Pelko itsetuhoisuudesta ja pakko-ajatukset

Hei Ystävä hyvä :) Meitä on paljon, mutta kaikki ei vaan tule julki näiden asioiden kanssa. Itse sairastin kyseisen "taudin" synnytyksen jälkeen n. 15 v. sitten ja nyt olen sairastunut uudestaan. Takana on rankka vuosi erinäisiä ongelmia, oman äidin sairastuminen, kotonta pois joutuminen hoitokotiin, omassa elämässä muutto uuteen kotiin, töiden vaihtaminen aikuisopiskeluun, tytön kaverin itsemurha tammikuussa ja helmikuussa äidin kuolema......onhan näitä. Sairastuin ensin äidin hautajaisten jälkeen aivan totaaliseen uupumukseen, makasin sängyn pohjalla muutaman päivän, menin sitten lääkäriin ja minulle määrättiin lääkitys ensin zoloft, se ei toiminut, aiheutti vain lisää voimattomuutta, sitten mielenterveystoimiston kautta citalopram, sitä söin reilun kuukauden, sen aikana alkoi itsetuhoiset ajatukset ja ahdistus joka päiväisenä, rauhoittavia jouduin käyttämään rinnalla päivittäin, en jaksanut enää sitä, vaadin uuden lääkkeen, nyt on kokeilussa seronil, jota suositellaan erityisesti pakkoajatuksiin, olen nyt vasta alkutaipaleella tämän lääkkeen kanssa, 4. pvä vasta menossa ja jos en ota heti aamulla rauhoittavaa, joka on minulla oxamin 15 mg, niin pakkoajatukset alkaa jyllätä liian häiritsevinä ja ahdistus saa vallan. Mutta kerran tämän sairastaneena tiedän että tämä menee ohi, itsetuhoiset ajatukset ovat todella kamalia, mutta kun muistaa että ne on vain ajatuksia ja opettelee ne hyväksymään tähän vaiheeseen kuuluvina, niin se vähän helpottaa. Kuukauden kuluttua lääkkeen aloituksesta pitäis alkaa oireitten helpottumaan jos lääke on sopiva. Se tuntuu tässä vaiheessa pitkältä ajalta, mutta antaa se myös toivoa siitä että joku päivä elämä taas maistuu paremmalta. Jaksamista sinulle

Olen itse samassa pulassa, käyn terapiassa sekä avoihoidossa. Tämän kaiken lisäksi suosittelen pari kirjaa, joita voi lukea saman aikana hoitojen kanssa pääsin itse eroon rituaaleista ja melkein kaikista pakko-oireistan kirjojen avulla. Eli pakko oireisiin hyvä kirja' Kerrasta poikki' ja masennuksen ja stressin 'Joustava mieli*

Hyvää kesää kaikille!

Päätinpä nyt kirjoittaa tänne jos vielä joku tätä lukee... Pienenä minulla oli jo pakko oireita vaikken sitä tajunnut silloin, huoneessani kävi mies jonka takia piti mennä aina juuri samalla tavalla peito alle ja joka ilta toinen mikä lie ihminen lähti kohti minun taloani.. SItten se siirtyi polttamiseen ja alkoholiin, ja satunnaisiin yhden yön juttuihin, joita oli todella paljon, ja lopulta nyt kun aloitin taas seurustelemaan ( viime suhteessa poikaystäväni petti minua ) se on nyt tullut pahimpana koskaan.

Viime kesänä aloimme seurustelemaan ja kaikki oli hyvin, olimme ennen sitä ystäviä 7 vuotta ja kaikki oli aiban mahtavaa ku uusi vaihe alkoi. Hän on tosiaan maailman ihanin ihminen ei KOSKAAN pettäisi. Sitten pikkuhiljaa alkoi tunteet muuttuman ja nytten olen jo sekoamispisteessä.

Emme voi olla hetkeäkään erossa kun tämä kauhea olo tulee, en halau päästää häntä mihinkään tapahtumiin yksin, en minnekkään. Mietin koko ajan että hän ei halua olla minun kanssa, vaikka ennen sain kenet halusin ja varmaan vieläkin jos olisin sinkku... Päässä tuntuu pahalle kun hän sanoo että menee vanhempien kanssa mökille...

Päässä on myös katastrofipelkoja, pelkään ufoja ja joka ilta luulen että he tulevat ja ottavat minut, pelkään pimeää yli kaiken..

jatkoa olisi vaikka kuinka ja muita oireita, mutta tuossa on nyt lyhkäisesti.. en ole ollut missään hoidossa vielä..

Miami tilasin eilen tuon "joustavan mielen" ! Ajattelin, että voisin hyvinkin lukea sen.

En sitten tiedä, että miksi ajattelen itsemurhaan ja pelkään sitä niin kammottavasti, sillä tuntuu, että oloni on parantunut huomattavasti oireiden alettua noin 3 viikkoa sitten - silti ajattelen, että "apua, jos tekisin sen jossain hulluudenpuuuskassa" vaikka tiedän, että paniikkikohtauksessa ei voi menettää hallintaansa sillä tavalla.

Jollain tavalla absurdia, että pelkään henkisen energiani huventuvan, mutta silti haaskaan aikaani moisiin typeriin ajatuksiin, joista ahdistun = järjenvastaista ! Olen oppinut nyt myös hallitsemaan kohtauksiani ja hillitsemään niitä, vaikkeivat ne tuntuisikaan niin mukavalti - tämä on ollut todella mukava taito, jota aijon kehittää. Inhottaa vaan, kun en ennen ole ollut laisinkaan tällainen.

Mutta olen päättänyt, että tästä parannutaan ja kehitytään. Vaikeina hetkinä ajattelen, että asiat ovat kuitenkin paremmin kuin 3 viikkoa sitten: esimerkiksi se, että opiskelen taas ja nukun paremmin. Juuri sellaisen sisäisen puheen kehittämiseen aijon käyttää runsaasti aikaa.

Niin, tämä on niitä ikävimpiä sairauksia mitä tiedän, etsin täältä netistä aiheen "Pakkoajatus-neuroosi" ja täytyy sanoa että aika paljon allekirjoitan sen tekstin, mistä nää pakkoajatukset johtuu.....yleensähän pakkoajatusten taustalla on pelko joka purkautuu ahdistuksena. Pakkoajatukset ei ole vaarallisia, se on sairaus, jota emme ole itse aiheuttaneet, pitäis vaan ainakin omalla kohdallani löytää se pelko, mikä siellä pohjalla luo näitä pakkoajatuksia. Vielä mullakin tulee päivittäin pelkoa, että entä jos romahdan ja teen siinä tilassa itselleni jotain, näitä jaksaa pyöritellä päivästä toisenn, käyn myös terapiassa puhumassa ja nyt mulla on mennyt kaksi viikkoa tämä seronil, tänä aamuna nostettiin annos 40 mg/pvä ja täytyy sanoa että kyllä jo huomaan muutosta parempaan, väsyttää edelleenkin, mutta esim. tänä aamuna sain tarmonpuuskassa pestyä olohuoneen ikkunat, jota olen pitkään suunnitellut. Koko ajanhan ne "ajatukset" tuolla taustalla ikäänkuin vaaniin sopivaa tilaisuutta "hyökätä" taas mieleen, mutta niistä pitää vaan oppia ajattelemaan että ajatukset on ajatuksia, ei ne vahingoita, vaikka myönnän kyllä että ei se aina omalla kohdallani onnistu, niin suurta ahdistusta en enää niistä kuitenkaan koe, kuin alussa, että jotain positiivistakin havaittavissa!