Halla-aho: Mellakointia tulee vääjäämättä myös meille!

Tukholmassa koettujen lähiömellakoiden puhkeaminen Helsingissä on vain ajan kysymys, kun maahanmuuttajien määrä nousee eurooppalaisten suurkaupunkien tasolle, arvioi helsinkiläinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (ps).

Maahanmuuttoasioilla profiloitunut Halla-aho perustelee näkemystään sillä, että vieraskieliset asettuvat meilläkin yhä selvemmin samoille alueille, joilta kantaväestöä muuttaa pois. Tulevaisuudessa kaupungin ennusteissa maahanmuuton on arvioitu voimistuvan.

Samaan aikaan Halla-ahon mukaan Helsingissä on yhä avoimemmin tunnustettu, että integraatiossa ei ole onnistuttu toivotulla tavalla.

– Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen puhuu jatkuvasti, että tämä on tärkeimpiä tulevaisuuden haasteita. Jos kehitys on kuitenkin nykyisenlainen, on täysin vääjäämätöntä, että levottomuuksiakin tulee, Halla-aho sanoo.

Halla-aho huomauttaa, että lähiömellakointi noudattaa kaikkialla samaa kaavaa. Tekijöinä ovat viranomaisiin ja yhteiskuntaan tympääntyneet maahanmuuttajanuoret, joille ainoa kanava purkaa vihaansa on rettelöinti.

Vihaa puretaan lähiöissä, joissa kantaväestö on jo vähemmistönä.

– Se mitä Tukholman Husbyssä nyt koetaan, ei ole mitään uutta. Vastaavaa mellakointia on ollut useissa Euroopan kaupungeissa ja kaava on aina sama. Se alkoi Pariisista 2005, kun kaksi maahanmuuttajanuorta kuoli sähkökaappiin paetessaan poliisia. Syntyi etninen mellakka, joka levisi ja joita on nähty sittemmin muualla, Halla-aho sanoo.

Helsinkiläisiä viranomaisia Halla-aho arvostelee silmien sulkemisesta uhkakuvilta.

Hänen mukaansa esimerkiksi maahanmuuttajien integraation arvioinnissa käytetään vääriä mittareita. Helsinki laittaa runsaasti rahaa erilaisiin maahanmuuttajien palveluihin, ja kyselyissä maahanmuuttajat kertovat viihtyvänsä pääosin hyvin.

– Käytetyn rahan määrä ei ole kuitenkaan oikea mittari kertomaan integraatiosta. Pitäisi katsoa, miten maahanmuuttajien työttömyys ja rikosten määrä kehittyvät.

Halla-aho sanoo olevansa varsin pessimistinen tulevaisuuden suhteen.

– En tiedä, miten Helsingissä voidaan integraatiossa onnistua, kun missään

muuallakaan ei ole onnistuttu.

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/238647-halla-aho-mellakointia-tulee-vaajaamatta-myos-meille

Näin on!
22338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Halla-aho on älykkönä varoitellut jo vuosia. Olisipa päättäjissä enemmänkin yhtä viisasta porukkaa.

Äänestä

Kauheaa rasismia.
Maahanmuuttajat tuovat uutta monimuotoisuutta kulttuuriimme. Kun annamme heille saman elintason kuin itsellä poistuu kaikki ongelmat ja maahanmuuttajat tuntevat kiitollisuutta päättäjiämme kohtaan.
Myös tiedon lisääminen saa heidät luopumaan fundamenttaalisista käsityksistään.
Näin voimme olla edelläkävijä ja näyttää maailmalle sosiaalista edistyksellisyyttämme jota uusi Sote uudistus edelleen tehosta.

Äänestä

pian mamuja lisää, niitä kaipaa päättäjät...siis k-tolpat/hki.
mellakoita hki tulvilleen,niistä pula,on liian hiljasta ja vähän kuluja joutilaista norkoilijoista. kerjäläisiä myös kaikkialle,nyt on ihanaa eu:ta korvet ja kartanot täynnä.
hopi hopi...

Äänestä

Maahanmuuttajat on asutettava tasapuolisesti kaikkiin kaupunginosiin, mukaanlukien myös Kauniainen, jolloin sekä hyvät että huonot puolet jakaantuvat demokraattisesti eriarvoisuutta luomatta kaikkien suomalaisten kesken.

Äänestä

Onneksi Somalit ovat palaamassa Somaliaan.

Äänestä

Rutosissa mellakoidaan jo kolmatta päivää. Mellakoitisjoiden määrä leviää uusille alueille ja uusia jäseniä liittyy mellakointiin. Ruotsin hallituksella on linja ettei mellakoitsijoiden kanssa neuvotella ettei mallakoista tule tapakulttuuri kuten lakoista. Ruotsalaiset uskaltavat osallistua mellakointiin mitä pitempää mallakointi jatkuu ja määrä lisää rohkeutta

Äänestä

kuin MTV3:n uutisissa haastateltu somali.

Mutta H-a:n kohdalla tällainen lausunto voi tuottaa syytteen rasismista. Jos vihreät naiset sattuvat olemaan taas oikeusprosessin tarpeessa.

Äänestä
  • Vihreät naiset eli kommunistit .

    Äänestä

Olisi todella tarkkaan harkittava paljonko tuollaista ongelmallista ainesta kannattaa maahan ottaa ja minne se kannattaa sijoittaa. Me kantaväestö haluamme toki säilyttää oman maamme ja omien asioidemme kontrollin omissa käsissämme. Emme kaipaa ulkomaista mielivaltaa ja juuretonta ongelmaväestöä joka tuo tällaisia vahingollisia ilmiöitä mukanaan. Rikkaruhot kuriin.

Äänestä
  • Äänestämällä Käteisen ääliöhallitukseen kuuluvia puolueita tilanne pahenee vuosi vuodelta. Nykymenon jatkuessa yhä useampi suomalainen tuntee olevansa vieras omalla maallaan. Pian näemme muitakin aitoja kuin meluaitoja asuinalueiden ympärtillä, jotta raiskaava, ryöstelevä ja autoja poltteleva musta mamulauma voidaan pitää loitolla.

    Äänestä

  • "Me kantaväestö haluamme toki säilyttää oman maamme ja omien asioidemme kontrollin omissa käsissämme."

    Niinhän me monet haluaisimme, mutta suurin osa päätäntävallastamme on jo luovutettu EU:lle.

    EU:n, sen eliitin ja maailmaneliitin etu on että kansallisvaltiot tuhotaan ja maahanmuuttajien avulla tätä agendaa toteutetaan juuri nyt.

    Meidän on vaadittava eroa EU:sta, jotta saisimme oman päätösvaltamme takaisin!

    Äänestä

Vielä olisi aikaa kääntää mamutuksen kurssi. Jos ei maassa maan tavalla niin sitten ulos ulkomaille.

Äänestä

Se on Suomenkin tulevaisuus, mamu-mellakat. Mamut eivät ole missään tyytyväisiä, juuri siksi he ovat tänne tulleet. Pian he ylittävät kriittisen massan.

Äänestä

Juuri näin tyhmästi sen täytyy mennä. Tätä Suomi-laivaa ei voi (eikä saa) ohjata.

Äänestä

Näyteikkuna-Suomessa kansa voi huonosti mutta ei se mitään, kohta liekit ulottuvat jo näyteikkunaan josta ne näkyvät ihan ulkomaille asti.

Äänestä
  • Se on paha jos ongelma näkyy ulkomaille. Muuten ei mitään välii.

    Äänestä

Jotta mellakoilta vältyttäisiin, niin meidän täytyy olla kilttejä mamuille. Suosittelen vaikkapa päänsilitystä ja lohduttavia sanoja.

Ja heidän täytyy saada ehdottomasti lisää rahaa, esim. leikkaamalla suomalaisten eläkkeitä ja lakkauttamalla kouluja rahoitamme näin lähiömme rauhallisiksi.

Äänestä

Sääli että Kataisen hallitus valitsee kalliit visionäärinsä niin huonosti. Parempaakin tarjontaa olisi kuten tästä selvästi näkee.

Äänestä

Muistakaa Helsingin kaupungin edelleen virassaan oleva "pikkumies" diktaattori Pajunen ( like a Putin) - samaa vikaa ainakin vielä joitain aikoja sitten kunnes alkoi sanoisiko pelätä asenteellisen ja syrjivän "köyhät kyykkyyn" asenteensa ja kaikkien valtuusryhmien jopa kaupungin hallituksen yli kävelemällä muutamissa lakkautusesityksissään ja varattomamman kansanosan leimaavan ja syrjivän asenteen kautta esiin tulleissa kannanotoissa!

Muutti mm. omaa turvallisuuttaan yms. lisäten kirkon portaiden uudenvuoden puheenpito paikan ja pöntön suhteen kollektiivisemman esiintymisen suuntaan erillisen puhujapöntön ollessa liian turvaton suunsoittajalle!?

Tulos ei ollutkaan hullumpaa... jää tilaa muillekin tämän kokoomus narsistin ollessa vain osa ohjelmaa kuten jo on totuttukin jonkun vuoden!

Ja mikä myönteistä mm. kerjäläisten asemaan ja oikeutukseen on tullut pehmeämpiä lausuntoja ihan 2014 alusta jopa! Mutta oman kaupungin köyhät rassaa pikkumiestä edelleen monilla alueilla!
`Mamuille on taattava oikeus kyllä maailman silmissä omita ei niin väliä miten kohdellaan, kunhan kokoomus saa päättää ja hallita, mutta kauanko?

Muista tämä_Pajusen aloite 2010.
http://yle.fi/uutiset/pajunen_parkkipirkot_valvomaan_kerjalaisia/5645443
Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on tyytyväinen kerjäläistyöryhmän esitykseen, ja pitää järjestyslain uudistamista tärkeänä. Pajusen mielestä kerjäläisten poistamista varten pitäisi perustaa uusi kunnallinen katuvalvojan tehtävä
_________________________________________________________^

http://www.hs.fi/kaupunki/Helsinki ei aja kerjäämiskieltoa lakiin/a1393403619970
Helsinki ei aja kerjäämiskieltoa lakiin

Lasse Männistön tekemä valtuustoaloite ei johda jatkokäsittelyyn

27.2.2014 2:00 0
Helsingin kaupunginvaltuusto järjesti keskiviikkona perinteisen talviklassikon. Aiheena oli mikäpä muukaan kuin kerjäläiset.

Kaupungin ylimmät päättäjät pääsivät puhumaan lempiaiheestaan kokoomuksen ryhmäjohtajan Lasse Männistön tekemän valtuustoaloitteen takia.

Männistö ja 31 allekirjoittajaa vaativat, että Helsinki "ryhtyy aktiiviseen vuoropuheluun valtion kanssa kerjäläisongelman ratkaisemiseksi ja tekee vetoomuksen valtioneuvostolle kerjäämisen organisoinnin kriminalisoimisen sisällyttämiseksi järjestyslakiin".

Kaupunginhallitus vastasi aiemmin aloitteeseen, ettei se pidä tarpeellisena kerjäämisen organisoinnin kriminalisointia erikseen järjestyslaissa, sillä se sisältyy jo rikoslain ihmiskauppapykälään.

Kaupunginhallituksen vastauksessa todettiin myös, ettei Helsingin poliisilla ole luotettavia havaintoja kerjäämisen organisoimisesta Suomessa. Poliisin tietojärjestelmissä ei ole myöskään ollut tutkittavana syytteeseen johtaneita tapauksia, joissa olisi ollut kyse kerjäämiseen liittyvästä ihmiskaupasta.

PerussuomalaistenJussi Halla-aho (ps) ei ollut tyytyväinen vastaukseen. Hänen mielestään kerjäläiset heikentävät esimerkiksi Helsingin yleistä viihtyvyyttä. Hänen mielestään asia olisi pitänyt palauttaa uuteen valmisteluun siten, että Helsinki "ryhtyy aktiiviseen vuoropuheluun valtion kanssa kerjäämisen kieltämisen sisällyttämiseksi järjestyslakiin."

Halla-ahon ehdotus hävisi äänestyksen äänin 57–14. Sitä tukivat perussuomalaiset sekä kuusi kokoomuslaista.

"Kerjäläiset eivät kuulu suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan katukuvaan, ja toivon, että tämä asia otetaan vakavasti", Tom Packalén (ps) sanoi.

Vasemmistoliiton valtuutettu Dan Koivulaakso kiitti kaupunginjohtaja Jussi Pajusta (kok) siitä, ettei Pajunen "lähtenyt viemään tätä kokoomuksen läpeensä rasistista aloitetta virkakoneistosta läpi".


Ja nyt tämä:... takinkääntö! KOKOOMUS!
**********************************_

Äänestä

Halla-ahoa huolestuttaa suomalaiset ja suomen yhteiskunnan tulevaisuus, hän pyrkii vastuuseen toisin kuin nuo vastuun pakolijat, ääriliberaalit joiden politiikan seurauksena lukemattomat suomalaiset ovat joutuneet mamujen uhreiksi ja ihan kaikki taloudellisiksi uhreiksi.

Suomalaisia ei puolusteta edes omassa kotimaassaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tulossa on tännekkin kirjoitti:

Tukholmassa koettujen lähiömellakoiden puhkeaminen Helsingissä on vain ajan kysymys, kun maahanmuuttajien määrä nousee eurooppalaisten suurkaupunkien tasolle, arvioi helsinkiläinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (ps).

Maahanmuuttoasioilla profiloitunut Halla-aho perustelee näkemystään sillä, että vieraskieliset asettuvat meilläkin yhä selvemmin samoille alueille, joilta kantaväestöä muuttaa pois. Tulevaisuudessa kaupungin ennusteissa maahanmuuton on arvioitu voimistuvan.

Samaan aikaan Halla-ahon mukaan Helsingissä on yhä avoimemmin tunnustettu, että integraatiossa ei ole onnistuttu toivotulla tavalla.

– Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen puhuu jatkuvasti, että tämä on tärkeimpiä tulevaisuuden haasteita. Jos kehitys on kuitenkin nykyisenlainen, on täysin vääjäämätöntä, että levottomuuksiakin tulee, Halla-aho sanoo.

Halla-aho huomauttaa, että lähiömellakointi noudattaa kaikkialla samaa kaavaa. Tekijöinä ovat viranomaisiin ja yhteiskuntaan tympääntyneet maahanmuuttajanuoret, joille ainoa kanava purkaa vihaansa on rettelöinti.

Vihaa puretaan lähiöissä, joissa kantaväestö on jo vähemmistönä.

– Se mitä Tukholman Husbyssä nyt koetaan, ei ole mitään uutta. Vastaavaa mellakointia on ollut useissa Euroopan kaupungeissa ja kaava on aina sama. Se alkoi Pariisista 2005, kun kaksi maahanmuuttajanuorta kuoli sähkökaappiin paetessaan poliisia. Syntyi etninen mellakka, joka levisi ja joita on nähty sittemmin muualla, Halla-aho sanoo.

Helsinkiläisiä viranomaisia Halla-aho arvostelee silmien sulkemisesta uhkakuvilta.

Hänen mukaansa esimerkiksi maahanmuuttajien integraation arvioinnissa käytetään vääriä mittareita. Helsinki laittaa runsaasti rahaa erilaisiin maahanmuuttajien palveluihin, ja kyselyissä maahanmuuttajat kertovat viihtyvänsä pääosin hyvin.

– Käytetyn rahan määrä ei ole kuitenkaan oikea mittari kertomaan integraatiosta. Pitäisi katsoa, miten maahanmuuttajien työttömyys ja rikosten määrä kehittyvät.

Halla-aho sanoo olevansa varsin pessimistinen tulevaisuuden suhteen.

– En tiedä, miten Helsingissä voidaan integraatiossa onnistua, kun missään

muuallakaan ei ole onnistuttu.

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/238647-halla-aho-mellakointia-tulee-vaajaamatta-myos-meille

Näin on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu