Puoluerakenteen kääntyminen uuteen asentoon

Ymmärtääkseni Suomen puoluerakenteen kääntyminen uuteen asentoon jatkuu. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa tapahtui muutos tai oikeammin muutoksen ensimmäinen liikahdus, jota voidaan verrata vaikkapa luonnontieteellisin termein maanjäristyksen ykkösvaiheeksi. Seuraavissa eduskuntavaaleissa viimeistään v.2015 tapahtuu seuraava rakenteen järistys, jonka suuruutta on vaikea ennakoida, mutta suunta on mitä ilmeisin.

Menneisyyden tarkastelu on erityisen paikallaan. Meneillään olevan liikahtelun ymmärtämiseksi pitää syventyä historiaan. Kyseessä on yhteiskunnallinen muutosprosessi. Meille Suomeen saatiin eduskuntavaalit yli vuosisata sitten. Silloinen uusi vaalitapamme oli radikaali muutos niin kotimaisittain kuin laajemminkin kansainvälisesti katsottuna. Uusi vaalitapa mahdollisti muutoksen.

Sosialidemokraatit saivat jo Venäjän vallan aikakaudella satakunta vuotta sitten puolueena vahvan aseman meillä Suomessa. Sosialidemokraattien kannatus perustui toisaalta teollisuustyöväestön ja toisaalta maaseudun torppareitten sekä renkien ja piikojen kannatukseen. Työväen liikkeen juuret ulottuvat siis yhtä lailla maaseudulle kuin kaupunkeihin. Tätä ei nykyään aina muisteta.

Maaseudulla vauraampi väki antoi kannatuksensa viime vuosisadan alussa lajaalti Maalaisliitolle, joka sekin puolue koostui ensi alkuun useammasta erillisestä ryhmästä. Kokoomus sai kannatustaan ennen muuta kaupunkien varakkaan väen piiristä ja olihan niitä apteekkareita, lääkäreitä, ym. silmäätekeviä maaseudullakin. Oma vankka asemansa oli myös Edistyspuolueella.

Sitten jälkeen 1940-luvulla tilanne muuttui. Sitä muutosta on hyvinkin verrattavissa mittasuhteiltaan nyt käynnissä olevaan muutokseen. Silloin sodan jälkeen alkoi työväenliikkeen voimallinen vaikutusvallan aikakausi. Oman rohtonsa kokonaisuuteen tuli myös sodan seurauksena syntyneestä ulkopoliittisesta tilanteesta. Presidenttimme Paasikivi ja Kekkonen onnistuivat taituroimaan Suomen valtiolaivan epävakaina aikoina vuosikymmenien läpi erinomaisella menestyksellä, jota nuoremmat sukupolvet eivät kuitenkaan näytä osaavan arvostaa.

Presidentti Koiviston oli jo helpompi toimia 1980-luvulla. Sitten hänen presidenttiyskaudellaan tapahtui maailmanhistoriallinen muutos, kun Berliinin muuri murtui, Saksa yhdistyi ja koko CCCP-valtakunta purkautui vaikutusalueineen. Syntyi "uusi" Venäjä, aikaisempaa CCCP-valtakuntaa pienempi ja yhteiskunnallselta järjestykseltään toisenlainen, meidän uusi itänaapurimme. Olennaista on myös "avautuminen etelään" eli Balttian maitten uudelleen itsenäistyminen.

Suomen ulkopolitikassa yli kaksikymmentä vuotta sitten tapahtunut ympäristön historiallinen muutos tarjosi vapaat kädet uusiin arviointeihin. Valtiojohtomme lähti suuntautumaan Euroopan yhteisöön (EY) ja sen uuteen habitukseen Euroopan unioniin (EU) päin. Vuodet 1991-1994 olivat merkittäviä vuosia. Silloin me olisimme voineet valita ulkopolitiikassa Sveitsin kaltaisen puolueettomuuden vaihtoehdon, mutta se jäi EY/EU-jäsenyyshankkeen jalkoihin.

Nykyinen puolueittemme voimasuhteitten muutos on johdettavissa kaikesta tuosta aikaisemmasta historiasta. Perussuomalaisten suosioon kuuluu olennaisesti yhtä olennaisesti työväestön piiristä tuleva kannatus kuin yleensäkin tavallisen "porvarillisen" kansan kannatus taajamissa ja kaupungeissa. Ulkopoliittisesti Perussuomalaiset puolueena antaa uskoa ja tanakan foorumin heille, jotka ottivat Ei-kannan v:n1994 EU-kansanäänestyksessä ja heitä oli yli 43 prosenttia. EU-uskovaisuudelle on syntynyt vastavoima, mikä on uskottava. Enää ei tarvitse pelätä, että "äänet menisivät hukkaan" kannattamalla Perusuomalaisia.

Keskustan "liian pehmeä" EU-politiikka aiheutti Keskustan vaalitappon v:n 2011 vaaleissa ja äänestäjät ottivat käyttöön vaihtoehtona Perussuomalaiset. Toisaalta olihan siinä Keskustan tappiossa mukana myös puoluejohdon julkisuuskuvioitakin. Ja mukana vaikuttamassa oli myös linjan lipsuminen koko valtakunnan ja kaiken kansan asioista huolehtimisen periaatteesta.

Suomen poliittinen tilanne on pokkeuksellisen selkeä juuri nyt. Hallitus on ajautunut epäsuosioon eikä se epäsuosio ole sattumaa eikä mikään ohimenevä hetken ilmiö. Oppositiossa on kaksi vahvaa ryhmittymää ja ne muodostavat ikään kuin kaksikärkisen harppuunan, joka iskeytyy Kataisen hallituksen ja sen kaikkien puolueitten politiikkaan seuraavissa eduskuntavaaleissa. Pohjimmiltaan kysymys on kuitenkin kansan tahdosta. Kun äänestäjät kokevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi ja kun äänestäjät tiedostavat paremman (siis kaksikin parempaa vaihtoehtoa) mahdollisuuden, silloin tervejärkinen kansa muodostaa kantansa oman kotikenttätasonsa kokemuksen ja tietämyksen perusteella.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        167
        4949
      2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        62
        1565
      3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        12
        1519
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        121
        1411
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        9
        1153
      6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        95
        1037
      7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        40
        967
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        298
        925
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        151
        824
      10. Hinduille tiedoksi

        USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
        Hindulaisuus
        279
        747
      Aihe