Koulukiusaaminen

Onko vieläkin samaa välinpitämättömyyttä kiusaamiseen ja pahoinpitelyyn kuin minun kouluaikanani 60-luvulla?

Viidennen luokan alussa kaksi kaveria alkoivat kiusata kaveriani ja minua. Olimme luokan pienimpiä emmekä pystyneet puolustautumaan. Piileskelimme välitunnit käytävillä ja metsässä. Kerrankin en päässyt luokkaan ja olin poissa sen tunnin. Kerroin opettajalleni mutta hän ei noteerannut sitä mitenkään.

Erään toisen kerran potkimisen ja hakkaamisen jälkeen kerroin taas opettajallemme mutta hän ei taaskaan reagoinut juttuihini. Huomasin olevani yksin.

Taas kerran möykkyytystä välitunnilla ja äitini oli nähnyt sen ohi kulkevasta linja-autosta. Hän oli lähetti isoveljeni katsomaan miten selviän. Kun kiusaajat näkivät veljeni tulevan he vääntelivät kättäni ja uhkasivat antaa turpaan jos kerron veljelleni. No eihän sitä mitään uskaltanut kertoa ainoastaan tuumata, ettei täällä mitään hätää ole, kisailtiin vain.

Kiusaaminen jatkui puolitoistavuotta. Sitten mittani tuli täyteen ja ilmoitin äidille, etten mene enää kouluun. Hän päätti ottaa yhteyttä opettajaan, yritin estellä siinä onnistumatta. Opettaja oli vaihtunut ja tämä opettaja otti asian vakavasti. Neuvottelu opettajainhuoneessa jossa sitten sovimme asian ja kiusaus loppui siihen, onneksi.

Nyt on pahoinpidelty ekaluokkalainen tyttö niin että hänen kylkiluunsa on murtunut. Opettajat eivät olleet noteeranneet koko asiaa. Tutulta kuulostaa. Kyllä tyttö käy sääliksi ja pistelee vihaksi tuollainen välinpitämättömyys.