
    Tukiaisten siskoksille vallhe = totuus jo liian monta vuotta.

    Äänestä

  • Tapahtumia kerrakseen... nyt on varmaan masis ja tarvitaan punaviiniterapiaa?

    Äänestä

  • Masiksen kämmenellä? kirjoitti:

    Tapahtumia kerrakseen... nyt on varmaan masis ja tarvitaan punaviiniterapiaa?

    Soitto vain Porvoon punaviinilähetille - ja sillä hyvä!

    Äänestä

  • ihmettä???

    Mitään ei ole varastettu?

    Äänestä

Juhlaviikko ja katkokävely kirjoitetaan yhteen. Olitko samassa koulussa Tuksun kanssa ?

Äänestä

Taas kieli_oppi hallussa. Hyvä että sana "keski_viikko" edes meni oikein :) Upeaa vai mitenseoli.

Äänestä

Pari viimeistä "juhlaviikkoa" ovat olleet täynnä glamyyrisiä tapahtumia.

Äänestä
  • ... ja kohta lähdetään kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille tekemään musavideoita...

    Äänestä

  • Juhlaviikot jatkuvat kirjoitti:

    ... ja kohta lähdetään kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille tekemään musavideoita...

    Paitsi että rahoittajaa reissuille ei ole löytynyt...

    Äänestä

  • Kallis glamour kirjoitti:

    Paitsi että rahoittajaa reissuille ei ole löytynyt...

    Lääperin lompsa, Tuksun römpsä.

    Äänestä

"Juhlaviikko" jatkuu lärvien vetämisellä - kaksin käsin... Julia tänään iltapäivällä:

"HUH, kotona, olipas viikon juhlat oikein...:DDD Eilen oli kiva ilta with Johanna Mia Mari Tukiainen ja Juha Immonen:D Oltiin istumassa iltaa Ankkurissa ja Primulassa. Viime yönä tulikin sitten nukuttua, nyt pirteänä odotan, että mies pääsee töistä. Ihanaa, kesä tulee, puissa on jo lehdet.

Huomenna kauppatorille ostaa ihanat kukat jollakseen, haluan pinkit isot amppelit parvekkeelle ja orvokkeja ruukkuihin, ja pelargonioita!!! Rakastetaan Johannan kanssa kukkia!!! Nyt suihkuun ja raikkaana uuteen päivään!!!"

Äänestä
  • Kohta tuomi kukkii...

    Äänestä

  • Mitä te oikein juhlitte? Please! Tell me!
    Julia ja muut.

    Äänestä

  • citron är sur kirjoitti:

    Mitä te oikein juhlitte? Please! Tell me!
    Julia ja muut.

    Julia raportoi 17.5. iltapäivällä Facebookissa:

    "Kohta uuden kämppiksen kanssa jollaksen luonnonsuojelu metsään ja sitten ihanaan suihkuun. Mä arvasin eilen , että suomi voittaa 4-3, olisi pitänyt lyödä vetoa kovalla rahalla niin olisin nyt 20 tonnia rikkaampi, haha.

    Meillä oli ihana ilta eilen mun miehen kanssa, nyt kotona, mutta illalla taas hänelle. Huomenna keikka Espoossa!!! Meillä on sikamaisen makeat vaatteet päästä varpaisiin :DDD Aurinkoista päivää kaikille."

    Äänestä

  • aha, siis rahat ei loppuneetkaan?

    Äänestä

  • Antautuu hänelle... kirjoitti:

    Julia raportoi 17.5. iltapäivällä Facebookissa:

    "Kohta uuden kämppiksen kanssa jollaksen luonnonsuojelu metsään ja sitten ihanaan suihkuun. Mä arvasin eilen , että suomi voittaa 4-3, olisi pitänyt lyödä vetoa kovalla rahalla niin olisin nyt 20 tonnia rikkaampi, haha.

    Meillä oli ihana ilta eilen mun miehen kanssa, nyt kotona, mutta illalla taas hänelle. Huomenna keikka Espoossa!!! Meillä on sikamaisen makeat vaatteet päästä varpaisiin :DDD Aurinkoista päivää kaikille."

    Pukeeko Julle tänään ylleen kultaisen haalarin?

    Äänestä

  • Makeat vaatteet... kirjoitti:

    Pukeeko Julle tänään ylleen kultaisen haalarin?

