60kg 177cm liian iso?

Umppalumppanen

Olen saamassa shetlanninponia joka on nyt 3 v ja lautas korkeutta suunnilleen 105cm kasvanee siis vieli ehkä jopa yli suureksi.. Poni on vanhha rakenteinen ruuna. Selässä on käynyt pikku lapsia ja ajolle on opetettu. Ajattelin että voisinko mahdollisesti ratsastaa vaikka kerran viikossa puoli h kävelyä ja kerran viikossa puoli h kunnon ratsastusta kuitenkin kevyesti mutta vähän ravia ja laukkaa jos ponista sellainen irtoaa. Kouluttamaan ei ruveta ajoponiksi siis hankkimassa ollaan mutta olisi kiva pikku extra että voisi kävellä edes selästä välillä. Ruuaksi olen ajatellut aamulla 1dl pellavaa ja 1 dl tai vajaa dl kivennäistä. Aamulla tarhaan missä vapaa heinä ja illalla sitten 2 kg karsinaan heinää yöksi.

13

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ei ei

      Älä ole typerä! Olet aivan liian iso noin pienelle shettikselle! Muutenkaan kolmivuotiaalla ei pitäisi pientenkään lasten vielä ratsastaa. Teet vain sen selän kipeäksi vaikka olisit sen selässä vain vähänkin aikaa. Jos ratsastaisit sillä noin harvoin, sen selkä ei pääse tottumaan painoon jakipeytyisi varmsti, ja jos menisit useammin, sen selkä rasittuisi sen takia ja kipeytyisi kuitenkin. Jos haluat ratsastaa, hommaa asiallisen kokoinen hevonen. N. 160cm olisi sinulle sopivan kokoinen. Metrin korkuisella ponilla jalkasi laahaisivat maata. Miksi ihmiset haluavat aina mennä liian pienillä poneilla?!

      • VIHAINENALOITTAJA

        EN MINÄ SILLÄ VIELÄ RATSASTAISI VAAN SITTEN KUN SE ON 4-5 VUOTIAS JA PONI ON ROTEVA RUUNA JOTEN EI SEN SELKÄ KIPEYTYISI JOS SILLÄ KERRAN VIIKOSSA 30 MIN KÄVELISI SELÄSTÄ!!


    • Sooh! Nimim ei ei ei olisi voinut ilmaista asian kohteliaamminkin, mutta periaatteessa hän on oikeassa. Minäkään en päästäisi kolmivuotiaan selkään edes pikkulapsia, ja sinun kokoistasi en päästäisi selkään vaikka poni olisi aikuinen ja kuinka vankkarakenteinen hyvänsä. Sen selkä todellakin tulisi todennäköisesti kipeäksi, jos nousisit sen selkään. Lihasten täytyy tottua rasitukseen jotta ne kestäisivät, mutta kerran viikossa on liian harvoin sitä ajatellen. En todellakaan halua loukata, mutta tuo poni on oikeasti liian pieni sinun kokoisellesi.

      Jos oletetaan että poni painaisi 100kg (ei aavistustakaan mikä on oikea paino tuon kokoiselle ponille), niin sinun 60kg on 60% ponin omasta painosta. Eli sama asia, kuin jos itse ottaisit selkääsi repun joka painaa 36kg ja lähtisit puolen tunnin kävelylle. Aivan varmasti olisit maitohapoilla sen jälkeen, vaikka tekisit kyseisen lenkin kerran viikossa. Oikealla harjoittelulla tottuisit siihen kyllä (ts painoa lisättäisiin vähän kerrassaan sen mukaan mikä tuntuu sopivalta), mutta kerran viikossa ei riitä, ja päivittäin et pystyisi lenkkiä tekemään, siinäkään tapauksessa, että pystyisit edes sängystä nousemaan. Lihaksesi eivät ehtisi palautua vuorokaudessa tai vielä parissakaan. Kuten ei poninkaan.

      Suosittelen painokkaasti, ettet ratsastaisi shetulla! Jos haluat ratsastaa, hanki sitä varten isompi ratsu, olisi parempi sekä sinulle että ponille.

      Heinämäärä kuulostaisi toimivalta, ja ainahan sitä voi vähentää jos poni alkaa lihoa. Pellavan ja kivennäisten kanssa kannattaa itse seurailla mikä määrä tuntuu hyvältä. Ole varovainen pellavan kanssa. Jotkut ponit menevät siitä kuralle jos saavat sitä liikaa. Se auttaa karvaa kiiltämään upeasti, mutta se myös voitelee suolistoa, mikä saattaa aiheuttaa sen, että ruoka tulee pikavauhtia pihalle.

      • poni girl

        Mmm... shettis ei todellakaan paina 100kg. Yks 103cm roteva tamma paino n. 230kg...


      • poni girl kirjoitti:

        Mmm... shettis ei todellakaan paina 100kg. Yks 103cm roteva tamma paino n. 230kg...

        Aivan, kävin itsekin lunttaamassa tietoa kun alkoi kiinnostaa. Yleisimmin törmäsin määritelmään 150-200kg kuten nimim. ei ei ei sanoikin. Mutta on se 60kg joka tapauksessa turhan paljon n. metrin korkuiselle shetulle.


    • ei ei ei

      Pyydän anteeksi aloittajalta. Taidan olla selityksen velkaa...

      Tallilla jossa käyn, yksi tyttö osti 12-vuotiaan shettiksen. Hän on muutamaa senttiä pidempi kuin sinä (ja saman painoinen), mutta ponikin on hiukan tuota sinun poniasi isompi, myös vankkarakenteinen. Hän oli aikonut vain ajaa sillä ja tehdä kaikkea muuta kivaa, mutta noin viikko sitten hän kuitenkin päätti kokeilla ratsastaa sillä. Hän sanoi menneensä vain käyntiä, kai jotain puoli tuntia, mutta ponilta oli niksahtanut selästä jotain. Sen ristiselän kohdalla näkyy pieni patti, ja eläinlääkäri käy joka toinen päivä pistämässä ruiskulla sen selkään jotain kipulääkettä tai mitä lieneekään. Poni on koko ajan selkä notkolla ja sen on vaikea kävellä, ja makuulleen se ei voi mennä ollenkaan vaan joutuu nukkumaan seisten, jos nyt edes kivuiltaan saa nukuttua. Eläinlääkäri sanoi, että se paranee kyllä, mutta että voi kestää kuukausia ennen kuin se on kunnossa. Vielä ei tiedetä paraneeko se ennalleen vai jääkö siihen jotain vikaa.

      Sen takia raivostuin kun sanoit edes harkitsevasi ratsastaa sillä tulevalla ponillasi. En halua, että sille käy samoin kuin tälle ponille täällä tallilla.

      Nii, ja shettikset painaa 150-200kg (kuulin eläinlääkärin mainitsevan siitä eilen). Tämä on n. 180kg. Silloin ratsastajan paino oli kolmannes ponin painosta... Eli tytön omasta painosta kolmasosa olis 20kg. Aika iso paino sekin jos ajattelis lähteä kävelylle sellanen reppu selässä. Minulta jäisi kantamatta, mutta olen pienikokoisempikin.

    • Älä ratsasta...

      Jos poni on yksinkertaisesti liian pieni sinulle et pysty käyttämääm pohjettasi oikein ja kävely voi olla sen seurauksena epävakaata.

    • minä

      Oot kyllä liian iso shettiksille :(

      • :-);-):-QXD:'(:-D:-(o_O:

        Oot liian iso! Hei mäki pystyn mennä just just 90cm shetulla ja oon 29kg ja 141cm et sillee!!! Ei pahalla:-C


    • Älä edes kuvittele!

      Taidat kuitenkin olla liian iso... Mutta voihan ponin kanssa tehä vaikka mitä muuta :)

      Unohda haaveet shettisratsastuksesta. Ota vaikka suokki tai vuonis. Mikäli pikkuponit kiinnostaa, suosittelen islanninhevosta, pieniä mutta vahvoja, jaksaa kantaa aikuisen. Pienin issikka mitä tiiän on 120cm korkee ja kantaa 100kg painosia ihmisiä... Vaelluksilla. eikä mtn ongelmaa.

      Shetlanninponit on kuitenki ERI ASIA!

    • shettiksien omistaja

      heipsan

      olet kyllä liian iso jo. mutta kokeileppa sitä ajohomma, sekin on kamalan mukavaa! :) meillä on 4kpl shettiksiä ja meidän lapset on pää-asiassa siirtyneet ajohommaan, vaikka vielä pystyisivätkin ratsastamaan. itsekin tykkään kamalasti ajamisesta ja ponitkin nauttii siitä valtavasti ja sitä voi tehdä kaverin kanssa yhdessä. ruokkimisesta olen sitä mieltä että välttämättä ei tarvitse muutakuin hyvää heinää (matala valkuaispitoisuus) ja kivennäistä. mutta koska on kyse aika nuoresta ponista ja jos on vielä aktiivisesti käytössä niin voi antaa esim agrin ponyrehua tai cool mixiä ohjeen mukaan. lisäksi vaikka porkkanaa, leipää ei kannattaisi antaa ollenkaan jos annat niin satunaisesti ja vähän. sitten vielä muutenkin, tuo ratsastus on kyllä aloitettu aivan liian aikaisin, parempi olisi että shettiksellä ei alotettaisi ratsastusopetusta kuin vasta kun kääntyy viisivuotiaaksi, shettikset kasvaa ja kehittyy niin paljon hitaammin kuin isot hevoset. ehkä sinulla olisi joku kaveri joka pystyisi ratsastamaan vielä ponillasi? tai ehkä ei olisi huonompi homma unohtaa vaikka koko ratsastusta kunnes on oikean ikäinen, kun pystytte kuitenkin tekemään kaikkea muuta. onnea sinulle ja ponillesi ja hyvää kesää! :)

    • hot-tokki

      kuka vertaa hepan kantokykyä ihmisen kantokykyyn? ...ei tietekä settis tollasta ratsastajaa kanna,mut ette voi verrata elukoita ihmisiin?! niillä on joku tarkoitus ainba,eläimilllä,ja ihmisellä myös eikä se ole kantaminen tai vetäminen... älyä hieman kehiin

    • mörrinkäinen

      Onkos elukoilta joskus kysytty paljonko ne jaksavat kantaa tai vetää? Niille laitetaan kuorma selkään tai perään ja käsketään liikkeelle. Jos ne eivät liiku, ne saavat lopulta raipasta muka tottelemattomuuden takia. Joten ne vetävät tai kantavat kiltisti vaikka se ei olisikaan niille hyvästä. Niinhän orjatkin tekivät aikoinaan. Hekin kantoivat ja vetivät paljon raskaampia kuormia kuin mitä he oikeastaan olisivat jaksaneet, koska jos he kieltäytyivät, heidän kävi huonosti. Shetuja pidetään vahvoina, mutta kukaan ei ole kysynyt niiden mielipidettä.

      En tarkoita että eläimiä pitäisi inhimillistää liikaa, mutta ei se loppujen lopuksi ole niinkään kaukaa haettua. Kun aurinko porottaa kesätaivaalta, ihmiset hakeutuvat varjoon mutta hevoset ovat päivät pitkät polttavan auringon alla laitumella. "Siellähän ne ovat aina olleet", sanotaan. Mutta mitä vaihtoehtoja niillä on? Aidat ympärillä eikä varjon varjoa missään. Kyllä ne pärjäävät kun on pakko, mutta niin pärjäisi ihminenkin jos ei muuta voisi. "Ihminen voi saada auringonpistoksen", sanotaan. No niin voi hevonenkin. Tunnen itsekin muutaman tapauksen; yksi niistä ei selvinnyt. Ne hevoset joilla on mahdollisuus valita, hakeutuvat poikkeuksetta varjoon kun aurinko alkaa porottaa liian kuumasti.

      Älyä hieman kehiin, todellakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 189
      2306
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      54
      2124
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      173
      1939
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1702
    5. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      41
      1429
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1267
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1205
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      2
      1191
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      16
      1188
    Aihe