Tilanne Isossa- Britanniassa

"Kymmenen vuoden päästä Britanniassa enää vähemmistö asukkaista pitää itseään kristittynä. Heidän osuutensa koko väestöstä on kuitenkin vähentynyt kymmenessä vuodessa 72 prosentista 59 prosenttiin. Samalla muslimien osuus on noussut kolmesta viiteen prosenttiin ja uskontokuntaan kuulumattomien määrä 15 prosentista 25 prosenttiin.
Iältään kristityt ovat muihin uskontoryhmiin verrattuna vanhimpia. Uskonnottomien ihmisten keski-ikä on sen sijaan kymmenessä vuodessa laskenut. "On melko hätkähdyttävää ja huolestuttava trendi, että monissa kirkoissa valtaosa seurakuntalaisista on yli 60-vuotiaita", hän sanoo.
Kirkon arvostelijoiden mukaan luvut osoittavat, että kristittyjen määrä on nyt pudonnut "kriittisen massan" alapuolelle, mikä puolustaa Englannin kirkon erottamista valtiosta.
Kansallisen, uskontoja tunnustamattoman yhdistyksen johtajan Keith Porteous Woodin mukaan kristittyjen määrän pitkäaikainen lasku on väistämätöntä."


http://www.hs.fi/ulkomaat/Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä/a1368760189246
584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kunhan tilalle ei tule islaminusko, on maan kehitys positiivista. Näemmä muslimien määrän nousu on ollut minimaalista uskonnottomien määrän nousuun verrattuna. Kehitys on samanlaista Suomessa, paitsi että täällä ei muslimien määrä ole mainittavasti kasvanut, ainoastaan uskonnottomien.

Äänestä

Jutussa on selvä asiavirhekin. Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomia oli Suomessa jo vuonna 2011 hieman yli viidesosa (20,1%) asukkaista ja vuonna 2012 heitä oli jo 21,0%.

"Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomia oli Suomessa vuonna 2011 lähes viidesosa asukkaista."

Äänestä

"On melko hätkähdyttävää ja huolestuttava trendi, että monissa kirkoissa valtaosa seurakuntalaisista on yli 60-vuotiaita"

Tamä tosiasia tulee romahduttamaan kristytjen määrän varsin nopealla aikataululla.

Äänestä

Kun kaiikialta Euroopasta ja maailmalta alkaa vyörymään uutisia kristittyjen osuuksien romahtamisesta, tulee tämä johtamaan kirkosta eroamisen kiihtymiseen myös täällä Suomessa.

Äänestä

Kirkon "markkinaosuuden" lasku tulee kiihtymään kun lapset ja nuoret yhä varhaisemmassa vaiheessa saavat tietoa joka on ristiriidassa heille opetettujen uskonnollisten väitteiden kansssa.

Internet ja hakukoneet ovat kirkkojen pahimmat viholliset.

Suurkiitos heille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroa valtiokirkosta kirjoitti:

"Kymmenen vuoden päästä Britanniassa enää vähemmistö asukkaista pitää itseään kristittynä. Heidän osuutensa koko väestöstä on kuitenkin vähentynyt kymmenessä vuodessa 72 prosentista 59 prosenttiin. Samalla muslimien osuus on noussut kolmesta viiteen prosenttiin ja uskontokuntaan kuulumattomien määrä 15 prosentista 25 prosenttiin.
Iältään kristityt ovat muihin uskontoryhmiin verrattuna vanhimpia. Uskonnottomien ihmisten keski-ikä on sen sijaan kymmenessä vuodessa laskenut. "On melko hätkähdyttävää ja huolestuttava trendi, että monissa kirkoissa valtaosa seurakuntalaisista on yli 60-vuotiaita", hän sanoo.
Kirkon arvostelijoiden mukaan luvut osoittavat, että kristittyjen määrä on nyt pudonnut "kriittisen massan" alapuolelle, mikä puolustaa Englannin kirkon erottamista valtiosta.
Kansallisen, uskontoja tunnustamattoman yhdistyksen johtajan Keith Porteous Woodin mukaan kristittyjen määrän pitkäaikainen lasku on väistämätöntä."


http://www.hs.fi/ulkomaat/Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä/a1368760189246

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu