"Ylipapille on näet uskottu omat uhrinpalveluksensa, papeille määrätty oma paikkansa ja leeviläisten huolena on heidän omat palvelustehtävänsä. Kansaan kuuluvaa ihmistä velvoittavat kansaa koskevat määräykset."
Suunnilleen samaan aikaan kun apostoli Johannes viimeistelee Ilmestyskirjaa Patmoksen saarella, Kleemens saa uljaan idean soveltaa Vanhan Testamentin leeviläistä pappeutta kristillisiin seurakuntiin. Jo v. 95 meille esitellään käsitys pappeudesta kristillisen seurakunnan johtajuutena, josta seuraa pappien ja maallikoiden välinen erottelu. Pappi/maallikkojako ei alkanut Jeesuksesta tai Hänen apostoleistaan, eikä sillä ole mitään tekemistä Uuden Testamentin opetuksen kanssa; se alkoi Kleemensistä, joka muutti apostolien asettaman seurakunnan johtajuuden (vanhin, kaitsija, paimen) maallikoista erotelluksi pappeudeksi. Siirrytäänpä eteenpäin noin 15 vuotta seuraavaan vaiheeseen:
Ignatios – Antiokeian piispa v. 110 jKr.
Efesolaisille:
"Ovathan kunnianarvoisat, Jumalan arvon mukaiset presbyteerinnekin liitettyinä piispaan kuin kielet kitaraan... Pyrkikäämme siis siihen, ettemme olisi piispaa vastaan, jotta olisimme Jumalalle alamaiset... Piispaan on meidän epäilemättä suhtauduttava niin kuin itse Herraan."
Magnesialaisille:
"Näin ollen minä kehotan teitä: Pyrkikää Jumalan tahdon mukaan tekemään kaikki siten, että piispa Jumalan sijassa ja presbyteerit apostolien neuvoston sijassa johtavat toimia... Niin kuin Herrakaan ei ole tehnyt mitään ilman Isää, jonka kanssa hän on yhtä, toimipa hän itse tai apostolien välityksellä, samoin älkää tekään tehkö mitään ilman piispaa ja presbyteerejä."
Trallislaisille:
"Samaten kaikkien tulee osoittaa kunnioitusta diakoneille niin kuin Jeesukselle Kristukselle, samoin piispalle, joka on kuva Isästä, ja presbyteereille, jotka muodostavat ikään kuin Jumalan neuvoston ja apostolien liiton. Ilman näitä ei voida puhua kirkosta."
Smyrnalaisille:
"Älköön kukaan ilman piispaa toimittako mitään seurakunnallista toimitusta... Ilman piispaa ei ole lupa toimittaa kastetta eikä rakkaudenateriaa. Mutta minkä hän hyväksi näkee, on Jumalallekin otollista..."
Mihin olemme tulleet? Huomaa, että nyt presbyteerit (vanhimmat) ovat kunnianarvoisia presbyteerejä, jotka ovat kasvaneet sekä tärkeydessä että hengellisessä auktoriteetissa. Lisäksi ei-hierarkkinen keskinäinen tasa-arvoisuus on mennyttä, ja tätä virkatehtävää johtaa nyt piispa. Huomaa, kuinka uskomaton auktoriteetti piispalle tässä annetaan: häneen on "suhtauduttava niin kuin itse Herraan". (Ainakin heillä oli vielä rakkausateriat, vaikkakin niihin täytyi saada piispan lupa ensin.)
Suunnilleen samaan aikaan kun apostoli Johannes viimeistelee Ilmestyskirjaa Patmoksen saarella, Kleemens saa uljaan idean soveltaa Vanhan Testamentin leeviläistä pappeutta kristillisiin seurakuntiin. Jo v. 95 meille esitellään käsitys pappeudesta kristillisen seurakunnan johtajuutena, josta seuraa pappien ja maallikoiden välinen erottelu. Pappi/maallikkojako ei alkanut Jeesuksesta tai Hänen apostoleistaan, eikä sillä ole mitään tekemistä Uuden Testamentin opetuksen kanssa; se alkoi Kleemensistä, joka muutti apostolien asettaman seurakunnan johtajuuden (vanhin, kaitsija, paimen) maallikoista erotelluksi pappeudeksi. Siirrytäänpä eteenpäin noin 15 vuotta seuraavaan vaiheeseen:
Ignatios – Antiokeian piispa v. 110 jKr.
Efesolaisille:
"Ovathan kunnianarvoisat, Jumalan arvon mukaiset presbyteerinnekin liitettyinä piispaan kuin kielet kitaraan... Pyrkikäämme siis siihen, ettemme olisi piispaa vastaan, jotta olisimme Jumalalle alamaiset... Piispaan on meidän epäilemättä suhtauduttava niin kuin itse Herraan."
Magnesialaisille:
"Näin ollen minä kehotan teitä: Pyrkikää Jumalan tahdon mukaan tekemään kaikki siten, että piispa Jumalan sijassa ja presbyteerit apostolien neuvoston sijassa johtavat toimia... Niin kuin Herrakaan ei ole tehnyt mitään ilman Isää, jonka kanssa hän on yhtä, toimipa hän itse tai apostolien välityksellä, samoin älkää tekään tehkö mitään ilman piispaa ja presbyteerejä."
Trallislaisille:
"Samaten kaikkien tulee osoittaa kunnioitusta diakoneille niin kuin Jeesukselle Kristukselle, samoin piispalle, joka on kuva Isästä, ja presbyteereille, jotka muodostavat ikään kuin Jumalan neuvoston ja apostolien liiton. Ilman näitä ei voida puhua kirkosta."
Smyrnalaisille:
"Älköön kukaan ilman piispaa toimittako mitään seurakunnallista toimitusta... Ilman piispaa ei ole lupa toimittaa kastetta eikä rakkaudenateriaa. Mutta minkä hän hyväksi näkee, on Jumalallekin otollista..."
Mihin olemme tulleet? Huomaa, että nyt presbyteerit (vanhimmat) ovat kunnianarvoisia presbyteerejä, jotka ovat kasvaneet sekä tärkeydessä että hengellisessä auktoriteetissa. Lisäksi ei-hierarkkinen keskinäinen tasa-arvoisuus on mennyttä, ja tätä virkatehtävää johtaa nyt piispa. Huomaa, kuinka uskomaton auktoriteetti piispalle tässä annetaan: häneen on "suhtauduttava niin kuin itse Herraan". (Ainakin heillä oli vielä rakkausateriat, vaikkakin niihin täytyi saada piispan lupa ensin.)
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tertullianus – v. 200 jKr.
"Korkeimmalla papilla (eli piispalla) on oikeus antaa kaste; hänen jälkeensä presbyteereillä ja diakoneilla, mutta vain piispan auktoriteetilla. Muussa tapauksessa myös maallikoilla on oikeus... kuinka paljon enemmän on kunnioittamisen ja nöyryyden harjoitus maallikoiden velvollisuutena (sillä se sopii myös heidän johtajilleen)... Meidän on turha olettaa, että se mikä on kiellettyä PAPEILLE olisi sallittua maallikoille. Papiston ja kansan ero on kirkon auktoriteetin asettama."
90 vuotta on kulunut, ja meillä on nyt kukoistava pappeus piispan alaisuudessa. Papit nähdään pelkkien maallikkojen johtajina ja piispaa pidetään kaikkein korkeimpana johtajana. Nämä miehet ottavat nyt itselleen auktoriteetin oikeuttaa oma järjestelmänsä, ja he ovat itse asiassa kaiken kyseenalaistamisen yläpuolella.
Cyprianus- Karthagon piispa v. 250 jKr.
Hämmästykseksesi huomaat, että 50 vuotta myöhemmin tätä kristillistä pappeutta pidetään nyt uhraavana papistona ja sen ajatellaan toimivan välittäjänä Jumalan ja maallikkojen välillä. Kirjoittaessaan Herran ehtoollisesta Cyprianus julistaa:
"Jos meidän Herramme ja Jumalamme Jeesus Kristus on itse Isän Jumalan ylipappi, joka ensin uhrasi itsensä uhrina Isälle ja käski viettää ehtoollista itsensä muistoksi, niin varmasti pappi toimii todellakin Kristuksen sijassa, kun hän todistaa sen mitä Kristus teki ja uhraa todellisen ja täydellisen uhrin isälle Jumalalle, jos hän alkaa uhrata niin kuin näkee Kristuksen itsensä uhranneen."
Se, mistä lopulta tuli täyteen kukkaan puhjennut katolinen messu, on tässä idullaan jo v. 250. Piispan ylivalta muuttui lopulta vieläkin monimutkaisemmaksi pappishierarkiaksi, jonka huipulla on piispojen piispa eli paavi!
Näemme kuinka varhaiset kirkkoisät muuttivat kristillisen seurakunnan pienistä paikallisista mutta leviävistä suurperheistä maailmanlaajuiseksi hierarkkiseksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. On myös aivan selvää, kuinka tästä ensimmäisestä virheestä, jota olen kutsunut perustavaa laatua olevaksi virheeksi, seurasi väistämättä pian lisää virheitä. Väärä opetus johtajuuden ja hallinnon luonteesta seurakunnassa antoi johtajille, siis papeille ja piispoille, sellaisen auktoriteetin, että se, mitä muuta he päätyivät opettamaan, hyväksyttiin käytännöllisesti katsoen automaattisesti. Se oli todellakin kasvualusta, jossa kasvoi muitakin virheen ja eksytyksen kasveja, joihin kiinnitämme huomiomme seuraavassa artikkelissa.
Tästä kaikesta herää kuitenkin yksi kysymys: Miten ihmeessä he eivät jääneet tästä kiinni? Nämä ovat ihmisiä, jotka määrittelivät uudelleen kristillisen seurakunnan luonteen ja olemuksen ja muuttivat sen joksikin täysin vieraaksi, joka on ristiriidassa Jeesuksen ja apostolien opetuksen kanssa. Miten joku voi tehdä jotakin noin täysin väärää kiinni jäämättä? Vastaus on siinä, että he väittivät omaavansa teologisen oikeutuksen sille ja esittelivät uuden käsitteen, joka tunnetaan nimellä apostolinen suksessio.
On muistettava, että kristillinen kirkko kohtasi vuosien kuluessa kaikenlaisia harhaoppeja Jeesuksesta ja pelastuksesta, jotka kaikki väittivät olevansa Jumalan inspiroimia. Esitettiin aivan naurettavia ajatuksia. Jotkut sanoivat Jeesuksen olleen enkeli eikä itse asiassa ollenkaan Jumala eikä ihminen.
Toiset väittivät hänen olleen todella Jumala mutta vain näyttäneen ihmiseltä ja vain näyttäneen kuolevan, ollen itse asiassa haamu. Jotkut sanoivat hänen olleen pelkkä ihminen, johon "jumalallinen Kristus" laskeutui taivaasta kasteessa ja poistui jälleen ristillä.
Pelastus väitettiin saavutettavan salaisen tiedon kautta eikä uskomalla Jeesukseen. Kaikki tämä demoninen eksytys tuli ihmisiltä, jotka väittivät olevansa Hengen johdatuksessa ja siten puhuvansa inspiroitua Jumalan sanaa. On myös muistettava, että silloin ei ollut saatavilla yhteen koottua Uutta Testamenttia, kuten nykyään.
"On tärkeää ymmärtää, että kehitys kohti autoritäärisempää kirkkohierarkiaa sai alkunsa taistelusta vääriä oppeja vastaan. Aikana, jolloin gnostikot vaativat itselleen erityistä auktoriteettiasemaa saamansa Hengen perusteella, kirkon valtavirralle oli tärkeää saada oma selkeä vallan lähteensä. He tarvitsivat jotakin vakuuttavampaa, ja se löytyi apostoleista.
Seurakunnan alkuaikoina heillä oli ollut ylin valta. Niinpä järkeiltiin, että kirkossa tunnustetut auktoriteetit perivät apostolien aseman. He olivat apostolien seuraajia ja voivat jäljittää virkansa suoraan alenevassa polvessa hyvin varhaisista ajoista asti. He olivat apostolisessa vallanperimysjärjestyksessä."
Itse asiassa varhaiset kirkkoisät vaativat itselleen samaa auktoriteettia kuin alkuperäisillä apostoleilla oli, ja väittivät, että heidän opetuksensa oli siksi oikeaa. Joku voi pitää tätä hyvänä asiana silloin, kun he olivat oikeassa – ja hehän olivat oikeassa monessa asiassa – mutta toisaalta se ei ollut niin hyvä asia silloin, kun he eivät olleet oikeassa. Se oli itse asiassa tuhoisaa! Katsotaanpa, mitä he oikeastaan sanoivat:
Kleemens:
"Apostolit saivat Jeesukselta Kristukselta evankeliumin meitä varten, Jeesus Kristus oli Jumalan lähettämä. Jumala siis lähetti Kristuksen ja Kristus apostolit; kumpikin asia on tapahtunut hyvässä järjestyksessä Jumalan tahdosta... Maasta maahan ja kaupungista kaupunkiin he julistivat sanomaansa ja asettivat samalla ensi hedelmänsä, heitä koeteltuaan, tulevien uskovien piispoiksi ja diakoneiksi."
Muistutetaanpa mieliimme, että apostolit ja kirkkoisät tarkoittivat sanalla piispa täysin eri asioita. Apostoleille se oli vain yksi sana muiden joukossa, jota käytettiin kuvaamaan vanhimman tehtävää (pastori tai paimen). Kirkkoisille se merkitsi korkeaa arvoasemaa kirkollisessa ja organisatorisessa hierarkiassa.
Ignatios – Antiokeian piispa:
Magnesialaisille:
"Näin ollen minä kehotan teitä: Pyrkikää Jumalan tahdon mukaan tekemään kaikki siten, että piispa Jumalan sijassa ja presbyteerit apostolien neuvoston sijassa johtavat toimia... Niin kuin Herrakaan ei ole tehnyt mitään ilman Isää, jonka kanssa hän on yhtä, toimipa hän itse tai apostolien välityksellä, samoin älkää tekään tehkö mitään ilman piispaa ja presbyteerejä."
Irenaeus – Lyonsin piispa:
"Totuuden tiedolla tarkoitamme: apostolien opetusta: kirkkojärjestystä vakiintuneena varhaisista ajoista lähtien ympäri maailmaa: Kristuksen ruumiin tunnusleimaa, joka on säilytetty episkopaalisen (piispojen) suksession kautta: sillä piispoille apostolit jättivät kirkosta huolehtimisen joka paikassa ja sitä kautta se on periytynyt meidän aikaamme turvallisesti ilman mitään kirjallisia dokumentteja."
Cyprianus – Karthagon piispa (Hän kirjoittaa piispan valintamenettelystä.):
"Siksi meidän tulisi huolellisesti noudattaa menettelytapaa, jonka saimme Jumalaisesta Traditiosta ja apostolien toimintatavasta, joita meidän keskuudessamme pidetään kunniassa."
Päättelyketju menee näin: Jumala lähetti Jeesuksen ja Jeesus lähetti apostolit; siksi apostoleilla oli jumalallinen inspiraatio ja auktoriteetti. (Tähän asti päättely on tervettä ja Jumalan Sanan mukaista.) Apostolit lähettivät sitten johtajia, jotka tulivat heidän jälkeensä (siis kirkkoisät), siksi kirkkoisät olivat apostolien tavoin inspiroituja.
