Oliko kaikki Ohranan henkilökunta tapettu vai

Oliko se venäläisen kykenemätön. Siksikö tarvittiin puolalaisia 20-luvulla Neuvostoliiton salaista poliisia johtamaan.
471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Osa oli tapettukin. Merkittävä osa lähti ulkomaille ja yhtä merkittävä osa värvättiin neuvostoelimiin. Niinpä monet vanhat vallankumoukselliset, mm. menshevikit, eserrät, anarkistit, trotskilaiset - ja bolshevikit - joutuivat tuttujen kuulustelijoiden kuulusteltaviksi, sittemmin vanhoihin tuttuihin tsaarinaikaisiin selleihinsä, vanhojen tuttujen vartijoiden vartioimiksi.

Tsaarinaikaiset elimet tekivät työnsä hyvin tunnollisesti, koska he halusivat näyttää vallankumouksellisille millaisen yhteiskunnan he olivat saaneet aikaan, verrattuna h e i d ä n yhteiskuntaansa*.

*Kts. Alexandr Solzhenitsyn: Vankileirien saaristo

Äänestä

poliisi muodostettiin aluksi pääasiassa rikollisista. He olivat luotettavia, koska heillä ei ollut paluuta vanhaan yhteiskuntaan.

Aivan samoin meillä punainen valpo värvättiin osittain suoraan selleistä. Taso oli valitettavan heikko, mutta onneksi pidätetyt pystyivät usein laatimaan itse kuulustelunsa.

Äänestä
  • Ei ne kaikki rikollisia olleet. Osa oli unkarilaisia ja bulgrialaisia sotavankeja. Bolsujen palveluksessa toimineista sotavankeista kuuluisin on Roland Freisler. Saksalaisia sotavankeja ei juuri tuohon aikaan siellä ollut. Freisler ei toki ollut Tsekassa. Kuuluisin siellä palvellut vanki tästä huolimatta. Freisler muistaakseni kutsuttiin vieraaksi 30-luvulla Neuvostoliittoon seuraamaan näytösoikeudenkäyntejä.

    Äänestä

  • lecter zorin goldfin kirjoitti:

    Ei ne kaikki rikollisia olleet. Osa oli unkarilaisia ja bulgrialaisia sotavankeja. Bolsujen palveluksessa toimineista sotavankeista kuuluisin on Roland Freisler. Saksalaisia sotavankeja ei juuri tuohon aikaan siellä ollut. Freisler ei toki ollut Tsekassa. Kuuluisin siellä palvellut vanki tästä huolimatta. Freisler muistaakseni kutsuttiin vieraaksi 30-luvulla Neuvostoliittoon seuraamaan näytösoikeudenkäyntejä.

    Järkevin selitys. Freisler todennäköisesti antautui vapaaehtoisesti. Oli sosialismiin taipuvainen. Tajusi kuitenkin Hitlerin tuhottu kommunistit ja Röhmin että missä mennään. Ironisinta tässä on miten "marsalkka" Tito taisteli ilmeisesti tosissaan, mutta "raivoava Roland" antautui Bela Kunin tavoin vapaaehtoisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ziggy glekas kirjoitti:

Oliko se venäläisen kykenemätön. Siksikö tarvittiin puolalaisia 20-luvulla Neuvostoliiton salaista poliisia johtamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu