Joillakin ihmisillä on tuntuu olevan sellainen käsitys että olemalla mahdollisimman itsekkäitä ja ajamalla vain omaa etuaan sekä olemalla nihilistejä heistä tulisi muka anarkisteja. He ajattelevat että "kun minä olen kova jätkä ja rikon lakia, olen suuri anarkistinen intellektuelli". Pahoitteluni heille, mutta se ajattelu on vain yksinkertaista antisosiaalisuutta ja narsismia. Usein nämä ihmiset myös käyttävät toisia hyväksi ja kusettavat minkä ehtivät.
Anarkismi on sen sijaan ajatus yhteiskunnasta vailla valtahierarkioita. Ja jos itse asettuu muiden yläpuolelle ja luulee olevansa älykkäämpi sekä parempi ihminen, niin tuhoaa anarkismin periaatteen tasa-arvoisuudesta ihmisten välillä.
Anarkismin lähtökohta tulisi olla ihmisten välinen tasa-arvo ja se, ettei kenelläkään ole oikeutta valtaan toisen ylitse. Kukaan ei ole kuningas, presidentti, keisari, profeetta tai paavi. Kaikki ovat yhden ihmislajin tasa-arvoisia edustajia. Jokainen on yksilö. Kaikki yksilöt ovat poikkeuksetta samanarvoisia. Vasta tältä pohjalta ajatteleva voi kutsua itseään anarkistiksi. Tämä toki sulkee pois pikkurikoksia tehtailevat huijarit ja auervaarat.
Julkisuudessakin anarkismin maine menee pilalle juuri sen vuoksi että sen kannattajien väitetään olevan joukko vastuuttomia, väkivaltaisia rikollisia, jotka vain aiheuttavat haittaa toisille. Se että rikot ikkunan, heität polttopullon, varasta rahaa tai valtaat talon, ei tee sinusta anarkistia. Vasta syvempi moraalinen vakaumus altruismista sekä myötätunnosta muita kohtaan on tie anarkismiin. Anarkismi ei ole mikään petojen tai tappajien ideologia.
Itse kannatan anarkismia sen vuoksi että se on ainoa aate mikä takaa kaikille ihmisille ihmisarvon ja oikean tasa-arvoisuuden. Joku voi haukkua minua pehmoksi tai muuksi, mutta heidät minä jätän samaan arvoon kuin kadulla haukkuvat koirat tai tyhmät pikkulapset.
Ainoa kestävä yhteiskunta perustuu keskenäiselle avunannolle, moraalisuudelle, rehellisyydelle ja toisten arvostukselle. Ikävä kyllä kilpailuun ja valtasuhteisiin perustuva kapitalismi koittaa hävittää nämä arvot ja istuttaa ihmisten mieliin ajatukset rystyset valkoisina käytävästä kilpailusta ja ahneudesta. Mutta kuten Peter Kropotkin kirjassan "Mutual Aid" toteaa, yhteistyö ja avunanto on luonnollista toimintaa niin eläinlajeille kuin ihmisillekin. Ikävä kyllä valtahierarkioihjn perustuvat järjestelmät ovat aina koittaneet tukahduttaa tätä puolta ihmisissä. Mutta se on silti olemassa eikä mikään kumoa sitä. Ja minä uskon siihen.
Anarkismi on sen sijaan ajatus yhteiskunnasta vailla valtahierarkioita. Ja jos itse asettuu muiden yläpuolelle ja luulee olevansa älykkäämpi sekä parempi ihminen, niin tuhoaa anarkismin periaatteen tasa-arvoisuudesta ihmisten välillä.
Anarkismin lähtökohta tulisi olla ihmisten välinen tasa-arvo ja se, ettei kenelläkään ole oikeutta valtaan toisen ylitse. Kukaan ei ole kuningas, presidentti, keisari, profeetta tai paavi. Kaikki ovat yhden ihmislajin tasa-arvoisia edustajia. Jokainen on yksilö. Kaikki yksilöt ovat poikkeuksetta samanarvoisia. Vasta tältä pohjalta ajatteleva voi kutsua itseään anarkistiksi. Tämä toki sulkee pois pikkurikoksia tehtailevat huijarit ja auervaarat.
Julkisuudessakin anarkismin maine menee pilalle juuri sen vuoksi että sen kannattajien väitetään olevan joukko vastuuttomia, väkivaltaisia rikollisia, jotka vain aiheuttavat haittaa toisille. Se että rikot ikkunan, heität polttopullon, varasta rahaa tai valtaat talon, ei tee sinusta anarkistia. Vasta syvempi moraalinen vakaumus altruismista sekä myötätunnosta muita kohtaan on tie anarkismiin. Anarkismi ei ole mikään petojen tai tappajien ideologia.
Itse kannatan anarkismia sen vuoksi että se on ainoa aate mikä takaa kaikille ihmisille ihmisarvon ja oikean tasa-arvoisuuden. Joku voi haukkua minua pehmoksi tai muuksi, mutta heidät minä jätän samaan arvoon kuin kadulla haukkuvat koirat tai tyhmät pikkulapset.
Ainoa kestävä yhteiskunta perustuu keskenäiselle avunannolle, moraalisuudelle, rehellisyydelle ja toisten arvostukselle. Ikävä kyllä kilpailuun ja valtasuhteisiin perustuva kapitalismi koittaa hävittää nämä arvot ja istuttaa ihmisten mieliin ajatukset rystyset valkoisina käytävästä kilpailusta ja ahneudesta. Mutta kuten Peter Kropotkin kirjassan "Mutual Aid" toteaa, yhteistyö ja avunanto on luonnollista toimintaa niin eläinlajeille kuin ihmisillekin. Ikävä kyllä valtahierarkioihjn perustuvat järjestelmät ovat aina koittaneet tukahduttaa tätä puolta ihmisissä. Mutta se on silti olemassa eikä mikään kumoa sitä. Ja minä uskon siihen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Anarkismi on solidaarisuutta, epäitsekkyyttä, rehellisyyttä ja rakkautta.
En ikinä suostu nielemään niitä fasismin ja kapitalismin oppeja ahneuden oikeutuksesta, väkivaltaisuudesta tai kilpailusta.
Tässä tulikin se alkuperäinen vuosituhansien ikäinen ajatus siitä mitä anarkismi tarkoittaa.
Tämä nykyaikainen "terrorismianarkismi" on vasemmistopuolueiden joskus 1700- 1800-luvulla "ideoima" aate, jolla ei ole paljoakaan tekemistä tuon alkuperäisen anarkismin kanssa.
Perseaukisten ja valtionvastaisten idioottien, kateudesta alkunsa saanut ideologia se on. Lääniä on maailmassa elää ilman yhteiskunnan painostusta, mutta ei helvetti anarkistit ovat jostain kummallisesta syystä aina hulinoimassa kaupungeissa, eikä maaseudulla.
Rasittavaa ja säälittävää porukkaa. Pitävät muita tyhminä ja ylentävät itsensä muiden yläpuolelle olemalla muka niin kaikkea hyvää.
On sitten nautittu valtion myymälästä hankittua "sorretun voimaa"...
Mikä on sinun "johtava ajatuksesi", vai oletko pelkkä nihilisti?
Olen kuullut anarkistien kertovan näkemyksiään. Aina mukana on ihmisrakkaus ja auttaminen. Yksikään näistä ei tee työtä eikä maksa veroja. Sen sijaan rahat haetaan sossusta. Jos anarkisti haluaa auttaa, niin etsii vaan itselleen työpaikan ja maksaa veroja, joista sitten voidaan antaa oikeasti apua tarvitseville, työkyvyttömille ja sairaille, eikä ottaa vain itselle, ideologisesti työhaluttomalle. Tietämäni anarkistit eivät muuten koskaan auta muutenkaan ketään. Jos jotain ollaan järjestämässä, nämä suunpieksäjät ilmaantuvat paikalle viisastelemaan silloin, kun pöytä on jo katettu. Ajatusten tasolla saattaa esiintyä auttamista ja empatiantunteita, mutta käytäntöön ne eivät pääse. Työpaikoista ja työstä sen verran, että työnantaja on aina joku: julkinen sektori, kolmas sektori, yritys tai jokin oma yritystoiminnan muoto. Työ on harvoin kivaa. Ja aina sinne on pakko mennä, jos haluaa saada rahat leipäänsä. Sossun leipiä ei nyt lasketa. Jokainen voisi samalla verukkeella ("minua riistetään, en halua rikastuttaa") kieltäytyä töistä. Ja panna samalla oman elatuksensa rasitukset ja kustannukset muiden harteille. Mitä ihmisrakkautta! Jos jokainen riistää, niin perusta oma yritys, jossa filosofiset tai muut mahdolliset lahjasi pääsevät esiin. Tuntemani yrittäjät saavat itse suurin piirtein saman kuin palkollisensa, huonoina aikoina jopa vähemmän, jonka lisäksi he kantavat toiminnan riskit.
Itselläni on yli 30v. työura takanani sekä yli 10v. työtä edessäni, joten en mielestäsi ole anarkisti?
"heidät minä jätän samaan arvoon kuin kadulla haukkuvat koirat tai _tyhmät pikkulapset_". Näyttää siltä, että vaikka pyrit ylläpitämään ihannekuvaa tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, ei se ole sinullekaan täysin mahdollista. Miksi lapset ovat tyhmiä? Eikö heidän sanomansa pitäisi ottaa yhtä vakavasti kuin muidenkin hierarkiattomassa yhteiskunnassa? Mihin johtaa kasvatuksessa, jos lapsi saa päättää asioistaan kuten aikuiset ihmiset? Olen nähnyt tapauksia, ja nämä lapset ovat kaikkea muuta kuin elämäänsä tyytyväisiä, omaan kehitystehtävään aikuisten asioista murehtimatta keskittyviä yksilöitä. Hierarkioita on siis syystä olemassa, ja jo ihan ruohonjuuritasolla. Samoin kun perheessä on lapsia, on yhteiskunnassakin ihmisiä, jotka eivät ole kykeneviä päättämään omista asioistaan. Eri asia sitten on, kuka kokee olevansa kykenevä päättämään näiden ihmisten asioista.
Esim. pienemmän älykkyysosamäärän omaavat ihmiset, kehitysvammaiset. Miten heidän täysi vapautensa hierarkioista voidaan taata? Jotkut heistä eivät todella pysty päättämään asioistaan itse siinä mittakaavassa kuin elämässä täytyy. Kenellä on oikeus nousta heidän "yläpuolelleen" hierarkiassa ja päättää näistä asioista? Päätöksentekohan olisi tässä tapauksessa päättäjän subjektiivinen tulkinta toisen parhaasta. Missä määritellään raja, jolloin ihminen on riittävän vähän kehitysvammainen ollakseen vapaa muiden päätäntävallasta? Kuka sen määrittelee? Tai liian päihtyneen rajan? Tai psykoottisen? Kuinka mieleltään vakavasti sairas pärjää ilman vapautta rajoittavia toimia? Tai vahvasti juopunut? MITEN ON TODISTETTU, ETTÄ "YHTEISTYÖ JA AVUNANTO ON IHMISILLE LUONTAISTA TOIMINTAA", eikä hierarkisia toimijoita, kuten poliisia ja päättäjiä, tarvita? Voivatko mieleltään vakavasti sairas, juopunut ja kehitysvammainen luottaa lähimmäistensä apuun siinä mittakaavassa, että pärjää elämässä, eivätkä mahdollisesti aiheuta vaurioita itselleen tai muille? Pystyvätkö lähimmäiset näihin joskus todella vaativiinkin tehtäviin ilman ammattilaisia? Oman alansa ammattilaisethan ovat juuri siksi muita korkeammalla hierarkiassa, että heillä on tältä alalta mitattavissa olevaa osaamista. Onko anarkismi siis pohjimmiltaan päättäjien ammattitaidon kyseenalaistamista?
Apua voi aina antaa, mutta omat resurssit loppuvat jossain vaiheessa, mistä tiedät, että silloin saat apua muilta? Nykyisin teollisuusmaat auttavat kukin omasta syystään kehitysmaita. Mistä tiedämme, että nykyisin kehitysmaiksi luokiteltujen kansalaiset auttavat meitä sitten kun apua tarvitsemme ja heillä olisi siihen puolestaan resursseja? Muistavatko apumme ja antavatko vasta-apua? (Itse en vastusta köyhyyden ja nälänhädän vähentämistä, pallottelen vain ajatuksilla)
Ennemmin pelkään, että itsekäs toiminta on se ihmiselle luontaisin toimintamuoto. Ennenvanhaan sitä vaan ei huomannut, kun ei ollut globaalitaloutta ja vaikka ahneita on todennäköisesti aina ollut, he eivät silloin kohonneet näkyvään riisto-asemaan kuten nykyisin esim. joidenkin globaalien yritysten johtajat. Mistä tiedämme, että juuri kapitalismi on syypää nykyiseen itsekkyyteen, eikä vain sen ilmentäjä? Eikä se vain korosta äärimmilleen ihmisen perimmäisiä ominaisuuksia? Jos itsekkyys ei ole ihmiselle synnynnäinen toimintamuoto, miten voimme sen heille opettaa ja taata, että kaikki noudattavat sitä? Nimittäin jo yksi itsekäs kaataa koko rakennelman käyttäen kaikkea altruismien tarjoamaa apua ponnahduslautana. Jollei häntä rajoiteta (= joku nouse hierarkiassa korkeammalle), hänellä on loputon mahdollisuus edetä hierarkiassa, kaikkien muiden ollessa samalla tasolla.
Joka tapauksessa olen valmis kutsumaan itseäni rauhanomaiseksi anarkistiksi, jos tämän ajatusmallin leviäminen laajalle edistää itsekkyyden katoamista edes jonkin verran. Pahoitteluni myös liian monimutkaista tapaani ajatella asioita…
Ihminen on totta kai jossakin mielessä aina itsekäs. Mutta itsekäs ihminen (jopa täysi psykopaatti) voi tehdä altruistisia tekoja jos hänet palkitaan siitä jotenkin. Sen vuoksi nykyinen kapitalistinen yhteiskunta on niin tuhoisia, koska se palkitsee ihmiset toisia vahingoittavasta itsekkyydestä. Tämä näkyy etenkin finanssimaailmassa, missä rikkaat pelaavat miljoonien ihmisten rahoilla. On lähes mahdotonta päästä käsiksi isoihin rahoihin jos toimii eettisesti. Ei mikään ihme että kapitalismin tuottama kulttuuri ja sen ihanteet ovat usein yhtä egoismin, alistamisen ja vallanhimon kanssa.
Anarkismi on mielestäni paras ratkaisu tälläisen itsekkyyden palkitsemisen poistamiseen, sillä siinä ihmisiä palkittaisiin yhteisöä auttavista teoista. Kaikki tehtävä työ olisi sellaista joka hyödyttäisi suoraan enemmistöä. Sellaisessa järjestyksessä empaattinen ja altruistinen toiminta leviäisi eniten. Toki se ei poistaisi täysin haitallista itsekkyyttä mutta ehkäisi sitä paljon.
Mutta yhteistyö ja avunanto ovat kaikkialla maailmassa ihmisille ja elollisille olennoille luonnollista. Siihen liittyen kannattaa lukea anarkisti Peter Kropotkinin kirja "Mutual Aid; A Factor In Evolution", mikä todisti asian jo 1800-luvulla pian Darwinin löytöjen jälkeen. Darwin itsekin oli huomannut asian, mutta kapitalistinen maailma alkoi levittää laajalle vain hänen näkemyksiään luonnollisesta kilpailusta ja kamppailusta. Luonnollisuus ei tarkoita siis armotonta väkivaltaa ja taistelua, vaan myöskin avunantoa. Ja se pätee myös ihmisiin. Mutta nyt on vallalla järjestelmä joka kannustaa päinvastaiseen. Sen vuoksi olen sitä mieltä että kapitalismin on mentävä.
Mielenkiintoista. Ajatuksesi ovat todella järkeenkäyviä. Et kuitenkaan oikein selittänyt, miten tämä anarkismi käytännössä poistaa itsekkyyden. Miten ihmisiä palkitaan epäitsekkyydestä? Luulisi, että tämä lähtee kotikasvatuksesta. Miten vanhempia ohjataan tähän suuntaa? Se lähtee varmaan neuvolasta ja toki myös vallitsevasta mielipiteestä. Miten näitä muutetaan? Kuinka paljon muutokset tulisivat maksamaan? Tiedän, että tuokin menee taas kapitalismin puolelle, mutta päättävien tahojen ei voi olettaa omaksuvan uutta ideologiaa silmänräpäyksessä. Jotta päästään alkuun, on ajateltava asioita heidän kannaltaan. Myöhemmin päästään todella vauhtiin ja altruismin ytimeen.
Kuinka paljon epäitsekkyyden luontaisuutta on tutkittu? Mainitsit Darwinin tutkimukset, joista nykyiset kapitalistit mukaasi poimivat itselleen sopivimmat palat. Auttaisiko itsekkyyden tieteellisen tutkimisen lisääminen yleisen mielipiteen muuttamiseen? Ehkä onnellisuuten vaikuttavien tekijöiden tutkiminen myös, sillä "kyky tuntea mielihyvää toisten puolesta lisää omaa onnellisuutta" on ilmeisesti tutkittukin fakta. Ainakin mikäli mainostajia on uskominen, jopa hatarimmat mutututkimukset ovat kannattavia.
Kuulisin siis mieluusti lisää siitä, miten anarkismi olisi mielestäsi hyvä käytännössä toteuttaa.
Haluan myös varmistaa, mitä tarkoitat sillä, että "kaikki tehtävä työ olisi sellaista joka hyödyttäisi suoraan enemmistöä". Tarkoittaako se omavaraisuuteen siirtymistä?
Kotikasvatus on yksi osa ihmisen kehitystä, mutta ei kaikki. Ja vaikka kotiolot olisivat huonot, voi lapsesta silti kasvaa oikeudenmukaisesti toimiva, empaattinen ihminen. Mutta vanhempien tehtävä on toki kasvattaa lapsiaan. Nykyään tosin monet vanhemmat johtuen urakeskeisistä elämistään ulkoistavat kasvatuksen televisiolle, internetille ja päiväkodeille. Yksilöitä ja vanhempia ei voi toki pakottaa kasvattamaan lapsia tietyllä tavalla. Mutta eikö silti asia ole niin, että vanhempien tehtävä on tehdä uhrauksia lapsiensa vuoksi? Siinä asiassa ihmisillä on valinnanvapaus.
Muutoksen ensimmäiset vaiheet syntyvät kansalaisaktivismista. Meidän on pakotettava päättäjiä toimimaan markkinavoimien vastaisesti. Keinoja tähän ovat esimerkiksi lakkoilu ja kansalaistottelemattomuus. Jos jokin asia on väärin, on velvollisuus toimia sen vastaisesti. Ja ihmiset pystyvät siihen, se on nähty historiassa useaan kertaan.
Usein on murrettu sortavia järjestelmiä jotka ovat vaikuttaneet pysyviltä. Ei esimerkiksi 1950-luvun alussa juuri kukaan USA:ssa uskonut rotuerottelun päättymiseen. Monesti muutokset alkavat muutaman valveutuneen yksilön esimerkillisestä toiminnasta. Jos ihminen näkee että joku toimii oikeudenmukaisesti, niin on hänellä taipumus mennä mukaan. Sen vuoksi tiedon levitys on keskeinen asia. Onneksi meillä on toistaiseksi suhteellisen vapaa internet (jota tosin valvotaan).
Muutoshan ei sinänsä maksa mitään. Tai sen hintana on tosin kova työ ja rohkeat päätökset. Mutta jos ajatellaan nykytilannetta missä markkinajohtoinen maailma on kovaa vauhtia tuhoamassa koko planeetan ekosysteemiä ja ajamassa yhä useampia köyhyyteen, niin eiköhän ole aika tehdä jotain vaikka se olisikin vaikeaa? Luulen että jokainen joka oikeasti perehtyy maailman tilaan, kokee velvollisuudekseen toimia jollakin tapaa. Ihan vaan vaikka omien lastensa hyvinvoinnin vuoksi.
Kun markkinavoimien valta on murrettu, niin sitten voi alkaa vasta siirtyminen anarkistisiin järjestelmiin. Se tapahtuu lisäämällä lokalismia ja pienten yhteisöjen päätösvaltaa. Kaiken periaatteena olisi demokratia. Kun ei olisi enää vallalla suuryritysten ja pankkien johtamaa kilpailua, niin alkaisi maailma muuttua paremmaksi paikaksi. Tämä muutos vie toki aikaa, mutta on saavutettavissa. En usko nopeisiin (väkivaltaisiin) vallankumouksiin, ne päättyvät usein vaan uuden diktatuurin nousuun (esim. Ranska, Venäjä, Kuuba).
Mainitsemani yhteisöt olisivat pääosin omavaraisia ja niitä hallittaisiin demokraattisesti. Kaikki tarjoilla oleva työ olisi yhteisön hyväksi tehtävää. Ei olisi itsekkyyteen ja rahan haalimiseen perustuvaa urakulttuuria. Tässä kohtaa olen oikeastaan anarkokommunisti, näen työläisten hallitsemat yhteisöt ja tuotantolaitokset tavoitteellisena asiana. Kun valtarakenteet purettaisiin, niin kilpailu asemista lakkaisi. Ja nykyaikaisen teknologian avulla ihmisten fyysinenkin hyvinvointi voidaan turvata melko helposti jos vain tahtoa siihen löytyy. Nykyteknologialla saadan yhä enemmän yhä vähemmälle vaivalla. Tämä tuo täysin uuden näkökulman omavaraisuuteen.
Epäitsekkyys on asia mistä tosiaan puhutaan harvemmin ja jonka tutkimus ei ole saanut samanlaista julkisuutta kuin muiden ihmisten piirteiden. Mutta tässä kohtaa useiden meidän näkemykset ovat sumentuneet populismista ja freudilaisesta psykologiasta (jota markkinavoimat ovat hyödyntäneet aina 1900-luvun alusta saakka). Nykypsykologia on hylännyt freudilaiset opit ihmisestä sairaiden himojensa ohjaaman petona. Vakavastiotettava nykytutkimus ei enää puhu ihmisestä itsekkäänä tai "pahana" olentona, vaan ottaa huomioon myös muut piirteet. Ja kuten aiemmin jo taisin sanoakin, voi ympäristö palkita ihmisen joko hyvistä tai pahoista teoista.
Nykyinen kulttuuri tuo esille ihmisen kilpailumentaliteettiä ja ahneutta sekä asettaa ne tavoiteltaviksi piirteiksi. Mediassa ihannoidaan laajalti suoranaisen sosiopaattisia ihmisiä. Tämä antaa tietyn käytösmallin ja toimii samoin kuin propaganda (suosittelen muuten tähän liittyen tutustumaan Noam Chomskyn esittämään propagandamalliin). Median valtaa ei tule väheksyä, sillä se muovaa mieliämme jatkuvasti.
Mutta ahneutta ihannoivalta kulttuurilta voi kieltäytyä. Ei kenenkään ole pakko katsella väkivaltaviihdettä (tai paremminkin väkivaltapornoa) tai seurata julkkisten hedonismia. Jokaisella on tässä taas kerran valinnanvapaus. Olen itse valintani tehnyt ja en koe eläväni lainkaan kurjaa elämää, päinvastoin. En kadehdi rikkaita tai julkkiksia. Kadehdin ehkä niitä jotka ovat valmiita uhrautumaan hyvien asioiden eteen.
Suosittelen että muutkin sulkevat telkkarin ja ajattelevat asioista itse. Useimmilla ihmisillä itsenäinen ajattelu johtaa oman hyvyyden ymmärtämiseen. Ja jokainen altruistinen teko vahvistaa sitä puolta omassa persoonassa. Voit aina valita että kenen ääntä kuuntelet. Voit kuunnella mainostajia ja markkinavoimia tai sitten voit kuunnella muuta.