    Ei pukenut... se on liian paljastava ja tökerö. Turkoosi tyllihame oli.

    Äänestä

kyllä, kyllä molemmat laittaa. toinen on kuin joulukuusen kultainen käpy ja toinen kuin pallo.

Äänestä
  • Kultainen Käpy = missinnäköinen yli 20 kg laihtunut Dolls-tanssija.

    Kultainen Pallo = pesupallonoloinen yli 20 kg lihonut Dolls-tanssija.

    Äänestä

  • Käpy & Pallo kirjoitti:

    Kultainen Käpy = missinnäköinen yli 20 kg laihtunut Dolls-tanssija.

    Kultainen Pallo = pesupallonoloinen yli 20 kg lihonut Dolls-tanssija.

    Käpy ja pallo :DDDDD kyl näädät osaavat keksiä,,,muistan ainakin: majakka ja perävaunu( perä vaunu) jouhannes ja vihannes...mitäs niit vielä oli. Toi käpy ja pallo on mielestäNI huipppu!!!

    Äänestä

Juhlaviikkojen huipentuma on ensi lauantaina Etelä-Pohjanmaalla...

Äänestä

Toivotaan, että Vaasan veri ei vapise..................... Mutta miten porvoolainen autonkuljettaja ja henkivartija suhtautuu ? jännityksellä odotamme.

Äänestä
  • Ilmajoen lakeuksilla tanner tömisee, kun mm. Sotanorsu ja tämän 140 kg Punaviinilähetti vyöryvät paikalle kaikessa massiivisuudessaan.

    Äänestä

  • Nuijamiesten Laulu kirjoitti:

    Ilmajoen lakeuksilla tanner tömisee, kun mm. Sotanorsu ja tämän 140 kg Punaviinilähetti vyöryvät paikalle kaikessa massiivisuudessaan.

    Usko pelastaa ihmisen, ihan sama mihin uskoo?

    Äänestä

"Mieletöntä, makeaa, upeaa, hienoa, glamouria, karismaattista."

Äänestä

Kevään juhlaviikot jatkuvat, ja Tukiaisten lääkerikkomusoikeudenkäynti oli 23.5. klo 13. Kumpikaan rikollinen ei saapunut paikalle. Juttu käsiteltiin silti, ja ratkaisut tehtiin.

* Juliaa syytettiin lääkerikkomuksen lisäksi näpistyksestä, ratkaisu: 30 päiväsakkoa. Julian vähäisillä tuloilla tämä tarkoittaa 30 x 6 euroa = 180 euroa.

Julian näpistys on ollut 16€ reseptilääkkeiden varastaminen apteekista. Lääkkeen hän oli laittanut meikkilaukkuunsa ja kävellyt pokkana ovesta ulos valvontakameroiden taltioidessa koko tapahtuman.

* Markkua syytettiin lääkerikkomuksesta, ratkaisu: 20 päiväsakkoa.

Äänestä
  • Lääkerikkomuksessa oli kyse Thaimaan tuliaisista. Tukiaisilla olivat kassit pullollaan arki- ja juhlakäyttöön tarkoitettuja pameja ja muita bentsoja, kun he palasivat reissusta.

    Tuksu ja Kooma lensivät Thaimaasta Tukholmaan tammikuussa 2012. Sieltä he siirtyivät sitten Helsinkiin Siljan laivalla, Pappamuratti oli mukana. Pappa oli pistetty muuliksi. Näädät olivat vinkanneet Tullia, ja näin siinä sitten kävi.

    Loppuun muistinvirkistyksenä Tuksun Facebook-kirjoitus syyskuulta 2010:

    "Lähde Thaimaahan, sieltä saa ilman reseptejä diapameja! Aah.... Mikä paratiisi!"

    Äänestä

  • Natt Chanapa kirjoitti:

    Lääkerikkomuksessa oli kyse Thaimaan tuliaisista. Tukiaisilla olivat kassit pullollaan arki- ja juhlakäyttöön tarkoitettuja pameja ja muita bentsoja, kun he palasivat reissusta.

    Lääkkkeiden salakuljetusyritys meni niin, että Tuksu ja Kooma lensivät Thaimaasta Tukholmaan tammikuussa 2012. Sieltä he siirtyivät Helsinkiin Silja Linen laivalla, Pappamuratti oli mukana. Pappa ja Kooma toimivat muuleina.

