SDP:n äänestäjät on laitettava kiertoon

Nyt onnistuneen ministerikierrätyksen jälkeen on SDP:n äänestäjät laitettava kiertoon. Kriteeriksi kaulan ympäri keirretty pitkä yksivärinen huivi, ja naissukupuoli. Nämä saavat jäädä.

Kaikki miespuoliset lukuunottamatta tirskuvia ja hihittäviä miesolioita saavat lähteä.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Just näin on parempi. Emme tarvitse niitä paksunahkamiehiä äänestäjiksemme.

Äänestä

Ukot voivatkin liittyä Persuihin.

Äänestä

Kansa on vaihdettava, koska yhteistä tahtotilaa äänestää demareita ei ole vieläkään syntynyt!!

Äänestä

Äänestäjät on laitettu jo aikoja sitten kiertoon.Tästä kertovat ne monet vaalit joita demarit ovat hävinneet.Vaikkei olisi demari niin sivustaseuraajanakin on huomannut kuinka puolue vie "mattoa" tavallisen kansalaisen jalkojen alta.Eiväthän äänestäjät ole niin tyhmiä,etteivät näkisi miten heitä vedetään nenästä vaaleista toiseen.Tämä tietenkin koskee niin demareita,kokoomusta kuin kepuakin,jotka kukin vuorollaan kertovat uudelleen saman sadun eri versiona.Uskottavuus politiikkaan on siis melko nollassa,ainakin noihin edellämainittuihin puolueisiin.Puhua pauhaavat samaa skeidaa vuodesta toiseen mm.työvoimapulasta ja hyvinvointivaltiosta.Pointti tässä koko nykypolitiikassa on arvot tai paremminkin niiden puuttuminen.Vieläkö ihmettelette miksi ihmisistä on tullut kyynisiä?

Äänestä
  • Kultakutri kävi täällä Jyväskylässäkin paatostamassa epäuskottavasti jossain vaiheessa ymmärtämättä kuinka vihaisia työttömäksi jääneet ihmiset oikeasti ovat.
    Ollaan parasta aaa ryhmää, tehdään amerikan malliin halpatöinä kaikki sosiaalialan työt, jos työtä on.

    Äänestä

Hyvinvoinnista viis kunhan saamme koko puole- eliitille ministeristatukset - todellista sosialista demokratiaa.

Äänestä
  • Joko te vihdoinkin alatte ymmärtää, että demarit ei tosiaankaan ole niin sanotun pienen ihmisen asialla.
    Kyllä se demariporukka mielellään siellä eliittiporukoissa pyörii. Siitä saattaa tippua maallista mannaa samalla vähän itsellekin.....
    Äänestäjiään ja kannattajiaan demarit aliarvioi mennen tullen - ja silti nämä samat äänestävät demareita vaaleista toiseen. Ymmärtäkää jo nyt, että te olette vain vallankäytön välikappaleita - eikä paljon muuta.

    Äänestä

  • Milloin syttyy valo kirjoitti:

    Joko te vihdoinkin alatte ymmärtää, että demarit ei tosiaankaan ole niin sanotun pienen ihmisen asialla.
    Kyllä se demariporukka mielellään siellä eliittiporukoissa pyörii. Siitä saattaa tippua maallista mannaa samalla vähän itsellekin.....
    Äänestäjiään ja kannattajiaan demarit aliarvioi mennen tullen - ja silti nämä samat äänestävät demareita vaaleista toiseen. Ymmärtäkää jo nyt, että te olette vain vallankäytön välikappaleita - eikä paljon muuta.

    Sama pätee Korean demokraattisen kansantasavallankin kohdalla. Ei sielläkään "eliitti" ole pienen ihmisen asialla.

    Koreassa "eliitillä" on sentään kukkaro senverran kunnossa, että heillä on varaa ammmuskella ohjuksia milloin mihinkin.

    Meillä p-aukinen demarieliitti ei pysty muuhun, kuin roudaamaan "lähiöidenpolttajia" veronmaksajien riesaksi.

    Ja uskokaa tai älkää. Kaiken tämän ihanuutemme yksi pääarkkitehdeistä on Kallion kaupunginosassa majaansa pitävä puolustusvoimiemme entinen ylipäällikkö.

    Kansakuntamme menetti 12 vuotta "harakoille", kun piti saada lähes hinnalla millä hyvänsä nainen presidentiksi.

    Kun elämme tätä hetkeä, niin voitte miettiä tahollanne, oliko oikea ratkaisu, kun Halosta äänestitte?

    Veikkaan, että aika moni "vihollisen laariin" siirtynyt entinen demariduunari on vieläkin pää kuhmuilla, kun tuli 12 vuotta Halosta päähän.

    Äänestä

Äänestäjät ovat väärässä!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puolueen parhaaksi kirjoitti:

Nyt onnistuneen ministerikierrätyksen jälkeen on SDP:n äänestäjät laitettava kiertoon. Kriteeriksi kaulan ympäri keirretty pitkä yksivärinen huivi, ja naissukupuoli. Nämä saavat jäädä.

Kaikki miespuoliset lukuunottamatta tirskuvia ja hihittäviä miesolioita saavat lähteä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu