Nyt eletään "gaybybuumia"

"Jämsän mukaan "gaybybuumi", homo- ja lesboparien babybuumi, johtuu pääosin asennemuutoksesta.

"On tullut kulttuurista tilaa sateenkaariperheille, joten parit ovat enemmän uskaltautuneet ryhtyä lapsiperheiksi. Ennen se on ollut enemmän kiinni poikkeuksellisten yksilöiden rohkeudesta", Jämsä sanoo.

"Jotkut naisparit ovat päivitelleet, että sukulaisetkin jo kyselevät, että milloinkas teille niitä lapsia tulee."

Voi *itulla päähän taas kerran, päivä pilalla heti aamusta.
1085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Biologian perusteet tulisi opetaa kouluissa paremmin.

Äänestä

buumeissa on se hyvä puoli että loppuvat aikansa kestettyään.

Äänestä

"Jotkut naisparit ovat päivitelleet, että sukulaisetkin jo kyselevät, että milloinkas teille niitä lapsia tulee."

Lepakot eivät siis ymmärrä sukulaistensa sarkasmia. Vai ovatko heidän sukulaisetkin yhtä tyhmiä biologiassa?

Äänestä

Gayby? Mitenkä ton suomentais? Homova - homovauva?

Äänestä

Minäkin haluaisin homovauvan.

Äänestä

Hesahan on julistautunut jo vuosia sitten homppelien omaksi stadiksi, ja pitää jokakesäiset homojen kokoontumisajotkin, jotka avaa kyläpäällikkö pajunen, avustajanaan clowni stubelo!


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

tietysti saa väännettyä nämä kieroituneet ihmiset luonnollisen asian, että homoilla ja lesboille pitäisi saada lapsiakin jollain ihmeen konstilla, tulee vaan luonnonlait vastaan, eli luonnotonta on homous, sanotaan mitä sanotaan, mutta sen ymmärtää jokainen täysjärkinen !

Äänestä

Ei homous tee kenestäkään hedelmätöntä.
Monilla homoilla on omia biologisia lapsia.

Ja mitä paljonkohuttuun adoptio-oikeuteen tulee, niin jos se toteutuu niin tuskimpa sen saaminen on helpompaa kuin heteroillekkaan. Eli ei niitä adoptiolapsia tilata ihan tuosta vaan niinkuin jotain kissanpentuja...

Äänestä

Sossutanttoja ohjataan tietysti huostaamaan enemmän lapsia heteroperheiltä että lepakot ja homopuppelit saisivat ne itselleen.

Äänestä
  • Niinhän siinä käy, kun ne tantat on itekin kukkattuviherlesboja enimmäkseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aamupahoinvointi kirjoitti:

"Jämsän mukaan "gaybybuumi", homo- ja lesboparien babybuumi, johtuu pääosin asennemuutoksesta.

"On tullut kulttuurista tilaa sateenkaariperheille, joten parit ovat enemmän uskaltautuneet ryhtyä lapsiperheiksi. Ennen se on ollut enemmän kiinni poikkeuksellisten yksilöiden rohkeudesta", Jämsä sanoo.

"Jotkut naisparit ovat päivitelleet, että sukulaisetkin jo kyselevät, että milloinkas teille niitä lapsia tulee."

Voi *itulla päähän taas kerran, päivä pilalla heti aamusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu