Listataan tänne Mensan jäseniä.
Mover ainakin on (äo 190), entä muita?
Mover ainakin on (äo 190), entä muita?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Noloa on mulle äo tulosten kertominen, mutta kun kysyttiin kerran, niin olen tehnyt testin kaksi kertaa ja viimeisin tulos oli 164, en kuulu mensaan, eikä kiinnosta, suuri osa mensalaisista on vaatimatto.an älyn omaavia, jotka on vuosia treenannut tulokset korkealle, erityisesti miessukupuolta kiinnostaa päteä noin, kuten nippelitiedon kerääminen ja tietovisojen harrastaminen.
En tätä yleensä MAINOSTA MUTTA OLEN MENSAN JÄSEN
En aikonut joku idiiootti kysyi ÄO:ni, joten vastasin. Asia ei ole minulle sen tärkeämpi kuin kysymys vaikkapa silmieni väristä, joten vastasin. Näyttää siltä, että juttu on paisunut tokuttomiin. En oikeastaan ymmärrä, miksi - älykkyys on samalla tavoin syntymäasia kuin se silmien väri.
No, jos se jotakuta kipuilee, niin kipuilkoon. Ongelmansa kullakin.
eihän se mikään ongelma ole, vaan naurunaihe.
Minustakin kysyjän kysymys ja siitä seurannut keskustelu on ollut lähinnä naurunaihe.
En tiijä mikä on ÄO mutta mä sanon, että mulla se on tasan 1000!
Oliks tää nyt oikea vastaus kysymykseen?
en oikein ymmärrä mistä te puhutte MUTTA OLEN MENSAN JÄSEN
Fiona ylivertaisella älyllään, jos vertaa sen älyä kastematoihin ja hyysäreihin.
voiko tähän kilpailuun osallistua muutkin kuin te Mensan jäsenet?
Naapurin koira on tosi viisas. Se osaa avata sen aitauksensa oven ja käy nussimassa kylillä muita koiria aina kun sen isäntä on poissa.