Sen kertoo Raamattu selkeästi.
Jes. 44:6
Kol. 1:15
Ilm. 3:14
Jes. 44:6
Kol. 1:15
Ilm. 3:14
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Amen.Laitetaan vielä.sanal.8:22
Sananlaskut 8.luku
22. Herra _ l -o -i _minut töittensä esikoiseksi,
_- ensimmäiseksi teoistaan-_,
ennen aikojen alkua.
23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
26. kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
27. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
28. kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
29. kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,
30. silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
31. leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Sananl.8.html
KR 33/38 ainakin kertoo,
että Jumala LOI Jeesuksen,
- töi-ten-sä esikoiseksi.
-en-sim-m-i-sek-si teois-taan
Luotu on Jeesus.
Tuohon jehovanodistajain tarpeeseen korostaa Jeesuksen yhteydessä hänen luomistaan näyttää unohtuvan että hänen tulisi joidenkin lahkon julkaisujen mukaan olla enkeli, mikaeli. Onko teillä käsitystä suoraan tuosta mikaelin syntymästä taikka luomisesta ?
Enkeleiden alusta kerrotaan kyllä siitäkin Raamatussa.
Alussa oli sana,sana oli Jumalan tykönä ja sana oli Jumala. Tämä Jumalan sana on Jeesus,siitä kai ei ole epäselvää. Hän tuli omiensa tykö,mutta hänen omansa eivät tunteneet häntä. Voidaan myöskin selvyydenvuoksi kirjoittaa Alussa oli Jeesus,Jeesus oli Jumalan tykänä ja Jeesus oli Jumala. Jeesus=Jumala tuli omiensa tykö,mutta hänen omansa eivät tunteneet häntä. Fyysinen Jeesus on todellakin luotu. Hänhän sai alkunsa kun Pyhä Henki laskeutui Marian ylle ja hän synnytti pojan jolle annettiin nimi Jeesus. Eli toisin sanoen kun lukee ja todella ymmärtää raamatun sanoman,Jumala valmisti Pyhänhengen avulla itselleen ihmisruumin ja tuli ihmiseksi. Sisäisesti hän oli Jumala,mutta fyysisesti 100% ihminen. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Kun luemme edelleen johannesta sen ensimmäistä lukua,niin siitä selviää että Jeesus on luonut kaiken mitä luotu on. Ja ilman häntä ei ole luotu mitään mikä luotu on. Olisi se kummallista jos maailman kaikkeuden luoja ei olisi Jumala. Sitä nyt ei usko kukaan. JHWH vanhassa liitossa on Jeesuksesta käytetty nimi. Sehän mainitaan Stefanuksen puolustuspuheessa selvästi. Kun Moose ennusti Messiaan tulemisen hän mainitsi "minun kaltaiseni " profeetan Herra herättää teille,häntä kuulkaa........
Ei Mooseksen ruumista hävitetty vaan se haudattiin tuntemattomaan paikkaan raamatun mukaan. Lueppas asia tarkemmin. Eikä Jeesuksen ruumista suinkaan hävitetty. Se on todellista ja törkeää raamatun väärentämistä. Hän ilmestyi niin monta kertaa opetuslapsilleen ja muillekin ihmisille. Ja Tuomashan sai koskea naulanjälkiin jotta hän uskoisi.
Vielä hieman lisää. Jeesushan sanoi muutaman kerran "minä ja isä olemme yhtä" Ja siitä Juutalaiset suuttuivat ja sanoivat hänen pilkkavan Jumalaa koska hän teki itsensä Jumalan vertaiseksi. Juutalaiset varmasti tietävät ja ymmärtävät että Messias on Jumala ihmishahmossa. Jos uskoo johonkin,niin ei se tarkoita sitä,että täytyy järki heittää romukoppaan ja uskoa mitä vaan,kun itse voi myöskin lukea ja tarkistaa kirjoitukset.. Pitäisi myöskin ymmärtää se mitä lukee.
8:22 kuvaa Kristusta Jumalan Sanana