Olin vasta lähivuosina keskinyt mitä haluan tehdä tulevaisuudessa ja mikä on mun elämän tarkoitus, ja koin että mulle on annettu tietyt lahjat juuri sitä varten. Kaikki näytti niin selkeältä ja sain ekalla hakukerralla sen oikean alan opiskelupaikankin tosi hyvin pistein (rukoilin että saisin sen vain jos se on mule tarkoitettu). Nyt tänä kevättalvena sain kuitenkin yllättäen tosi pahan astman tai jonkun tulehduksen keuhkoihin, ja ilman hoitoa hoitamattoman uniapnean kanssa se on ehtinyt aiheuttaa mulle jotain aivovaurioita, pää ei toimi enää ollenkaan, eikä muisti, on ihan idiootti olo, en tunne itseäni enää omaksi itsekseni, tuntuu kuin aivot ois fyysisesti solmussa, on huono olo, en pysty nukkumaan kun aivot ei osaa enää nukkua kuin tosi lyhyitä hetkiä kerrallaan (max. 20min) , saan ihmeellisiä yökkäilykohtauksia aina kun nousen makuuasennosta ylös ja toisinaan muutenkin. Olo on ihan käsittämätön ja kamala ja voimat on ihan lopussa. Kukaan ei edes uskonut ajoissa että kärsin öisin pahasta hapenpuutteesta, vaikka heräilin useita kertoja yössä pää pökkyrässä sydän hakaten vetämään henkeä. Tuon todistaakseni mun piti ostaa pulssioksimetri, mutta siitäkään huolimatta tilanteen pahuutta ei tunnuta uskovan, ja ostin sen liian myöhään ja aivot on ehtineet jo vaurioitua vaikka astmaa nyt aletaanki tutkia. Mikään ei korjaa mun aivoja enää. Kaikki on kuin jostain painajaisesta, ei tällaista voi oikesti taphtua edes. Yhtäkkiä mun aivot on pilalla eikä mitkään niistä unelmista mitä mun piti tehdä oo enää mahdollisia. Pelkkä päivästä toiseen selviäminen on tosi raskasta kun ei saa enää nukuttuakaan, vaikak toisaalta univelkaa ei tunne, tuntee vain sen kamalan epänormaalin olon joka pysyy tasaisena siitä huolimatta nukkuuko vai ei, ositten tulee vielä tulee noita yökkäilykohtauksia ja tuntee itsensä ihan voimattomaksi. En ymmärrä miksi Jumala antoi tällaisen tapahtua mulle. Oon rukoilut että paranisin, muttei ne rukoukset tunnu auttavan. Koko ajan vain tuntuu ettei tällaista ois koskaan pitänyt taphtua, syksyksikin oli niin selvät suunnitelmat jne, mutta sitten yhtäkkiä kaikki onkin pilalla.
Miksi Jumala pilasi mun tulevaisuuden yhtäkkiä?
painajaista
60815
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Näinhän se elämä aina välillä koettelee. Itsekin monenlaisista oireistä kärsineenä tiedän. Kuitenkin täytyisi muistaa aina laittaa toivo Meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Hän kuoli ristillä meidän syntien ja myöskin sairauksien puolesta. Niin raamattu kertoo.
Muista pysyä väkevänä rukouksessa. Ja käy vaikka jossain seurakunnassa rukoiltavana. Rukoilen puolestasi.
Siunausta. Ja jaksamista.
http://www.youtube.com/watch?v=_BGR7EShWAU
Nuorena on taipumus ehdottomuuteen ja sitten ihmiset heittävät vettä myllyyn niinpäs onkin elämä piloilla. Mutta Jumala ei oikaise käsityksiäsi vaan tee se itse.
"Pidä minusta kiinni kunnes kasvosi nään" on väärän uskonnon tiivistymä laulussa.
Jumala ei pidä vaan se meidän tehtävämme, päättää uskoa, ei näin kuten joku sanoi "vaikkei se tunnu kivalta", vaan joka päivä rukoile oman ymmärryksesi mukaan.
Pitkän ajan jälkeen huomaat että vaikeudet olivatkin hyväksi.
Vasta vanhana ehdit kokemaan voimattomuutta.
Kun rukoilet tee se näin mikä itsestäsi tuntuu oikealta, meidän ei tarvitse olla hammasta purren-uskovaisia.
Takerru hyvään käsitykseen Jumalasta.
Tämä tapahtui sinulle, jotta ymmärtäisit, että ihmisessä ei ole aineetonta sielua tai henkeä. Ihmisen ymmärrys ja hengellinenkin ymmärrys ovat täysin riippuvaisia aivojen ja aistien toiminnoista. Jumala on tehnyt meidät ihmiset aineellisiksi olennoiksi, joiden tajunta, ymmärrys ja moraali ovat täysin riippuvaisia aivojen (ja aistien) toiminnasta. Kun aivot ovat vaurioituneet, niin ihminen ei voi toimia kuin aivojen rajoittamalla tavalla.
Tästä pääsetkin ymmärtämään sen, että kun ihminen kuolee, ei hän tiedosta mitään tästä maailmasta eikä Jumalan taivaastakaan. Sen vuoksi on ruumiin ylösnousemus, että meistä tulee jälleen tiedostavia ja ymmärtäviä olentoja. Valitut saavat elää ikuisesti ruumiissa, joka ei kuole eikä katoa (maadu) koskaan. Tuomion ylösnousemukseen tulevat tuomitaan tekojensa mukaan "toiseen kuolemaan" eli he kuolevat toisen kerran ja sitten heidät hävitetään tulessa, niin että heistä ei jää mitään jäljelle. Niin on synnin palkka kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä kristuksessa Jeesuksessa meidän herrassamme. Mitään ikuista piinahelvettiä ei ole olemassakaan ja jos emme nousisi ylös kuolleista, olisimme kadotetut (tuhotut) niin kuin poisnukkuneet. (1Kor 15:18)
Tässä syy, miksi sinulle on näin tapahtunut: että ymmärtäisit näitä asioita ja Jumalan sanan ilmoitusta oikealla tavalla, Jumalan tahdon ja kirjoittajien alkuperäisen tarkoituksen mukaan.
Aika julmaa opettaa tällä tavalla. Nyt mulle ei jäänyt tähän elämään enää mitään mistä pidin, kaikki unelmat on menetetty enkä pysty enää edes kommunikoimaan ja ajattelemaan niin kuin ennen. Kaikki lahjat mitä mulla oli oli annettu ihan turhaan. Muut saa pitää järkensä vanhuuteen asti ja tehdä asioita joista pitää, minä en :(
Hyväksy että sinullekin voi tulla väsymyksen hetkiä.
Toki ihmiset ovat aina tuuppimassa töykeästi kyllä se itte täytyy, juu juu minähän olen kärsinyt paljon enemmän kuin sinä bla blaa...
Miksi pitää olla vain tietynlaisia unelmia, mistä nämä unelmat alkoivat, ovatko ne omiasi?
Tarvitset kuuntelijaa ja läsnäolijaa. Kaikkeen ei välttämättä toinen osaa vastata, Jeesus voi lievittää kärsimystä ja parantaa sen, jos vain löydät kärsivällisyyttä.
Ei aina tarvitse kommunikoida, choose your path.
On ne mun omia unelmia, ja mulla ois ollut lahjoja juuri niitä unelmia varten ja innostusta
Maailma kohtelee meitä karusti.
Mistä tiedät etteivät unelmasi voisi vielä totetua?
Harrasta ankaraa itsekuria, vaikka fyysistä treeniä, joka päivä tunnin kävely.
Mikä on vaikein ongelmasi ja mitä voit tehdä voittaaksesi sen?
Pää toimii niin hitaasti ettei niitä unelmia voi enää tällä päällä toteuttaa, en pysy edes saippuasarjoissa kärryillä enää. Ja normaalisti lenkkeilen paljon, mutta nyt ei pysty lenkkeilemään, kun ei oo vielä hoitoa tähän astmaan ja alkaa ahdistaa henkeä niin paljon liikuessa
" enkä pysty enää edes kommunikoimaan ja ajattelemaan niin kuin ennen."
Pystyt kuitenkin kirjoittamaan ihan ymmärrettävää tekstiä ? Onko kuitenkin kyse vain paniikkihäiriöstä ?
Jospa sinun tarkoitus on auttaa muita kristittyjä ymmärtämään tämä asia? Valtaosa kristikunnasta elää harhassa ja levittää pakanallista oppia ikuisesta piinahelvetistä "Jumalan sanan totuutena". Se on yksi este ihmisten uskoontulolle, koska se oppi antaa väärän kuvan Jumalasta, joka on rakkaus.
Älä viitsi. Ei kaikkien vakavasti sairaiden täydy alkaa ilkeiksi käännyttäjiksi!!
Pitäisi järjestää tuuletus kuntoon. Imanpuhdistin on hyvä olla myös! Syynä voi olla P.Kor:laisten kaasutus, eli laskettelevat myötätuuleen kaasuja. Kohdistavat erityisesti uskoviin nuita tekoja. Aivot voi olla hieman jumissa, mutta se menee ohi, kun kaasutukset loppuu tai tuulee poispäin tai käyt raittiimilla alueilla.!
"Totuutta rakkaudessa" kirjoitti nyt kyllä aivan vihollisen juttuja!
Henki sinussa (aloittaja) on uudestisynnyttyäsi täydellinen ja ikuinen!
Jumalan Henki myös on täydellinen ja ikuinen!
Kuka sinulle sanoi että aivosi on pilalla, ja etteikö kaikki korjaantuisi?
Luulenpa että sekin on vihollisen juttuja!
Minä julistan sinulle Jeesuksen nimessä että sinä paranet, ja kaikki se, minkä Jumala on sinulle varannut todeutuu täydellisesti. Jumalan suunnitelmia vihollinen juuri yrittääkin estää, mutta sille on pistettävä kampoihin!
Jumala ei anna sairauksia, vaan vihollinen. Jeesus jo voitti sen ristillä! Tulet näkemään, että sinun aivosi toimivat vielä juuri niinkuin pitääkin. Etsi Raamatusta kaikki lupaukset ja omista ne omalle kohdallesi. Jumala tekee sinusta väkevän soturin, joka ei huoli mitään muuta kuin sen mitä Jumala sanoo. Olisiko Jumala valehtelija, pois se! Tämä ei ole mitään menestysteologiaa, eikä uskottelua, enkä voi jokaisen kohdalle näin luvata, mutta sinun kohdallasi pyhä Henki todistaa että on kyseessä testi, jolla vihollinen koittaa saada sinut uskomaan että Jumala ei olekaan niin kovin hyvä. Julista sille päin naamaa, että se on valehtelija, ja sen on väistyttävä Jumalan totuuden tieltä. Siihen, mikä on totuus, sinulla on oltava Raamatusta Jumalan Sanat. Jos et ole vielä täyttynyt Pyhällä Hengellä, niin mene ensi töiksesi seurakuntaan missä armolahjat toimivat ja sano että haluat täyttyä Pyhällä Hengellä. Silloin sinulla on uskallus toimia niinkuin perillinen. Meidän ei tarvitse pyytää että Jumala ajaa vihollisen meidän puolestamme, sillä se on annettu meille tehtäväksi.
17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Luulenpa, että sinusta tulee vielä väkevä Herran työtoveri! Terve sellainen!
Ole rohkealla mielellä, ja etene suunnitelmissasi niinkuin olit aikonutkin!
Ota lisäksi selvää, ettei jossain pesi home. Se aiheuttaa tuollaista, ja oireista pääsee kun homeesta pääsee.
Kenenkään ei ole tarvinnut sanoa että aivoni ovat pilalla kun huomaan sen itse. Koskaan ei ole ollut yhtä outoa oloa, aivot ei toimi, on hidas olo, tuntuu ettei mistään lukemastaan jää yhtään mitään mieleen eikä tajua asioita, pitää lukea tekstit lukuisiin kertoihin että tajuaa edes jotain, siltikään ei kohta enää muista, ei pysy tv-ohjelmissa kärryillä, edes yksinkertaiissa saippusarjoissa. Pahinta on että en pysty enää nukkkumaankaan kun aivot ei vaan suostu nukkumaan, ihan kuin joku unikeskus aivoissa olisi tuhoutunut, välillä kun nukahdan niin nukahtaessa aivoja alkaa vääntämään kuin joku vääntäsi niitä kuin tiskirättiä ja tulee tosi pahoivoviva olo ja herään siihen viidessä minuutissa ja kestää pitkään että se vääntävä tunne päästä katoaa. Huonosta nukkumisesta huolimatta en tunne väsymystä, vaan sellainen ihan ihmeellinen olo jatkuu vaan tasaisesti joka päivä nukkui tai ei. Se olo ei tunnu omalta itseltä edes. Ennen univelat tuntui aina toi helposti tietynlaisena olona, nyt tämä ihmeellinen olo jatkuu vaan. Ja kun tiedän että en oo saanut tarpeeksi happea öisin enkä välttämättä aina päivisinkään kun hengenahdistus on ollut niin pahaa, niin tämä olo ei voi johtua muusta kin siitä että hapenpuute on tuhonnut aivosolut. Ja niitä ei voi mikaan korjata enää :'( Tarvitsisi jonkun ihmeparantumisen että aivot vois korjaantua, mutta tuntuu niin epätodennäköiseltä että sellaista vois tapahtua. Aivot on olleet kohta kuukauden verran oudot, ja tila pahentui aina pikkuhiljaa ja viime perjantaina se meni tähän ettei voi nukkua. En tiedä kaunko ihminen edes selviää hengissä noin vähillä unilla kuin minä olen nukkunut. Sekin ertoo että ongelma on nimeomaa aivoissa että kun nousen makuulta ylös, niin hetken kuluttua siitä alkaa älytön yökkäilykohtaus, sama alkaa jos roikutan päätä alaspäin jos täytän esim. astianpesukonetta. Jotenkin tämä kaikki on ihan käsittämätöntä, en olisi ikinä voinut kuvitella että näin voi tapahtua. En ymmärrä että miten tuo todennäköinen astmakin alkoi noin pahana heti, hengeahdhistusta oli lähes jatkuvasti ja minulle uskoteltiin että se on virustulehdus eikä sihen oo mitään apua, kukaan ei edes kertonut että on olemassa jotain avaavia lääkkeitä, joten kärsin siitä hengenahdistuksesta vaan viikkokausia vaikak tuntui ettei pysty edes nukkumaan. Jotenkin kaiken kanssa on ollut ihan älyttömän huono tuuri ja lopputulos on se että mun aivot ja loppuelämä on pilalla :´(
Ihminen usein pahentaa oireita kuvitelmillaan. Sinä olet nyt saanut päähäsi ajatuksen, että olet saanut jotain hirvittäviä aivovaurioita ja kaikki on menetetty. Tällainen ajattelu ruokkii itseään. Siitä tulee noidankehä.
Se, että saa vähän happea, ei vielä tarkoita aivovaurioita tai kykyjen menettämistä. On monenlaisia muita syitä, joiden seurauksena on vaikeuksia keskittyä ja painaa asioita mieleensä. Pahoinvointi ja pyörrytys voivat johtua lukemattomista eri syistä. Ne eivät ole merkki aivojen vaurioitumisesta. Sinun pitäisi jotenkin pystyä nyt katkaisemaan tämä takertuminen ajatuksiin aivovaurioista ja alkaa keskittyä olennaiseen.
Jos sinulla olisi aivovaurio, niin tulisivatko asiat paremmaksi sillä, että ryvet siinä ajatuksessa, että olet menettänyt kaikki kykysi? No ei! Toisaalta jos sinulla ei ole aivovauriota, mutta alat tarkkailla itseäsi kuin piru raamattua, saatat tulla vakuuttuneeksi siitä, että sinulla on aivovaurio. Siitä seuraa paniikki ja henkinen ahdinko, ja niistä tulee kaikenlaisia ongelmia.
MITÄÄN EI OLE MENETETTY. Sinun on nyt kerta kaikkiaan rikottava tuo noidankehä ja alettava keskittyä niihin asioihin, jotka sinua kiinnostavat, oli sinulla aivovaurioita tai ei. Jos se ei heti luonnistu helposti, muista, että harjoitus tekee mestarin. Jokaisen täytyy sopeutua uusiin tilanteisiin ja vaikeuksiin.
Mahdolliset sairaudet selviävät ajan kanssa, kun kerrot oireesi lääkärille. Siis ne pahoinvointioireet ja tilanteet, joissa pahoinvointi ilmenee. Voit myös mainita unettomuuden. Mutta unohda ne aivovauriojutut nyt vähäksi aikaa. Verikokeet ensin. Kuvailemasi pahoinvointi voi johtua niin monista syistä. Suoraan sanottuna en pidä kuvauksesi perusteella kovin todennäköisenä, että olisit saanut aivovaurioita.
Tuskin aivosi ovat vaurioituneet, oireet johtuvat luultavasti siitä että et ole nukkunut kunnolla. Minulla on omakohtaista kokemusta unettomuudesta ja sen seurauksista ja ne olivat hyvin pitkälle kuvaamasi kaltaisia. Hoidata uniapnea/astma että saat nukuttua kunnolla niin aivosi voivat alkaa taas toimia kunnolla.
Unohda kaikki jumalajutut, tyhjää saa pyytämättäkin. Uniapneaan ja astmaan löytyy ihan maallista apua.
Pitkä unettomuus vastaa vahvaa humalatilaa ja vain nukkuminen auttaa, älä siis menetä vielä toivoasi.
" Kenenkään ei ole tarvinnut sanoa että aivoni ovat pilalla kun huomaan sen itse. Koskaan ei ole ollut yhtä outoa oloa, aivot ei toimi, on hidas olo,"
Eli diaknosoit itse itsesi,jos et nuku, on olo senmukainen, siitä se hidastunut olo johtuu, aivoissasi on tuskin mitään vikaa.
Usko vain ja rukoile. Sinä voit parantua. Joskus sitä parantumista voi joutua odottamaan ja joskus se voi tulla piankin. Raamatussa on hyviä esimerkkejä kuinka Jeesus parantaa. Jeesus Kristus voi kyllä sinutkin parantaa. Pyydä muiltakin esirukouksia. Käy vaikka jossain Vapaaseurakunnassa tai Helluntaiseurakunnassa rukoiltavana.
Minä luulen tosiaan että Herra kutsuu sinua tällä tavalla lähemmäs itseään.
Tsemppiä tosi paljon ja jaksamista.
Siunausta!
Tässä ois muuten pari hyvää linkkiä, jossa voit tutustua ihmeparantumisiin ja muihin ihmeisiin jne.
http://www.hengellinenkotikirjasto.fi/
http://www.gospeloffaith.com/index.php?option=com_content&view=article&id=328:parantumistodistuksia&catid=1:latest&Itemid=26&lang=fi
Tuo kuulostaa aika lailla homemyrkytykseltä. Osa niistä päästää ympärilleen kaasuja jotka on keskushermostomyrkkyä.
Minulla meni aikanaan keskittymiskyky, muisti, ajattelukyky, ja tuli "astma" joka ei ollutkaan astma, ja pahinta mitä silloin saatoin lääkkeeksi saada, oli avaava, kun sitä myrkkyä vedin sitten joka keuhkorakkulan täyteen. Ääni meni lopuksi niin, että äänihuulet eivät ylettyneet enää yhteen muutoin kuin matalalla äänellä Möristessä. Ylös alas sahaavaa lämpöä oli joka päivä kaksi vuotta. Veriarvot olivat leukemiaa sairastavan arvot.
Nyt siitä on viisi vuotta, ja voin jo laulaa. Nukun normaalisti, jaksan taas keskittyä, ymmärrän mitä luen ja mitä puhutaan. Jos olen oikein väsynyt, silloin tulee ongelmia ajattelun, muistin yms. kanssa.
Koko ajan olen kuitenkin ollut töissä. Olen ennen aina pystynyt luottamaan omaan älyyni, ja on ollut terveellä tavalla nöyryyttävää huomata, että sekin on lahja. Ihminen ei voi mitään sille, että joutuu ponnistelemaan ymmärtämisen kanssa, sekoilee ja unohtaa. Nyt olen jo lähes entiselläni. Minun altistumiseni kesti kaksi vuotta, ja kuulemma tuplasti kestää toipuminen, riippuu tietysti olosuhteista. Minulla oli vakava myrkytys. Luulivat töissä että minulla olisi ollut joku päihdeongelma, kertoivat myöhemmin.
Vakava unenpuute myös aiheuttaa keskushermosto-ongelmia, ja myös ongelmia psyykkeen kanssa. Astmaa unenpuute ei kuitenkaan aiheuta.
Oireistasi olet päätellyt että aivosolut on tuhoutuneet, mutta minä olen eri mieltä. Aivoissa on sitä paitsi kapasiteettia monen tuhannen vuoden tarpeisiin. Jos yksi osa pettää, toinen osa alkaa korvaamaan.
Kannattaa puhua lääkärille unen ja ajattelun ongelmista, ja jos ei hometta ole, saattaa aivoissa olla kemiallinen epätasapaino, jonka voi lääkkeillä korvata.
Jokatapauksessa minäkin olen sitä mieltä, että astut suunnitelmissasi eteenpäin niinkuin olit suunnitellutkin. Uusi saattaa pelottaa, ja keho reagoida, ja siitä pääsee sillä että päättää mennä opiskelemaan, meni sitten syteen tai saveen!
Mutta varmasti paranet kun et nyt kohtalonomaisesti päätä ettei sinulle mitään hyvää koskaan. Se on nimittäin valhe. Sinulle kuuluu terveys, ja sinä saat voimat ja ymmärryksen kaikkeen mihin sinut on kutsuttu. Jos et vielä ole uskossa, niin se kannattaa hoitaa ensimmäiseksi kuntoon, sitten lääkärille ja homeselvitystä tekemään!
Ei tässä oo kyse mistään homeesta tai kilpirauhasesta. Luultavasti astma nimittäin alkoi siitä kun suihkutin PHMG- nimistä myrkkyä sisältävää käsidesiä nenän sisäpuolelle hetken mielijohteesta, kun pidin sitä ihan vaarattomana tai sitten kun siivosin sitä pois Ajaxilla. Ja kun hengitystieoireet johtuu astmasta, niin silloin aivo-oireet ei voi johtua mistään muusta kuin hapenpuutteen aiheuttamista aivovaurioista. Sen verran pahasti mulla ahdisti henkeä useana viikkona ja yölliset hengeahdistukset aina pahensi aivo-oireita. Tavallaan oma vika siis koko juttu, mutta koen että Jumala kuitenkin vaikutti aika suuresti, koska kukaan ei vois kuvitella että jostain käsidesistä seuraa tällaista, luulin että käsidesien pitää olla niin turvallisia että niitä voi vaikka syödä. Ja kaikki yritykset saada apua tähän meni aluksi ihan mönkään joten en saanut edes avaavaa lääkettä enkä teinnyt sen olemassaolosta. Se että aivot meni pilalle on siis monien lukuisten sattumuksien summa, ei pelkästään sen astman syy vaan myös sattumalta olleen uniapnean ja sen ettei kukaan missään maininnut mistään avaavasta lääkkeestä ja että ihmiset uskotteli mua netissä luulosairaaksi tai että mlla on virustulehdus enkä mennyt ajoissa lääkäriin, ja sitten kun menin menin väärälle lääkärile jonka mielestä tähän ei ollut mitään apua jne. Kaikki on mennyt niin pieleen kuin vaan voi mennä ja lopputuloksena on sitten jonkinlainen aivovaurio selvästi. En pysty enää nukkumaankaan ollenkaan, viime yönä nukuin 20 minuuttia vaikak kuinka yritin väsyttävän allergialääkkeen kanssa nukkua jne, joten saa nähdä kaunko on hengissä. Aivojen unikeskukselle on varmaan tapahtunut jotain koska tämä ei oo normaalia unettomuutta, multa ikään kuin puuttuu kokonaan kyky nukahtaa ja välillä ku nukahdan niin tuntuu kuin aivoja väännettäisiin ja tulee tosi pahoinvoiva olo ja siihen herää heti ja se jatkuu herätessä. Sitten kulkee jotain ihmeellisiä sähkövirtoja raajojen hermoissakin kun yrittää nukahtaa. Ja jotenkin se vähänkin nukkuminen vaan pahentaa aivojen oloa, parempi olo on kun vaan pysyttelee hereill, muttei sekään oo normaali. Kaikki on ihan käsittämätöntä ja senpä takia saankin olla yksin tämän vaivani kanssa, tai no astmaan varmaan saa hoidon kesäkuun lopulla mutta neurologisten oireiden kanssa joutuu odottamaan kuukausia ja jos kyse on hapenpuutteen tekemistä vaurioista, niin mikään ei niihin sitten varmaan enä autakaan. Aivot kärsii kuitenkin ensimmäisenä hapenpuutteesta joten ei oo mikään ihme jos mä noilla hengenahdistuksilla oon aiheuttanut aivovaurion, kun en välillä pystynyt edes nukkumaan siltä hengenahdistukselta
Ihan normaalia on että tiettyjen aineiden käsittelyn jälkeen ahdistaa henkeä, ja seuraavana päivänä päänsärkyä.
Käsidesiä ei tarvitse suihkuttaa, osta pumppupullo.
Neurologinen vaurio ei ole mielenterveysongelma, toiset vain ovat herkempiä.
Siivousaineitakaan ei saisi suihkuttaa sellainen jolla se helposti menee henkeen.
Henkinenkin hyvinvointi johtuu usein fyysisistä tekijöistä joten jollei ole asiantuntemusta ei kannata kommentoida.
Sitä hengenahdistusta ja keuhkokipuja on vaan ollut jo 2kk ja aivo-oireita 1kk :S Tosin keuhko-oireiden kanssa ei oo ihme ettei ne parane, kun se on ilmeisesti astmaa kun suvussakin on siihen taipumusta, mutta nuo aivo-oireet on kestäneet jo ihan liian pitkään jotta ne vois parantua, eli ne on varmaan pysyviä eikä mun aivot enää ala koskaa toimia normaalisti
Hei!
Jumala ei pilaa mitään, vaan tällaiset asiat on kiireesti hoidettava lääkärissä!
Käy otattamassa kilpirauhas arvot! Se on yksinkertainen verikoe. Kilpirauhanen vaikuttaa koko elimistön toimintaan, varsinkin päähän ja uneen!! Mulla oli akuutti kilpirauhastulehdus joka on aika harvinainen. sitä kesti reilu 1kk, luulin ensin että oli joku ihmeellinen flunssa vaan, ja menin lääkäriin vasta kun en enää ollenkaan nukkunut. Ja samanlaista ihme mömmöä oli kaikki päivät, henki ei kulkenut ja sydän jyskytti, aivot IHAN puuroa! Minäkin luulin että on kasvain päässä ja mitälie keuhkoissa, mutta mitään pysyvää ei jäänyt. Minulla oli niin lopussa kilpirauhashormoni, että juuri ja juuri näkyi kokeessa. Jos sinulla on sama, niin sen kanssa on aika kiire. Mene jo heti huomenna päivystykseen!!!
En saanu unta kun jäit mieleen, ja tulin jatkamaan:)
Moni sekoittaa tuon kilpirauhastulehduksen vajaa-tai liikatoimintaan jonka hoito ei ole niin kiireellinen, mutta jos olen oikeassa, on kyse nimenomaan tulehduksesta, ei autoimmuunisairaudesta. Virallinen nimi on subakuutti tyreoidiitti.
Juoksin sen kanssa lääkärissä sen kuukauden, silloin kun jaksoin edes sinne, mutta minun tapauksessani oli hämäävää se, että kipu ei ollut kaulalla, vaan heijastui korvasärkynä, hammassärkynä ja yökötyksenä. Korvatulehdusta tietenkään ei löytynyt eikä verikokeita siis otettu.
Sillä vikalla kertaa kun menin päivystykseen, selitin vastaanotossa oireitani jälleen kerran, ja siinä sattui olla lääkäri kuulolla joka oli joskus törmännyt tällaiseen. Otti heti huoneeseen, otettiin kokeet ja määrättiin ihan tajuttoman vahva kortisonikuuri. Kesti jonkin aikaa parantua, kävin joka viikko kontrollissa, ja lääkkeet sekoitti lopunkin ällin, mutta sitten kun se tasaantui niin ei mitään! Ehdit vielä hyvin syksyksi toipua!
Mutta kiireesti lääkäriin. Äläkä puhu hapenpuutteen aiheuttamasta aivovauriosta, sellaista ne pitävät vain luulotautina. Selität vain oireet ja pyydät labrat. Sanot että susta tuntuu että kuolet silkkaan uupumukseen justiin jos eivät meinaa ottaa niitä kokeita. Verikokeet ei paljoa maksa ja niillä sentään pelastetaan ihmishenkiä!
Jos sulla sit on subakuutti tyreoidiitti, niin älä huoli pelkkiä tulehduskipulääkkeitä, niillä se ei lähde, toinen lääkäri määräsi mulle niitä kun meinasi vaiva uusia. Kortisoni on ainut mikä oikeasti auttaa vaikka onkin kauhee myrkky.
Tule sit tänne kertoon kuin kävi?!
Kilpirauhasarvot on pakko myös tarkistaa.
Kilpirauhasarvot oli kunnossa, kuten arvelinkin, joten syy ei oo niissä
Tilaa aika psyk.erikoislääkärille.
Ei ole aivot pilalla.
Just sinunlaisten ihmisten takia mä en tajunnut mennä hoidattamaan astmaani ajoissa, ja hengenahdistus ehti mennä niin pahaksi että se ehti pilata aivot. Jos mua ei ois sanottu netissä luulosairaaksi, niin olisin mennyt lääkäriin paljon aiemmin ja mulla ois jo lääkkeet astmaan.
Kyllä silti voit hakea apua vaikka sitä joku yrittää estää. Eikä kukaan ole vaivassa loukkaantumisestasi.
Voi päätellä että olet nuori. Elämänkokemus opettaa, yksinkertaiset ihmiset ovat herkempiä tekemään diagnooseja hulluudesta.
Jos itse tiedät että vaivasi on fyysinen, mihin tarvitset mielipidettä keneltäkään.
Mene nyt sinne päivystykseen äläkä tee itse omia diagnooseja!
Ei tämä oo päivystysasia. Yritin käydä unettomuuden takia, muttei siihen ollut mitään apua. Astmatutkimukset alkaa kuun lopussa ja neurologille pääsee joskus kuukausien päästä eikä se neurologi voi mitään sille aivovauriolle joka on jo tapahtunut. Yritin kyllä päästä päivystykseen jo silloin kun ekan kerran huomasin ettei pää toimi enää, mutten päässyt lääkärille kun CRP oli normaali, en tajunnut silloin vielä että mulla on astma ja siksi en saa öisin henkeä. Mutta fakta on se että mitään ei voi enää korjata, astmaa voi alkaa hoitaa kuukauden päästä, muttei se auta aivojen tilanteeseen enää mitään :(
Jumala ei ole tuuliviiri.
Tee itsellesi selväksi millaiseen Jumalaan uskot. Minä uskon hyvään Jumalaan, joka kuulee rukoukset ja lähettää avun. Itse olen lähes poikkeuksetta saanut avun toisten ihmisten kautta. Jos sinun aivosi ei oikein toimi, sinuna luottaisin asiantuntijoiden apuun. Täällä kirjoittaminen ei valitettavasti auta jos et edes harkitse sitä mahdollisuutta että joku saattaa antaa hyvän neuvon. Kirjoituksesi on sujuvaa: aivovauriossa ei niin ole, joten uskon että aivosi vielä palautuvat nykyisestä rasituksesta. Sinuna otattaisin kilpirauhasarvot ainakin varmuuden vuoksi. Ajattele mikä helpotus jos sieltä löytyisi syy! Voihan ihmisellä olla samaan aikaan montakin vaivaa.
Ratkaisevaa on sinun omat päätöksesi. Raamatussa sanotaan : tapahtukoon sinulle uskosi mukaan! Ole siis tarkka siitä mihin uskot!
Ne kilpirauhasarvot on otettu, en vaan tiedä tuloksia vielä. Mutta en silti usko että ne on syy, sillä mulla on jo ennestään vajaatoiminta ja kun se oli hoitamatta oireet oli ihan erilaisia.
Aivovauriot on siitä pahoja ettei aivosolut uusiudu, joten asiantuntijatkaan ei voi oikein mitään.
Ja voin kuvitella että mun tekstien pohjalta en vaikuta aivovaurioiselta, kirjoittaminen suju varmasti vielä kohtalaisesti vaikka onkin hidasta, koska oon aina ollut tosi hyvä kirjoitamaan. Minusta povattiin aina nuorempana kirjailijaa ja vielä muutama kuukausi sittenkin. Se oli nyt se yksi menetetty unelma. Oon kerran käynyt neuropsykologisessa testissä viisi vuotta sitten, ja senkin tulosten mukaan olin kielellisesti erittäin lahjakas, joten varmasti oon vielä melkein keskitasoa siltä osin, ja mun hitautta ja tyhmyyttä ei huomaa näistä teksteistä, vaikkakin kirjoittaminen on nyt paljon hitaampaa kuin aiemmin. Jos näkisit mut elävässä elämässä niin varmasti huomaisit hitauden. Lukeminen ja tv:n katsominenkin on tosi vaikeaa, etenkin tv:n katsominen kun ei meinaa pysyä perässä sellaisissakaan ohjelmissa joita ennen katsoi sivusilmällä. Tekstit voi lukea voi aina uudestaan ja uudestaan, mutta ei se opiskelllessa kyllä toimis.
Artikkeli lähteestä: terve.fi
Obstruktiivista uniapneaa sairastavien aivoissa on todettu muutoksia, jotka liittyvät muistin ja muiden mielentoimintojen heikentymiseen. Nuo muutokset ja oireet kuitenkin häviävät, kun uniapnea hoidetaan.
Tiedot käyvät ilmi italialaistutkimuksesta, jossa tutkittiin 17 uniapneapotilaan ja 15 terveen verrokin mielentoimintoja ja unta. Lisäksi kaikkien aivot kuvattiin magneettikuvauksella.
Ennen hoitoja uniapneaa potevat menestyivät terveitä heikommin kaikissa mielentoimintoja mittaavissa testeissä. Lisäksi he olivat uneliaampia ja alakuloisempia. Heikentymät liittyivät aivojen harmaan aineen vähentymiin.
Tulokset olivat kuitenkin selkeästi parempia, kun testit ja kuvaukset toistettiin kolme kuukautta uniapneahoidon aloittamisesta. Tuolloin havaittiin huomattavia muistin, tarkkaavaisuuden ja muiden mielentoimintojen parannuksia. Myös aivojen harmaan aineen vähentymät olivat korjaantuneet.
Havainnot viittaavat siihen, että uniapneaan liittyvät aivojen rakenteelliset ja toiminnalliset heikentymät korjaantuvat pian hoidon aloittamisen jälkeen eivätkä siis ole pysyviä. Todennäköisesti muutokset ovat seuraus univajeesta ja hapenvajauksesta, jotka johtuvat uniapneaan kuuluvista yöllisistä hengityskatkoksista.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Respiratory & Critical Care Medicine -lehdessä.
Obstruktiivista uniapneaa sairastaa noin neljä työikäistä miestä sadasta. Naisilla se on noin puolet harvinaisempi. Vaivaa hoidetaan unenaikaisella ylipainehengityshoidolla, mutta ylipainoisilla oireet lieventyvät myös laihduttamalla.
Pahan hoitamattoman astman ja uniapnean yhteisvaikutus taitaa vain olla paljon pahempi. Etenkin kun noita oireitakin on ollut niin ihmeellisiä, tuon outo päässä vääntämisen tunne nukahtaessa ja nukkuessa ja välillä kävellessäkin ja ihan muuten vain ja aiemmin meni jotain ihmeelisiä sähköaaltoja jalkojen hermoissa, sitten josssain vaiheessa kun mietti jonkun toisen kävelevän ja itse oli paikallaan niin jalkojen hermoja taas ihelmöi kuin aivot ois viestittäneet että pitää kävellä, sitten tuo yökkäily joka liittyy asennon vaihdokseen yms. Eli ei oo ihan pelkkää pään huonosti toimimista
Mieti kuitenkin altistumista ja homeongelmaa ennenkuin luovut toivosta.
Myös voit sairastaa tasapainoelimen sairautta, Menieren tautia.
Etkä ole satuttanut selkääsi tai niskojasi? Yleensä jos on jalkahermoissa ongelmaa pääsee aika nopeasti magneettikuviin, ja minusta sinulta olisi aiheellista kuvata ainakin pää, josko sieltä löytyisi jotain ylimääräistä, tai sitten sitä epäilemääsi vauriota. Aika nuorena saattaa alkaa myös MS ja sen tyyppiset.
Minusta perusteellinen lääkärintarkistus on paikallaan. Sanoit että opiskelet. Varaa opiskelijaterveydenhuoltoon aika, ja kerro kaikki asiasi kerralla. Tai mihin vain nopeimmin pääset. Viisaasti kuitenkin teet, jos keskityt oireiden kertomiseen, sillä omat päätelmät saattavat viedä lääkäriä vikasuuntaan. On niin paljon kaikenlaista oiretta, että ihan kokonaisvaltaisesti pitäisi nyt tutkia. Minulla aikanaan aina lääkäri palasi perussairauteeni, ja kaikki meni sen piikkiin. Sitten kun kävin työterveydessä missä en vakivaivani kanssa ollut hoidossa, löytyi sitten yhtä sun toista joka olisi pitänyt hoitaa aikaa sitten. Sinulla saattaa mennä kaikki uniapnean tai astmaepäilyn piikkiin, ja tutkiminen jää siihen.
Seurakunnassa käyminenkin saattaisi olla paikallaan, sellaisessa jossa toimii armolahjat. Sitäkautta itse sain paljon apua, ja hoidotkin lähtivät rullaamaan.
Voimia sinulle! Ja ennenkaikkea toivon ja uskontäyteistä ajattelua!
En oo satuttanut selkää tai niskoja. Mä en pääse neurologille kuin parin kuuakuden päästä (en oo vielä saanut tarkkaa aikaa) Ja oon tosiaan käynyt jo lääkärissä ja astmaa aletaan tutkia kuun lopussa ja sinne neurologille pääsyyn menee pari kk:tta. Minusta tuntuu etei mun neurologisisa ongelmia oteta ihan todesta vaikka ne on ihan kauheita. Esim. nyt kun on yrittänyt saada unta niin ei tule sitä nukahtamisvaihetta ja sitten kun yrittää päästä siihen, nin raajojen hermoja alkaa kihelmöidä ja tuntuu sellaista sähkövirtaa niissä. Ja muutenkin tuntu omituiselta aivoissa koko ajan, mnesti kuin ne ois solmussa tai kuvuneet yms.. Jotain ihan käsittämätöntä. Sitten tuo yökkäily on selvästi aivoperäistä, ksoka ei oo pahoivointia ennen sitä ja jotenkin aivoissa tuntuu omistuiselta kun se alkaa, ja sekin on pahentunut. Aivoödeemaa tai nesteiden kertymistä aivoihinkin jssain vaiheessa mietin ku ainakin vuoristossa hapenpuute aiheuttaa sellaista, en tiedä kuinka pitkään se voi sitten oireilla jälkeenpäin jos sellaisen on kerran onnistunut samaan ja se on kestänyt useita päiviä. (silloin kun hengenahdistus oli pahaa) Vai oireileeko vain sen aiheuttamat vauriot. Jotenkin nuo oireet tuntuu niin oudoilta pelkän suoranaisen hapenpuutteen aiheuttamiksi
En usko että kyseessä on pysyvä aivovaurio, vaikka johtuisikin hapenpuutteesta. Minäkin luulen että kyseessä on usean eri asian summa, ja uskon myös että kun saa tutkituksi, se saadaan myös hoidetuksi. On hienoa että olet jaksanut olla aktiivinen, sillä on varmistuttava ettei siellä aivoissa ole mitään sairautta.
Sinulta varmaan vaaditaan samaa kuin ennenkin, ja se tuntuu epäreilulta. Helpompi olisi jos olisi joku päällepäin näkyvä vaiva että ihmiset osaisivat sinua armahtaa. Aikanaan saat hyvityksen tästä, jotka nyt katsoivat kummeksuen pyytävät anteeksi kun eivät ymmärtäneet. Sinä voit antaa jo valmiiksi anteeksi. Armahda myös itseäsi. On aikoja jolloin pitää alentaa rimaa, levätä ja odottaa.
Toivon sinulle voimia että jaksat turvallisin mielin odottaa tutkimuksia, ja muista että Jumala ei ole pilannut sinun elämääsi, vaan kulkee sinun rinnallasi. Häneltä tulee apu, tuli se sitten mitä kautta tahansa.
Toivon että saat unesi takaisin. Minulla oli raskausaikana samanlainen vaiva. Kun uli olisi tullut, alkoivat jäsenet sätkiä ja jos ei noussut liikkumaan, vaiva paheni. Niinpä en nukkunut puoleen vuoteen kuin muutaman tunnin vuorokaudessa ja se oli todella kamalaa aikaa. Kaikki kuitenkin ymmärsivät, ja se helpotti paineita. Liikunta auttoi jonkin verran. Sain lopulta sairaslomaa että sain yrittää nukkumista pitkin päivää. Se johtui kuulemma hormoneista, ja hormoneita on joka lähtöön, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ilman unta ihmisen pää ei toimi. Sinä kun et ole raskaana, voit pyytää unilääkkeitä, jospa ne auttaisivat, tai lihasrentouttavat.
Tämäkin koettelemus loppuu aikanaan. Uskon että kaikki kääntyy parhain päin, vaikkei siltä nyt tunnu. Lepää siinä missä pystyt.
Iso halaus ja voimia!
Jeesuksessa häneen turvaaville sen hyvän tulevaisuuden valtakunnassaan, mutta ilman Jeesusta joutuu kadotukseen, ja paha on täällä tuottamassa kaikkea huonoa, ja kaikki hyvä tulee Jumalalta. Tietenkään ei pahan pahuus ihmiselämässä ole välttämättä ihmisen syytä, kuten Jobikaan ei ollut syntiä erityisesti tehnyt saadakseen pahan vaikuttamat kivut ja vaivat. Jumala on hyvä Jeesuksessa, turvataan Herraan ja eletään opetuksensa mukaan. Pysytään totuudessa sen armon mukaan mikä meille annetaan.
ruumiin kuolemaan vaan sen jälkeen tulee Jumalan tuomio kaikille ja toiset pääsee valtakuntaansa Jeesuksessa ja toiset menee kadotukseen ilman Jeesusta. Evankeliumi on tärkein asia jokaiselle ihmiselle aivan selvästi, itseasiassa muut asiat ovat siihen nähden lähes merkityksettömiä, kuten Jeesus opetti yhdestä asiasta joka on tärkeä.
Suosittelen kokeilemaan TV7:n esirukouspalvelua. Katselen sitä usein ja kyllä sinne tulee lähes joka jaksoon todistuksia, että ihmisiä parantuu. Näin siis Jumala ja Jeesus toimivat!
Rukouksen virrassa: http://www.tv7.fi/vod/player/?program=28590
Ilpoisten piiri: http://www.tv7.fi/vod/series/?series=566
Anokaa uskossa: http://www.tv7.fi/vod/series/?series=664
Nyt on kesälomakausi mutta tuohon Anokaa uskossa sarjaan on lähetys tulossa noin 2vk päästä. Ei muuta kuin mailia sinne.
Huomatkaa kun haette sanalla 'rukous' TV:n arkistosta niin siellä on paljon muitakin esirukousohjelmia: http://www.tv7.fi/vod/search/
Tietysti lähin helluntaiseurakunta toimii myös tai vapaakirkot.
Kiitos vinkistä. Pitääpä lähettää rukouspyyntö tuonne
Itsekkin yritän muistaa kiittää parhaani mukaan ja muistutan teitä muitakin. Kiittäkää ja ylistäkää aina Herraa kaikesta.
Uskon että kaikella on tarkoitus, sitä emme tiedä mikä tarkoitus.
Olen ollut samassa pisteessä kun sinäkin nyt, eli ihmetelly miksi jumala antoi tämän tapahtua minulle?
Sairastuin kesken menestynteen yritykseni nousukauden ja toipumiseen meni ainakin parivuotta. Nyt jälkeenpäin olen huomannut, että jumala kantoi minua koko tämän ajan, auttoi minua lopulta paranemaan tilasta mikä oli lähes loppuelämän sairaus.
Aloin näkemään, miten tilani vaikutti moniin ihmisiin. Mitenkä heidän ihmissuhteensa riidat selkeytyivät, miten omalapseni pysyi kaukana pahuuksista kuten tupakasta vaimoni pysyi rinnallani ja samalla meillä olevat ongelmat korjaantuivat.
Tilanteeni vaikutti kolmeen perheeseen, ja jokaisessa heissä se suurin ongelma ratkesi. Tämä kuulostaa uskomattomalta, mutta se on ihan totta.
yhdessä näistä perheistä oli yksi terrorisoinut ainakin viisi vuotta koko perhettä, ja se kaikki tuli ilmi. Toisessa kävi samoin..oikeastaan omassakin perheessäni niin kävi.
Olen väsynyt, ja kirjoitan mitä sattuu mutta toivottavasti tästä sai jonkun kuvan.
Elä koskaan epäile sitä mikä jumalan tarkoitus on, se ei ehkä selviä sinulle vielä mutta tulee päivä kun sen näet krisallin kirkkaana.
Lue raamatusta jobin kirjaa, minulle kävi juuri näin kun jobille. Sain takaisin kaiken ainakin kymmenkertaisena. Ja minusta tuli parempi ihminen.
Kunpa olisinkin saanut sairauden josta voi parantua täysin entiselleen, tai jonka aiheuttamat vaurioit ois jossain muualla kuin aivoissa. Mutta sen sijaan sain sairauden joka vaikutti aivoihin ja pilasi ne, sitä en ymmärrä. En voi koskaan palata entiselleen ja kaikki suunnitelmat on menneet ihan pilalle :( Kaikki on jotenkin ihan käsittämätöntä
En ole vielä päässyt jobin kirjaan asti mutta kuin luin tarinasi niin kiitoksia Herralle.
Muista laittaa joka tapauksessa esirukouspyyntö [email protected] ja katso ainakin muutama jakso niin ihmeitä tapahtuu oikeasti.
Mä en tiedä sitä sun sairautta mutta rukoilen sun puolesta tänään. Jos saat apua sairauteesi tämän kautta niin muista kertoa siitä joka paikassa kaikille.
Ymmärrän mitä kirjoitat. Itselläni sairaus oli vastaavanlainen, mahdoton tilanne lääkäreidenkin mielestä. En sanoisi tätä ellen olisi itse tätä kokenut. Se voi olla yksi syy tilaani myös että ihme tapahtui, ja uskoni vahvistuu.
jumalalle se on mahdollinen. uskoni tähän vilpittömästi tällähetkellä, ja sinunkin kannattaa vain rukoilla että aivosi alkavat paranemaan. Elä edes epäile etteikö se olisi mahdollista.
Suunnitelmasi vähän lykkääntyivät, tai sitten ne muuttuvat. Pystyt kuitenin kirjoittamaan ja järki leikkaa sinulla selvästi.
Sinä keksit uusia suunnitelmia, usko minua.
Pahinta on se jos luovutat.
Sain apua huimaukseeni kun olimme ihmeparannustilaisuudessa.
Olo ei parane, ja neurologillekin joutuu jonottamaan kolme kuukautta. Oon nyt saanut kyllä nukuttua enemmän, mutta alle tunnin pätkissä ja yhden kahden tunnin pätkän, mutta herätessä olo on ihan kamala ja nykyään jo myös pahoivoiva ennen tuota yökkäilyä ja pää tuntuu todella omituiselta. Aivot on jotenkin todella sekaisin, ennen esim. nautin musiikin kuuntelemisesta, enää en voi kuunnella edes mun lempimusiikki, kun se kuulostaa häiritsevältä hälinältä ja sekoittaa aivoja lisää. Ja yhtään minuuttiakaan ei ole normaali olo eikä pysty kokemaan elämää niin kuin ennen. En tiedä miten jaksan loppuelämän tällaista :( Joka päivä sinnittelen toivoen että paranen, mutta sitä ei vain tapahdu. Jos maan päällä voi olla helvetti, niin tämä on kyllä sellainen, mielummin menisin vaikka jonnekin orjaksi raatamaan.
Kuvaile nämä oireet, hae lääkäriltä lähete osastolle missä tuo tutkitaan kunnolla.
Olisi hyvä kuntoilla riittävästi, eli väliin joku juoksuaskelkin. Kuntosali voi tarjota myös kuntoutusta sopivilla ohjelmilla. Jeesuksen uskomalla voi pinnistellä tavallisen elämän tavoitteita yrittäin!
Tuossa totuutta rakkaudesta oli ihan asiaakin, mutta ei kukaan ole lopulta yhtään sen arvokkaampi. Joillakin sattuu nyt olemaan vain paremmat geenit, kuin toisilla. Elämäntavoillakin on vaikutusta miten käy. Jos käytät päihteitä tulee elämästäsi todennäköisesti surkeampi, kuin sillä joka harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Minullakin on välillä ihan aivoton olo ja nukun usein pätkittäin yön. Voi olla, että syy pilee siinä, koska sairastan epilepsiaa. Minulla on Austimin kirjoon kulluva Asbergerin oireyhtymä, joka on yksi syy unen saantiin. Kyllä sitä usein miettii mikä tämän kaiken tarkoitus lopulta sitten onkaan. Jos maailmankaikkeudellakin on rajallinen olemassa olo. Niin silloin se on ihan ymmärrettävää että kaikki häviää aikanaan pois. Mihin jumala turvautuu jos kaikki aineellinen hänen ymmärillään katoaa pitkän ajan kuluttua? Tuleeko jumalasta vanha ja väsynyt herra, joka kuolee itsekin kaikkeuden mukana? Jos jumala on niin olisi selviä merkkejä jo havaittu aikoja sitten. Ei jumala pidä taukoa 2000 ja sitten anna vasta kuulua. Jumala joko on tai sitten se on vain pelkkää ihmisen tarvetta turvautua johonkin mitä ei ole kuitenkaan. Jeesus on varmasti ollut todellinen, muttei mikään ihmemies, niin kuin Macgyever.
Jumalaa ei vain valitettavasti ole olemassakaan. Itse olen myös kokenut niin paljon vastoinkäymistä elämässäni vaikka olen aina halunnut/yrittänyt olla kaikessa rehellisyyteen pyrkivä ja vastuuntuntuinen ihminen. Vastaavanlainen tilanne on minullakin: Terveydellisestä syystä en voi koskaan valmistua unelma-ammattiini. Sen kanssa täytyy vain oppia elämään ja sillä sipuli.
Itse lopetin näiden Jumala-satujen lukemisen kun aikani katsoin tätä maailmaa ja sen epäoikeudenmukaisuutta ja mielivaltaisuutta uusin silmin. Jos Jumala kerta olisi olemassa niin miksi se potkii päähän hänen omia palvelijoitaan ja palkitsee ihmiset jotka häneen eivät usko?
Tässä riittävä todiste siitä, että raamattu on vain sen aikaisen aavikkokansan satukirja joka on saanut hieman liian suuren uskottavuuden tänäpäivänä.
Mahdatkohan ystäväni joka aloitit tämän lukea vielä tätä viestiketujua. Ensiksin sanoisin että Taivaallisella Isällä on jokaisen ihmisen kohdalle ihanat suunnitelmat ja ne suunnitelmat ovat paremmat kuin meidän omamme. Siksi kannattaa rukoilla Isä meidän rukousta. Emme me täällä maan päällä voi tietää emmekä saa tietää vastoinkäymisten syitä mutta omalla kohdallani voin sanoa että jokaisen vastoinkäymisen jonka olen nuoruudessani kokenut olen ottanut kiitoksella vastaan koska tiedän että ilman niitä en olisi se ihminen joka tänään olen.
Oletkohan tehnyt uskon ratkaisua? Jos et ole vielä tehnyt niin pyydä Jeesusta tulemaan elämääsi. kun ihminen vastaanottaa Jeesuksen uskossa niin hän saa Pyhän Hengen sinetiksi joka todistaa totuudesta joka todistaa Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta. KUKAAN ihminen EI VOI uskoa Jeesukseen ilman Pyhää Henkeä se on fakta eikä kukaan voi tulla uskoon jos ei Pyhä Henki häntä vedä.
Jeesus rakastaa omiaan, ja Jeesus on kuollut jokaisen ihmisen tähden Golgatan keskimmäisellä ristillä ja vuodattanut verensä meidän tähtemme. Sinä ystäväni voit olla varma ettei Jeesus hylkää sinua vaikka olisit minkälaisessa ahdistuksessa voin sen sanoa koska olen itse ollut ahdistuksessa jolloin olisin ollut valmis kuolemaan. Jumala vastaa kun huudamme koko sydämestämme hänen puoleensa.
Mutta sanottakoon se että Taivaan Isä tietää meidän asiamme paremmin kuin kukaan toinen, itse me emme loppu peleissä tiedä mistään mitään ja Pyhä Henki on minulle tämän saanut opettaa monen monituista kertaa kun olen kuvitellut olevani jotenkin viisaskin mukamas.
Jumala tietää mikä sinulle on parasta tässä elämässä joskus sairaudetkin saattavat olla Jumalan puhuttelua ja opetusta. Älä ole huolissasi vaan turvaa Herraan ja heitä kaikki huolesi ja sairautesi hänen harteilleen hän ne kyllä kantaa me emme kykene emmekä jaksa sellaisia taakkoja kantaa.
Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.
Lues Jobin kirja
Miten aloittajalla nykyisin menee? Vieläkö aivot jumissa? Olisi kiva kuulla miten nykyään menee?!