Olen huomannut, että sellaiset ihmiset valittavat eniten joilla on elämässä oikeasti kaikki hyvin. Ihmisen oma onnellisuus riippuu pitkälle hänestä itsestään. Nykyinen hapan asenne normielämään johtunee tänne ajautuneesta amerikkalaisesta ahneuskulttuurista, jossa kuvitellaan että on oltava rahaa ja krääsää että elämä olisi arvokasta. Puistattavinta on monien miljönäärien häikäilemätön veronkierto ja lukaalien ym. luksuksen hamstraaminen.
Itse olen käynyt läpi vakavan sairauden tuoman helvetin, jonka ansiosta opin arvostamaan pieniä ja vaatimattomia asioita. Olen vähävarainen opiskelija ja minulle riittää, että saan puhdasta vettä ja ruokaa, vuokra-asuntokin minulla on. Ennen kaikkea minulle on tärkeintä se, että olen tällä hetkellä suht terve, täysin minä en tule ikinä paranemaan tästä sairaudesta. Kalliit lääkkeet ovat laihduttaneet myös lompakkoani mutta minun on elettävä nyt visusti ja saatava työpaikka heti valmistumisen jälkeen. Elän siis elämääni täysillä niin ptikään kun voin ja en valita. Työkykyni voi mennä milloin vain. AMK-opiskelukin on meinannut tuhota terveyteni mutta positiivisen elämänasenteeni ansiosta jaksan ponnistella.
Oikeasti ihmiset! Olkaa hyvillänne että teillä on katto pään päällänne, ruokaa ja puhasta vettä ja hyvä terveys, suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei niitä ole! Suomessakin on liikaa asunnottomia, joilla ei ole edes ketään läheisiä!
Eipä mulla muuta!
Te elämäänne tyytymättömät hyväosaiset...
7
229
Vastaukset
- aegluubis
Jep, jokainen aamu kun heräät on plussaa, ja joka ilta kun menet nukkumaan on jäljellä yksi vähemmän.
Elämä, ja maailman suomista ihmeellisyksistä kannattaa nauttia nyt, eikä vasta huomenna, tai viikonloppuna, tai kesälomalla, tai eläkkeellä...
Nauttimisella tarkoitan lähinnä hämmästelyä ja pikkujuttujen huomaamista.- Kapitalistinuori
Oikein, puhut asiaa! :)
- juuuuuuuuuuuuuuuuuuu
Oikeata asiaa. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät...
- Kapitalistinuori
Hmmm... Siis nyt täytyy kyllä sanoa tuohon että en ole varma mitä tarkoitat. Mistä nämä varakkaat ihmiset niin sanotusti valittaa? Aihe? Itse en ole tuollaiseen törmännyt. Mutta jos sinä nyt alat morkkaamaan kaikkia menestyviä ihmisiä sen takia että ne haluaa "krääsää", niin älä sinä siitä välitä. Ei ne sillä rahan tienaamisella ketään satuta, ja voin sanoa että ainakin sen mukaan mitä minä olen kuullut, niin kyllä kovan työn jälkeen se raha tekee ihmisen iloisemmaksi. Siis eihän sen "krääsän" haluamimen mitenkään pahaa, niin kauan kun muistaa että pitää huolta sosiaalisista suhteista ja terveydestä. Sitä paitsi jos kukaan ei hamuaisi rahaa niin meillä olisi tasan 0 ihmistä tekemässä töitä esim. yritysten toimitusjohtajina, pankkiireina tai yrittäjinä (no siis yrittäjyyteen noin puolet lähtee ainakin osittain rahan perässä), koska useimmat näis jopeista on ihan p******. Eihän kukaan jaksa A kouluttautua ja B tehdä niissä töitä muuten kuin jos siitä saa ison korvauksen. Sama menee mihin tahansa korkeakoulutteisiin töihin, ja vaikka joku sanoo että esim. lääkärit tekee sitä työtä koska se on palkitsevaa tai ne pitää siitä... No äkkiä alkaa tulla valitusta sieltäkin päin jos vähänkin kukkaroita höllennetään.
Mutt se että oppii arvostaamaan pieniäkin asioita on upea asia ja sinun kannattaa pitää siitä kiinni! Ei elämä vielä ole ohi, ja sullahan on vielä opinnotkin kesken! Kyllä se pysyy aurinkoisena jos vain jaksat motivoitua, älä lannistu ja jatka oman onnesi tavoittelemista, oli se mitä lie. ;D
Ja vielä lopuksi:
Gordon Gekko:
-"Greed is good. Greed for life, love, passion, money, happiness, knowlege... Greed ladies and gentlemen, is the thing that makes us push on even at the darkest times, it's what makes us believe that we can find our own happiness, as long as we dare to pursue it!"- sick but happy
Hei,
en phunut ainoastaan varakkaista aloituksessani, vaan siitä, että ihmiset valittavat aivan olemattomista asioista vaikka heillä on asiat oikeasti tosi hyvin. Taisit ymmärtää vähän väärin, ei se mitään. - mistä valitetaan?
sick but happy kirjoitti:
Hei,
en phunut ainoastaan varakkaista aloituksessani, vaan siitä, että ihmiset valittavat aivan olemattomista asioista vaikka heillä on asiat oikeasti tosi hyvin. Taisit ymmärtää vähän väärin, ei se mitään.Sellaista ihmistä ei olekaan joka ei joskus ns. "turhasta" valita.Usein väsyneenä, nälkäisenä, turhautuneena, kiireessä..lipsahtaa joku tyhmä "epäkohta".
Jos nyt vaikka huomaa jonkun pienemmän epäkohdan arjessa, niin ei voi eikä pidäkään ajatella että noh, ei tätä nyt kannata huomioida kun jollain on kuitenkin syöpä ja oikeitakin ongelmia. Omaa elämäähän täällä eletään ja jollekin pieni juttu on toiselle suuri. Ja jokaisen elämänkokemus eri.
Eriasia tietysti on kaikesta napisijat. Aina on kivi kengässä ym.Se on kiittämättömyyttä tai ihan vaan joku ihme tottumus olotila joka voi olla kotontakin opittu...ja joillain huon tapa sanoa kaikki ääneen mitä sylki suuhun tuo.
Kirjoitit materialistisista "tarpeista" joista ihmiset valittavat. En ole kyllä sellaiseen törmännyt tai huomannut että aikuiset ihmiset valittaa jostain tavaran puutteesta. Ehkä erikseen sitten "pitäisi auto hommata" "olisi kiva jos olisi vene" tämän tyylisiä. mutta nehän ovat tarvelähtöisiä, tai vapaa-ajan piristyksiä.
Sairaus rajoittaa ja vie elämältä jotain, mutta terveen ei sellaisia tarvitse miettiä. Riittää että on kiitollinen ja elää oman potentiaalinsa mukaan. epäreiluahan se on mutta ei sille minkään voi.
Voisit vähän avata rttä minkälaisesta valittamisesta puhut??? konkreettisia esimerkkejä kehiin. :) - sick but happy
mistä valitetaan? kirjoitti:
Sellaista ihmistä ei olekaan joka ei joskus ns. "turhasta" valita.Usein väsyneenä, nälkäisenä, turhautuneena, kiireessä..lipsahtaa joku tyhmä "epäkohta".
Jos nyt vaikka huomaa jonkun pienemmän epäkohdan arjessa, niin ei voi eikä pidäkään ajatella että noh, ei tätä nyt kannata huomioida kun jollain on kuitenkin syöpä ja oikeitakin ongelmia. Omaa elämäähän täällä eletään ja jollekin pieni juttu on toiselle suuri. Ja jokaisen elämänkokemus eri.
Eriasia tietysti on kaikesta napisijat. Aina on kivi kengässä ym.Se on kiittämättömyyttä tai ihan vaan joku ihme tottumus olotila joka voi olla kotontakin opittu...ja joillain huon tapa sanoa kaikki ääneen mitä sylki suuhun tuo.
Kirjoitit materialistisista "tarpeista" joista ihmiset valittavat. En ole kyllä sellaiseen törmännyt tai huomannut että aikuiset ihmiset valittaa jostain tavaran puutteesta. Ehkä erikseen sitten "pitäisi auto hommata" "olisi kiva jos olisi vene" tämän tyylisiä. mutta nehän ovat tarvelähtöisiä, tai vapaa-ajan piristyksiä.
Sairaus rajoittaa ja vie elämältä jotain, mutta terveen ei sellaisia tarvitse miettiä. Riittää että on kiitollinen ja elää oman potentiaalinsa mukaan. epäreiluahan se on mutta ei sille minkään voi.
Voisit vähän avata rttä minkälaisesta valittamisesta puhut??? konkreettisia esimerkkejä kehiin. :)Sanotaanko lyhyesti ja ytimekkäästi näin, että todella hyvää elämää elänyt ihminen ei välttämättä kestä pienintäkään vastoinkäymistä. Esimerkkejä lähipiirissä paljon. Yksi niistä kehiin: tuttavani, joka on pumpulissa kasvanut ja suosittu, ja jolla on iso kaveriporukka, alkoi yrittäjäksi. Hän kitisee minulle vaativista asiakkaista ja työmäärän paljoudesta. Tuttavani mielii jo nyt (alle vuosi yrittäjyyttä takana) normaali työntekijäksi helppoon työhön. Olen sanonut, että ole hyvilläsi, että sinulla ja yritykselläsi menee hyvin, ja muistutan häntä minun tilanteestani. Mutta ei, ei elämä ole hänen mielestään elämää jos siinä on mukana HAASTEITA.
Mitä tulee sitten tuohon materiakeskeisyyteen, niin sitä ei varmaan tarvitse kuvailla kun yhdellä sanalla: KATEUS! Valahdetaan heti vihreiksi jos työkaverilla näkee uuden iFööni vitosen tai naapurilla uuden maasturin. Facebookissa ja Instagramissa hehkutetaan ihanaa elämää ja hyvää ruokaa. "Hitsit tuon elämä on parempaa kun sen lapset voittaa urheilukisoja" "Hitsit tuonkin elämä on parempaa kuin mun, se on nyt Chez Dominiquessa syömässä!" ( *suttuinen hipster-kuva sormenpään kokoisesta annoksesta*)
Onko näin, että elämän arvokkuutta ei tajuta ennenkuin on kokenut jotain käsittämättömän kamalaa? Ainakin minun tilanteessani näin on. Olin nuorempana hirveän materiakeskeinen ja hamusin suosiota. Kun sairastuin, elämäni romahti siihen paikkaan ja en nähnyt itselläni mitään tulevaisuutta. Sitten kun kuulin kauhutarinoita samaa sairautta sairastavista ja tajusin olevani vielä hyvässä kunnossa, päätin ottaa elämästä kaiken irti. Olen tehnyt monia irtiottoja ja kolme vuotta sitten pääsin ensi yrittämällä opiskelemaan unelmieni alaa. Sairauteni huono puoli on se, että uuvun nopeasti ja siinä tilassa masennun täysin. Synkkinä hetkinä en näe itselläni mitään tulevaisuutta, mutta yön yli nukuttua ja aamulla herättyä tajuaa olevansa onnekas kun pystyy nousemaan sieltä sängystä, vaikka vielä nukuttaisikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL1542483- 582389
- 851441
- 2271427
Nainen, haluatko olla haluttava
Miettinyt tässä salaisuutta sun vetovoimallesi. Kaunis? Kyllä. Kiinnostava luonne? Kyllä. Hyvä kroppa? On. Harrastukset,441151Olen niin pettynyt itseeni
Että sait väärän kuvan minusta ja luulit etten ole kiinnostunut ja menit eteenpäin. Miten nyt käy jos vielä haluamme toi401110- 102992
Piuha poikki tällä kertaa Latvian ja Ruotsin välillä
Kyseessä Ventpilsin ja Gotlannin välinen datakaapeli. On syytä uskoa, että "vauriot johtuvat ulkoisista vaikutuksista"193954- 78828
Työnantajan kustannus palkasta
Palkka joka on brutto 3500,00 €/kk, joutuu työnantaja maksamme lisäksi 724,00 euroa työntekijän eläkemaksua. Vuosilomako136719