Lohduttavinta Jumalan sanassa on muuttumattomuus

Meidän on hyvin turvallista tietää että Jumalan sana ei muutu ihmisten mielipiteiden ja aikojen vaihdellessa.

Varsinkin nyt 2000 luvulla on noussut abaut 40 vuotiaiden ihmisten joukossa sellainen buumi pohjoismaissa että Jumalan sanaa onkin julistettu väärin jo 2000 vuotta ja nyt asiat pannaan kohdalleen. He eivät huomaa lainkaan nielleensä juuri sen koukun, josta ilmestyskirjassa meitä varoitetaan vakavasti.

Ei ole olemassa muuta tietä kun riisuutua alasti (tunnustaa syntinsä) ja ottaa Jumalan armo USKOSSA vastaan lahjaksi. Jeesus pitää hyvän huolen omistaan, hän pukee alastomat vanhurskaudellaan ja ruokkii nälkäiset armollaan ja anteeksiantamuksellaan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin kauan kun syntiä ei tunnisteta, eikä tunnusteta, se hallitsee ihmistä. Ihminen ei voi pelastua, kun hänen koko elämänsä on valjastettu omien syntiensä puolustelemiseen ja pois selittelemiseen. Jeesus on Herra, ei hän asu sellaisessa sydämessä jossa synti hallitsee (= perisynnin kieltäjät). Koska synti asuu jokaisessa ihmisen geenissä, ei siitä voi vapautua kuvittelemalla geneettisen perimänsä puhtaaksi ja täydessä Jumalan ymmärryksessä olevaksi. Sellainen ihminen joka kuvittelkee geeniperimänsä puhtaaksi elää itsepetoksessa. Hän ei voi ymmärtää pelastuksen salaisuutta.

Hän voi kyllä opetettuna ymmärtää ja pyrkiä elämään ihmisten edessä kelvollista elämää, sellaisia ihmisiä on todella paljon, minäkin tunnen sellaisia ties kuinka paljon. Tätä kutsutaan luonnolliseksi siveydeksi ja sen kanssa pärjää hyvin tämän elämän ajan. Valitettavasti ihmisen parhainkin vanhurskaus hyvyys ja puhtaus on Jumalan edessä ainoastaan saastainen vaate. Ellei ihminen herää tuntemaan perisyntiään, eli täydellistä Jumalan tahdon vastaisuutta, ei hän voi nöyrtyä ja alistua Jumalan armon vastaanottamiseen. Niinpä hänen elämästään tulee tuhansin eri konstein omaa vanhurskautta rakentavaa toimintaa.

Kun omavanhurskaan elämää ohjaa toiminta (ation), niin vastaavasti Jumalan lapsen elämä lähtee levosta ja rauhasta käsin, aivan samoin kun hänen Herransa Jeesuksen Kristuksen. Jumalan lapsi on siitetty Isän siemenellä, hän on lapsi perimänsä perusteella. Rengistä ei tule perillistä, vaikka hän kuinka huhkii.

Äänestä

42-vuotiaat naiset pahimpia ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ongelma synnittömyys kirjoitti:

Meidän on hyvin turvallista tietää että Jumalan sana ei muutu ihmisten mielipiteiden ja aikojen vaihdellessa.

Varsinkin nyt 2000 luvulla on noussut abaut 40 vuotiaiden ihmisten joukossa sellainen buumi pohjoismaissa että Jumalan sanaa onkin julistettu väärin jo 2000 vuotta ja nyt asiat pannaan kohdalleen. He eivät huomaa lainkaan nielleensä juuri sen koukun, josta ilmestyskirjassa meitä varoitetaan vakavasti.

Ei ole olemassa muuta tietä kun riisuutua alasti (tunnustaa syntinsä) ja ottaa Jumalan armo USKOSSA vastaan lahjaksi. Jeesus pitää hyvän huolen omistaan, hän pukee alastomat vanhurskaudellaan ja ruokkii nälkäiset armollaan ja anteeksiantamuksellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu