Ota huomioon tekstiyhteys.....
Miten voimme Raamattua lukiessamme jäljitellä Jeesuksen ja hänen uskollisten seuraajiensa erinomaista esimerkkiä?
Voimme aluksi pohtia
tarkasteltavana olevan raamatunkohdan__ lähijakeita__
.
Miten merkitys voi avautua tekstiyhteyden avulla?
Valaistaan asiaa Matteuksen 16:28:aan
muistiin merkityillä Jeesuksen sanoilla:
”Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan.”
Jotkut voivat ajatella,
että nämä sanat eivät täyttyneet,
koska kaikki ne Jeesuksen opetuslapset, jotka olivat paikalla Jeesuksen lausuessa nämä sanat,
kuolivat
ennen kuin Jumalan valtakunta perustettiin taivaassa.
Raamatunselitysteoksessa The Interpreter’s Bible jopa sanotaan:
”Ennustus ei täyttynyt.
Myöhemmin kristityt näkivät tarpeelliseksi selittää, että se oli vertauskuvallinen.”
Jakeen todellinen merkitys aukeaa tekstiyhteyden
ja Markuksen ja Luukkaan rinnakkaiskertomusten avulla.
Mitä Matteus kertoi _heti_ edellä lainattujen sanojen jälkeen?
Hän kirjoitti:
”Kuusi päivää myöhemmin Jeesus otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät erilleen ylös korkealle vuorelle.
Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään.” (Matteus 17:1, 2.)
Lisäksi sekä Markus että Luukas yhdistävät Valtakuntaa koskevat Jeesuksen sanat muodonmuutosta koskevaan kertomukseen
(Markus 9:1–8; Luukas 9:27–36).
Jeesuksen tulemista Valtakunnan vallassa havainnollistettiin sillä,
että hänen muotonsa muuttui
eli hän näyttäytyi kirkkaudessa kolmen apostolin ollessa läsnä.
Pietari vahvistaa, että tämä on oikea näkemys asiasta.
Hän puhuu ”Herramme Jeesuksen Kristuksen voimasta ja läsnäolosta”
ja yhdistää nämä sanat siihen,
että hän näki Jeesuksen muodonmuutoksen (2. Pietarin kirje 1:16–18).
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/2006603?q=Jakeen todellinen merkitys aukeaa tekstiyhteyden&p=par

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun asiallisesti ja uteliaasti suhtautuu Raamattuun,
moni ns.
"ristiriita" selvää kun tutkii asiaa tarkemmin.
Raamattua tuntematon
luuleekin että Raamattu olisi täynnä *ristiriitoja*,
onhan ateistit niitä hypettäneet näkyvästi.....
Raamatuntuntemus on nykyisin aika *ohutta*,
kun on niiiiin paljon muutakin lukemista
ja katsomista joka jakaa ihmisten huomion nykyisin..
Jer. 13:14 "Ja minä murskaan heidät, toisen toistansa vastaan, sekä isät että lapset, sanoo Herra. Minä en sääli, en säästä enkä armahda, niin että jättäisin heidät hävittämättä."
2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."
4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."
Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."
Jes. 45:7 "Minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teenkaiken tämän."
Lue nyt noitakin tekstejä. mielisairasta väkivaltaa. raamattu ei todellakaan ole jumalan sanaa. heikot ja tyhmät vain kuvittelevat niin.