Mielestäni tankkuilee jo aika pahasti. Taitaa olla jo kypsä. Tv 1 nyt.
Milloin Katainen uupuu.
burnautti
1381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tollasella palkalla kukaan kehtaa uupua:)
Ne tv-herkistymiset ja krokotiilinkyyneleet silmänurkassa on pelkkää teatteria, sympatiapisteitä eurovaaleihin?
Kyllä tuo joutaisi jo kortistoon, nimenomaan kortistoon eikä mihinkään suojatyöpaikkaan tai virkaan eikä varsinkaan kroisoseläkkeelle.
Minä olen jo uupunut, aina kun näen Kataisen jossain kokouksessa vetävän naamansa hymyyn, näen suomalaisille tulevan taas isooon laskun.
Jaksa nyt syksyyn, Jyrki hyppää syksyllä Bryssähousuihin. Sen paikan hän on ostanut meidän selkänahalla.
Syksyllä kaikki on toisin.......
Sen leffan pankinjohtaja teki ainoan oikean liikkeen, kun oli sössinyt pankin rahat persielleen. Mutta Jyrki ottaa palkkiokseen kalliin EU-viran ja nauraa , nyt , rahansa antaneelle tyhmälle ,kansalle
Miksi noihin Kataista dissaaviin kommentteihin ei voi antaa plussia?
Kokkari-gestapo asialla?
Jos vähän alkaa väsyttämään, niin sitten vaan menee yksityiskoneella (100.000 euroa) johonkin hienoon hotelliin (1.000 euroa /yö), ja veronmaksajat maksavat kaiken iloisesti...
Niinpäniin, nyt ollaan taas olevinaan niin fantastisen sympaattista, että:
http://www.hs.fi/politiikka/Katainen Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä/a1369361789420
-Mr. Himaskataisella on tapana tehdä päätökset ajallaan, tavallisesti pari kuukautta ennen ratkaisun aikaa.
Vai, että pari kuukautta ennen, hmm, se selittää taas paljon tiettyjä asioita ja "tahtotiloja".
Terveisiä vaan sinne kokoomuksen viestintäosastolle, tällä kertaa ei nypitty, vaan liimattiin ihmiselle siivet selkään...
Näkkyy nuo yhteishetket Himasen ja Stuppin kanssa piristävän miestä hetkeksi, varsinkin Eteläamerikassa mutta myös Euroopankin luksushotelleissa ja kansa maksaa. Niin ja tietenkin joka vuotinen Lapinmatka, jossa sukset oääsevät sentään valokuviin.
Niin, nuo poikien väliset kisailuthan ovat nyt tosi muotia, tämä vekkulikolmikko paneutui asiaan jo muutama vuosi sitten, ihan viivasta viivaan.
Toivottavasti katainen saa pian infarctus cordis transmuraliksen ja kuolee kiduttuaan ensin muutaman päivän.Toinen toive on,että sairastuu peräaukon syöpään ja viikko ennen kuolemaansa alkaa pask'antamaan suunsa kautta. Se ei tietenkään ole mitään uuttaa,sillä pas'kaa sieltä on tullut tähänkin päivään asti.
Montako kuukautta Soini kestäisi tuota? Ehkä kaksi, sitten pitäisi päästä Irlantiin kaljahanojen ääreen. Onneksi Soini älyää sen itsekin, ei halua edes tavalliseksi ministeriksi
Kokoomus yrittää kerätä säälipisteitä, natseilla aikoinaan oli munaa seistä tekojensa takana kokkareilla ei.
Ei Jyrki ilmaiseksi kyyneltä vieräytä, kyllä sen parasiittitili siitä kasvaa