SDP:n ministerivaihdokset ja Jukka G

Itseäni ei jää harmittamaan Jukka Gustafssonin vaihtaminen. Menin häntä jopa viime vaaleissa äänestämäänkin.

Itse petyin hänen rivikansanedustajana esittämiin voimakkaisiin kantoihin "pakkoruotsin" poistamiseksi. Hallituksessa ollessaan hän ei kuitenkaan sanallakaan ole kommentoinut asiaa, ei ensimmäistäkään ulostuloa. Edes mielipidekirjoitus olisi riittänyt, mutta ei...

Toinen pettymys koskee tasa-arvoista avioliittolakia. Vaalikoneessa hän kannatti, mutta jälleen vaalien jälkeen ei mitään tapahtunut.

Eli eipä harmita kauheasti, että "oma" ehdokkaani putosi ministeripaikalta.
3105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jukka poika joutui tekemään likaisen työn ja ajamaan alas koulutuspaikkoja ym ,
nyt Jukka poika saa lähteä ja Femakot tanssii haudalla .

Jukka poika pääsee taas jatkamaan räkytystään sieltä pulpetista.

Äänestä

Opettajan olen seurannut Gustafssonin touhuja. Välillä on tuntunut, ettei hän tunne alaa ollenkaan. Niin usein hän on väärillä jäljillä. Onneksi vaihdettiin, ettei ehdi pilata yliopistoja.

Äänestä
  • Hänen aikana on kouluista mennyt myös työrauha, tosin suurelta osin kamerakännyköiden tulon takia. Eipä ole Gustafsson näyttänyt, miten työrauha saadaan palautettua kouluihin sekä oppilaille että opettajille. Onnistuukohan uusikaan ministeri tässä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MikiHiiri kirjoitti:

Itseäni ei jää harmittamaan Jukka Gustafssonin vaihtaminen. Menin häntä jopa viime vaaleissa äänestämäänkin.

Itse petyin hänen rivikansanedustajana esittämiin voimakkaisiin kantoihin "pakkoruotsin" poistamiseksi. Hallituksessa ollessaan hän ei kuitenkaan sanallakaan ole kommentoinut asiaa, ei ensimmäistäkään ulostuloa. Edes mielipidekirjoitus olisi riittänyt, mutta ei...

Toinen pettymys koskee tasa-arvoista avioliittolakia. Vaalikoneessa hän kannatti, mutta jälleen vaalien jälkeen ei mitään tapahtunut.

Eli eipä harmita kauheasti, että "oma" ehdokkaani putosi ministeripaikalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu