Mieluummin antaa kaikki hampaansa kiskotuttaa irti ennenkuin uudestaan neuvottelee Francon kanssa. Miksi Kataisella ei ole samanlaista rohkeutta Välimeren porukan kanssa keskusteltaessa. Haistattihan pikku Putinkin kyprokselaisille kerjäläisille pitkät..
Hitler totesi että
miks ei Katainenkin
467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Venäläiset on myös samanlaista röyhkeää sakkia. Kaikista hauskinta oli tämä miten Kyptros yritti kukkoilla Venäjälle. Historia todistaa käytöksen olevan geneettistä.
Medvedev ja Putin solvaa Kyprosta, mutta kaksinaamaisina slaaveina ovat mukana Kypros ponzhi juonessa. Stalin teki samoin kesään 1941 asti natsijuonien kanssa. Historia toistuu.
"Miksi Kataisella ei ole samanlaista rohkeutta Välimeren porukan kanssa keskusteltaessa. Haistattihan pikku Putinkin kyprokselaisille kerjäläisille pitkät.."
Vähän omituinen rinnastus??
Suomi on mukana EU:ssa ja siksi velvollinen yrittämään pitää järjestö kasassa.
Venäjä ei ole päässyt kimppaan mihinkään talouskimppaan, joten sillä ei ole tippaakaan velvoitteita Kyprokselle.
Ei tietysti ole. Nythän paljastui Suomen ja muutaman muun maan tilaamassa tutkimuksessa miten velvoitteita vailla olevalla pikku vesipää Putinilla on pyykkiä Kyproksessa.