Cavalier ja ruokakuppikammo

möröt ruokakupissa

Hei!

Cavalier kingcharlesinpanieli (10kk) on yhtäkkiä alkanut kammoamaan ruokakuppiaan.
Vesikupista juo, mutta jotenkin vaivalloisesti..arkaillen..

Mitään ötököitä, pörriäsiä ei ole kuppiin tippunut, siis joka olisi voinut pistää esim. ( Kai sittei ei olla sitten huomattu..?).
Yhtäkkiä koira oli syömättä useita päiviä, kädestä aloimme antamaan, ettei ihan kuole.
Luulimme, että kun helteet tulivat, ruoka ei vaan maistu.
Nyt syö vaan kädestä. Ja silloin syö tosi hyvin ja innolla. Ruokahalu ei silloin näytä olevan kadoksissa. Iloinen ja leikkisä koira Hän on noin muuten!

Mietimme, että kun meillä oli viikon ero parisuhteessa, muutoinkin "asuimme" kahta asuntoa..koira oli tottunut kumpaakin asuntoon, että oliko kyseessä ns eroahdistus?
Vaikka vaan viikosta oli kyse, eli kun palasimme yhteen alkoi tämä mystinen kammo kuppiaan kohtaan.
Kumpikin meistä on vastuuntuntoisia ihmisiä ja että, kummallakin ollut lapsuudessa ja nuoruudessa paljon koiria ja yleensä lemmikeitä niin siinä pohjaa sille, että oudolta näyttää.

Vähän erikoinen tapaus. Haluaisimme jotain neuvoa, kumpikaan meistä ole syöttänyt koiraa (ehkä sairaana juomaa), mutta näin nyt.

Olisimme tyytyväisiä, jos joku osaa kertoa mistä kenties kysymys? Ennen tuota viikon parisuhde sotkua koira oli mitä mainioin, ei ongelmaa. Ja toistan: Syö, mutta kädestä. Muutoin käytös normaalia, leikkii jne. Ulkona täysin oma entinen itsensä.

Kiitos asiallisista vastauksista!

2

239

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opi lukemaan koiraasi

      En nyt oikein tiedä käsitinkö asian oikein, mutta kenties ruokakupissa on jotain pelottavaa, kenties koira yhdistää sen kupin johonkin kamalaan tilanteeseen? Kannattaa kokeilla että syökö jostain muusta kupista vai onko vain siinä tietyssä kupissa se mörkö. :) vaikea auttaa kun ei nää tilannetta itse mutta itse kokeilisin että syökö muusta kupista (eri värinen, muotonen kuppi) ja jos syö niin vaihtaa kuppi toiseen että syö, mutta ei kannata opettaa syömään kädestä ;) mieluummin vaikka avonaiselta lautaselta tai ihan lattialta. :) voi myös kokeilla että aina kun koira uskaltaa syödä/juoda kupista niin rohkaisee ja kehuu mutta vaan silloin kun tekee "oikein" eli ei silloin kun se ei uskalla lähestyä kuppia tmv :) toivottavasti oli apua :)

    • 4nim4l

      tää vois johtua siitä, että koiralla on vaihtumassa hampaat. eli jos ns heiluva hammas on osunut kippoon niin voihan se sattua.
      eli kehotan tutkimaan hampaat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1290
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      642
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe