>Säästövinkki

Olen löytänyt merkittävän säästövinkin, jota olen viimeaikoina noudattanut.

Täyttämällä tyhjän ison limonadipullon vedellä ja laittamalla sen jääkaappiin saa kylmää juomaa. Lisäämällä kylmään veteen l-kaupan tai k-kaupan edullista teejauhetta saa makoisaa janojuomaa n. viikoksi muutamalla eurolla.

Elämä on ihana paikka. Asian havaitsin sattumalta. Uuden asunnon lähikauppojen alelaarit tosin eivät ole samaa tasoa kuin edellisen asunnon. Mutta toisaalta ravinnonhankkimisreviiri laajenee. (haittana tästä on ajan kuluminen tai rahoitus kulkemiiseen)

Edellisen paikan alelaarit tunsin. Ja monesti pystyinkin rakentamaan monipuolisen proteiinipitoisen ruokavalion. Nyt se työ on vielä tehtävä.
8314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

niinkö ?

Äänestä

Meilläpä tulee edullista janojuomaa ihan vain hanasta kääntämällä. Usein se on sellaisenaan riittävän kylmääkin, kesäkuumalla toki voi laittaa jääkaappiin viilenemään, tai nauttia jääpalojen kera.

Äänestä

Teejauhe sisältää melkoisesti sokeria.

Minä haudutan vihreää teetä ja laitan jääkappiin josta juon tarvittaessa.
http://www.teekauppa.fi/Teen-terveysvaikutukset

Oma säästö keksintöni on Kananmuna leivät, vaihtelua saan sillifileellä tai mätitahnalla. (keitettynä tai paistettuna)
Teen itse kalkkunasta mureketta vuokaan ja siivutan sen leikkeleeksi.
Murekkeen jatkona soijajauhoa ja kananmunaa mausteet vaihdellen. Pakastan kerta annoksina, koska teen kerralla uunillisen on 3 x 1,2 litran vuoka, säästyy sähkö.
En osta mitään leikkeitä. Mureke jää kilohinnaltaan alle 5 €.
Olen allerginen maidonvalkuaiselle ja kokonaisuudessaan naudanlihalle.
.

Äänestä

Itse käytän leivällä pelkkää voita ja kotimaista tomaattia,joskus juustoa,raejuustokin hyvää joskus laadukasta vaaleaa tonnikalaa

Äänestä
  • jatkoa:ja sitruunavettä ,tekee hyvää sekin

    Äänestä

  • 20 vuotta sitten...

    Leipä on tosi hyvää ilman voita päällä.....

    Äänestä

  • YMMÄRRYS HOI!
    Äly ÄLÄ JÄTÄ.
    "Itse käytän leivällä pelkkää voita ja kotimaista tomaattia,joskus juustoa,raejuustokin hyvää joskus laadukasta vaaleaa tonnikalaa "

    http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dia00604

    "Valkuaisaineiden saantisuositus on 0,8 g painokiloa kohti vuorokaudessa. Myös kasvaville lapsille riittää normaali ruokavaliosuosituksen mukainen valkuaisainemäärä.

    Valkuaisaineiden päivittäinen saanti on riittävä, jos nauttii päivittäin maitoa, piimää, viiliä tai jogurttia (noin) 2–3 lasillista ja syö 1–2 kertaa päivässä liha- tai kalaruokaa. Silloin leivän päällä ei tarvita valkuaisainepitoisia leikkeleitäkään. "

    Äänestä

Gluteeniton leipäpä ei ole :DDD

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nälkäkurkiainen kirjoitti:

Olen löytänyt merkittävän säästövinkin, jota olen viimeaikoina noudattanut.

Täyttämällä tyhjän ison limonadipullon vedellä ja laittamalla sen jääkaappiin saa kylmää juomaa. Lisäämällä kylmään veteen l-kaupan tai k-kaupan edullista teejauhetta saa makoisaa janojuomaa n. viikoksi muutamalla eurolla.

Elämä on ihana paikka. Asian havaitsin sattumalta. Uuden asunnon lähikauppojen alelaarit tosin eivät ole samaa tasoa kuin edellisen asunnon. Mutta toisaalta ravinnonhankkimisreviiri laajenee. (haittana tästä on ajan kuluminen tai rahoitus kulkemiiseen)

Edellisen paikan alelaarit tunsin. Ja monesti pystyinkin rakentamaan monipuolisen proteiinipitoisen ruokavalion. Nyt se työ on vielä tehtävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu