markkinoidaan kait nimellä pimeänpelko. oletteko nähneet? vähänkin pimeää kammoksuville (kyllä, pelkään pimeää ikuisesti myös aikuisena)on liikaa. veri ei lennä ja idea kuulostaa varsin idiootilta : kaksi poikaa jää kotiin kun isi ja äiti lähtevät juhlimaan. pikkuveli pelkää pimeää ja sanoo siellä olevan olentoja. isoveli yrittää vakuuttaa että eihän sellaisia ole olemassakaan eikä pimeässä ole mitään sellaista mitä ei valossakaan..mutta kuinkas käykään..niin, no jokatapauksessa sen leffan jälkeen nukuin kuukauden valot päällä. ei muuten, mutta se aivan erittäin mahtava loppu..katsokaa se.
Vastaukset 2
- Jere
Noita tietenkin katselee eri silmällä jos itse kärsii jostain fobiasta mistä filmi ammentaa aiheena. Pakko kyllä silti sanoa että parin viime vuoden sisään yksi huonoimmista edes teinikauhuelokuviksi luokiteltavista joita olen itse katsonut, eikä ole kyllä pitänyt yksi ainut tuttukaan joka on katsellut.
Muistan kun yksi ehtoo sitä aloimme porukalla katselemaan, alussa oli 7, lopussa 3...:) Itselleni jäivät lähinnä mieleen että alussa pikkupojan veti jonnekin kellariin tms. "varjo-olio" kun meni palloa hakemaan, ja leffan aikana sitten joku kumiukon näköinen varjoukkeli hyppeli sieltä sun täältä pelästytellen nuorimmaista eikä vanhempi veli tai vanhemmat meinanneet uskoa. Tai eikös vanhemmat olleet koko leffan ajankin jossain pippaloissa.
Siinä loppupuolella eikös kuvattu kahta koiraa jotka varjoista hyökkäilivät jonkun niskaan, oliko juuri sen isoveljen. Siinäpä nuo jotka äkkiseltään itse tuosta muistan.
Jäi vaan mieleen yhtenä mieleenpainuvimpana leffaehtoona tuo "huippujen" valintojen ansiosta. Tuli toiseksi valittua sitten niin huipputekele kuin Dark wolf -ihmissusileffa.
Siitä nyt ei sitten kyllä enää leffa voi huonontua. 2tähteä/kymmenestä katsojien äänestyksessä makuunin sivuilla ei kyllä todellakaan ole väärässä, tuo pimeän pelko on saanut sentään jotain 5 mitä viimeksi katselin kauhupätkiä.
Mutta makunsa kullakin, eipä siitä voi kiistellä. - Anonyymi
voiko vappu piniää pelätä ..
...jos ite haluaa ???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1121417
- 46935
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r145730- 70676
- 67626
- 53607
- 59586
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118530Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e107503Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500- 55478
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410