Kiitos lidlin pullonpalauttaja miehelle!

köyhimys

Palkka tulisi vasta muutaman päivän päästä, jääkaappi huusi tyhjyyttään ja taskunpohjalla vaivaiset 50senttiä. Olin onnistunut löytämään jostain kaapin pohjalta muutaman tölkin, niistä tulisi ruokabudjettiin huiman 30 sentin lisä. Menin siis lidliin aikeissa ostaa makaroonipussin tai kaksi, pullon palautus automaatin kautta. Toinen automaateista oli rikki ja toisella oli vanhempi mies kolmen pulloja täynnä olevan jätesäkin kanssa. Menin siis jonottamaan, ärsytti muutenkin koska en ollut koko päivänä syönyt yhtään mitään ja vähän kiirekin oli, tauko töistä, mutten silti kehdannut kysyä mieheltä että voisinko äkkiä välistä palauttaa omat tölkkini. Äkkiä mies kääntyi ja kysyi että voisiko saada tölkkini. Menin vähän hämilleni, koska en halunnut luopua ruokarahoistani. Mies kaivoi taskustaan jonkun lapun, se oli pullonpalautus kuitti ja siinä oli yli 2 euroa rahaa "Jäät voitolle", mies tokaisi hymyillen, joten annoin tölkit miehelle. Kiitin ja voi että oli hyvä fiilis, noin pienen eleen takia koko päiväni pelastui, sain töihin evästä ja kotiinkinvmakaroonia parempaa syötävää. Elämän pienet asiat ovat kaikkein tärkeimpiä, ei tainnut miehellä olla hajuakaan kuinka tuollainen "mitätön" ele oikeasti pelasti minun päiväni! :) Kiitos!

2

305

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jkoop

      niinkkö

    • osteriossi12

      heh

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      2666
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      1005
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      853
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      48
      775
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      759
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      664
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      626
    8. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      69
      612
    9. 50
      605
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      604
    Aihe