Messurauhaa sääntökunnista

Täytyypä miettiä, jospa tulisi Pyhän Marian kirkkoon. Tänään helluntaina iltamessu Henrikissä, josta suuri kiitos isä Pasinatolle. Valitettavasti kirkon ovi paukkui pitkään ja klapituolit rutisivat, kun myöhästyjät tippuivat pikkuhiljaa messuun. Lapsiperhe meinasi varastaa shown ja Isä Pasinaton saarnasta ei aina saanut selvää, koska lapset tietysti itkivät ja vanhemmat touhottivat niiden kanssa niin vimmatusti. Sanon suoraan, että lapsiperhe häiritsi rauhaisan messun viettoa aika paljon. Ihan selvää on, että onnellinen perhe keskittyi perheonneensa enemmän kuin messunviettoon. Ihan ok, mutta kun haluaisin keskittyä mieluummin hartaaseen messuun.

Eteen siirtyminen voisi olla ajankohtaista. Olen vaan vähän arastellut sitä, koska jänskättää, että ne pyytävät lukemaan lukukappaleita, ja muutenkin olen vähän ujo. En ole mikään esiintyjätyyppi, vaan nimenomaan kirkossa kaipaan enemmänkin rauhaisaa läsnäoloa Jumalan edessä, hiljentymistä ja sakrementteihin osallistumista.

Voi olla, että sääntökuntaelämä sopisi minulle. Se mikä minulle on tullut mieleen, että jospa sääntökuntalaiset järjestävät omia messujaan omissa tiloissaan. Siellä voisi olla rauhallisempaa.

HoosiKlaus kirjoitti:

Täytyypä miettiä, jospa tulisi Pyhän Marian kirkkoon. Tänään helluntaina iltamessu Henrikissä, josta suuri kiitos isä Pasinatolle. Valitettavasti kirkon ovi paukkui pitkään ja klapituolit rutisivat, kun myöhästyjät tippuivat pikkuhiljaa messuun. Lapsiperhe meinasi varastaa shown ja Isä Pasinaton saarnasta ei aina saanut selvää, koska lapset tietysti itkivät ja vanhemmat touhottivat niiden kanssa niin vimmatusti. Sanon suoraan, että lapsiperhe häiritsi rauhaisan messun viettoa aika paljon. Ihan selvää on, että onnellinen perhe keskittyi perheonneensa enemmän kuin messunviettoon. Ihan ok, mutta kun haluaisin keskittyä mieluummin hartaaseen messuun.

Eteen siirtyminen voisi olla ajankohtaista. Olen vaan vähän arastellut sitä, koska jänskättää, että ne pyytävät lukemaan lukukappaleita, ja muutenkin olen vähän ujo. En ole mikään esiintyjätyyppi, vaan nimenomaan kirkossa kaipaan enemmänkin rauhaisaa läsnäoloa Jumalan edessä, hiljentymistä ja sakrementteihin osallistumista.

Voi olla, että sääntökuntaelämä sopisi minulle. Se mikä minulle on tullut mieleen, että jospa sääntökuntalaiset järjestävät omia messujaan omissa tiloissaan. Siellä voisi olla rauhallisempaa.

Lue lisää

Hei, mitä jos menisit luterilaiseen messuun Tampereelle?

HoosiKlaus kirjoitti:

Täytyypä miettiä, jospa tulisi Pyhän Marian kirkkoon. Tänään helluntaina iltamessu Henrikissä, josta suuri kiitos isä Pasinatolle. Valitettavasti kirkon ovi paukkui pitkään ja klapituolit rutisivat, kun myöhästyjät tippuivat pikkuhiljaa messuun. Lapsiperhe meinasi varastaa shown ja Isä Pasinaton saarnasta ei aina saanut selvää, koska lapset tietysti itkivät ja vanhemmat touhottivat niiden kanssa niin vimmatusti. Sanon suoraan, että lapsiperhe häiritsi rauhaisan messun viettoa aika paljon. Ihan selvää on, että onnellinen perhe keskittyi perheonneensa enemmän kuin messunviettoon. Ihan ok, mutta kun haluaisin keskittyä mieluummin hartaaseen messuun.

Eteen siirtyminen voisi olla ajankohtaista. Olen vaan vähän arastellut sitä, koska jänskättää, että ne pyytävät lukemaan lukukappaleita, ja muutenkin olen vähän ujo. En ole mikään esiintyjätyyppi, vaan nimenomaan kirkossa kaipaan enemmänkin rauhaisaa läsnäoloa Jumalan edessä, hiljentymistä ja sakrementteihin osallistumista.

Voi olla, että sääntökuntaelämä sopisi minulle. Se mikä minulle on tullut mieleen, että jospa sääntökuntalaiset järjestävät omia messujaan omissa tiloissaan. Siellä voisi olla rauhallisempaa.

Lue lisää

Mariassa saa erikseen ilmoittautua tekstien lukijaksi. Siihet et siellä joudu pakosta.

HoosiKlaus kirjoitti:

Täytyypä miettiä, jospa tulisi Pyhän Marian kirkkoon. Tänään helluntaina iltamessu Henrikissä, josta suuri kiitos isä Pasinatolle. Valitettavasti kirkon ovi paukkui pitkään ja klapituolit rutisivat, kun myöhästyjät tippuivat pikkuhiljaa messuun. Lapsiperhe meinasi varastaa shown ja Isä Pasinaton saarnasta ei aina saanut selvää, koska lapset tietysti itkivät ja vanhemmat touhottivat niiden kanssa niin vimmatusti. Sanon suoraan, että lapsiperhe häiritsi rauhaisan messun viettoa aika paljon. Ihan selvää on, että onnellinen perhe keskittyi perheonneensa enemmän kuin messunviettoon. Ihan ok, mutta kun haluaisin keskittyä mieluummin hartaaseen messuun.

Eteen siirtyminen voisi olla ajankohtaista. Olen vaan vähän arastellut sitä, koska jänskättää, että ne pyytävät lukemaan lukukappaleita, ja muutenkin olen vähän ujo. En ole mikään esiintyjätyyppi, vaan nimenomaan kirkossa kaipaan enemmänkin rauhaisaa läsnäoloa Jumalan edessä, hiljentymistä ja sakrementteihin osallistumista.

Voi olla, että sääntökuntaelämä sopisi minulle. Se mikä minulle on tullut mieleen, että jospa sääntökuntalaiset järjestävät omia messujaan omissa tiloissaan. Siellä voisi olla rauhallisempaa.

Lue lisää

Oletko käynyt karmeliitoilla, siellä on hiljaista, lapsetkin osaavat käyttäytyä, jos heitä on mukana. Messulla ei vain ole säännöllistä aikaa, joten niiden vietosta kannattaa kysyä.

Kerran takanani istui kolme teini-ikäistä tyttöä, jotka supattaen keskustelivat keskenään pitkään. Loppua ei tuntunut tulevan. Odottelin pitkään eikö joku siitä vierestä voisi huomauttaa tytöille. Kun ei kukaan muu puuttunut asiaan, ajattelin, että nyt on vain otettava aikuisen ihmisen vastuu asiasta. Käännyin ja käskin heitä olemaan hiljaa. Se tehosi eikä sitä ole tarvinnut toistaa.

Pienet lapset saattavat olla levottomia. Vauvoillehan ei mahda mitään. Leikki-ikäisillekin on suotava hieman liikkumavaraa. Sitten on oma lukunsa pahasti levottomat lapset, joita äiti ei hallitse. Jos tällainen pakkoliikehtijä sattuu viereen ponnistelen keskittyäkseni messun jokaiseen sanaan. Silloin tällöin lasken käteni rauhallisesti ja vakaasti pakkoliikehtijän käsivarrelle tai olkapäälle ja elän toivossa, että rauhallisuuteni tarttuisi lapseen. Siitäkin saattaa olla apua.

Katolisessa maassa olen ollut messussa, jossa valtaosa oli lapsia ja nuoria. Kaikki osasivat olla hiljaa paikoillaan, kuunnella ja osallistua.

Eniten minua auttaa se, että vain keskityn siihen, että messussa olen kokonaan Jumalan edessä ja Jumala katselee minun sydämeeeni. Sillä hetkellä minun ei tarvitse ratkaista yhtä ainoata ongelmaa. Saan pekästään keskittyä siihen, mitä Jumala antaa. Ajattelen, että on paha asia kääntää silloin ajatuksia pois Jumalasta ja siitä, mitä hän puhuu meille.

Sunnuntai-pakko on myös meidän yhteinen julkinen tunnustautumisemme kirkon uskoon. Ihana ajatella kuinka kristityt vuosisadasta toiseen ovat ponnistelleet ylös sunnuntaiaamuisin ja aloittaneet Herran pyhäpäivän messulla ja saaneet jumalan siunauksen koko tulevalle työviikolle. Tämä kun Suomen luterilaisilta esimerkiksi on suurelta osin kadonnut, tilalle on tullut pelkkä vapaa (jos sekään) viikonloppu jajoillekin jopa tylsä sunnuntai.