Sanan selitystä

Elämää hän sinulta pyysi, sinä lahjoitit sen hänelle, pitkän iän, ikuisen elämän.
Ps. 21:5

Elämä on kaventunut suorittamiseksi, kauneudeksi ja tehokkuudeksi. Ihmisen arvo määritellään helposti menetettävien saavutusten tai ominaisuuksien mittareilla. Me itsekin hairahdumme arvioimaan omaa elämäämme näiden asioiden kautta, emmekä osaa päästää turhuuden tavoittelusta irti. Voisivatko sairaudet tai vaikeudet olla siksi Jumalan armollista puhetta ja avata maisemia, jotka muuten jäisivät kokonaan havaitsematta? Jopa kaikkein koskettavimpia ja kauniimpia maisemia?

Ennen vierailtiin sairasvuoteiden äärellä, että opittaisiin elämää. Nyt niitä pelätään ja kartetaan. Vakavasti sairastunut ystävä sanoi tajunneensa, että tärkeintä eivät ole saavutukset, vaan itse elämä. Jääkö oma elämämme elämättä, kun hamuilemme vain tulevaisuudessa olevia asioita ja unohdamme annetun hetken? Liian kauas katsellessa voivat lähellä olevat parhaat asiat jäädä huomaamatta. Sairaus voi siksi myös parantaa.
Vähäsarja
852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Päivän sana - palstaa lukiessa tuli vastaan sana aikaamme.

Äänestä

Aiemmin vierailtiin sairasvuoteiden vieressä oppimassa elämää. Nykyisin pitää olla nuorekas ja kaunis ja aina vain täyttää 25 v.

Äänestä

Niinpä. Kuinka siitä elämästä nyt tulikin suorittamista ja maallisen mammonan keräämistä yli tarpeiden. Kuka meitä hallitsee?

Äänestä

Hyvä selitys onkin.

Äänestä

Kauniita ja rohkeita ja ateisteja on nykyisin päivän vaatimus-

Äänestä

Olen käynyt sairasta katsomassa, että kuinka pärjää. Kuuluu uskovallekin sellainen.

Äänestä
  • Kyllä tuolla tempulla saa paljon taivaspisteitä.

    Äänestä

...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


11.5 kirjoitti:

Elämää hän sinulta pyysi, sinä lahjoitit sen hänelle, pitkän iän, ikuisen elämän.
Ps. 21:5

Elämä on kaventunut suorittamiseksi, kauneudeksi ja tehokkuudeksi. Ihmisen arvo määritellään helposti menetettävien saavutusten tai ominaisuuksien mittareilla. Me itsekin hairahdumme arvioimaan omaa elämäämme näiden asioiden kautta, emmekä osaa päästää turhuuden tavoittelusta irti. Voisivatko sairaudet tai vaikeudet olla siksi Jumalan armollista puhetta ja avata maisemia, jotka muuten jäisivät kokonaan havaitsematta? Jopa kaikkein koskettavimpia ja kauniimpia maisemia?

Ennen vierailtiin sairasvuoteiden äärellä, että opittaisiin elämää. Nyt niitä pelätään ja kartetaan. Vakavasti sairastunut ystävä sanoi tajunneensa, että tärkeintä eivät ole saavutukset, vaan itse elämä. Jääkö oma elämämme elämättä, kun hamuilemme vain tulevaisuudessa olevia asioita ja unohdamme annetun hetken? Liian kauas katsellessa voivat lähellä olevat parhaat asiat jäädä huomaamatta. Sairaus voi siksi myös parantaa.
Vähäsarja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu