Raudun taistelu

Tuo voitto avasi tien Viipuriin ja sen puhdistamiseen kuonasta. Punaisia keljuttaa vieläkin. URAA!

Wiki:"Raudun taistelu oli Suomen sisällissodassa 1918 Raudun aseman tienoilla Karjalan rintaman komentajan Aarne Sihvon johdolla käyty taistelu. Lähinnä Pietarista tulleet Raudun kirkonkylää kohti pyrkineet venäläiset joukot joutuivat 23. maaliskuuta kolmelta taholta saarroksiin. Apujoukkojen saavuttua asema saarrettiin täydellisesti, ja 4. huhtikuuta illalla alkoi voimakas mutta tulokseton hyökkäys. Seuraavana aamuna venäläiset yrittivät murtautua saarroksista Raasulin suuntaan, mutta yritys epäonnistui, ja Maaselän kylän lähellä ns. Kuolemanlaaksossa joutui n. 700 venäläistä vangiksi ja 400 kaatui; valkoisten tappiot olivat kaatuneina ja haavoittuneina n. 600 miestä.[2]"

Erittäin raskaat tappiot koki jääkärikapteeni K.L. Oeschin komentama Jääkäripataljoona 8 menettäen yhteensä noin 250 miestä.

Osallistuin taisteluun Raudun koululla kevättalvella 1968. Kiikoisissa oli silloin viisi kansakoulua: Kirkonkylä, Jaara, Rautu, Myöntee ja Kuorsumaa.

Raudussa taisteltiin koulujen välisten hiihtokilpailujen yhteydessä. Kuorsumaalaiset olivat tapansa mukaan pahimpia pukareita. En viitsi nyt nimiä mainita, mutta oli siellä Karjalan siirtoväen jälkikasvuakin nyrkkejä heiluttamassa.

Tällä palstalle on tietenkin tärkeää mainita, että olen itse pitkää sukua. Mummoni vaari, seppä ammatiltaan, eli 1800-luvun puolivälissä ja oli lähes kaksimetrinen. Oli lapsuutensa viettänyt Närpiössä.

Raudussa oli 2700 venäläistä. Viipurissa olleet venäläiset maksoivat kalliisti tästä saman kuukauden lopulla.

Kyllä valkoiset oli julmia lahtareita, oikein kirjaimellisesti. Kianto teki tyhmyyttään palveluksen jälkipolville kirjoittaessaan kaiken tuon näkemänsä muistiin. Suomessa kauhistellaan jotain Serbian joukkomurhia ja samalla unohdetaan kuinka täällä lahdattiin paljon raaemmin noin 70 vuotta aiemmin.

Perusteen Kristuksen opin hylkäämiseen sodan ajaksi Kianto saa myös siitä, että myös papit, muun muassa Kiannon ystävä Arvi Järventaus, tarttuivat aseisiin: Me saimme äsken luvan – varmaankin sadaksi vuodeksi – luopua kristillisistä ihanteistamme: Suomen papit ovat siitä loistavimpina esimerkkeinä. Surmatkaa vihollisemme! he huusivat kuorossa ja vaihtoivat mustan kauhtanan harmajaan kenttäpukuun.

Kiannolta lainattu lausuma: ”Sodassa täytyy nauttia tappamisesta – muuten ei sota menestykään.

http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526209623.pdf

Punaiset eivät ansainneet Kiannon ja Wilkunan mielestä edes suomalaisen nimeä. "Onko vielä tässä maassa yleistä mielipidettä, joka pitäisi punikeita ’omina kansalaisina’? Ei ole eikä olla saa”, Kianto kysyy ja samalla vastaa artikkelissaan ”Eläköön sota!” Kiannon mukaan valkoiset tappoivat rehellisesti, punaiset kiduttaen: Mikä ihana tappelu! Kerrankin ryssiä, noita maan lutikoita rökittämään! Toista sataa vuotta olivat kynnet syyhyneet – ei oltu uskallettu, jopas viimeinkin nap-sahti. [--.] Pois ryssäläisriena Pohjolasta ja selkäsauna kaikille, jotka sen kataliin veljeilyverkkoihin ovat eksyneet! [--.] Tottakai oli korkeata kostaa, kun silmin näki, minkälaisten susien kanssa oltiin tekemisissä. Vihollinen rääkkäsi ja nautti, kurja, kidutus-kostostaan – valko-kaartilainen ainoastaan nautti rehellisestä tappamisesta. Tottakai me siitä nautimme – mitä me häntä tässä silaamaan tai salaamaan? Sodassa täytyy nauttia tappamisesta – muuten ei sota menestykään. Sehän on selvää. Ne, jotka rintaman takana maalaavat soturin eräänlaiseksi pyhimykseksi ja taivaalliseksi enkeliksi, valehtelevat vastoin oikeampaa uskoansa. Miksi kaunistella sitä, mikä jo on kaunista?

Miksi Kianto oli niin sairaan kiinnostunut punaisten kaatuneista? Hän kuvailee kirjassaan yksityiskohtaisesti jopa ammuttujen punaisten naisten veren tahrimat "veenuskiharatkin".

Kirjassa on sivulta 199 alkaen luku VIA MORTIS - TUONEN TIE ja siinä kuvataan ruumiita eri asennoissaan ja -paikossaan. Sivulla 202 on tuo kuuluisa "sysimustat, tuuheat veenuskiharat veren tahroissa..." -kuvaus.

Heti perään on sivulta 206 alkaen luku HÄVITYKSEN KAUHISTUS ja sama meno jatkuu. Kuvaukset on 1918 keväältä Raudun ja Antrean rintamalta.

Kirjassa kuvataan moneen otteeseen kuinka valkoiset ampui läjäpäin naisia, lapsia, vanhuksia ja haavoittuneita. Siis kaikkia joita pidettin punaisina.

Kiannon kirja julkaistiin vasta 10 vuotta tapahtumien jälkeen ja sittenkin sitä piti kuulema "siistiä".

Ilmari Kianto Elämän ja kuoleman kentältä.

Sotarunoilija Aarni Suursalon vaikutelmia vapaussodasta, Otava 1928

http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm

"Sodan vainajaröykkiöissä kiteytyi Suursalon käsitys sodasta, hyvän ja pahan välisestä taistelusta, johon kuului myös seksuaalinen elementti. "Lisää! Ja vielä vähän lisää! Verisiä ruumiita, murskattuja kalloja, ulosvuotaneita aivoja, käryäviä ruumiita, tapetuita, alastomiksi raastettuja naisia... Tuossa lepää tyttö, kaula puhki, kintut paljaina... Tuossa nuori nainen kyljellään, miehen turkishousut säärissään, sysimustat, tuuheat veenuskiharat veren tahroissa... Tuossa on ilmetty Kristus-tyyppi, mustat kähärät, musta parta - vasen kätensä painaa ikäänkuin suojellen murskattuja sukuelimiä... Monella kaatuneella uroolla ovat häpyosat näkyvissä."

valtava kiinnostus Kiannon perversseihin kuvitelmiin. Mistähän se kertoo?