tänään olen itseni äärirajoilla.tyttöni yritti jo
kolmannen kerran itsemurhaa ja tuntuu kuin itse
oisin kuollut joka yrityksen jälkeen.se tuska
mikä ei häviä .mitä lääkärit ja lääkkeet eivät
poista
en tiedä kuin jaksaa
kolmannen kerran itsemurhaa ja tuntuu kuin itse
oisin kuollut joka yrityksen jälkeen.se tuska
mikä ei häviä .mitä lääkärit ja lääkkeet eivät
poista
en tiedä kuin jaksaa
Vastaukset 18
Vanhimmat
..se vaan on jaksettava,eihän siihen mikään auta,
mikä tyttärelläsi on hätänä??itsari on kuitenkin
se viimeinen hätähuuto,mä en tunne yhtään joka
olis voittanut lotossa,mutta viisitoista mun
läheltä,työkavereita,ystäviä,sukulaisia ovat
päättäneet päivänsä,ja ei niitä ja niiden tuskaa
ole vaan voinut auttaa,pitäisi olla joku
taikasauva millä sais sen ihmisen taas nousee
jaloilleen sieltä pimeästä tunnelista,mutta
vaikeeta se on mutta koeta sinä äiti vaan kestää
ja yritä olla vahva,kaunista syksyn jatkoo ja
toivotaan parasta tyttärelles että saisi taas
tästä elämästä kiinni....
äidit ja isät joudumme vain jaksamaan. Tiedän,
mistä kirjoitat, koska olen itsekkin ollut oman
tyttäreni kanssa samassa tilanteessa noin 4 v
sitten. Silloin, kun ko. murhenäytelmä kohtaa
perheen ja varsinkin vanhemmat, ei oikein tiedä
onko parempi elää vai kuolla. Tyttäreni
itsemurhayrityksen jälkeen elin noin puoli vuotta
aivan unessa. Tein jokapäiväiset askareet (työn,
kodinhoidon) väkipakolla "jotenkin". Nukuin
unilääkkeiden avulla ja olin henkisesti sekä
fyysisesti täysin kuollut. Ei ollut muuta
mahdollisuutta kuin hakea myös itselleen apua
ammattiauttajilta. Onneksi sen pyytäminen ja
hakeminen on tehty todella helpoksi juuri
tälläisissa tapauksissa. Ja mikä ilahduttavinta,
minusta ei tehty hullua eikä muutenkaan
epäsosiaalista ihmistä.
Tyttäreni oli hoidossa Lapinlahden sairaalassa
noin vuoden verran, jonka aikana hänen
mielialassaan oli jyrkkää ylä- sekä alamäkeä.
Niin myös itselläni. Peijaksen sairaalassa
kuitenkin otettiin myös minun asiani hoitoon
siksi, että jaksaisin tulevaisuudessa tukea
tervehtymässä olevaa tytärtäni. Minulla kävi
mytös hyvä tuuri, että sain käydä aivan upean
henkilön luona juttelemassa ja avaamassa omaa
haavoittunutta sieluani. Mikäli tätä
mahdollisuutta ja hoitoa en olisi käynyt läpi, en
olisi elämässäni tässä onnellisessa
tilaanteessa,missä juuri nyt olen. Kaikki ne
itsesyytökset, millä itseäni ruoskin, olisivat
tappaneet elämänliekkini aivan väistämättä myös
itseltäni. Ammattiauttaja oli välttämätön ja
kuten jo aikaisemmin kerroin, minulla se oli hyvä
ja ammattinsa osaava.
Vaikka aikaa on kulunut meidän tapauksessa jo 3
vuotta, en voi olla varma siitä, onko tyttäremme
lopullisesti tervehtynyt. Ja mikä vaikeinta oli
oppia hyväksymään kuin se, että minä tai kukaan
muukaan EI VOI SILLE MITÄÄN, jos tyttäremme
sairastuu uudestaan ja yrittää riistää hengen
itseltään. En voi elää hänen elämäänsä, enkä voi
arvostella hänen elämäänsä ja sen sisältöä. En
vaikka kuinka haluaisin. Teen kaiken voitaavan
siinä, että hän ymmärtäisi kuinka annettu elämä
on ihanaa, jos osaa siitä tehdä sellaisen mitä
haluaa. Pitää vain ymmärtää, ettei aseta
tavotteita liian korkealle, vaan niin, että
pystyy edes jollain lailla toteuttamaan
tavoitteet.
Tiedän myöskin sen, etten varmasti osaa asettua
Sinun asemaasi, vaikka olenkin kokenut ja käynyt
saman asian läpi.
Toivon kuitenkin, että menet ja haet itsellesi
apua (ellet jo ole hakenut). Jos Sinä sairastut,
kuka on se, joka hoitaa lastasi kun hän alkaa
tervehtyä? Kuka on se joka jaksaa jakaa uskoa ja
toivoa elämään ja antaa sen kipinän sinne
tyttäresi elämään? SINÄ OLET SE HENKILÖ, ja siksi
Sinun on vain jaksettava. Ja KYLLÄ SINÄ JAKSAT.
Hyvää jatkoa tyttärellesi, Sinulle ja koko
perheellesi kaikesta huolimatta!
kiitos ystäväni!
siitä toivosta jota sinun kirjeesi välittää
minulle.olen tänä aamuna ollut ensimäistä kertaa
puhumassa omasta jaksamisesta ja syyllisyydestä
ja vihasta jkaikesta siitä toivottomuudesta jota
tämä tilanne on herättänyt
kirjeesi antaa myös turvallisuutta että tästä
tilanteesta voi selvitä jos ei luovuta
enkeleitä sinun elämämääsi
kiitos ystäväni!
siitä toivosta jota sinun kirjeesi välittää
minulle.olen tänä aamuna ollut ensimäistä kertaa
puhumassa omasta jaksamisesta ja syyllisyydestä
ja vihasta jkaikesta siitä toivottomuudesta jota
tämä tilanne on herättänyt
kirjeesi antaa myös turvallisuutta että tästä
tilanteesta voi selvitä jos ei luovuta
enkeleitä sinun elämämääsi
kiitos ystäväni!
siitä toivosta jota sinun kirjeesi välittää
minulle.olen tänä aamuna ollut ensimäistä kertaa
puhumassa omasta jaksamisesta ja syyllisyydestä
ja vihasta jkaikesta siitä toivottomuudesta jota
tämä tilanne on herättänyt
kirjeesi antaa myös turvallisuutta että tästä
tilanteesta voi selvitä jos ei luovuta
enkeleitä sinun elämämääsi
kiitos ystäväni!
siitä toivosta jota sinun kirjeesi välittää
minulle.olen tänä aamuna ollut ensimäistä kertaa
puhumassa omasta jaksamisesta ja syyllisyydestä
ja vihasta jkaikesta siitä toivottomuudesta jota
tämä tilanne on herättänyt
kirjeesi antaa myös turvallisuutta että tästä
tilanteesta voi selvitä jos ei luovuta
enkeleitä sinun elämämääsi
vain itsellesi viestistäsi. Toivon, että huomaat
sen, ettet aivan ole menettänyt vielä toivoasi.
Kirjoitithan ensimmäisen viestisi ja nyt minulle
jo vastauksen jotka kummatkin osoittavat sen,
että haluat itsellesi apua (muiden kokemuksia ja
tuntemuksia) tavalla tai toisella. Toivon myös,
että huomaat senkin, ettei vain Teidän perhettä
ole kohdannut ko. murhenäytelmä.
Meitä saman kokeneita on suomessa paljon, liian
paljon ja varsinkin nuorten parissa.
Senkin tiedän, ettei se ole meistä vanhemmista
johtuvaa, että lapsemme voivat niin pahoin, että
haluavat päästä täältä pois. Ei siitä, ettemmekö
olisi tehneet kaiken voitavan lastemme hyväksi.
Annamme heille kodin, ruuan, puhtaat vaatteet,
rakkautta, rajoja ja kuria. Mitä muuta meidän
pitäisi heille antaa? Kaikesta
perusturvallisuudesta huolimatta lapsemme
sairastuvat. Miksi, sen vain meidän lapsemme
pystyvät kertomaan, jos pystyvät, koska
itsemurhayritys on aina useamman asian aiheuttama
teko.
Meillä asia ei ole selvinnyt vieläkään, vaikka
aikaa on kulunut jo vuosia. Tyttäremme oli juuri
murrosiän vaihessa äärettömän vaativa itseään
kohtaan. Hän asetti tavoitteet aivan liian
korkealle, ja sitten kun tavotteita ei
saavutettu, tuli totaalinen pettymys itseä
kohtaan ja raadollisuudessan rankaisi itseään (ja
perhettä, vaikka ei niin halunnutkaan)pahimmalla
mahdollisella tavalla.
Perheemme oli hajoamaisillaan (kaikista
yrityksistä huolimatta, nyt hajonnut), murrosikä
ja paljon muita asioita, mitä nuoret eivät osaa
käsitellä niin kuin pitäisi johtavat nuoret
umpikujaan.
Me vanhemmat syytämme AINA itseämme. Mietimme
mitä olisimme voineet tehdä toisin, mitä
oleellista lapsiltamme puuttuu jota olisimme
voineet hankkia välttääksemme lapsen
sairastuminen. Tyttäremme ilmaisi aivan
rehellisesti, että hänellä oli kaikkea sitä, mitä
hän elämässään tarvitsee ja siitä huolimatta
ahdistus oli niin ylitsepääsemätöntä, että yritti
riistää hengen itseltään. Jos lapsemme eivät osaa
sanoa, miksi he toimivat tavalla, joka saa koko
lähipiirin sekaisin, niin kuinka me vanhemmat
pystyisimme sen kertomaan?
Olen oppinut tästä kaikesta sen, että olen
onnellinen jokaisesta päivästä jonka tyttäreni
elää ja yrittää elää. Kuten ensimmäisessä
viestissäni laitoin jo, emme todellakaan voi
sille asialle mitään, jos lapsemme eivät halua
elää ja nähdä tulevaa. Se on vain meidän
hyväksyttävä, vaikka sen sanominen ja
ajatteleminen sattuukin joka kerta niin, että
sydän on hajota palasiksi. Meidän on vain
pystyttävä siihen, että luomme puitteet lapsen
kasvulle ja kehitykselle.
Jos meiltä katoaa usko, toivo ja rakkaus
paremmasta huomisesta, niin mitä meille jää? Ei
mitään.
Olet "äiti" niin syvällä sydämessäni, että toivon
myös Sinun tuntevan sen lämmön, jota saat
osaksesi. Sinä tarvitset jaksamiseesi kaiken
parhaan, mitä elämässä on tarjolla.
Sinä jos kuka tarvitset kipinän elämään, jota
onneksi olet osannut lähteä etsimään.
Tiedän, että selviät ja tyttäresi selviää, kun
luovuttamista ei ota edes ajatuksiin. Se vie
aikaa, mutta selviäminen myös palkitsee.
Katso ympärillesi tai vaikka ulos ikkunasta ja
näe kuinka paljon elämässä on todella hyviä
asioita, mitä ei välttämättä aina huomaa, kun ne
ovat itsestään selviä asioita.
Hyvää päivän jatkoa!
Rakas ystävä,
Et ole yksin tässä tilanteessa ,sinun ja
tyttäresi puolesta rukoillaan ja paljon enkeleitä
on kanssanne.
Vaikka ulkona alkaa olla iltaisin pimeää niin
tähdet tuikkii ja antaa valoa niin paljon.
On niin paljon sellaista kaunista ja hyvää
olemassa ,mutta ei aina jakseta surumme keskellä
sitä huomaamaan.
Saamme herätä aamuun ja uuteen päivään mitä
tuokaan tullessaan.
Voimia ja paljon rakkautta sinulle ja
tyttärellesi.
Rakkaudella ystäväsi.
näkee että sinä olet käynyt "syvää" polkua itsesi
ja lapsesi asioissa ja nuo sanat kantaa minua
pitkään. eihän kukaan äiti luovuta lastaan
vapaaehtoisesti edes kuolemalle, kyllä se
taistelija sieltä sisältä löytyy
toivon että myös minun lapsi huomaa olevansa
samanlainen taistelija
halauksia ja kiitoksia sinulle
kiitos rukouksista
rukouksen voima kantaa kauas
huomaan että on vielä ihmisiä jotka osaavat
kanssa elää ja auttaa vain olemalla paikalla
kaikki asiat tuntuvat näin helpommilta kun voi
kirjoittaa ja huomaa että niin tutut kuin
tuntemattomat myötäelävät samaa tuskaa
Kiitos äiti, että jaksoit seistä vierelläni kun
minulla oli vaikeata. Kiitos kun jaksoit silittää
päätäni. Kiitos kun pakotit minun hakemaan apua
ja annoit valmiit vastaukset eteeni kun en itse
kyennyt päätöksiä tekemään. Kiitos kun itkit
kanssani ja kiitos kun itkit vuoteeni vieressä
hiljaisia kyyneliä luullessasi etten kuullut.
Kiitos kun rakastit minua ehdoitta. Kiitos kun
annoit minulle uuden mahdollisuuden elämään.
Kiitos kun annoit minulle uskon itseeni. Sinua
kiittää myös vatsassani kasvava pieni
lapsenlapsesi. Kiitos äiti. Nimeän hänet sinun
mukaasi, jos sallit sen. Ilman sinua en olisi
tässä. Kiitos kun jaksoit kanssani. Toivon että
olisit jaksanut vielä hetken, olisit saanut nähdä
pienokaiseni iloisen hymyn, hänen kasvamisensa ja
sen, että minusta tuli kuin tulikin aikuinen,
vastuullinen ihminen. Kiitos äiti.
halaan sinua kiitokseksi tosi koskettavasta
kirjoituksesta.sinun tuleva lapsesi saa tosi
herkän ja ymmärtävän äidin,ja sinun äitisi on
todella ylpeä jos lapsesi saa hänen nimensä.
uskon että sinun äiti on antanut esimerkkiä
kuinka rakastava äiti toimii oman lapsen
ongelmien kanssa,vaikka kuin on vaikeita
asioita ,vaikka niin vaikeita että tuntuu että
tuska hajoittaa molemmat niin sittenkin YHDESSÄ
NE AINA on helponpi ylittää
onnea sinulle ja sille pienelle joka on tulossa
Lukiessani kirjoitustani, muistin omat sekoiluni.
Syömishäiriöitä, masennusta, itsemurhayrityskin
mahtui sekaan. Viiltelyä, lääkkeitä ja viinaa.
Hakeuduin sitten itse psykologille, omasta
tahdostani; näin ei voi jatkua. Sainkin apua,
mutta vain hiukan, sen verran kuitenkin että
päätin jatkaa kurjaa elämääni. Mun ja psykon
kemiat eivät toimineet, ja terapia jäi kesken.
ja nyt kaikki on taas alkamaisillaan alusta. Tämä
kuitenkin vain sivuaa aihettani, äitiä.
Kirjoituksesi sai ajattelemaan, että tietääkö
äitini, huolehtiva sairaanhoitaja, mitä minulle
kuuluu? Välimme eivät erityisen läheiset ole,
mutta.. Huomaako hän ja välittääkö, jos niin on,
miksei yritäkkään auttaa?
Ole "äiti" vain olemassa tyttärellesi kun hän
tarvitsee sinua, ja kysy, älä tunkeile. Niin
toivoisin oman äitini tekevän, mutta en uskalla
puhua ja huolestuttaa häntä, 'turhilla'
valituksillani.
sinun äiti varmasti rakastaa sinua ja välittää
sinusta
pyytäisin sinua että kerrot hänelle
hän varmasti tukee sinua niissä asioissa joihin
sinä otat hänet mukaan.oletko ajatellut että sinä
et anna sinun äidin olla sinulle äiti.
monesti äiditkin on sokeita asioille,ei me
huomata aina kaikkea silloin on syytä nykäistä
hihasta ja pyytää kuuntelemaan.
en minäkään aluksi tajunnut missä mennään,onnaksi
minun lapseni kertoi,nyt meidän välit on tosi
hyvät ja kiitän lastani siitä että hän luottaa
minuun ja antaa minun auttaa.
rohkeutta sinulle
Niin, en uskalla. Mitä jos se ei todellakaan
välitä? En asu enää kotona, ikää ei ole vielä
kuuttatoistakaan, ja joka kerta kun käyn kotona,
alkaa vain ahdistaa enemmän. En anna äitini olla
äitä..en kai, mutta miksi antaisin? Missä välissä
minä olen saanut olla ihan oikeasti lapsi ja
tytär?
En epäile etteikö äitini rakastaisi, mutta se
rakkaus ei ole rajatonta. Välitän ja rakastanhan
minäkin äitiäni, mutten niin paljon että
luottaisin näissä asioissa häneen.
haluaisiko kirjoitaa minulle
voisinko minä olla se ihminen jolle voisit
kirjoitaa enemmänkin
.tai uskaltaisitko kirjoittaa tyttären kirjeen
äidille,niin on monesti helpompi kertoa asioita
kuin suoraan, mutta olen varma että äitisi
välittää ja rakastaa ja haluaa auttaa sinua
En tahdo olla vaivaksi kellekään, edes omalle
äidilleni. Kai silläkin on jo tarpeeksi omia
murheita; kaksi minua nuorempaa sisarta, joilla
molemmilla murrosikä - minua pidetään kypsänä ja
vastuuntuntoisena - sekä mies, että työ ja koti
hoidettavana. Se, mitä se ei tiedä, ei vahingoita
sitä. Kuitenkin alkaisi vain itseään syyllistää
jne..
Ettekö te tajua??? TOTTAKAI se on vanhemmista
kiinni!!! Vanhemmat ovat lasten esimerkki, kun he
ovat pieniä. Jos vanhemmat vain jaksaisivat
johdattaa lasta oikealle polulle, sekä kertoa
Jumalasta, pelastuksesta, joka kohtaa kaikkia,
jotka uskovat siihen. Minä esimerkikis olen
14-vuotias tyttö, enkä ole edes harkinnut
itsemurhaa. Olen mielettömän lyhyt, muodoton,
joista asioista olen saanut kuulla koko
kouluikäni. Hauukumista, lyömistä ja hakkaamista.
Tietenkään en pitänyt siitä, itkinkin usein
kohtaloani, mutta en koskaan harkinnut itsemurhaa.
Luen nykyisin raamattua lähes päivittäin, ja pyrin
yhä enemmän noudattamaan Jumalan tahtoa. Aikuinen
johdattaa lapsen uskoon. Loput on lapsen itse
hoidettava. Vika on sekä aikuisessa, sekä
lapsessa silloin. Kaveritkin toki vaikuttavat
asiaan, ja minullakin on paljon kavereita, jotka
juovat tai polttavat yms. En kuitenkaan itse
lähtisi kaveriporukan kanssa kaidalle polulle.
Tiedän mitä haluan, enkä ole riippuvainen
ystävistäni. Tyttäresi on todellakin ERITTÄIN
tyhmä, en ymmärrä ihmisiä joilla ei ole omia
aivoja. Nykyiset nuoret ovat kuin kanalauma.
Toisten perässä tehdään, ja sen jälkeen
halutaankin ihan erilleen muista, ja pyöräytetään
parit kakarat siinä sivussa ja sitten ruvetaan
tekemään itsemurhaa, kun kaikki on olevinaan niin
kurjaa että... OTTAKAA HEI KAIKKI NYT JÄRKI KÄTEEN
JA ÄLKÄÄ PILATKO MAAPALLOAMME ENÄÄ NOILLA
HULLUILLA!!! Jos on hiukankin järkeä, niin
itsemurha-nimistä vaihtoehtoa ei ole
olemassakaan!!!!!!!!!!!!!!!!