Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kiinnostaisi

tietää?

Voiko uskovaiseksi tulla ilman syntiä? Synnittömänä pidän ihmistä joka elää tavallista elämää, tekee joskus virheitä ja oppii niistä. Pääosin kuitenkin nuhteeton, sillä tavalla elää moni ihminen.

35

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meikäpoika

      Ihminen ei voi olla ilman syntiä. T. agnostikko

      • Kiinnostaisi

        Itse en ole synnitön, tarkoituksena oli asettua hetkeksi sellaisen asemaan. Olen mielestäni myös agnostikko, annan kaikelle mahdollisuuden tulla esille. Kun profetiat ennustavat Jumalan olevan tulossa minä hetkenä hyvänsä, aikaa siis on hyvin rajallisesti ja ihmisiä paljon pelastettavana. Voiko olla tarkoituksenmukaista yrittää pelastaa niitä kaikkein syntisimpiä, suuriin maallisiin rikoksiin syyllistyneitä esimerkiksi. Mielestäni heillä ei taustansa vuoksi ole mitään mahdollisuutta ohittaa jotakin vaatimatonta lähes synnitöntä, olen kuullut kilpailun olevan niin kovaa. Ymmärrän kyllä hyvin, että heillä syntisillä on kova tarve tuoda itseänsä esille ja saada syntejä anteeksi. Silti tuntuisi täysin käsittämättömältä jos niinkin viisas taho kuin itse Jumala katselisi sormirn läpi ja valkkaisi suurisuun ja laittaisi hiljaisen loputtomalle matkalle. Näiden lähes synnittömien on vaikea mennä mukaan näihin yhteisöihin, miltäs kuulostaisi rukouksen alku "anteeksi, että häiritsen kun minulla ei ole mitään oikeaa aiaa"


      • ......
        Kiinnostaisi kirjoitti:

        Itse en ole synnitön, tarkoituksena oli asettua hetkeksi sellaisen asemaan. Olen mielestäni myös agnostikko, annan kaikelle mahdollisuuden tulla esille. Kun profetiat ennustavat Jumalan olevan tulossa minä hetkenä hyvänsä, aikaa siis on hyvin rajallisesti ja ihmisiä paljon pelastettavana. Voiko olla tarkoituksenmukaista yrittää pelastaa niitä kaikkein syntisimpiä, suuriin maallisiin rikoksiin syyllistyneitä esimerkiksi. Mielestäni heillä ei taustansa vuoksi ole mitään mahdollisuutta ohittaa jotakin vaatimatonta lähes synnitöntä, olen kuullut kilpailun olevan niin kovaa. Ymmärrän kyllä hyvin, että heillä syntisillä on kova tarve tuoda itseänsä esille ja saada syntejä anteeksi. Silti tuntuisi täysin käsittämättömältä jos niinkin viisas taho kuin itse Jumala katselisi sormirn läpi ja valkkaisi suurisuun ja laittaisi hiljaisen loputtomalle matkalle. Näiden lähes synnittömien on vaikea mennä mukaan näihin yhteisöihin, miltäs kuulostaisi rukouksen alku "anteeksi, että häiritsen kun minulla ei ole mitään oikeaa aiaa"

        Päällisin puolin synnittömällä ihmisellä voi olla kuitenkin himo vääryyteen.
        Syntinen katuu, silloin hän on Jumalan edessä paljon vanhurskaampi kuin itseään fiksuna pitävä.
        Kuitenkin jollain tavoin on uskottava tähän arvollisuuteen, että me olemme jotain jumal´olentoja Raamatunkin mukaan. Joka lähestyy Jumalaa, sen täytyy uskoa.
        Joten ei voi sanoa, "sinussa ei ole mitään", koska ihmisellä on iankaikkisuusarvo.


    • Kyllä voi ja

      ihmiskäsitys muuttuu realistiseksi.

    • Toki Laodikean

      uskovilla oli sama penseyden ongelma.

    • vanhapiru

      Jokainen ihminen tekee niin pahaa, kuin hyvää. Moni joka luulee tekevänsä pahaa tekeekin hyvää ja moni joka luulee tekevänsä hyvää tekeekin pahaa. Synti on sanana harhaan johtava. Ja eniten syntiä tekevät ne ,jotka toisen siitä tuomitsee. Jokaisen pitäisi pitää huoli vain omista teoistaan ja tekemättä jättämisistään.

      • Kiinnostaisi

        Jokainen tekee virheitä, hyvälle ja pahalleon kuitenkin luotu normit. Tietääkseni synnin tekemiselle on määrätty erittäin kova rangaistus, pitää siis tietää mitä tekee suhteessa toisiin ja iseäkään ole tarkoitus mitenkään vahingoittaa. Hyvänteko on erittäin tärkeää suhteessa toisiin, täysin välttämätöntä ihmisyyttä ajatellen. Ilmeisesti et pysty asettumaan toisen asemaan, mietit vain omiasi, vahinko.


    • ........

      Ihan omasta kokemuksesta sanon, kunnollinen ja asiansa hoitava ihminen voi tulla uskoon.
      Dramaattiset tarinat ovat kiehtovia ihmisten mielestä, ja on ymmärrettävää käsitys, usko merkitsisi enemmän heille jotka ovat voittaneet vaikeudet.
      Uskossa on kysymys jokapäiväisistä valinnoista tavallisen ja mielenkiinnottomankin tyypin elämässä.
      Joka ei mene ovesta lammastarhaan vaan nousee sinne muualta on varas ja ryöväri.
      Opitut hyvät tavat sitovat paljon ja estävät monia pääsemästä Jeesuksen luo.
      On vain ymmärrettävä toisen henkilön vahingollisuus, jos hän tahtoo riistää omantunnon vapauden.

      • Kiinnostaisi

        Mielestäni myös anteeksianto kuuluu kunnolliselle ihmiselle, pahan hyväksyminen ei kuulu. Sen vuoksi ajattelisin, että nämä pahoja syntejä tehneet voivat hyvin olla uskossa. Uskon täyttymys on paljon enemmän, siihen on paljon vaikeampi päästä. Tämä kirkon piirissä paljon viljelty pelastumisen lupaus saattaa johtaa pahoihin hairahduksiin siinä uskossa, että Jumala pelastaa kun tunnustan Hänelle syntini. Voiko mielestäsi tuosta juuri olla kysymys näissä ikävissä tapauksissa joita lehdistä on saanut lukea ihan liiankin kanssa?


    • .......

      Jeesus sanoi, kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta portista.
      Kyllä häpeästä vapautuminen on tärkeä askel, että uskaltaa puhua myös sielun alhaisimmista ominaisuuksista, kaksi ihmistä jos riitelee se ei ole toisen asioihin puuttumista kun vaatii tekemään sovinnon.
      Itselläni oli paljon tätä opetettua hienoutta, kun isä ja äiti riitelivät, osoitin kärsiväni siitä ja äiti oli mieltä ettei voi puuttua, ja hän määrittelee häpeän. Mielestäni häpeällä kiusattu ei voinut olla yksin siinä.
      Uskoisin näin, pohjalla käyneet voivat kokea enemmän kiitollisuutta, usko merkitsisi heille enemmän.
      Raamatussa puhutaan kuitenkin kaikenlaisista ihmisistä.
      Uskonto ei saa tarkoittaa arvoihin nojautumista, sama varoitus koskee jokaista, älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi.

    • ........

      Vielä asiasta, synnin tunnustaminen on a ja o, joka ei tahdo tehdä sitä ei voi mitenkään pelastua.

    • Maruanne*

      Jos ei tunne Jeesusta, ei tiedä myöskään mitä synti on.

      Mitä lähemmäs ihminen tulee Jeesusta, eli siis mitä paremmin ihminen oppii tuntemaan Jeesuksen luonteen puhtauden ja oikeudenmukaisuuden, sitä syntisemmäksi ihminen kokee itsensä. Silloin tulee tavallisesta "synnittömästä" ihmisestäkin syntinen, koska ihmisen oma vanhurskaus on kuin tahrattu vaate Jeesuksen vanhurskauden eli Jumalan pyhyyden ja puhtauden, ehdottoman oikeudenmukaisuuden ja armahtavaisuuden rinnalla.

      Kun Jeesus kerran tulee pilvissä kirkkaudessa suurella voimalla ja kunnialla pyhien enkeliensä kanssa, ei siinä oma "pyhyys" mihinkään riitä, vaan pakokauhu tulee silloin valtaamaan mielet. Vain he, jotka ovat "rikkoutuneet Jeesus kallioon" eli tunnustaneet oman mahdottomuutensa ja syntisyytensä Jeesukselle, ja jättäytyneet Hänen varaansa, vain he tulevat kestämään, kun Jeesus saapuu kunniassaan ja kirkkaudessaan.

      • ........

        Uskoontulossa on vaihe jolloin tuntee itsensä jotenkin saastaiseksi ja se masentaa kun aina on ollut hyvä itsetunto. Pitäisi puhua enemmän ettei kukaan odottaisi liikaa että se on normaalia.


      • Maruanne*
        ........ kirjoitti:

        Uskoontulossa on vaihe jolloin tuntee itsensä jotenkin saastaiseksi ja se masentaa kun aina on ollut hyvä itsetunto. Pitäisi puhua enemmän ettei kukaan odottaisi liikaa että se on normaalia.

        Jeesus tuli etsimään syntisiä.

        Mark. 2:17
        Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."

        Kun me tajuamme olevamme syntisiä, me saamme pyytää niitä anteeksi. Juuri siksi Jeesus kärsi Getsemanessa ja vuoti veripisaroita tuskissaan ja kuoli kovan ja raaán ristinkuoleman tähtemme, meidän syntiemme vuoksi.

        Kun pyydämme vilpittömällä sydämellä tosissamme anteeksi, Jumalan Sana vakuuttaa vahvasti, että saamme syntimme anteeksi Jeesuksen sovintoveren tähden. Mutta on muistettava, että lunastuksen hinta ei ollut halpa.

        Sana sanoo näin ja tähän saa uskoa lujasti:
        (Ps. 103)
        8 Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa.
        9 Ei hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti.
        10 Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.
        11 Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.
        12 Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.
        13 Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.
        14 Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.


    • tietää
      vastaus

      Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä Room5:12

      Uskovalla on synnit poistettu,ne on saatu anteeksi jeesuksen veren kautta. On näin ollen armahdettu syntinen,jota ei luoeta syyliseksi viimeisellä tuomiolla,siinä on tapahtuma.
      Uskovatkin tekevät virheitä,ero onkin siinä he pyytävä heti sen anteeksi missä ovat erehtyneet,siinä on ero uskvan ja uskomattoman välillä.

      uskovan nimi on elämän kirjassa, kun uskomattoman nimeä ei ole elämänkijassa he joutuvat lopussa ijakaikkiseen eroo Jeesuksesta.

    • jaikal.se

      Syntikäsite on laajempi käsite kuin jotkut yksittäiset synniksi luetellut teot. Synti on se että ihminen ei usko Jeesukseen Kristukseen eikä ole tullut Jumalan luokse Jeesuksen Kristuksen kautta. Silloin ihminen, Jumalan tahdon vastaisesti, elää erossa Luojastaan, Jumalastaan. SE ON SYNTI.

      Jotta tästä synnistä pääsisi eroon ja Jumalan yhteyteen ja sisälle pelastukseen, ihmisen on tultava Jumalan luokse uskossa Jeesukseen Kristukseen. Jeesus sanoi olevansa ainoa tie Jumalan luókse. Ei siis parannus yksittäisistä tekosynneistä ilman uskoa Jeesukseen ja Hänen luokseen tulemista ole tie Jumalan luokse, Tie Jumalan yhteyteen on Herra Jeesus Kristus ja usko Häneen.

      Kun apostolit saarnasivat evankeliumia Jeesuksesta, he kehottivat ihmisiä kääntymään pois epäuskostaan ja uskomaan Jeesukseen Kristukseen Vapahtajanaan ja Herranaan. Muita syntejä kuin epäusko Jeesukseen ei mainita näissä yhteyksissä. Lue apostolien teot ja huomaa tämä. Kun Pietari saarnasi ensimmäisenä helluntaipäivänä, hän sanoi suurinpiirtein näin: "Te olette tappaneet syyttömän Pyhän Vapahtajanne ja Herranne ja anoitte että teille annettaisiin murhaaja. Teitte suuren ja vakavan synnin hylkäämällä Herran Jeesuksen Kristuksen "Hän tuli omiensa tykö, mutta hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan" Tehkää nyt siis parannus (epäuskostanne) ja kääntykää Herran puoleen ja ottakaa kaste syntienne anteeksisaamiseksi niin te Hän antaa teille voiman ja oikeuden tulla Jumalan lapsiksi ja tekin saatte Pyhän Hengen (niin kuin me tässä ja VT:profeetat aikoinaan saivat Herran Hengen). http://www.jaikal.se/48683146

    • Armosta

      Mistähän asti taivaan ovi on omilla ansioilla alkanut aueta?
      Kyllä se on ajanlaskumme alusta asti ollut sidottu Jeesuksen uhrikuolemaan ristillä
      ja sen tuoman armon vastaanottamiseen. Toisinsanoen ihminen tajuaa oman syntisyytensä, ottaa vastaan lahja-armon, syntyy uudesti ylhäältä Jumalan lapseksi
      ja alkaa elää Jumalan lapsen elämää. Ei synnitöntä, mutta sellaista, että tilivälit
      ovat lyhyet Jumalan kanssa, anteeksipyyntö niin Jumalan suuntaan kuin läheisienkin kohdalla maistuu ja Jumalan elämä meissä vahvistuu päivä päivältä. Armosta.

    • sarana55

      ei kai väkisellä voi tulla uskoon jos ei tunne mitään "hurmosta". vai riittääkö kun sanoo, haluan olla kaltaisenne?

      • sarana55
        Vastaus
        Uskolla ei ole mitää hurmoksen kanssa tekemistä,se lahjaa isältä ei sitä voida omistaa.
        Jumala on se joka kutsuu,ihmistä elämän tielle,se voi vain hyväksyä tai hyljätä.
        Vastuu on ihmisellä itsellään,kantaa myös seuraukset mitä siitä tulee,hylkäämisestä tarkoitan sitä.


      • ......

        Missään nimessä älä pyri kenenkään kaltaiseksi, vain Jeesuksen.
        Hurmoksellisuus, ihmisille kelpaa mikä tahansa halpa tunne-elämys, juokse karkuun sellaista.


      • 18+2

        Uskoon tulo on Herran teko. Ihminen joko ottaa vastaan Jeesuksen tai ei. Uskova/-vat julistavat syntisi anteeksi annetuiksi, kun olet suullasi tunnustanut Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Tai itse asiassa itkultani vain nyökkäilin:) Herra tuntee sydämen tilan ilman sanojakin.

        Uskossa voi olla alkuun tietämättä sitä itse. Teot alkavat silloin puhua puolestaan eli ns. herännyt ihminen ei tee mitään vääryyttä. Siitä toiset huomaavat eron entiseen ja sen myötä huomaat olevasi uskossa.

        Oma kokemukseni oli tuollainen. Seurakunnan kotikokoontumisissa olin muutaman viikon laulujen aikaan hyvin itkuinen. Sanat puhdistivat sisintäni eli hengelliset laulut elivät minulle, koskettivat sieluani.

        Ennestään tunsin vain yhden synnin, haureuden. Aika pian huomasin niitä olevan paljon enemmän, itsessänikin. Nykyään jo väärät ajatuksetkin ovat syntiä. On asiaa armon Herran luo usein.
        Ihmiselle selviää asiat vähitellen, koska emme kestäisi kaikkea sulattaa kerralla. Kuljemme samaa matkaa, mutta ollaan päästy eteenpäin eri pituisia matkoja.

        Uskovien yhteys on tärkeää, rukoileminen ja Raamatun lukeminen muun kristillisen kirjallisuuden ohella. Tai päinvastoin:) Tärkein on tuntea Raamattua, niin kukaan ei pääse eksyttämään, kun luotamme aina Jeesukseen.


    • tietää
      vastaus
      Uskovana ilman syntiä,Jeesuksen sovintoverenkautta olemme armahdettuja syntisiä,niin kauvan kun kujemme täällä ajassa,miksi koska meillä on liha joka on synnin alaisuudessa heti syntymästämme saakka.

      Armadettu syntinen tarkoitaa sitä,meitä ei tuomita enään tekojemme mukaan,kos Jeesus on kärsinyt ne kaikki omassa ruumiissaan,olemme siitä vapaita.
      Uskova ei tahallaan enään syntiä,tee jos lankeammekin meillä on puolusta.

    • -----

      Miksi ihmeessä meidät oin tänne luotu syntisiksi. Kaikkea höpötystä omenan syömisestä ym...
      Kukaan järjissään oleva ei sellaista usko. Jumala on jotain niin suurta ettei asetrtaisi luotuaan sellaiseen tilanteeseen jossa tämä oli jo etukäteen tuomittu häviämään.
      Syntiä ei ole olemassakaan, se on uskovaisten keino peloitella ihmisiä helvettiin joutumisella. Jumala viis veisaa olemmeko mielestämme syntisiä, hän on sellaisen yläpuolella.
      Kun uskontoja tarkastelee, mitä hyvänsä suuntaa, ne ovat kaikki ihmisestä, heidän keksintöään, jumalalla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä.

    • Synnitöntä.

      Ei sellaista ole

    • Tammi2

      tietää?
      Armon saanut syntinen.on uskovan osuus,Jeesus on sen sovittanut puolestasi.
      Silloin on kevollinen Isälle vain Jeesukse kautta,armahdettu ei lueta enään synniksi.

    • tietää
      uskova on arhmahdettu syntinen,kun Jeesus on sovittanut hänen kaikki synnit,on saanut ne anteeksi veren kautta. Elää sen jälkeen armahdettuna maailmassa ei enään kuulu tähän maailmaan.

      • mathetes

        kuulija1, lle!

        Kirjoitit:
        >>uskova on arhmahdettu syntinen,kun Jeesus on sovittanut hänen kaikki synnit,on saanut ne anteeksi veren kautta.


      • mathetes kirjoitti:

        kuulija1, lle!

        Kirjoitit:
        >>uskova on arhmahdettu syntinen,kun Jeesus on sovittanut hänen kaikki synnit,on saanut ne anteeksi veren kautta.

        mathetes
        vastaus
        En lisi muuten sitlä kirjoittanutkaan elle olisi saanut syntejäanteeksi veren kautta.
        Sanassa on sen voima,evankelumi lähtee kun on rakkaus Jeesukseen ei voi olla siitä vaiti.


    • 777

      Kaikki ihmiset ovat syntisiä Jumalan silmissä, Vapahtaja Jeesus Kristus on

      ainoa mahdollisuus saada syntinsä anteeksi.

    • uskis

      Anna kun mietin...

      Ei koska jokainen on syntinen ennen ja jälkeen uskoontulon/tuloa.

      Hauska toi käsityys että "enhän mä täydellisesti ole elänyt mutta ihan riittävän hyvin että kyllä se Yläkerran Ukko on aika saita jos ei sitä tajua".

      Ei onnistu jos rikot Suomen lakia edes vähän olet lainrikkoja, vaikka olisit muuten mallikansalainen. Jumala vaatii täydellisyyttä, mutta antaa myos armon. Kaikissa uskonnoissa on synnin ongelma ja Jumala katsoo sitä vaan läpi sormien. Kristinuskossa Jumala teki asialle jotain (Jeesus) koska Hän ei voi katsoa sormien läpi syntiä. Jumala vihaa syntiä mutta rakstaa syntistä. Johannes kirjoittaa kirjeessään että "jos väitämme ettemme ole tehnyt syntiä, teemme Jumalan valehteliaksi"

      Hyä että opis virheistäsi,kuten pitää. Mutta alä pistä taivas paikkaa oman hyvyytisesi varaan. Olet varmaan hyvä ihminen mutta et täydellinen, hyväksy se ja armo.

      Tervetuloa vaan joukkoon.

      • lörtsy

        """Hauska toi käsityys että "enhän mä täydellisesti ole elänyt mutta ihan riittävän hyvin että kyllä se Yläkerran Ukko on aika saita jos ei sitä tajua"."""

        Sinä muuten lähdet siitä ajatuksesta että jokainen ihminen, uskovainen tai ei-uskovainen, uskoo Jumalan olemassa oloon. Olet myös varma siitä että jokainen hamuaa "taivaspaikkaa", vaikka on selvästi ilmoittanut ettei usko siihen.
        Kuvailemasi ihminen ei ainakaan ole ateisti, koska Yläkerran Ukko viittaa Jumalan tiedostamiseen. Tarkoittaako tämä sitä että syntisiä ovat ainoastaan ne, jotka uskovat Jumalaan, mutta tekevät vastoin tämän sääntöjä? Ja ne joille asia on samantekevä, elävät omien aatteiden ja uskomusten mukaan omassa tilassaan?

        Mikäli olet sitä mieltä että jokainen uskoo Jumalaan, onko ihmisen omalla kokemuksella/sanoilla asiasta mitään merkitystä(esim. ateismi) vai oletko sinä Raamatun avulla päättänyt minä kukin ajattelee? Jos asia on näin, miksi me puhumme, jos pelkästään Raamatun avulla voi päätellä ihmisten ajatukset ja tunteet? Mikä on kommunikoinnin ja empatian(asettua toisen asemaan) merkitys?

        ps. sinulla on paljon kirjoitusvirheitä


    • -m-ö

      Kyllä elämä osataan tehdä vaikeaksi. Kukaan ei ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan, silti on jo tullessaan perisynnin saastuttama.
      Vaikka miten hyvin eläisi, armoa pitäisi anella lähes tauotta :D
      tulkaa järkiinne hyvät ihmiset! Ei Jumala ole tuollainen, te onnettomat olette luoneet sairaassa mielessänne tuollaisen Jumalan.

    • Syntien sovitus

      Syntiä on kaikki se mikä erottaa ihmisen Jumalasta. Minne menet mitä teet, voitko tehdä sen kuvitteellisesti Jeesuksen ollessa seurassasi. Hän on ainoa synnitön, pyhä, puhdas, vanhurskas Jumalan poika.
      Kukaan ei voi olla itsessään puhdas, tulla puhtaaksi ja synnittömäksi omilla teoilla. Jumala katsoo syvemmälle sydämen tilaan ja totuuteen. Ihmisen taipumus on tulla omilla teoilla vanhurskaaksi. Se ei kelpaa Jumalalle, siksi hän lähetti Jeesuksen syntien sovittajaksi. Usko on tie Jumalan luo, uskolla otat vastaan armahduksen joka on Jeesuksessa jo sinulle valmistettu, lahjaksi.
      Jokainen ihminen on syntinen, synnissä elävä viihtyy synnissään eikä tahdo tehdä parannusta. Synti pitää hänet erossa Jumalasta.
      Uskova, kääntyessään Jumalan puoleen ja ottamalla Jeesuksen syntiensä sovittajaksi on armahdettu syntinen. Uskova pyytää syntejään anteeksi ja tekee parannuksen. Jokainen uskon rukouksella yhteyttä Jumalaan ottava ihminen armahdetaan. Ihmisen tie on elämän kestävä kilvoittelu. Jeesus sanoi: Tehkää parannus.

    • o-----O

      Luukas 18
      10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
      11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
      12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
      13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
      14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."

      Roomalaiskirje 3
      22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
      23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
      24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

      • o-----O

        Efesolaiskirje 2
        8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
        9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2207
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1456
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1334
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe