CANNESIN elokuvajuhlien pääpalkinto, arvostettu Kultainen palmu ojennettiin sunnuntai-iltana poikkeuksellisesti kolmelle tekijälle.
Steven Spielbergin johtama tuomaristo kutsui palkintoa vastaanottamaan La vie d'Adèle (Adelen elämä) -elokuvasta ohjaaja Abdellatif Kechichen lisäksi myös kaksi näyttelijää, pääosaa esittävän 19-vuotiaan Adèle Exarchopoulokselle sekä 28-vuotiaan Léa Seydoux'n, joka näyttelee sivuosaa.
Ranskalaiselokuvan voitto oli odotettu, sillä nuoren naisen rakkauksista kertova ranskalaiselokuva nousi voittajasuosikiksi festivaalin viime päivinä.
Odotettua oli myös se, että jury nosti esiin näyttelijöiden työn elokuvan onnistumisessa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
näin maailmalla!
Onpa törkeää politikointia taas kerran, kun joku raati on valitsemassa voittajia. Jos suuri (maksava) yleisö olisi saanut päättää, niin ei varmasti olisi lesboelokuva voittanut. Raati sekoittaa siis lesbosuvaitsevaisuuspolitikoinnin elokuvakilpailuihin, mikä on törkeää.