Kainuun myrkkyliemet ovat todella uhka Oulujärvelle ja sen alapuoliselle vesireitille, joka johtaa .... OULUUN!
Täältäkö on haettu malli pitkän vesistön tuhoamiseen?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Greater_Sudbury
"1950- ja 1960-luvuilla kaupunki oli levottomien kaivoslakkojen ja väkivaltaisiksi äityneiden mielenosoitusten näyttämönä. Vielä 1970-luvun lopulla kaupungin terästyöläiset lakkoilivat ja kaupunki ajautui taloudellisiin vaikeuksiin. Seurauksena oli 1980- ja 1990-luvuilla voimakas pyrkimys laajentaa kaupungin muita työllisyyssektoreita.
2000-luvulla kaivosteollisuus on edelleen merkittävä työllistäjä Sudburyssa, mutta kaupunkiin on syntynyt uusia kaupan-, hallinnon-, matkailun-, tieteen- ja teknologianalan yrityksiä ja toimijoita."
Lempinimi: "The Nickel City"
46°33'05"N, 81°02'08"W
Kanadassa on käyty aikoinaan läpi sama "sisällissota" , mitä nyt käydään EU-suomessa.
Tätäkö me todella haluamme, mutta päinvastaisessa järjestyksessä kuin Sudburyssä??
Ajamme siis vaikeuksiin ne alat, joita Sudburyssa kehitetään kaivosteollisuuden aiheuttamien ongelmien poistajaksi. Ja kaiken huipuksi ajamme vielä edelleen ylös erittäin saastuttavaa Talvivaaran nikkelikaivosta, nykyisten ja tulevaisuuden ongelmien superlähdettä.
Huono tulevaisuusko nikkelilin varaan rakennetuilla laitoksilla (sorry torniolaiset, koskee se valitettavasti Teitäkin) ???
Jos silmäsi eivät vielä ole avautuneet, niin Googleta:
"NPI Nickel Pig Iron" ja ala valkata nikkelin tulevaa hintakehitystä ennustavia (paremminkin toteavia) linkkejä, esim.:
http://www.bearcanada.com/china/pignickel.html

Vastaukset 9
Vanhimmat
... ja Google Chrome -selain kääntää automaattisesti tekstin "googlesuomeksi", niin halutessasi... muutoin voi käyttää vaikkapa Google Kääntäjää, jos ei enkku tai kiina satu olemaan hallinnassa.
ääähh... tuhottuja vesistöjä saat näkyviin Googlettamalla vaikkapa pelkästään tuon koordinaattipötkön:
46°33'05"N, 81°02'08"W
ja tietenkin sitten satelliittinäkymä päälle....
Vettä, vettä,... padot vuosivat Australian Ravensthorpen nikkelikaivoksella ( metallitehtaalla) jo 2009 ihan kuin Talvivaarassa 2010, 2012, 2013,...
Huom! SeuraavalLinkki avautuu vain kerran, jos sitäkään, jos ei rekisteröidy. Kopioi teksti siis talteen eka kerralla (jos pystyt). :
http://www.theaustralian.com.au/business/mining-energy/bhp-talked-up-ravensthorpe-mine-even-after-it-decided-to-close-it-down/story-e6frg9df-1226567056943
Ja täältähän tuo Ravensthorp Mine iski silmään... 2012 ennusteessa, että Ravensthorpe on jälleen yrittämässä tunkea nikkeliä ylitäysille markkinoille:
http://www.altocapital.com.au/Aus_Ni_Conf.pdf
ja vielä lisäjuttua
http://www.reuters.com/article/2012/03/07/australia-nickel-first-quantum-idUSL4E8E70GV20120307
"Markkinahäirikkö" taas voimissaan??:
http://en.wikipedia.org/wiki/Ravensthorpe_Nickel_Mine
Ravensthorpella oli siis aikoinaan täsmälleen samat ongelmat kuin Talvivaaralla. Vettä ei haihtunut tarpeeksi, altaat täyttyivät ja padot pettivät....
Omistajavaihdoksia tapahtui nopeasti. Ihmisiä harhautettiin yli 30 vuoden toimintatakuulla ja jo pian ilmoitettiin että laitos suljetaan ongelmien ja nikkelin ylituotannon (maailomalla) takia.
Harhautuksesta kärsineet käyvät edelleen oikeudenkäyntejä menetyksistään ja valtiokin mukana selvittelemäss asioita (liekö yhtä "tehokasta" kuin Oulun poliisien erikoisyksikön toiminta?)
Mitenkähän sitä ei Talvivaarassa osattu vesiongelmia ennakoida? Kerättiin vaan vesiä sinne sun tänne, vuosi kerrallaan ja kehuttiin prosessin toimivan hyvin, jos ei Peräti erinomaisesti!
Hah, hah, hsah, hah, ..... nyh, nyyh, nyyyhh....:
http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194814165741/artikkeli/talvivaaran ilmoitusten kierre jatkuu.html
Tämän laitoksen pitäisi tuottaa seuraavat 50 vuotta "halpaa" nikkeliä Tornion Outokummun tehtaalle
http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/talvivaara-ilmakuvissa/
http://www.suomenluonto.fi/wp-content/uploads/2013/06/net9_PLS_Urkki_Kortelampihyva_talvivaara_mm-hulev-7429_netti.jpg
Samaa "vettä" jo Oulussa!?
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/mustasuon-alikulku-tulvii-metrin-verran-vetta/633202/
Pieni, suorastaan mitätön, on Raahen kultakaivos Talvivaaraan verrattuna.
Kainuu on antanut Oululle ja sen liike-elämälle TERVAA vuosisatoja, Oulun osaamisella hyödyntkää Talvivaaran päästötkin.
Älkää ainä marisko!
Joo, ei marista, suolasessa veessä on heleppo kellua ja mummojen ei tarvi lisätä suolaa kaffeeseensa ja Paula nauttii voitelusta vieläkin.
Hyviä kuvia T-paitoihin, postikortteihin, ... ?
http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/talvivaara-ilmakuvissa/
Olisiko mahdollista rakentaa EU-suomessa muutama siirrettävissä oleva erikoispuhdistuslaitos, joita valtio pakkolainaisi tarpeen mukaan kaivos-rikastamo toimintaan?
Sellaisesta laitoksesta voisi tulla jopa vientikelpoinen "cleantech-tuote", eikä sana jäisi pelkäksi nykyhallituksen höpömantraksi.
Puhdistustekniikat ovat olemassa, mutta ahneet "PP":t menevät tunnetusti siitä, mistä pato on matalin!