Valtakunnanpellen valehtelu ei enää toimi. Suomalaiset inhoavat valehtelua.
0Äänestä
Ensinnäkin...
... SDP ei ole punikkipuolue. Otahan pahvi selvää käsitteistä. Vituttaa kun tommoset pässit laukoo mitä sattuu ja ihan vaan pelkästään siksi, ettei oma äly riitä edes peruskäsitteiden selvittämiseen saati mutkikkaampien kokonaisuuksien ymmärtämiseen. Olet täydellisesti persujen joukkoon sopiva.
Tästä eteen päin tämä kommentti ei ole sinulle tarkoitettu, koska se on sinun älylläsi liian vaikeasti ymmärrettävää. ___________
Mitä tulee SDP:n pärjäämiseen ainakin lähitulevaisuudessa - ja tällä tarkoitan seuraavia neljää-viittä vuotta - niin se on suorastaan kammottava. Puolueessa ei ole näkyvissä ketään sellaista henkilöä joka osaisi kursia puolueen edes jonkilaiseen edustuskuntoon. Johtajankyvyiltään ainoat vaihtoehdot, jo epäonnistuneen Urpilaisen tilalle ovat Heinäluoma ja Tuomioja. Valitettavasti vain hekin ovat jo valmiiksi jakaneet porukan omiin puoliskoihinsa eli yhteishengen luominen ei tule onnistumaan millään konstilla. Naisia puolueen julkisilla jakkaroilla on paljonkin, mutta ei yhtään sellaista joka saisi ammuttua nämä jermujen rivit suoriksi. Siinä kun joutuisi ojentamaan ammattijärjestöjen väkeäkin. Miehistä ei ole odotettavissa sitäkään vähää. Silkkaa lullukkaväkeä.
Keskusta oli lähes täysin samassa tilanteessa Vanhasen ja Kiviniemen jäljiltä. Puolueen piti sukeltaa syvälle, ennen kuin siellä tajuttiin korjata ongelmat. Kiviniemen valinta puheenjohtajaksi oli onnettominta mitä aikuiset ihmiset voivat puolueelleen tehdä. He onnistuivat kuitenkin korjaamaan tilanteen ja kaivamaan joukoistaan suhteellisen tuntemattoman yrittäjän - Sipilän - joka monien yllätykseksi sai puolueen väen taakseen ja teki Keskustasta valtakunnan kenties merkittävimmän puolueen. Sipilällä ei ollut maanviljelijätaustaa, ei politiikassa toimimisen tahroja, eikä oikeastaan mitään sellaista mikä olisi tehnyt hänestä jonkun tietyn ryhmän edustajan. Sen sijaan hänellä oli onnistuneen yrittäjän status. Muutamien tiedotusvälineiden edustajat eli ns. toimittajat yritivät tahrata Sipilää tämän uskonnollisuuden vuoksi, mutta nolasivat vain itsensä, koska miehen takin sisältä ei löytynytkään kiihkoilevaa lestadiolaista. Sipilä ei uhoile vaan kertoilee asioista puolittainen hymynkare kasvoillaan ja sen hän tekee hyvin uskottavasti.
Näin ollen voi olla hyvinkin mahdollista, että SDP:kin nousee vielä, kunhan saa hyvän johtajan. Se olisi jopa suotavaa, koska eihän se alkuperäinen aatemaailma ole mihinkään kadonnut. Puolue kaipaa vain kättä joka ohjaa sen takaisin oikealle tielle.
Perussuomalaiset nousivat SDP:n ja Keskustan tuuliajon myötä kärkipuolueitten kastiin. Se ei siis tehnyt sitä omilla ansioillaan. Ei voinut tehdä, koska sellaisia ansioita ei yksinkertaisesti ole. Sekavasti sitä ja tätä lupaileva ja populistista retoriikkaa harrastava puoluejohto sai höynäytettyä tavallisemman, sen yksinkertaisen kansanosan äänestämään omia ehdokkaitaan, mutta nyt on äänestäjät alkaneet kapinoida ja kysellä lupausten perään. Puolueen kannatus on alkanut huojua, eikä uskonasioiden, alkoholin, sovinismin, rasismin ja monien muiden aiheiden kimpussa omiaan sooloilevat, ymmärtämättömät edustajat helpota tilannetta yhtään. Perussuomalaisten sooloilu kertoo myös omaa kieltään puolueen johtajasta - nimenomaan heikosta johtajasta, joka ei oikeasti johda yhtään mitään. Vahvalla johtajalla tuo joukkio ei kestäisi kasassa vaan jakautuisi halla-aholaisiin, ruohonen-lenerläisiin ja muihin sooloilijoihin. Ilman yhteistä, kantavaa ideologiaa se lopulta se kuihtuisi pois Näin se vaan on, vaikkei sitä tavallinen sukanlikaaja äkkisältään oikein tahdo tajuta.
Kokoomus. No, tuo savolaissyntyisen väsymyksestään säälipisteitä keräävän Pikku-Jykän luotsaama narsistipuolueen kohtalo jääköön käsittelemättä ja omaan arvoonsa. En osaa kuvitella tuon kohelluksen jälkeen muuta kuin reipasta alamäkeä jos SDP saa rivinsä kuntoon.
Kaikenkaikkiaan mielenkiintoista vääntöä siis lienee odotettavissa.
0Äänestä
sama kaiku askelten
Punikit ovat punikkeja, vaikka voissa paistais, punikkien jälkeläisiä siis.
Punaiset aloittivat vapaussodan murhaamalla toista sataa valkoista ja tämä synnytti suomalaisten, siis oikeiden suomalaisten mielessä oikeutetun raivon, varsinkin kun punikit olivat liitossa ikiaikaisen vihollisen ja vainolaisen eli venäläisen kanssa!
Muistakaa, että silloiset punaiset olivat SDP:n jäseniä ! SKP perustettiin vasta myöhemmin venäläisten avustuksella. Eli SDP on syyllinen kaikkiin sotatoimiin Suomessa.
0Äänestä
pyrkyri-demut
sama kaiku askelten kirjoitti:

Ei ne mitään punikkeja ole
Sossut ovat kiipijöitä jotka näyttelevät ja teeskentelevät ajavansa asioita joista eivät mitään tiedä
eli FEIKKIPUOLUE
0Äänestä
viimesen naulan
Paavo löi ekat!
0Äänestä
höttöä ja höttöä
Voi, voi tuota Jutta Urpilaisen HÖTTÖÖ, hänellä näyttää olevan tapa tukeutua aina johonkin utopistiseen asiaan niin valtion taludemme tulevaisuuden visioiden, kuin omien visioidensakin kanssa. Nytkin uskotaan höttöön, että "ökyherroihin" satsaamalla Suomi nousee ja tämön takia heitä suosiva muhkea osinkoveropäätös.
Yleensä nuo vihreät ovat olleet naisille suosittu puolue ja naisiahan heillä on riittänyt joka lähtöön. Kuitenkin nytkin vihreitä johtaa MIES ja eilen puoluesihteeriksi valittiin MIES eli ei sielläkään luoteta naisten yhteistuumaisuuteen. Miten tuo Anni Sinnemäkikin puolueen johtajana meinasi ajaa vihreät hävettävän alhaisiin lukemiin, mutta Ville Niinistö on kääntänyt vihreiden kurssin nousuun? Kyllä tuo Ville Niinistö vetää taatusti naisia puolueelleen ennemmin, kuin Jutta Urpilainen miesvastaisuuteineen.
0Äänestä
heipä hei demarit
SDP tarvitsee kurakuurin ja tuota kuuria Jutta Urpilainen on tarjonnut jo monta vuotta. On se kumma juttu, että miesvastaisuudella meinataan SDP nostaa suosta. Ei oikein natsaa tuo ajatus! Naiset eivät lähde mielellään heiluttelemaan punalippuja, vaan kyllä nuo luonnon läheiset värit enemmän kiinnostaa puoluetta valittaessa. Hipaisu punaista huuliin riittää ja se siitä aatteesta. Pitäisi unohtaa nämä vanhat aatepuheet, ne eivät ole tästä ajasta ja puolueen pitäisi päivittää tuota nimeäänkin.
0Äänestä
Lauri hieno mies
Jutta Urpilaisen pitäisi tehdä pikaisesti marikiviniemet ja siirtyä syrjään puheenjohtajan paikalta. Mari Kiviniemikin siirtyi nopeasti sivuun ja tunnusti, että kerta naamataulu ei miellytä niin se siinä. Politiikassa ei pidä olla itserakas, vaan kuunnelle äänestäjien liikkeitä tarkalla korvalla
Sosiaalitantat eivät taatusti kuuntele, vaan heillä on ratkaisut kaikkiin asioihin omassa päässään. Siksipä juuri sosiaalitanttojen paapomisen takia Suomen nuoriso makaa rokulissa ja suurta porukkaa niistä ei ole kiinnostunut mistään. Kyllä sääliksi käy tuota Lauri Ihalaista, kun hän yrittää aktivoida noita sosiaalitanttojen hyvälle elämälle opetettuja työelämään. Mitenkähän tuo Jutta Urpilainen meinaa saada heidät kiinnostumaan puolueestaan ja naisasiastaan? Yhtälöt eivtät taatusti kohtaa!
0Äänestä
Tosiasiat
Sosialidemokraattinen liike on poliittisena liikkeenä iso maailmanlaajuisesti ja varsinkin Euroopassa. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tulevaisuus olisi hyvä. Suomi on aina seurannut historiansa aikana Ruotsin tekemisiä ja erityisesti Saksaa. Saksassa demarit tulevat pysymään poliittisena liikkeenä pitkään ja sama tulee tapahtumaan myös Suomessa.
Politiikka on aaltoliikettä, mutta demariliike on niin vahva, että se ei tarvitse kansankiihotusta, lamaa tai vaikeuksia kannatuksen nousuun. Sama pätee kansanpuoluetta eli kokoomusta Euroopassa.
0Äänestä
Kansan parhaaksi
Jutta osoittaa johtajuutta. Kaikkea ei tarvitse julkaista vaikka KHO tekisi mitä lehmänkauppoja. Ministerin on oltava luja ja päättäväinen. Sitä Jutta on.
0Äänestä
oikein kannustat
Vuosisadan moka salattava vaikka väkisin, miksi tollodemu?
0Äänestä
Liivo Papponen Tölö
Demaripolitrukin "rukousmyllyt" pyörii tyhjille katsomoille.Broilerituotanto tökkii.Työväenyhdistyksen tanssilavalla lyödään luukut umpeen.Sammalta pukkkaa SDP:n valehteluun perustuva politiikka.
Demariaate ei ole vuosikymmeniin vetänyt kuin onnenonkijoita ja omanedun tavoittelijoita.Elävä esimerkki Lipposen pariskunta ja Jungnerin avioliittojen sisiaalispatoloogistrendikkäät käsittelyt.
Mitään vakuuksia ei todella ole.Miten persaukiset miljardivelkaiset Kreikkalaispankit antaa mitään takuita.Sitä ei demut ymmärrä ?
0Äänestä
Vaikeeksi menee
Olihan demarit keksineet Oulun erämessuilla varsinaisen "tunnonkohottajan" jakamalla messuilla kävijöille kortsuja, joiden kääreissä oli lukenut "tunne demari sisälläsi". Eiköhän tästä ala demareiden varsinainen "nousu"?
0Äänestä
kyl jos
Oli reijitettyjä!
0Äänestä
kud bai
Urpiloisen lähtölaskenta on alkanut. Tämä kokoomusrouvan oloinen täti saa mennä. Jakelee miehille potkuja ja ottaa tilalle naisklovneja.
0Äänestä
voihan tahtotila!
Kyseinen ministeri syö ruokapöydässäni, ei ihme, että ruokalasku on niin suuri!
0Äänestä
oijoi urpua
Urpu on jotenkin lössähtänyt, naamanahka löysällä...ryyppääkö se?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Valtakunnanpellen valehtelu ei enää toimi. Suomalaiset inhoavat valehtelua.
... SDP ei ole punikkipuolue. Otahan pahvi selvää käsitteistä.
Vituttaa kun tommoset pässit laukoo mitä sattuu ja ihan vaan pelkästään siksi, ettei oma äly riitä edes peruskäsitteiden selvittämiseen saati mutkikkaampien kokonaisuuksien ymmärtämiseen.
Olet täydellisesti persujen joukkoon sopiva.
Tästä eteen päin tämä kommentti ei ole sinulle tarkoitettu, koska se on sinun älylläsi liian vaikeasti ymmärrettävää.
___________
Mitä tulee SDP:n pärjäämiseen ainakin lähitulevaisuudessa - ja tällä tarkoitan seuraavia neljää-viittä vuotta - niin se on suorastaan kammottava.
Puolueessa ei ole näkyvissä ketään sellaista henkilöä joka osaisi kursia puolueen edes jonkilaiseen edustuskuntoon.
Johtajankyvyiltään ainoat vaihtoehdot, jo epäonnistuneen Urpilaisen tilalle ovat Heinäluoma ja Tuomioja. Valitettavasti vain hekin ovat jo valmiiksi jakaneet porukan omiin puoliskoihinsa eli yhteishengen luominen ei tule onnistumaan millään konstilla.
Naisia puolueen julkisilla jakkaroilla on paljonkin, mutta ei yhtään sellaista joka saisi ammuttua nämä jermujen rivit suoriksi. Siinä kun joutuisi ojentamaan ammattijärjestöjen väkeäkin.
Miehistä ei ole odotettavissa sitäkään vähää. Silkkaa lullukkaväkeä.
Keskusta oli lähes täysin samassa tilanteessa Vanhasen ja Kiviniemen jäljiltä. Puolueen piti sukeltaa syvälle, ennen kuin siellä tajuttiin korjata ongelmat.
Kiviniemen valinta puheenjohtajaksi oli onnettominta mitä aikuiset ihmiset voivat puolueelleen tehdä.
He onnistuivat kuitenkin korjaamaan tilanteen ja kaivamaan joukoistaan suhteellisen tuntemattoman yrittäjän - Sipilän - joka monien yllätykseksi sai puolueen väen taakseen ja teki Keskustasta valtakunnan kenties merkittävimmän puolueen.
Sipilällä ei ollut maanviljelijätaustaa, ei politiikassa toimimisen tahroja, eikä oikeastaan mitään sellaista mikä olisi tehnyt hänestä jonkun tietyn ryhmän edustajan.
Sen sijaan hänellä oli onnistuneen yrittäjän status.
Muutamien tiedotusvälineiden edustajat eli ns. toimittajat yritivät tahrata Sipilää tämän uskonnollisuuden vuoksi, mutta nolasivat vain itsensä, koska miehen takin sisältä ei löytynytkään kiihkoilevaa lestadiolaista.
Sipilä ei uhoile vaan kertoilee asioista puolittainen hymynkare kasvoillaan ja sen hän tekee hyvin uskottavasti.
Näin ollen voi olla hyvinkin mahdollista, että SDP:kin nousee vielä, kunhan saa hyvän johtajan.
Se olisi jopa suotavaa, koska eihän se alkuperäinen aatemaailma ole mihinkään kadonnut. Puolue kaipaa vain kättä joka ohjaa sen takaisin oikealle tielle.
Perussuomalaiset nousivat SDP:n ja Keskustan tuuliajon myötä kärkipuolueitten kastiin. Se ei siis tehnyt sitä omilla ansioillaan. Ei voinut tehdä, koska sellaisia ansioita ei yksinkertaisesti ole.
Sekavasti sitä ja tätä lupaileva ja populistista retoriikkaa harrastava puoluejohto sai höynäytettyä tavallisemman, sen yksinkertaisen kansanosan äänestämään omia ehdokkaitaan, mutta nyt on äänestäjät alkaneet kapinoida ja kysellä lupausten perään.
Puolueen kannatus on alkanut huojua, eikä uskonasioiden, alkoholin, sovinismin, rasismin ja monien muiden aiheiden kimpussa omiaan sooloilevat, ymmärtämättömät edustajat helpota tilannetta yhtään.
Perussuomalaisten sooloilu kertoo myös omaa kieltään puolueen johtajasta - nimenomaan heikosta johtajasta, joka ei oikeasti johda yhtään mitään.
Vahvalla johtajalla tuo joukkio ei kestäisi kasassa vaan jakautuisi halla-aholaisiin, ruohonen-lenerläisiin ja muihin sooloilijoihin.
Ilman yhteistä, kantavaa ideologiaa se lopulta se kuihtuisi pois
Näin se vaan on, vaikkei sitä tavallinen sukanlikaaja äkkisältään oikein tahdo tajuta.
Kokoomus.
No, tuo savolaissyntyisen väsymyksestään säälipisteitä keräävän Pikku-Jykän luotsaama narsistipuolueen kohtalo jääköön käsittelemättä ja omaan arvoonsa.
En osaa kuvitella tuon kohelluksen jälkeen muuta kuin reipasta alamäkeä jos SDP saa rivinsä kuntoon.
Kaikenkaikkiaan mielenkiintoista vääntöä siis lienee odotettavissa.
Punikit ovat punikkeja, vaikka voissa paistais, punikkien jälkeläisiä siis.
Punaiset aloittivat vapaussodan murhaamalla toista sataa valkoista ja tämä synnytti suomalaisten, siis oikeiden suomalaisten mielessä oikeutetun raivon, varsinkin kun punikit olivat liitossa ikiaikaisen vihollisen ja vainolaisen eli venäläisen kanssa!
Muistakaa, että silloiset punaiset olivat SDP:n jäseniä !
SKP perustettiin vasta myöhemmin venäläisten avustuksella.
Eli SDP on syyllinen kaikkiin sotatoimiin Suomessa.
Ei ne mitään punikkeja ole
Sossut ovat kiipijöitä jotka näyttelevät ja teeskentelevät ajavansa asioita joista eivät mitään tiedä
eli FEIKKIPUOLUE
Paavo löi ekat!
Voi, voi tuota Jutta Urpilaisen HÖTTÖÖ, hänellä näyttää olevan tapa tukeutua aina johonkin utopistiseen asiaan niin valtion taludemme tulevaisuuden visioiden, kuin omien visioidensakin kanssa. Nytkin uskotaan höttöön, että "ökyherroihin" satsaamalla Suomi nousee ja tämön takia heitä suosiva muhkea osinkoveropäätös.
Yleensä nuo vihreät ovat olleet naisille suosittu puolue ja naisiahan heillä on riittänyt joka lähtöön. Kuitenkin nytkin vihreitä johtaa MIES ja eilen puoluesihteeriksi valittiin MIES eli ei sielläkään luoteta naisten yhteistuumaisuuteen. Miten tuo Anni Sinnemäkikin puolueen johtajana meinasi ajaa vihreät hävettävän alhaisiin lukemiin, mutta Ville Niinistö on kääntänyt vihreiden kurssin nousuun? Kyllä tuo Ville Niinistö vetää taatusti naisia puolueelleen ennemmin, kuin Jutta Urpilainen miesvastaisuuteineen.
SDP tarvitsee kurakuurin ja tuota kuuria Jutta Urpilainen on tarjonnut jo monta vuotta. On se kumma juttu, että miesvastaisuudella meinataan SDP nostaa suosta. Ei oikein natsaa tuo ajatus! Naiset eivät lähde mielellään heiluttelemaan punalippuja, vaan kyllä nuo luonnon läheiset värit enemmän kiinnostaa puoluetta valittaessa. Hipaisu punaista huuliin riittää ja se siitä aatteesta. Pitäisi unohtaa nämä vanhat aatepuheet, ne eivät ole tästä ajasta ja puolueen pitäisi päivittää tuota nimeäänkin.
Jutta Urpilaisen pitäisi tehdä pikaisesti marikiviniemet ja siirtyä syrjään puheenjohtajan paikalta. Mari Kiviniemikin siirtyi nopeasti sivuun ja tunnusti, että kerta naamataulu ei miellytä niin se siinä. Politiikassa ei pidä olla itserakas, vaan kuunnelle äänestäjien liikkeitä tarkalla korvalla
Sosiaalitantat eivät taatusti kuuntele, vaan heillä on ratkaisut kaikkiin asioihin omassa päässään. Siksipä juuri sosiaalitanttojen paapomisen takia Suomen nuoriso makaa rokulissa ja suurta porukkaa niistä ei ole kiinnostunut mistään. Kyllä sääliksi käy tuota Lauri Ihalaista, kun hän yrittää aktivoida noita sosiaalitanttojen hyvälle elämälle opetettuja työelämään. Mitenkähän tuo Jutta Urpilainen meinaa saada heidät kiinnostumaan puolueestaan ja naisasiastaan? Yhtälöt eivtät taatusti kohtaa!
Sosialidemokraattinen liike on poliittisena liikkeenä iso maailmanlaajuisesti ja varsinkin Euroopassa. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tulevaisuus olisi hyvä. Suomi on aina seurannut historiansa aikana Ruotsin tekemisiä ja erityisesti Saksaa. Saksassa demarit tulevat pysymään poliittisena liikkeenä pitkään ja sama tulee tapahtumaan myös Suomessa.
Politiikka on aaltoliikettä, mutta demariliike on niin vahva, että se ei tarvitse kansankiihotusta, lamaa tai vaikeuksia kannatuksen nousuun. Sama pätee kansanpuoluetta eli kokoomusta Euroopassa.
Jutta osoittaa johtajuutta. Kaikkea ei tarvitse julkaista vaikka KHO tekisi mitä lehmänkauppoja. Ministerin on oltava luja ja päättäväinen. Sitä Jutta on.
Vuosisadan moka salattava vaikka väkisin, miksi tollodemu?
Demaripolitrukin "rukousmyllyt" pyörii tyhjille katsomoille.Broilerituotanto tökkii.Työväenyhdistyksen tanssilavalla lyödään luukut umpeen.Sammalta pukkkaa SDP:n valehteluun perustuva politiikka.
Demariaate ei ole vuosikymmeniin vetänyt kuin onnenonkijoita ja omanedun tavoittelijoita.Elävä esimerkki Lipposen pariskunta ja Jungnerin avioliittojen sisiaalispatoloogistrendikkäät käsittelyt.
Mitään vakuuksia ei todella ole.Miten persaukiset miljardivelkaiset Kreikkalaispankit antaa mitään takuita.Sitä ei demut ymmärrä ?
Olihan demarit keksineet Oulun erämessuilla varsinaisen "tunnonkohottajan" jakamalla messuilla kävijöille kortsuja, joiden kääreissä oli lukenut "tunne demari sisälläsi". Eiköhän tästä ala demareiden varsinainen "nousu"?
Oli reijitettyjä!
Urpiloisen lähtölaskenta on alkanut. Tämä kokoomusrouvan oloinen täti saa mennä. Jakelee miehille potkuja ja ottaa tilalle naisklovneja.
Kyseinen ministeri syö ruokapöydässäni, ei ihme, että ruokalasku on niin suuri!
Urpu on jotenkin lössähtänyt, naamanahka löysällä...ryyppääkö se?
http://farm4.staticflickr.com/3800/8867954987_b7e80b31e7_b.jpg
-
Joi joi Pia. Mahtaako Tampereen friidukin ryypiskellä, kun on noin ......
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Pia_Viitanen_21-4-2010.jpg
krapulaisen näköinen : - )
Moni kakku jne..... sisältä silkkoa