Miksi ateisteissa on niin paljon homoja ja myös kaikensorttisia harhaviettisiä johtuu suvussa kauan harjoitetusta jumalattomuudesta johon kuuluu paljon pahoja tekoja.
Murhia, raiskauksia ja vapaamuurariuden aatteisiin piiloutuneita ateisteja vaikuttaa yhdessä tehden kaikkea mikä sotii Israelin Jumalaa vastaan.
Kun ateistinen suku rapautuu on selviö että Jumala tuhoaa kuin sodoman ja gomorran ateistien lisääntymisen. Korkeintaan heille syntyy vajaaälyisiä
jälkeläisiä ja sydäntäsärkevää on tieto että ateistit mielellään hettivät vajaamieliset lapsensa kaasukammioihin tai ammuttavaksi.
Tämä toisen käden tietoa, mutta ateistien petomaisuus ja sukulaisuussuhde itse pimeyden runtinaan kanssa on tehnyt esimerkiksi meille kuinka ateisti ja ateismi katoaa pikkuhiljaa siittiöidenkin heiketessä.
Onko apinoista apua sitä en tiedä mutta voihan siitä syntyä vaikka ateisteja?
On tuo Peku jumalaton helluntailaisten rienaaja ja kyyninen pohjimmiltaan mutta jos palstalaiset rukoilevat hänen tähtensä saattaa hylkiökin syntyä uudeksi luomukseksi jolla en tarkoita apinaa.
Homoseksualismi ja ateismi
10
60
Vastaukset
- Ate Isti
Unohdit laittaa linkin niihin tutkimustuloksiin johon viittaat.
- another game
Linkit sisältää kiellettyjä aineksia jotka eivät pysy palstalla.
Lutherin kirjoista löytyy kyllä, mutta ei niitä löydy tietokoneelta. Ei yahoolta ei googleta.- Ate Isti
Kirjoitit siis paskaaa.
Siksi koska "harhaviettisiä" sun muita on kaikissa muissakin ihmisissä, mm helluntailaisissa.
- another game
On helluntailaisissa niitäkin "harhaviettisiä" jotka haluavat päästä irti synnin siteestä, mutta on kovin vähän sielunhoitajia.
Puoskareita kyllä riittää joka kommuunissa. another game kirjoitti:
On helluntailaisissa niitäkin "harhaviettisiä" jotka haluavat päästä irti synnin siteestä, mutta on kovin vähän sielunhoitajia.
Puoskareita kyllä riittää joka kommuunissa.Olet oikeassa. Päteviä sielunhoitajia ei ole helluntailaisissa. Monen tilanne vaan pahenee heidän käsittelyssään.
- Ate Isti
mazdels kirjoitti:
Olet oikeassa. Päteviä sielunhoitajia ei ole helluntailaisissa. Monen tilanne vaan pahenee heidän käsittelyssään.
Ei löydy ensimmäistäkään todistetta sielun olemassaolosta.
- another game
En sellaista kirjoita vai tarkoitatko että ateismi on sitä ainetta jonka halu muistuttaa sinusta?
- Ate Isti
Ateismi on sitä että ei usko jumalien olemassaoloon.
- ... .. .
...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911330
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51730Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t252622Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311597Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570