    Karvakamut olivat siis välittäneet viranomaisille tiedot Tukiaisten liikkeistä ja aikeista. Niinpä tarkastajat osasivat odottaa satamassa Pamiliigan saapumista.

    Äänestä

  • Natt Chanapa kirjoitti:

    Lääkerikkomuksessa oli kyse Thaimaan tuliaisista. Tukiaisilla olivat kassit pullollaan arki- ja juhlakäyttöön tarkoitettuja pameja ja muita bentsoja, kun he palasivat reissusta.

    Tuksu ja Kooma lensivät Thaimaasta Tukholmaan tammikuussa 2012. Sieltä he siirtyivät sitten Helsinkiin Siljan laivalla, Pappamuratti oli mukana. Pappa oli pistetty muuliksi. Näädät olivat vinkanneet Tullia, ja näin siinä sitten kävi.

    Loppuun muistinvirkistyksenä Tuksun Facebook-kirjoitus syyskuulta 2010:

    "Lähde Thaimaahan, sieltä saa ilman reseptejä diapameja! Aah.... Mikä paratiisi!"

    Hymy raportoi 24.5.2013:

    ”Tukiaiselle tuomio näpistyksestä ja huumaavien lääkkeiden maahantuonnista!

    Julia Tukiainen on saanut eilen Helsingin käräjäoikeudessa tuomiot lääkerikkomuksesta ja näpistyksestä. Teot tapahtuivat viime vuonna tammi- ja marraskuussa.

    Näpistyksestä Tukiainen tuomittiin, kun hän ei maksanut reseptilääkkeitä Helsingin Yliopiston apteekissa, vaan käveli lääkkeet mukanaan kassan ohi ulos.

    Tukiainen oli myös tuonut maahan ETA-alueen ulkopuolelta huumausaineeksi katsottavia lääkeaineita, joihin hänellä ei ollut käyttöoikeutta. Tabletteja oli toista sataa.

    Nainen sai yhteensä 30 päiväsakkoa vähimmän päiväsakkoluokan (6 euroa) mukaan, eli 180 euroa.”

    Artikkeli ja kuva: http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/tukiaiselle-tuomio-napistyksesta-ja-huumaavien-laakkeiden-maahantuonnista

    Äänestä

  • Natt Chanapa kirjoitti:

    Lääkerikkomuksessa oli kyse Thaimaan tuliaisista. Tukiaisilla olivat kassit pullollaan arki- ja juhlakäyttöön tarkoitettuja pameja ja muita bentsoja, kun he palasivat reissusta.

    Tuksu ja Kooma lensivät Thaimaasta Tukholmaan tammikuussa 2012. Sieltä he siirtyivät sitten Helsinkiin Siljan laivalla, Pappamuratti oli mukana. Pappa oli pistetty muuliksi. Näädät olivat vinkanneet Tullia, ja näin siinä sitten kävi.

    Loppuun muistinvirkistyksenä Tuksun Facebook-kirjoitus syyskuulta 2010:

    "Lähde Thaimaahan, sieltä saa ilman reseptejä diapameja! Aah.... Mikä paratiisi!"

    Tällä videolla Arto Länsman kertoo Seko-Siskojen alkoholin ja lääkkeiden yhteiskäytöstä. Kertomus on vahvaa todistusta. Video on lyhyt, vain pari minuuttia:

    http://vimeo.com/32950942

    Äänestä

  • Natt Chanapa kirjoitti:

    Lääkerikkomuksessa oli kyse Thaimaan tuliaisista. Tukiaisilla olivat kassit pullollaan arki- ja juhlakäyttöön tarkoitettuja pameja ja muita bentsoja, kun he palasivat reissusta.

    Tuksu ja Kooma lensivät Thaimaasta Tukholmaan tammikuussa 2012. Sieltä he siirtyivät sitten Helsinkiin Siljan laivalla, Pappamuratti oli mukana. Pappa oli pistetty muuliksi. Näädät olivat vinkanneet Tullia, ja näin siinä sitten kävi.

    Loppuun muistinvirkistyksenä Tuksun Facebook-kirjoitus syyskuulta 2010:

    "Lähde Thaimaahan, sieltä saa ilman reseptejä diapameja! Aah.... Mikä paratiisi!"

    Totean vaan, että tuo asia on nyt järjestyksessä.

    Äänestä

Seiska raportoi 23.11.2011 Julian taipumuksesta väkivaltaisuuteen seuraavasti:

"Julia Tukiainen pahoinpiteli miehen: Tein väärin, mutta mittarinsa kaikella!

Julia Tukiainen joutuu ensi viikolla oikeuden eteen.

Kohublondi Johanna Tukiaisen Julia-sisko on saanut syytteen pahoinpitelystä. Seiskan tietojen mukaan Julia pahoinpiteli kolmekymppistä helsinkiläismiestä eräässä anniskeluravintolassa viime toukokuussa.

Seiskan tavoittama Julia valaisi tapahtumia seuraavasti:

- Tässä on kyse siitä, että eräs mies aukoi minulle päätä eräässä baarissa useiden tuntien ajan. Hän myös haukkui ja herjasi siskoani, sekavan kuuloinen Julia kertoo.

Itse pahoinpitelyä hän ei kuvaile, mutta kertoo toimineensa tilanteessa väärin.

- No… Tein väärin, mutta mittarinsa kaikella, Julia sanoo.

Lopuksi Julia yllättäen raivostuu toimittajalle:

- Ja haista sinä v***u, v***n h**o!, Julia päättää."

Äänestä
  • Tästä tuli sakkoa, joita Julia ei pystynyt maksamaan ennen kuin "huo.rasi" rahaa Seiskalta viime viikolla kertomalla olevansa "pennitön."

    Äänestä

Toukokuun juhlaviikko päättyi Ilmajoen keikkaan 25.5. Tässä nimimerkin "Traumat ilmajoelta" raportti keikasta eräästä toisesta ketjusta tällä palstalla. Kiitos kirjoituksestasi! :)

"Sekä että, Ilmajoella ja Orivedellä!

Monta kertaa keikan aikana puhuivat Ilmajoesta, "Upeaa Ilmajoki!", sitten pari kertaa keikan loppupuolella puhuivatkin Orivedestä ja yleisö buuasi... :D

Lavan reunalla oli metallinen kaide, jonka ali Johanna, Julia ja Olkalaukku ryömivät ja konttasivat lavalle, eroottista ja glamoröösiä!

Keikka alkoi Julian ja Olkalaukun juonnolla ja tanssilla.. Olkalaukku riisui jo todella hitailla käyvän Julian ulos mekosta ja tadaaa - alla oli ihonväriset yksinkertaiset t-paitaliivit ja valkoiset kulahtaneet pikkuhousut, täysin eriparia.

Näin hän sitten viihdytti meitä ja Olkalaukku hinkkasi ympärillä, kunnes Julia pyllähti persiilleen ja melkein putosi lavalta (näin kävi keikan aikana useamman kerran en-ihan-yllä-spagaattiin-liikkeessä ja tuolitansseissa).

Johanna tuli liian pienessä tyllimekossa lavalle ja huhhuh. Laulua, tanssia.

Julia kävi vaihtamassa vaatteita muutaman kerran, viipyi todella kauan, yleensä Olkalaukku lähti mukaan. Johanna sillä välin nojaili seiniin eroottisesti elehtien...

Nauhatanssi esitettiin ja tuoleilla seistiin, sylitansseihin otettiin erittäin vastahakoinen poika joka selkeästi häpesi silmät päästään, voi raukka, joutui vielä toiseen kertaan. Toinen uhri kähmi Johannaa halulla.

Jossain vaiheessa sitten Olkalaukku suihkutti kermavaahtoa Johannan paljaille rinnoille (jahka liian pieni seksikäs läpinäkyvä paita/mekko oli saatu kiskottua päältään).. Kermavaahto jäi kivasti lavan muovimatolle, jossa Olkalaukku sitten steppasikin tennareillaan, ei sentään kaatunut.

Johannan pukiessa valkoista "iltapukua" kermavaahtotahmaisten sulojensa päälle lavan reunalla DJ-kopissa, Julia riehui nauhan kanssa. Eturivissä oli koko keikan ajan Julialle huudellut tyttö (jolle Julia jo kerran lavalta lähtiessään sanoi hiiiitaaaasstttiiiii "Haista huo-ra vit-tu" muutaman sentin päässä hänen naamastaan), joka sai nauhasta naamaansa ja taisi se takertua hänen olkapäähänsäkin, aggressiivisin nauhatanssi ikinä!

Tässä vaiheessa Julialla ja Olkalaukulla oli "muodikkaat" kokohaalarit yllään, seksikästä! Olkalaukun sinisessä haalarissa oli valkoisia tahroja selässä ja punertavanruskeita niskassa, Julian harmaa-pinkissä haalarissa oli pienenpieni ruskea läikkä takapuolen sauman kohdalla - glamoröösiä, eroottista!

Julia jatkoi samaa, yhtä ja ainoaa, tanssikuviotaan haalarissaan, kun Johanna tanssahteli "iltapuvussaan": Lattialle, toinen jalka ylös, jalat levälleen ja kierähdys, melkeinspaagatti ja pyllylleen pyllähdys. Olkalaukku lähinnä peilaili itseään lavan taustalla olevasta peilistä.

Apinamies laulettiin kaksi kertaa, ensin Johanna lauloi sen yksin ja lähestyi lavalla seissyttä harteikasta järjestysmiestä, joka oli naureskellen pyöritellyt silmiään jo koko keikan ajan. Johanna lauloi sen käsittääkseni siksi yksin, kun Juliaa ei kuulunutkaan lavalle, tällaisia hetkiä oli useampi, järkkäri kulki haeskelemassa häntä muutamaan otteeseen.

Toisella kerralla Apinamies tuli ihan viimeiseksi, kun yleisö vaati lisää tätä friikkisirk... tai siis eroottista showta. Tällöin jo pinkkinä huulipunasta kiiltävä mikrofoni kiersi Johannan, Julian ja Olkalaukunkin huulilla, ihanaa, välillä menivät sumppuun ja törröttivät kaikki huuliaan mikkiin Apinamiehen tahtiin..

Näin sujui ilta Artissa.."

Äänestä

Ilmajoella, Ravintola Artin terassilla Julia meni tajuttomaksi sunnuntai-iltapäivänä 26.5.. Nimimerkki "köpiskä" raportoi tällä palstalla erään toisen ketjun yhteydessä maanantaina 27.5. iltapäivällä:

"sunnuntaina noin kello 16 julia sammui artin terassille, ja johanna puhui puhelimeen, et on piikittäny juhan kans juliaa, ku se on kolmen promillen humalassa. paikalla olleena sanon, et olis saanu hyvää youtube kamaa."

Seurauksena oli jälleen sairaalakeikka... Kyyditykset jatkuvat... Seuraa palstaa...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Niin nähty juttu kirjoitti:

Miten tässä nyt oikein näin kävi Tukiaiset...
Julia vielä keskiviikkona mainosti että tästä viikosta tulee juhla viikko,ensin upea keikka Lahnabileissä ja viikon kohokohta
Disney kakku ja Shampoanja bailut.
Ei toteutunut kumpikaan sikakännit Kaarinassa ja jatkot potsujen kanssa paljussa.
Siinä on juhlimisen aihetta rinsessoille kun joskus tulevat taas riekkumaan ja uhoilemaan turpa kirjaan.
Jotain tosiaan on tapahtunut kun ollaan hiiren hiljaa,onko nyt tapahtunut se mistä tällä palstalla vihjaillaan Tuksu pidätetty oikeuden käyntiä varten.
Kaiken huippu olisi se jos Tuksun ja Emman välit ovat menneet poikki,mitä lady selittää jos kolmen kuukauden loma ei toteudukkaan.
Ei rahaa,ei juonista mutta onneksi lukuisat rosikset odottavat.
ztämänhän piti olla elämän parasta aikaa kun jaksaa uskoa kaikki elämässä toteutuu,ei tainnut mennä ihan käsiksen mukaan.
Olisivat kerrankin jättäneet juomatta siellä Kaarinassa,tosin ei yleisö pahemmin asiasta välittäneet,tuksu ja Kooma on niin nähty juttu.
Mitä heitä enää kukaan vaivautuu katsomaan kun kuvio on etukäteen selvä,kaksi alkkista ympäripäissään harrastamassa
lavalla katko kävelyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu