Hyvän ja pahan taistelu taustalla

loppua kohden

Jos hyvä ja paha Raamatullisessa mielessä ovat tosia, niin maailmassa on jatkuva sota hyvän ja pahan välillä. Näin ollen tarvitsee olla tästä tietoisia voimia ja ihmisiä. Onko heillä myös teknologia käytössä edistääkseen agendaansa hyvässä tai pahassa, vai riittääkö pelkkä henkivoima?

16

624

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alfa123om22

      Kyllä varmasti on olemassa mustaa teknologiaa. Sellaista, joka on Saatanasta lähtöisin, salattua ja pimeyteen kuuluuvaa. Teknologiaa, johon liittyy Antikristilliset ihmeet. Jo 1900-luvun alussa oli paljon teknologiaa, joka on jäänyt salaan. Esimerkiksi Jehovan todistajat mainitsevat ohimennen julkaisussaan saaneensa keskitysleireille raamattuja pienennetyssä muodossa. Ikään kuin olisi olemassa tekniikka, jolla voidaan tehdä mikroskooppisen pieniä kirjoja.

      Johanneksen Ilmestyksessä kirjeessä Tyatiran seurakunnalle VAROITETAAN kuitenkin perehtymästä Saatanan salaisuuksiin. Koskee ehkä myös ufojen salaisuuksia erilaisia implantteja yms.

      • Ufologix

        Romanian kummitusmetsästä on paljon outoja UFO-havaintoja.


    • loppua kohden
      Meissä on se hyvän ja pahan taistelu kenttä,meidä lihamme on liitossa pahan kanssa,Jeesusen anta henki on hänen kanssaan,tunnemme sen omassa sisimmässämme, houkutuksena pahan puolelle,tai töykeänä vastausena naapurillemme josta emme aina pidä.

    • Jumalan toimii

      elävän Sanansa eli Jeesuksen kautta ja voimme lukea Apostolien Teoista siitä periaatteestaan, ja 144 000 tuo iankaikkisen evankeliumin kaikille, ja Jumalan enkeli ohjaa sitä Herran evankeliumia ja todistetaan Jumalan tuomioista maailmalle ja samoin pelastuksen läheisyydestä pyhille, vaikka suuren ahdistuksen kautta saamme maailman voittaa ja näin riittää että meille Jeesuksen opetuslapsina käy kuten Mestarille ja apostoleille ja pyhille alkuseurakunnan aikoina. Jeesus opetti pyhiään iloitsemaan kun vainotaan nimensä ja valtakunnan tähden. Tämä on hyvä ymmärtää että voi vahvana pysyä loppuun asti öljy astioissamme itse kullakin ja tärkeää viisaudessa odottaessa Jeesusta Vapahtajana.

    • JumalanPelastama

      Paha on olemassa ihan samalla tavalla kuin hyvä.
      Meillä on joukossamme petoja, joita ympäröi mustuus (osa teistä tietää, mitä tarkoitan). Se pahuus oikein huojuu heistä ja huomaa kuinka he muuttavat heidän lähellään olevia ihmisiä ja aiheuttavat pahaa oloa.

      Hyvyys on vaikeammin havaittavissa, mutta ihmiset, jotka ovat kokeneet ihmeen, tietää sen olemassaolon.

      • poolit

        Oletko sinä tuntenut oikeasti pahaa ihmistä? Oliko Hitler oikeasti paha, vai luuliko hän tekevänsä oikein ja hyvästi?


      • JumalanPelastama
        poolit kirjoitti:

        Oletko sinä tuntenut oikeasti pahaa ihmistä? Oliko Hitler oikeasti paha, vai luuliko hän tekevänsä oikein ja hyvästi?

        Olen tuntenut ja tunnen...useampiakin.Sinäkin olet varmasti nähnyt heitä, kenties ihaillutkin. Koska uskot ettei pahaa ole olemassakaan, olet välillä häkeltynyt heidän käytöksestään, yrittänyt "ymmärtää" ja kenties luokitellut heidät "hankaliksi" tai "omanlaisiksi" ihmisiksi. Ihmisiä joiden seurassa sinulle tulee paha olo vaikka et oikein tiedä miksi.
        Tervetuloa oikeaan maailmaan...peto on keskellämme.


      • tinttilili

        Katainen on tälläinen ihminen.Jo teeveessä sen nähtyäni tuntuu kuin pahuus kulkisi hautani ylitse.


      • Helluntai.Hitler.88
        poolit kirjoitti:

        Oletko sinä tuntenut oikeasti pahaa ihmistä? Oliko Hitler oikeasti paha, vai luuliko hän tekevänsä oikein ja hyvästi?

        Aatu oli hyvä mies...!


    • Obi Wan

      Onko Illuminaatti Dark Side? Onko NSA, Echelon ym. isovelisysteemit ja tarkkailuteknologia sen hallinnassa?

      • ililliikki

        on


    • ghurt

      Maailmassa vallitsee hyvin vahvasti taistelu hyvän ja pahan välillä. Sen voi jokainen nähdä ympärillään.

    • HyvänJaPahanTaistelu

      Toimiiko negatiivinen eliitti luonn8nlakien, tietämättömyyden, ahneuden, alienien vai henkivaltojen pahan vallassa -tietäen tai tietämättään?

    • alfa123om2222

      Itselläni on Agenda Hyvästä eli Jumalan Valtakunnasta ja sen edistämiseen ei ole mitään tekniikkaa, vaan se perustuu ihan uskon varaiseen yrittämiseen. Usko siirtää jopa vuoria jne. Vihollinen on voimakas estämään ketään liittymästä Hyviin Agendoihin. Jopa Jehova itse on voimaton ilman Saatanaa. Kaikki ne asiat hän saa vietyä lävitse, joihin Saatana antaa tuen, mutta yhtään hyvää asiaa hän ei kykene toteen laittamaan. Intiaanit luopuivat Kristuksen tähden maistaan usein, mutta eivät saaneet satakertaisesti takaisin.

      Hyvä on täysin voimaton ellei uhraa Saatanalle jotakin ja saa sitä kautta luvan Saatanalta toimia.

      Aion siis itse perustaa Jumalan Valtakunnan ja se on minun Agendani. Paha vaanii kintereillä, mutta minulla on voimallinen rukous: PÄÄSTÄ MEIDÄT PAHASTA! Tuota mantran kaltaista rukousta hokien pääsen täysin niskan päälle pahoista ja pahojen kumppaneista. Paha yrittää perustaa Ilmestys 13 Leopardin kaltaisen maailmanvallan ja minä yritän perustaa omaa maailmanvaltaani Jumalan Valtakunnan nimellä.

      Voit seurata aivan aitiopaikalta käsin kumpi voittaa Hyvä vai Paha.

      Paha on jo huimasti edellä ja on saanut taistelurivinsä kuntoon pyhiä vastaan. Kun se on voittanut pyhät niin se yrittää alistaa koko maailman.
      Itse olen aivan lähtökuopissa vielä. Paha yrittää niellä ympärillä ja tehdä hallaa minkä kerkiää.

    • Also.Sprach.Zarathustra

      Ahura Mazda ja Angra Mainyu mittelevät voimiaan Kosmoksessa...!

    • ryjyjt

      Kun sadonkorjuu tapahtuu, niin jotkut menevät neljännen tiheyden maapallolle , pahikset negatiiviseen neljänteen tiheyteen ja muut maankaltaiselle planeetalle , jossa voivat kerrata kolmannen tiheyden syklin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      140
      1041
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      1007
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      748
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      688
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      686
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      676
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      58
      525
    Aihe