Pakkoruotsia vastustavalla Keskisellä menee hyvin

pohjalainen.fi:

"Tuurin Kyläkauppa sai poikkeusluvan
13.05.2013 11:58 (Päivitetty: 13.05.2013 12:08) Kommentit0

Tuurin Kyläkauppa saa olla heinäkuussa auki ilta yhdeksään joka sunnuntai.

Tuurin Kyläkauppa, Veljekset Keskinen Oy sai Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta poikkeusluvan pitää tavarataloa auki kello 18–21 heinäkuun neljänä sunnuntaina.

Poikkeuslupa myönnettiin sillä johtopäätöksellä, että 7.–31. heinäkuuta pidettävä Miljoona Tivoli muodostaa liikeaikalaissa tarkoitetun yleisötapahtuman, joka hetkellisesti lisää palvelujen kysyntää. Aluehallintovirasto katsoi, että Veljekset Keskinen Oy esitti täten poikkeusluvan myöntämisen edellytyksenä olevat erityiset syyt.

Kyläkauppias, toimitusjohtaja Vesa Keskinen on tyytyväinen aluehallintoviraston päätökseen.

– Päätös oli oikea, kun huomioidaan Kyläkaupan poikkeuksellinen sijainti, matkailun merkitys ja suuri yleisötapahtuma. Tänäkin vuonna työllistämme yli 270 kesätyöntekijää. Olen aidosti ylpeä siitä, että viime vuonna työllistimme 15 henkilöä enemmän kuin edellisenä vuotena eikä pakkolomituksia ole luvassa tänäkään vuonna. 4 400 neliön myymälälaajennus on työn alla. Marraskuussa avaamme sinne maailman suurimman jouluosaston – Joulumaan. Ja alkuvuodesta 2014 muutamme sen varsinaiseksi myymäläksi, Keskinen kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan."
286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt Widerooskin ehtii Närpiöstä kesälomallaan hyvin Tuuriin. Iltahämärissä ehkä, salaa...

Äänestä

Keskinen on pystyvä mies.
Vastustaa pakkoruotsia pleotta. Ei tarvitse Rkp:tä pelätä, kun pärjää omillaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuurissa. !! kirjoitti:

pohjalainen.fi:

"Tuurin Kyläkauppa sai poikkeusluvan
13.05.2013 11:58 (Päivitetty: 13.05.2013 12:08) Kommentit0

Tuurin Kyläkauppa saa olla heinäkuussa auki ilta yhdeksään joka sunnuntai.

Tuurin Kyläkauppa, Veljekset Keskinen Oy sai Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta poikkeusluvan pitää tavarataloa auki kello 18–21 heinäkuun neljänä sunnuntaina.

Poikkeuslupa myönnettiin sillä johtopäätöksellä, että 7.–31. heinäkuuta pidettävä Miljoona Tivoli muodostaa liikeaikalaissa tarkoitetun yleisötapahtuman, joka hetkellisesti lisää palvelujen kysyntää. Aluehallintovirasto katsoi, että Veljekset Keskinen Oy esitti täten poikkeusluvan myöntämisen edellytyksenä olevat erityiset syyt.

Kyläkauppias, toimitusjohtaja Vesa Keskinen on tyytyväinen aluehallintoviraston päätökseen.

– Päätös oli oikea, kun huomioidaan Kyläkaupan poikkeuksellinen sijainti, matkailun merkitys ja suuri yleisötapahtuma. Tänäkin vuonna työllistämme yli 270 kesätyöntekijää. Olen aidosti ylpeä siitä, että viime vuonna työllistimme 15 henkilöä enemmän kuin edellisenä vuotena eikä pakkolomituksia ole luvassa tänäkään vuonna. 4 400 neliön myymälälaajennus on työn alla. Marraskuussa avaamme sinne maailman suurimman jouluosaston – Joulumaan. Ja alkuvuodesta 2014 muutamme sen varsinaiseksi myymäläksi, Keskinen kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu