Jelp...

Kasvoin lapsuuteni Jehovan todistaja-perheessä, jossa jouduin rukoilemaan polvillani Jehovaa viis kertaa päivässä Jerusalemiin päin kääntyneenä. Polvien alla sai olla vain ohut matto ja polveni ovatkin tuon vuoksi tänä päivänäkin ikuisesti oudon malliset. Joka päivä piti lukea Raamattua ja Vartiotornia sekä muuta kirjallisuutta. Saleilla kävimme monta kertaa viikossa kokouksissa ja vielä siivoamassakin. Salilla käydessämme sain selkääni vessassa aina kun olin erehtynyt avaamaan suuni väärään aikaan.
Vanhetessani aloin epäillä, että kaikki ei olekaan niinkuin pitää ja ryhdyin kyseenalaistamaan tuota oppia. Sitten jätin koko opin ja seurakunnan ja nyt kukaan ei puhu kanssani. Jos haluan keskustella jonkun kanssa, joudun ensin kertomaan että Raamattu on totta ja rukoilemaan matolla seurakuntaan päin käntyneenä. Onko tämä oikein?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


gulppis keikkuiu kirjoitti:

Kasvoin lapsuuteni Jehovan todistaja-perheessä, jossa jouduin rukoilemaan polvillani Jehovaa viis kertaa päivässä Jerusalemiin päin kääntyneenä. Polvien alla sai olla vain ohut matto ja polveni ovatkin tuon vuoksi tänä päivänäkin ikuisesti oudon malliset. Joka päivä piti lukea Raamattua ja Vartiotornia sekä muuta kirjallisuutta. Saleilla kävimme monta kertaa viikossa kokouksissa ja vielä siivoamassakin. Salilla käydessämme sain selkääni vessassa aina kun olin erehtynyt avaamaan suuni väärään aikaan.
Vanhetessani aloin epäillä, että kaikki ei olekaan niinkuin pitää ja ryhdyin kyseenalaistamaan tuota oppia. Sitten jätin koko opin ja seurakunnan ja nyt kukaan ei puhu kanssani. Jos haluan keskustella jonkun kanssa, joudun ensin kertomaan että Raamattu on totta ja rukoilemaan matolla seurakuntaan päin käntyneenä. Onko tämä oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu