Uskovien keskuudessa on opetusta, joka väheksyy uskossa kasvamista. Väheksyntä tulee ilmi esimerkiksi siten että, opetetaan ettei tarvitse kasvaa uskossa, koska uskovan ihmisen liha on ristiinnaulittu yhdessä Jeesuksen kanssa. Tämän seurauksena sanotaan, että uskovan täytyy vain uskossa omistaa vapaus ja uskoa olevansa kuollut synnille. Edellä oleva opetus ei ole kuitenkaan Raamatun opetus, sillä kukaan uskova ei voi kuolla synneille ilman uskon kasvua.
Uskon kasvu on Jumalan vaikutus
Fil 2:13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
Ef 1:
17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
19 ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme-sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
2 Tess 1:3 Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä,
Raamattu opettaa selkeästi uskossa kasvamisesta, joka on Jumalan vaikuttamaa Herran Jeesuksen opetuslapsen sydämessä.
Uskossa kasvaminen ei tietenkään automaattisesti vapauta ihmistä synnistä ja syntitavoista, koska synnin voittamista ja synnille kuolemista tulee edeltää ymmärrys olevansa kiinni tai riippuvainen jostakin synnistä. Sen jälkeen kun ymmärtää mistä synnistä tulisi vapautua, niin siitä tulee tehdä parannus.

Vastaukset 21
Vanhimmat
Parannus
Ilm 2:5 Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta (metanoeo).
Parannus sana on kreikaksi metanoeo, joka tarkoittaa katumusta, mielenmuutosta ja alkaa ajattelemaan uudella tavalla. Kun Jumala kasvattaa Herran Jeesuksen opetuslasta, niin Jumala johdattaa hänet kohtaamaan niitä syntitapoja ja tottumuksia, joiden vallassa hän on.
Kun Jumala on näyttänyt meille missä kohden tulisi tehdä parannusta synnistä, niin ensimmäinen asia on sydämessä tapahtuva katumus, koska ilman katumusta uskovalle ei tule edes halua tehdä parannusta. Katumus on sen merkki, että haluamme tehdä parannusta. Parannusta ei voi tehdä omassa voimassa, sillä Jumala antaa uskovalle voiman tehdä parannusta.
Parannuksen tekemisessä on muutama tärkeä asia, joka tulee ymmärtää, että voi tehdä parannusta ja onnistua vapautumaan synneistä, jotka sydäntä taakoittavat ja orjuuttavat.
Et voi tehdä itse omassa voimassa parannusta, siksi Jumala on antanut sinulle Pyhän Hengen voiman, että kykenet tekemään parannusta. Pyhän Hengen kautta Jumala vaikuttaa sinussa tahtomista ja tekemistä sekä vaikuttaa sinun sydämessäsi halua luopua synnistä ja elää Jumalan tahdon mukaisesti.
Jumala ei kuitenkaan tee parannusta sinun puolestasi, vaan auttaa sinua, että sinä kykenet tekemään parannuksen. Kun Jumala vaikuttaa sinussa tahtomista ja tekemistä Pyhässä Hengessä, niin sinun tulee vastaanottaa Jumalan vaikuttama vaikutus ja tehdä parannus, silloin kun Jumala johdattaa sinut parannuksen paikalle.
Otan esimerkin hyvin yleisestä synnistä uskovien keskuudessa, joka on kateus. Kun Jumala paljastaa sinulle sydämessäsi olevan kateuden, niin Hän Pyhän Hengen kautta alkaa vaikuttamaan sinussa tahtomista ja tekemistä, että vapautuisit kateellisuudesta. Kun tulet sille paikalle, että hylkäät kateellisuuden, niin se on Pyhän Hengen vaikuttama työ sinussa.
Sisällys:
Uskon kasvu
- Uskon kasvu on Jumalan vaikutus
- Parannus
- Lihan kuolema
- Tärkeitä huomioita
- Näkökulma synnistä vapautumiseen
- Tekopyhyys
- Kuinka ojentaa synnistä?
Vanha ja uusi ihminen
- Väärän opetuksen tausta
- Synnin voittaminen
- Lihassa kärsiminen
- Syntiä vastaan taisteleminen
- Mitä tarkoittaa vanha ja uusi ihminen?
- Herran Jeesuksen ristin voima
Muutamia ajatuksia tupakanpoltosta
- Voimakas riippuvuus eli addiktio
- Nuhde katkeruudelle ja kateudelle ja ahneudelle jne.
- Armon sanat
Tutki ja koettele
http://koti.phnet.fi/petripaavola/nakokulmiauskossakasvamisesta.html
Tämäkin tuntui niin todelta heti luettuani kirjoituksen. Vahvistukseksi kirjoittajalle, että harvemmin esillä pidetty aihe, mutta niin tarpeellinen kokonaisuus uskossa kasvamisesta. Kiitos hyvästä työstäsi Petri.
Nuhde katkeruudelle ja kateudelle ja ahneudelle jne.
Osa uskovista on katkeruuden, kateellisuuden, ahneuden, seksinhimojen vallassa jne. Monissa seurakunnissa puututaan kovalla kädellä tupakan polttamiseen, mutta jätetään huomioimatta esimerkiksi ahneus, katkeruus, kateus ja varastaminen. Raamattu sanoo, että ahneet, varkaat eikä katkeruus saa periä Jumalan valtakuntaa.
Uskovien on tehtävä parannus ahneudesta, katkeruudesta, kateudesta jne. Joissakin seurakunnissa toimitaan siten, että tupakan polttajalle luetaan lakia ja ankarasti nuhdellaan, mutta esimerkiksi seurakunnan johtajista osa elää ahneudessa, katkeruudessa, kateellisuudessa, ylpeydessä sekä jopa haureudessa. Joissakin seurakunnissa seurakunnan johtajien synnit jätetään käsittelemättä, ne unohdetaan, eikä niistä kehoteta tekemään parannusta.
On tekopyhää ja syntiä tuomita tupakan polttaja, jos samaan aikaan sallii ja hyväksyy itselleen tai toiselle ahneuden, katkeruuden, kateellisuuden, ylpeyden tai haureuden. Näistä edellä olevista synneistä on tehtävä parannus jos mielii päästä perille Uuteen Jerusalemiin.
Samaa saarnaa myös Afrikasta asti lähetetty dr. Owuor. Otetaan ajasta ja vaelluksestamme vaarin!
Jeesus on Herra!
Totisesti. Tämän aloituksen voi ottaa todesta. Katkeruuden, kateuden ja ahneuden synnistä on kirjoituksia viime aikoina ilmaantunut sivustolle. Jumala vahvistaa näin sanansa.
Luin uskon kasvua. En malta olla laittamatta tähän yhtä helmeä sieltä.
"Jos uskova olisi koko ajan kuolleessa tilassa syntiä kohtaan, niin Paavali ei voisi opettaa, että älkää enää puhuko valhetta toisistanne, eikä Jaakobin tarvitsisi opettaa uskovan katkerasta ja riitaisesta sydämestä ja siitä ettei saa valehdella totuutta vastaan. Synnille kokonaan kuollutta ei tarvitse enää muistuttaa välttämään syntejä eikä synnille kokonaan kuollutta tarvitse kehottaa tekemään parannusta synnistä, kuten Herra kehotti Tyatiran seurakunnassa joitakin uskovia tekemään parannusta.
Raamattu opettaa selkeästi ettei kukaan uskova ole tullut täysin synnille kuolleeksi, eli täydelliseksi."
Juuri näin.
Niin asiaa kirjoittaa Paavola, että mitäs muuta kuin sieltä valmiiksi Jumalan sanalla sulsteltua tekstiä.
"Muistathan sen, että Jumalan armosta ja Hänen auttamanaan kykenet voittamaan syntejä, joista Herra kehottaa sinua tekemään parannusta.
Yleisimpiä syitä miksi uskova ei vapaudu syntitavoistaan ja tottumuksistaan on se, että uskova ei haluaisi kärsiä lihassa ja kuolla synnille. Katumuksen puute on myös hyvin yleinen syy, miksi uskova ei vapaudu synneistä. Jos et kadu syntiä, niin et edes halua tehdä parannusta synnistä tai sitten katumattomuus on osoitus siitä, että uskova uskottelee itselleen ettei asia ole edes syntiä, joka kuitenkin on selvä synti.
On tärkeä nähdä ja ymmärtää parannuksen tekemisen olevan prosessi, joka voi kestää vähän aikaa tai pidemmän ajan ennen kuin ihminen vapautuu synnistä. Hyvin yleinen väärä suhtautuminen parannuksen tekemiseen on, että sen täytyisi aina tapahtua salamannopeasti, eli heti sillä samalla sekunnilla kun tarve parannuksenteolle on osoitettu sydämelle. Raamattu opettaa parannuksenteon olevan myös joissakin tapauksissa ajallinen prosessi:
Ilm 2:21 Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan."
No nyt nappasi ja kunnolla.
Niinpä. Uskovanakin meillä on ongelmallista ymmärtää Herran tekemä työ ja tarkoitus elämässämme ja ongelmat vaan lisääntyy sisarten ja veljien suhteen.
Jumala antaa aikaa parannuksen tekemiseen, entä ihmiset?
tuli odottaa kun Jeesus nousi taivaaseen? Uskossa kasvamista vain Pyhän Hengen kastetta kun tulikielet tulivat. Pietari oli Herransa kolme kertaa kieltänyt noin 50 päivää ennen sitä ja opetuslapset olivat lukittujen ovien takana. Tapahtuiko uskossa kasvu sekunnissa kun tulikielet tulivat ja opetuslapset saivat sen rakkauden ja rohkeuden ja itsekurin Hengen Jeesuksessa?
Tietysti on hyvä oppia tietämään, mitä Isä Jumala on Raamatun pyhissä kirjoituksissä meille ilmoittanut ja uskoa sanaansa sitä vesittämättä tai hapattamatta.
Täyttykää Pyhällä Hengellä niin että lihan himoa täytä. Jos joku ajattelee uskossa kasvavansa eroon synnistä, niin on omavanhurskauden perikuva ja kuin saastainen on vaatteensa Jumalan edessä ilman Pyhän Hengen voimavaikutusta elämässään.
Tietysti Jumalan Hengen vaikutus voidaan tunnistaa väärin omassakin elämässä, sillä ihminen on sellainen vajavainen ja hapuileva monessakin asiassa, ainakin se mahdollisuus on meillä monella, tietysti Jumalan armosta ja totuudesta on Jeesuksessa kaikessa kysymys, eikä ihmisen omasta hyvästä.
Niinpä niin, mutta kun Jeesukseen Kristukseen uskovalla on Pyhä Henki apuna, opastajana, syntien näyttäjänä, lohduttajana ym.
Tämä ajatuksena seur. ed. kirjoittajan tekstiin.
"Jos joku ajattelee uskossa kasvavansa eroon synnistä, niin on omavanhurskauden perikuva ja kuin saastainen on vaatteensa Jumalan edessä ilman Pyhän Hengen voimavaikutusta elämässään"
Uskossa kasvaminen on asia, jossa ei tarvitse pelätä. Ei, sillä Herra on Pyhän Henkensä välityksellä mukana.
Ilm 2:5 Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta
"Paisunut ja ylpeä uskova korottaa itseään ja eksyy sellaiseen eksytyksen, jossa hän luulee että Jumalan työ ja puhe on muista uskovista riippumatonta. Jumala on sanassaan asettanut seurakunnan, jonka kautta Hän myös opettaa ja kasvattaa meitä.
Jumala kasvattaa uskovaa suoraan Pyhän Hengen kautta, mutta myös seurakunnan kautta.
Oikea-aikainen sanan opetus
Matt 24:45 Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
Seurakunnan yksi tehtävistä on opettaa uskoville Jumalan sanan mukaista opetusta. Jumalan sanan opetuksen kaikkein tärkein ominaisuus on että ihmisiä opetetaan voitelussa, joka tarkoittaa sitä että ihmiselle opetetaan oikea-aikaisesti juuri niitä asioita missä kasvuvaiheessa hän on. Otan tähän esimerkin luonnollisen elämän kautta.
Lohikala on terveellistä syötävää, mutta vastasyntynyt pieni vauva ei kykene syömään sitä, vaan hän tukehtuu siihen ja pahimmassa tapauksessa kuolee. Äidinmaito on pienen vauvan ravintoa ja kun hän kasvaa isommaksi, niin hän voi turvallisesti syödä lohta.
Samalla tavalla on uskon elämässä. Vasta uskoon tullut tarvitsee alkeita, ei vahvaa ruokaa, sillä hän ei kykene ymmärtämään vahvaa ruokaa, vaan Jumalan sanan opetuksen alkeita. Kun hän saa kasvaa ja ymmärrys lisääntyy, niin hän oppii ymmärtämään myös vahvaa ruokaa. On äärimmäisen tärkeätä, että uskoville opetetaan Jumalan sanaa siihen kasvunvaiheeseen missä he ovat, koska siten he saavat kasvaa terveellä tavalla eteenpäin uskon tiellä.
Amen. Kiitos Jumalan.
Petri Paavola tuntee Raamatun ja kun Pyhän Hengen armoituksessa kirjoittaa, niin voi sanoa vain Amen.
Lukekaa hyvät ihmiset - Uskon kasvu- kirjoitus, niin tiedätte missä mennään kulloinkin.
Löytyyköhän lisää kasvusta?
Nuhde katkeruudelle ja kateudelle ja ahneudelle jne.
Osa uskovista on katkeruuden, kateellisuuden, ahneuden, seksinhimojen vallassa jne. Monissa seurakunnissa puututaan kovalla kädellä tupakan polttamiseen, mutta jätetään huomioimatta esimerkiksi ahneus, katkeruus, kateus ja varastaminen. Raamattu sanoo, että ahneet, varkaat eikä katkeruus saa periä Jumalan valtakuntaa.
Uskovien on tehtävä parannus ahneudesta, katkeruudesta, kateudesta jne. Joissakin seurakunnissa toimitaan siten, että tupakan polttajalle luetaan lakia ja ankarasti nuhdellaan, mutta esimerkiksi seurakunnan johtajista osa elää ahneudessa, katkeruudessa, kateellisuudessa, ylpeydessä sekä jopa haureudessa. Joissakin seurakunnissa seurakunnan johtajien synnit jätetään käsittelemättä, ne unohdetaan, eikä niistä kehoteta tekemään parannusta.
On tekopyhää ja syntiä tuomita tupakan polttaja, jos samaan aikaan sallii ja hyväksyy itselleen tai toiselle ahneuden, katkeruuden, kateellisuuden, ylpeyden tai haureuden. Näistä edellä olevista synneistä on tehtävä parannus jos mielii päästä perille Uuteen Jerusalemiin.
Hyvä nuhde olikin.