Pelastus on ilmainen Jumalan armolahja, tarkoitettu jokaiselle ihmiselle maan päällä riippumatta syntien määrästä. Pelastusta ei voi ostaa hyvillä teoilla eikä rahalla. Ihminen ei voi itseään pelastaa eikä kannata yrittääkään, sillä jokainen ihminen on turmeltunut ja syntinen ja Jumalan kirkkautta vailla.
Jumala on täydellinen. Häntä ei voi lähestyä mikään epätäydellinen.
Täydellisen Jumalan ja syntisen ihmisen välinen yhteys on mahdoton.
Tähän mahdottomuuteen Jumala itse valmisti ratkaisun: Hän lähetti oman Poikansa maailmaan sovittamaan itsensä ja ihmisen välirikon. Jeesus suoritti loppuun tehtävänsä kuollessaan ristillä, jotta jokaisella, joka Häneen uskoon, olisi ikuinen elämä.
Ikuinen elämä otetaan vastaan uskossa.
Tämä rukous on pieni uskonrippunen, joka riittää siihen, että Jumala kuulee sen ja vastaa siihen. Jos sydämestäsi lausut sen, olet pelastettu Jumalan lapsi:
Syntisen rukous
Jumala, tulen eteesi Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Tuon eteesi kaikki syntini, kaikki taakkani ja kaiken sen, mikä minua sitoo ja vangitsee.
Isä, pese minut Jeesuksen kalliissa veressä jonka hän vuodatti Golgatalla minun syntieni tähden.
Katkaise synnin ja Saatanan kahleet minun ja omaisteni elämässä.
Paina minuun kalliin veresi ja Hengen sinetti.
Haluan antaa sinulle henkeni, sieluni ja ruumiini ja olla sinun omasi niin kauan kuin elän täällä maan päällä ja sitten taivaassa.
Turvaudun uskossa yksin Sinuun, Herra Jeesus Kristus, Sillä sinä olet elävän Jumalan Poika. Ole Herrani ja Vapahtajani tästä hetkestä iankaikkisesti.
Uskon koko sydämestäni sen, mitä nyt suullani tunnustan näin sanoen: Sinä olet minun Vapahtajani, Herrani ja Jumalani. Olen nyt uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Uskon sen ja otan vastaan Jeesuksen nimessä amen.
Jeesus sanoo: "...sitä joka luokseni tulee, minä en aja pois"
Etsi hyvä seurakuntayhteys, rukoile ja tutki Raamattua päivittäin, aloita vaikka Matteuksen evankeliumista. Pimeyden henkiolennotkin ovat heränneet, kun sinä heräsit, ja ympärilläsi saattaa alkaa hyöriä väärän evankeliumin julistajia. Ole varovainen. Hyviä seurakuntia ovat ainakin Helluntaiseurakunta, Vapaakirkko, Baptistit, Metodistit ja Pelastusarmeija. Mene rukousalttarille esirukoiltavaksi niin kauan kuin tarvitsee. Kaikissa seurakunnissa toimivat vajavaiset ihmiset, mutta opit pian suhtautumaan kaikkeen Jumalan tahdon mukaisesti. Hyvää matkaa!
Jumala on täydellinen. Häntä ei voi lähestyä mikään epätäydellinen.
Täydellisen Jumalan ja syntisen ihmisen välinen yhteys on mahdoton.
Tähän mahdottomuuteen Jumala itse valmisti ratkaisun: Hän lähetti oman Poikansa maailmaan sovittamaan itsensä ja ihmisen välirikon. Jeesus suoritti loppuun tehtävänsä kuollessaan ristillä, jotta jokaisella, joka Häneen uskoon, olisi ikuinen elämä.
Ikuinen elämä otetaan vastaan uskossa.
Tämä rukous on pieni uskonrippunen, joka riittää siihen, että Jumala kuulee sen ja vastaa siihen. Jos sydämestäsi lausut sen, olet pelastettu Jumalan lapsi:
Syntisen rukous
Jumala, tulen eteesi Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Tuon eteesi kaikki syntini, kaikki taakkani ja kaiken sen, mikä minua sitoo ja vangitsee.
Isä, pese minut Jeesuksen kalliissa veressä jonka hän vuodatti Golgatalla minun syntieni tähden.
Katkaise synnin ja Saatanan kahleet minun ja omaisteni elämässä.
Paina minuun kalliin veresi ja Hengen sinetti.
Haluan antaa sinulle henkeni, sieluni ja ruumiini ja olla sinun omasi niin kauan kuin elän täällä maan päällä ja sitten taivaassa.
Turvaudun uskossa yksin Sinuun, Herra Jeesus Kristus, Sillä sinä olet elävän Jumalan Poika. Ole Herrani ja Vapahtajani tästä hetkestä iankaikkisesti.
Uskon koko sydämestäni sen, mitä nyt suullani tunnustan näin sanoen: Sinä olet minun Vapahtajani, Herrani ja Jumalani. Olen nyt uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Uskon sen ja otan vastaan Jeesuksen nimessä amen.
Jeesus sanoo: "...sitä joka luokseni tulee, minä en aja pois"
Etsi hyvä seurakuntayhteys, rukoile ja tutki Raamattua päivittäin, aloita vaikka Matteuksen evankeliumista. Pimeyden henkiolennotkin ovat heränneet, kun sinä heräsit, ja ympärilläsi saattaa alkaa hyöriä väärän evankeliumin julistajia. Ole varovainen. Hyviä seurakuntia ovat ainakin Helluntaiseurakunta, Vapaakirkko, Baptistit, Metodistit ja Pelastusarmeija. Mene rukousalttarille esirukoiltavaksi niin kauan kuin tarvitsee. Kaikissa seurakunnissa toimivat vajavaiset ihmiset, mutta opit pian suhtautumaan kaikkeen Jumalan tahdon mukaisesti. Hyvää matkaa!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kirjoitat niin pitkästi etten jaksanut lukea.
Oletko itse koskaan miettinyt sitä, että on täysin kiistatonta tieteellisestä näkökulmasta katsottaessa, että sinä olet vain karvaton apina joka on ymmällään siitä miten iso paikka maailma on?
Nauti elämästä. Ole hyvä ihmisille ympärilläsi. Niin helppoa se on.
Nauti elämästä. Ole hyvä ihmisille ympärilläsi. Niin helppoa se on.
Nauttiminen oli se synti ja keskimmäisen puun hedelmä... Kaikki mistä todella nauttii ei ole sitä, että vain maistaa jotakin taas samaa sokuria esim., vaan että saa tietääkin jotakin.... Tosin olen tullut huomaamaan, ne asiat eivät ole toisistaan riippuvaisia... Voi tulla tietämään, kuin akseetikko, jotakin, vaikkei söisikään hedelmää tai mitään lihaa, ja voi saada saman syömälllä konkreettisesti jostain hekumallista energiaa, ja saa siitä virtaa etsiä tietonsa, tai se pahin vaihtoehto on tietysti että saa pelkän karmeen nautinnon, mutta ei tule tietämään yhtään mitään:-) Ne on ikusia luusereita nuo viimeksimainitut.
Mutta ei ole helppoa olla oikeasti hyvä.... Maailma ja sen ihmiset ovat mielistyneet VÄÄRYYTEEN.... Kaikesta pitää saada samanhintainen takaisin, ja vain jos joku oli TARPEEKSI väärä itselleen, toinen sai siitä voittoa ja maailman talous pyörii sillä, että on oikeitakin.... Se joka on VÄÄRÄ ITSELLEEN on oikeassa, mutta joka on VÄÄRÄ, ja saa saman pikkusumman tai enemmän ja sen vaattii ITSELLEEN OIKEANA, on väärässä ikuisesti ja joutuu Hellvettiin....
Miksi sillä joutuu hellvettiin? Se on ajan tuhlausta, että kaiken saa samansuuruisena takaisin, pitäisi vain antaa mitä pyydetään. Jos itse on antanut sellainen voi saada jotakin takaisin, jos ei keltään muulta, niin itseltään Jumalalta, ja SE EI OLE VÄHÄN JA VÄÄRÄÄ SE.
Luettelosta puuttuu vielä yksi erittäin hyvä seurakunta, pelastukseen yksin uskosta, yksin armosta uskova, Raamattua korostava uskonpuhdistusseurakunta, joka seuraa Lutherin jalanjälkiä nimittäin Adventtikirkko.
Jumala on herättänyt Adventtikirkon julistamaan viimeistä armonsanomaa, iankaikkista evankeliumia, tälle pian hukkuvalle maailmalle. Se on kolmen enkelin sanoma, joka löytyy Ilmestyskirjasta, Ilm. 14:7-10.
Jokaisella seurakunnalla on jokin tehtävä, jokin, mitä varten Jumala on seurakunnan alunperin perustanut. Jumala on herättänyt tämän seurakunnan julistamaan Jeesuksen pikaista takaisintuloa.
Ennenkuin Jeesus aloitti maanpäällisen työnsä aikanaan, valmisti Johannes Kastaja tietä hänelle. Samalla tavalla Adventtikirkko valmistaa nyt tietä pian palaavalle Herrallemme ja Kuninkaallemme: Jeesukselle Kristukselle, joka tulee vapahtamaan kansansa ja vie sen taivaan kotiin.
Aikaa on vähän ja on kiire. Pian Hän tulee, voittoisa Kuninkaamme. Valmistautukaa Hänen tulolleen.
http://media7.adventist.fi/live
Hei, pelkäättekö niitä viisasteluja, joista Paavali sanoi, että ne voivat tehdä: "Jeesuksen ristin merkityksettömäksi!"
No, ei siinä muuta, kaikki kuolemme kumminkin, ei siinä auta, mitkään Jeesustelut, mutta JOS ja KUN on totta, se, että Jeesukseen uskomalla, ja ennenkaikkea: NOUDATTAMALLA sanansa, saisi jonkun paremman lähtökohdan seuraavaan elämään, kannattaa uskoa Jeesukseen! Paavalihan sanoi, että JOS olette pistäneet toivon Jeesukseen, vain TÄMÄN ELÄMÄN ajaksi, olette säälittävimmät ihmisistä, koska kaikkihan joka tapauksessa kuolee, eikä siinä ollut mitään hyötyä vielä, Jeesukseen uskomisilla, tai uskomatta jättämisillä.
Mutta muistakaa uskikset, kuinka monta kertaa TURHAAN, Herran nimen sitten hoettekin, Jeesus sanoi, että ei sillä pelastu, että hokee Jeesukselle:"Herra, Herra", vaan että TEKEE niinkuin hän sanoi. Voihan pahin ja paatunut rikollinenkin ihan vitsinä hetken heittää jotain positiivista Jeesuksesta, ennenkuin menee taas huoraamaan tai murhaamaan, ei pelkät sanat ketään pelasta, täytyy olla silti pelastavat teotkin, eli NOUDATTAA Jeesuksen sanaa, ja tärkein siinä oli se, että "Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi, ja Jumalaa, joka ei ole lähelläsi, yli kaiken!"
Pelastusta ei voi ostaa hyvillä teoilla eikä rahalla.
Tähän pieni mutta: Jos ihmisellä on hyvät teot hän pelastuu, mutta totta se, että ei ne hyvät teot ole sitä, että annat jonkun promillen tai muutaman prosentin omaisuudestasi köyhille vaan on annettava lopulta se kaikki, jos Herra sitä pyytää, tai kuka hyvänsä sinulta jotain pyytää.... "Älä käännä selkääsi sille, joka pyytää lainaa sinulle, vaikka et uskoisikaan, saavasi lainaa takaisin"(Jeesus Tuomaan evankeliumissa). Sen jälkeenhän Jeesus lupaa, että kun on jo kaiken antanut, hän tulee saamaan jo tämän elämänsä aikana jotain takaisin, ja tulevassa elämässä iankaikkisen elämän.... SEN JÄLKEEN, Jeesus sanoo Ilmestyskirjassa että: "PIDÄ KIINNI, mitä sinulla on, ettei kukaan veisi voittajan seppelettäsi."
Juuri se, mitä annamme lähimmäisillemme ratkaisee iäisyyskohtalomme, EI SE, kuinka monta kerran hoemme "Kiitos Jeesus", tai kuinka monesti turhaan tuskailemme omaa surkeuttamme, kuvitteellisille Jeesuksillemme.... Eikä edes se, että tekee pienehkön hengellisen kääntymisen ajatuksiensa suhteen Jeesuksen puoleen, ja alkaa käymään Hullusti Helluntalaisissa, vaan se pelastaa, että alkaa noudattaa sanaansa..... Eikä ole vaikea tietää, mitä Jeesus meitlä pyytää.....
Pelastus on ilmainen Jumalan armolahja, tarkoitettu jokaiselle ihmiselle maan päällä riippumatta syntien määrästä.
Ei, se ei ole ilmaista, eikä se ole sitä, että saa henkeensä hengellistä hybristä, ja kaiken maailman uskovaisten kaanaankielet.... Ei pahoilla teoilla voi pelastua, vaikka olisi uskonut Jeesukseen, mutta jatkaa pahuuttaan. Jos hän ei ole kääntynyt pahuudestaan, se on ihan sama uskoa shakkinappulaan kuin Jeesukseen, yhtä vähän pelastavaa vaikutusta kummallakaan, jos ihminen ei KÄÄNNY tekemään hyvää.... Jeesuksesta on jäänyt jälkeen sanojaan, ja emme me muusta pääse tuntemaan Jumalan Poikaa, kuin että pääsemme perille, millaisia HYVIÄ tekoja, hän ja ISÄ meiltä odottaa!
Minä en täysin ymmärrä sellaisia pelastumiskertomuksia, missä ihminen kuoliinvuonteellaan, tekee henkisen kääntymyksen Jumalan puoleen, ja sillä pelastuu... Jos hän olisi pelastanut hän olisi jäänyt elämään, älkää eksykö.
Ei sellaisella ole vielä muuta pelastavaa tekoa, kuin hetken mielen ailahdus, ajatella hetki positiivisesti Jeesuksesta, mutta kun kumminkin siiten heti kuoli, niin kuolemansa OLI VAIN HERJAUSTA, Jumalan pelastavaa ja parantavaa tahtoa kohtaan... Älkää panko paljoa painoa sellaisille hellyttäville kuiskutteluille, että elätte lätissä koko elämänne, ja tokihan ennen kuolemaanne, ehtisitte jotain kaunista ajatella Jeesuksesta, mutta sekö muka pelastaa? en tiedä, en tiedä....
Katkaise synnin ja Saatanan kahleet minun ja omaisteni elämässä.
Paina minuun kalliin veresi ja Hengen sinetti.
Emme voi katkaista lähimmäisiltämme mitään sidettään, jos he eivät sitä itse tahdo... Emmekä itsekään ymmärrä mitkä siteet on Jumalasta ja mitkä Saattanasta.... Yleensä nykyään on uskovaisilla tapana demonisoida kaikki himot ja kaikki nautintoaineiden käyttö, mutta silloinhan heidän itsensäkin pitäisi lopettaa jo kaikki herkkuruuatkin itseltään!!! Älkää sellaista tuomitsemista ja syyttämistä pitäkö tärkeänä... "Älä anna toisen herjata sinua siitä tavastasi tai vaikkapa himostasi, mistä itse vielä jaksat olla kiitollinen"(Paavali). Toisaalta sanoi sitten niinkin, että "jos ruokasi vetää lähimmäistäsi syntiin, eli asiaan, jossa hänen omatuntonsa todistaa häntä syylliseksi, oli se sinusta kuinka typerää tahansa, et ole noudattanut Jumalan tahtoa, jos et mielikseen yritä siitä asiasta päästä itskin irti"(Paavali). Ajatukset oli juuri noin, en muistanut ihan sanatarkasti - tosin. Eli olisi hyvä, jos pystyisimme salaamaan heikoilta lähummäisiltämme kaikki kummalliset tottumuksemme, mutta se saattaa vain lisätä sitä hysteriaa niitä asioita kohtaan, joten kannattaa tietysti tuoda niitä asioita valoon.
Itse olen vielä aikamoinen tupakoitsija, en tee sillä mitään rikosta, maksan kaikista tupakeista lakisääteiset hinnat, ja annan kavereillenikin, jos ne pyytää... Onko tupakki joillekin teistä, jokin "helvetttiin vievä asia?" Jos niin sanot, saatan suuttua, ja kirota sultakin "silmä silmästä" koko kahvin tai maidonjuontisi pois, varopa siis mitä sanot minulle siitä.... Tai mitä tahansa muuta, ei ne ole niin eri asia kuin joku teistä luulee... Huumeetkin on ihan turhaan krininalisoitu, vaikka itte en niitä käytä. Hollannissa ei taida olla enää edes mikään rikos, pohjoismaissa vissiin se on vielä rikos, jos on jotain piikittänyt? Kaikki ne on sitä varten, että ihminen kiittäisi Jumalaa kaikista tarpeidensa tyydttämisistä, vaikka kaikista niistä voi tulla himokin, joka sitten vie kuolemaan, kuten Jaakob kirjeessään sanoi, mutta kukapa ei kuolisi, käyttämättä jättämisellä saattaa kuolla aiemminkin, ainakin ruokien suhteen:-)
Mutta teoriassa tämä Jeesus-Jeesus buumi johtuu siitä, että kaikki miehet on olleet pahoja, PAITSI Jeesus.... Siksi niin moni nainen, ja moni melko mies paha myöskin, tarttuu HYSTEERISENÄ Jeesukseen, että pelastuisi, koska häntä oli jo peloiteltu joillakin Hellvetin kivuilla ja tuskilla, ei muuten kukaan Jeesuksen luo käänny, jos ei saa kokea jotain helvetillistä.... Mutta ei sellaista kokiessaan Jeesus sano minulle enää, että tule syliini, niin voi voi, pikku poika, niin tuskasi haihtuu pois, vaan sanoo jo kuin pienelle miehelle, "nosta kipukynnystäsi!"
Mutta se ei onneksi ole totta tietenkään, että Jeesus oli ainoa hyvä mies... Sellaisen kuvan voi saada, mutta maailmassa on ollut esim. tieteen parissa, muutamia todella täydellisiä ihmisiä, jotka elivät kristityn mittapuut täyttäen, ja saivatkin aikaan jotain suuria saavutuksia, noiden ALKEISVOIMIEN parissa, jota kaikki elektroniikka on, pohjimmiltaan..... EI Jumala tule seallaista tekemään, että jos sinua ei kukaan tullut varoittamaan, mistään liian pienistä hyvistä teoista, että jonkun järkyttävän järkytyksen kautta vie snulta kaiken sielullisen ja hengellisen turvan, helppoon Jeesuksella pelastumiseesi uskomuksesi, koska ei kukaan, joja edes hetken jaksaa viettää Jeesuksen kanssa, jaksa kauaa olla kovinkaan PAHA.
Ihminen ei voi itseään pelastaa eikä kannata yrittääkään, sillä jokainen ihminen on turmeltunut ja syntinen ja Jumalan kirkkautta vailla.
Jumala on täydellinen. Häntä ei voi lähestyä mikään epätäydellinen.
Hei, kyllä jotain tarvii tehdä itsekin... Jokainen itse päättää sen, ottaako Jeesuksen vastaan, ja ALKAAKO NOUDATTAA SANOJAAN.... Älkää pettäkö itseänne, ei sellaisella pelastumisella ole kuin Jeesuksen mustamaalaus mielessä, että tekee pelkkiä sanallisia kääntymisiä, mutta ei mistään pahuudestaan luovu.....
Jokaisessa on se Jehova, se MINÄ OLEN = JEESUS-JEHOVA, joka päättää, kuulutko hänelle, vai kuulutko Saattanalle.... Onneksi, olen varma, ettei ihmiskunnasta tule olemaan suuri prosentti se, joka Helevettiin joutuu, VAIKKA kerrotaan, että PYHIEN kaupunkia vastaan Saattana eksyttää kaiken muun maailman nousemaan.... Ei noista nousijoista silti kaikki Helevettiin joudu, koska heille ei kaikille oltu edes koskaan viety evankeliumia ja siksi saattana niitä eksytti... Mutta siihenkin on omat syynsä, miksi kaikki eivät koskaan saaneet kuulla Jeesuksesta. Heillä on voinut olla huono kieli, tai huono ymmärrys, ja ei sotaisuus itsessään ole mikään Jumalan kiroama asia, eli siitä syystä tulee lopussa olemaan se ilmestys 20:8 skenaario, missä KAIKKI nuo MAAILMAN voimat käänytvät PYHIEN TAIVAALLISTA kaupunkia vastaan....
Se tuli joka iskee taivaasta on juurkin se, että ehkä kaikki ne Pyhien kaupunkia vastaan nousseet, maailmassakaan, eivät haluaisi pyhyyttä tuhota, jos tietäisivät että sitä vastaan olivat nousemassa? Totta, useimmilla on positiivinen kuva pyhyydestä, ja vain tietoisesti pahat, sille jotain pahaa aikovat, ja se tuli taivaasta tulee siis nuo pahat hävittämään joukostaan ne, jotka eivät olleetkaan tietoisesti pedon merkikinsä kannattajia vapaaehoisesti.....
Mutta ongelma on, että ihmisillä voi olla niin huono ymmärrys ja kieli, etteivät kaikki tajuaisi sittenkään, mitä väliä sillä on, jos pyhyyttä alkaa tuhota, "Pyhän hengen pilkkaa ei voi saada anteeksi" - snoi Jeesus....