Kasvoin lapsuuteni Jehovan todistaja-perheessä, jossa jouduin rukoilemaan polvillani Jehovaa viis kertaa päivässä Jerusalemiin päin kääntyneenä. Polvien alla sai olla vain ohut matto ja polveni ovatkin tuon vuoksi tänä päivänäkin ikuisesti oudon malliset. Joka päivä piti lukea Raamattua ja Vartiotornia sekä muuta kirjallisuutta. Saleilla kävimme monta kertaa viikossa kokouksissa ja vielä siivoamassakin. Salilla käydessämme sain selkääni vessassa aina kun olin erehtynyt avaamaan suuni väärään aikaan.
Vanhetessani aloin epäillä, että kaikki ei olekaan niinkuin pitää ja ryhdyin kyseenalaistamaan tuota oppia. Sitten jätin koko opin ja seurakunnan ja nyt kukaan ei puhu kanssani. Jos haluan keskustella jonkun kanssa, joudun ensin kertomaan että Raamattu on totta ja rukoilemaan matolla seurakuntaan päin käntyneenä. Onko tämä oikein?
Vanhetessani aloin epäillä, että kaikki ei olekaan niinkuin pitää ja ryhdyin kyseenalaistamaan tuota oppia. Sitten jätin koko opin ja seurakunnan ja nyt kukaan ei puhu kanssani. Jos haluan keskustella jonkun kanssa, joudun ensin kertomaan että Raamattu on totta ja rukoilemaan matolla seurakuntaan päin käntyneenä. Onko tämä oikein?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.