Tämä ei tietenkään pidä välttämättä ollenkaan paikkaansa. (Se on kuin seuraava looginen päättelyketju: Kaikilla kissoilla on neljä jalkaa. Minnillä on neljä jalkaa, siksi Minni on kissa. Ei välttämättä! Se saattaa olla koira tai mikä tahansa muu nelijalkainen otus.) Jumalan suunnitelmana oli tuottaa kirjallinen dokumentti Jeesuksen ja apostoleiden opetuksesta. Uusi Testamentti on mittapuu sille, mikä on inspiroitua ja totta, eivät varhaisten kirkkoisien opetukset.
Sitten, kun vihdoin ymmärrettiin, että Uusi Testamentti, tämä kirjallinen dokumentti Jeesuksen ja apostolien opetuksesta, oli ristiriidassa kirkkoisien opetuksen kanssa, olisi pitänyt tehdä tarpeelliset muutokset. Kaikki olisi pitänyt testata tämän inspiroidun dokumentin valossa, joka oli nyt saatavilla ja sisälsi kaiken tarvittavan.
Asiat eivät kuitenkaan menneet aivan tällä tavalla. Sen sijaan uskonnollisen organisaation eli kristillisen kirkon silloiset johtajat päättivät, että Uutta Testamenttia oli pikemminkin tutkittava varhaisten kirkkoisien opetuksen valossa. Onkohan tässä syy, miksi kaiken testaaminen Uudella Testamentilla, mikä olisi ollut selkeästi oikea menettelytapa, osoittautui heille liian vaikeaksi?
Olivatkohan kirkon johtajat niin tottuneita käyttämään asemaansa kuuluvaa valtaa ja auktoriteettia, että niistä luopuminen olisi ollut liikaa vaadittu? Olikohan vallan korruptoiva vaikutus edennyt liian syvälle liian pitkään? Luulen niin! Ironista kyllä, kaikki ne vaarat, joita Uuden Testamentin opetus johtajuudesta auttaa välttämään, toteutuivat.
Mitään Jumalan Sanassa annettuja turvaohjeita ei otettu huomioon, koska ohjeita oli muutettu niin, ettei niitä voinut enää tunnistaa, ja niinpä onnettomuuksia tapahtui ja vahinkoa tehtiin yhä uudestaan ja uudestaan.
Jeesuksen ja apostoleiden opetuksen vastaisesti annettiin liikaa valtaa yksilöille, minkä seurauksena ilmeni väistämättä hengellistä ylpeyttä ja ylimielisyyttä, joka on täydellinen kasvualusta eksytykselle. Seurakunnan johtajuus, palvelijan tehtävä, muutettiin arvoasemaksi, jolla on kaiken lisäksi hengellistä statusta ja hierarkkista valtaa!
Muistutetaanpa jälleen mieliin, miten apostolit (jotka saivat ajatuksensa suoraan Jeesukselta itseltään) ymmärsivät seurakunnan johtajuuden. He asettivat seurakuntiin ei-hierarkkisen, tasavertaisen vanhimmiston, joka koostuu useammasta miehestä ja joka johtaa konsensuksen kautta aina kun se on mahdollista. Näihin vanhimpiin viitataan myös nimillä piispat tai kaitsijat ja pastorit tai paimenet. He toimivat tehtävässä, eivät virka-asemassa, pienessä uskovien ryhmässä, jossa kukin jakoi elämänsä suurperheenä kokoontuen kodeissa. Varhaiset kirkkoisät eivät olisi oikeastaan voineet mennä tässä asiassa enemmän pieleen, ja tämän päivän haasteemme on päästä jälleen oikeille raiteille.
Vaikka pappeus ja pappisvaltaisuus ovat tämän kaiken äärimuotoja, niin väärässä eivät ole ainoastaan pappien johtamat seurakunnat. Kirkkoisien väärän opetuksen ydin oli hierarkia ja institutionaalisuus – pappeus sattui vain olemaan se muoto, jonka opetus otti. Virhe on täsmälleen sama, olipa kyseessä sitten katoliset ja anglikaanit pappeineen spektrin toisessa päässä tai baptistit ja helluntailaiset pastoreineen sen toisessa päässä.
Seurakunnan luonne on muuttunut perusteellisesti väärään suuntaan kaikkinen epäraamatullisine hömpötyksineen, kuten ihmisjohtoisine jumalanpalveluksineen, uskonnollisine rakennuksineen ja kaikkine muine institutionalismin lisukkeineen. Muunnelma samasta virheellisestä teemasta ovat monet ns. "kotiseurakunnat" "pyramidirakenteineen" ja "johtavine vanhimmistoveljineen", jotka ovat jonkun hierarkkisesti korkeamman "apostolin" auktoriteetin alla.
Kuten huomaamme yhä uudestaan, kyse ei ole varsinaisesti siitä, kuinka pitkälle kukin seurakunta on mennyt väärää tietä, vaan siitä, että seurakunnat ovat ylipäätään väärällä tiellä. Meidän pitää olla oikealla tiellä; mikään sen vähempi ei käy päinsä. Olipa kyseessä pappi, pastori, johtava vanhimmistoveli tai joku muu muunnelma, se ei silti ole sitä, mitä Uusi Testamentti opettaa. Kyse on ihmistraditiosta, joka tekee tyhjäksi Jumalan Sanan.
"Voin perustella pysymiseni anglikaanikirkossa, koska se on sitoutunut Raamatun ja varhaisten kirkkoisien opetukseen"
Näetkö tässä ongelman? Se tiivistää kaiken sanottavani! Jos olet sitoutunut sekä Raamatun että varhaisten kirkkoisien opetukseen, niin kumpaa uskot, kun huomaat niiden olevan ristiriidassa? (Eikä kukaan tutkija väittäisi niiden olevan täysin yksimielisiä, koska ne eivät selvästikään ole.)
Minun mielestäni meidän pitäisi uskoa Uutta Testamenttia. Kristillinen kirkko on viimeisten 1900 vuoden ajan väittänyt, että meidän pitäisi uskoa varhaisia kirkkoisiä. Mitä itse ajattelet?
Ihmiset mielellään jatkoivat barabbas- huutoa joka jatkuu edelleen.
siihen oli helppo lakea päälle teolookinen harmaa viitta ja nostaa päähän korkea hattu, ja kas, vieras oppi oli syntynyt ja elää kun sitä ruokitaan kirkon lattian läpikin.
voiko joku mukamas selittää Raamatulla kirkkojen lattian alle hautaamiset !
no tuskin vain. mutta silti järjen jättiläisiksi julistautuneet tekiivät niin ja tekevät edelleen tosin vain metafyysisessä mielen usvassa.
Tarkastelemalla kasteaihetta saamme täydellisemmän kuvan kristillisen seurakunnan muodonmuutoksesta varhaisten kirkkoisien vaikutuksen alaisuudessa. Kastehan oli ensimmäinen asia, johon Jeesuksen puoleen kääntyvät ja Häneen uskovat ryhtyivät. Mitä Uusi Testamentti opettaa meille siitä, miten apostolit tämän asian suhteen toimivat?
Ap.t. 2:38,41 – Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan!" Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin.
Ap.t. 8:12 – Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
Ap.t. 8:36-38 – Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
Ap.t. 9:17-18 – Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut – Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit – että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä." Ja heti putosivat hänen silmistään suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.
Ap.t. 10:44-48 – Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Ap.t. 16:30-33 – Ja hän (Filippin vanginvartija) vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin" Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut niin myös sinun perhekuntasi". Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
Näemme näistä jakeista, että olipa sitten kyse ihmisten kastamisesta tai seurakuntien käytännöistä ja toiminnasta, niin oli olemassa tietty tapa tehdä asioita. Se oli apostolien välittämä, ja jokainen piti kiinni siitä. Kaste suoritettiin aivan yksinkertaisesti veteen upottamalla uskon tunnustamisen jälkeen niin pian kuin se oli käytännössä mahdollista – yleensä välittömästi. Muiden läsnäoloa ei vaadittu, vaan kasteen suoritti se, joka oli juuri evankelioinut kastettavan. Kaste, sellaisena kuin se poikkeuksetta toteutettiin Uudessa Testamentissa, sulkee pois tietyt asiat, kuten lapsikasteen, kasteelle valmistavan koulutuksen ja kastejumalanpalvelukset. (On jälleen muistettava, ettei Uuden Testamentin seurakunnilla ollut minkäänlaisia uskonnollisia jumalanpalveluksia.)
Tämä kaikki on aika yksinkertaista, eikä kukaan raamatullinen tutkija kyseenalaista sitä, mitä olen sanonut seurakuntien tavasta toimia apostolien vaikutuksen ja opetuksen alaisina. Miten ja miksi asiat sitten muuttuivat? Usko tai älä, mutta varhaiset kirkkoisät saavat jälleen kerran näpäytyksen ja joutuvat nurkkaan häpeämään.
Ignatios – Antiokeian piispa v. 110 jKr.
Kirjeessään Smyrnan uskoville hän kirjoittaa:
"Ilman piispaa ei ole lupa toimittaa kastetta..."
Meidän on muistutettava mieliin, että hän käyttää tässä sanaa piispa (tai kaitsija) tavalla, joka oli täysin vieras apostoleille ja sille, mitä he sanalla tarkoittivat eli synonyymia vanhimmalle ja pastorille (tai paimenelle).
Justinus marttyyri v. 150 jKr.
"Kaikkia, jotka hyväksyvät tai uskovat todeksi meidän opettamamme ja sanomamme asiat ja jotka ottavat vastaan voiman elää sen mukaisesti, opetetaan rukoilemaan hartaasti Jumalaa ja paastoamaan heidän aikaisempien syntiensä anteeksisaamiseksi. Me yhdymme samanaikeisesti heidän rukoukseensa ja paastoonsa. Sitten me viemme heidät paikkaan, jossa on vettä, ja siellä he uudestisyntyvät samalla tavoin kuin mekin uudestisynnyimme."
Tässä on kaksi huomion arvoista asiaa. Ensinnäkin ajanjakso kristityksi kääntymisen ja kasteen välillä pitenee entisestään. Piispan luvan saaminen ei enää riitä, vaan tarvitaan myös pakollinen rukous ja paasto. Uuden Testamentin yksinkertaisuudesta "tehkää parannus, uskokaa Jeesukseen ja ottakaa kaste" on nyt tullut "Uskokaa Jeesukseen, tehkää parannus rukoillen ja paastoten jonkin aikaa ja sitten saatuanne luvan piispalta ottakaa kaste."
Tässä on kasteelle valmistavan koulutuksen alkuperä. Se ei perustu ollenkaan Raamattuun vaan varhaisten kirkkoisien opetukseen. Apostolien asettama välitön kaste kääntyvän tunnustettua uskonsa Jeesukseen on hylätty ja korvattu valmistavalla kastekoulutuksella ja piispan luvalla.
Toinen kerrassaan uskomaton asia, jota kirkkoisät opettivat jo v. 150 jKr., on se, ettei ihminen synny uudesti uskoessaan Jeesukseen pelastajanaan vaan kastettaessa. Pelastuakseen täytyy siis uskoa Jeesukseen, rukoilla, paastota ja "jos saa piispalta luvan" ottaa kaste. Uuden Testamentin yksinkertaisuus "tehkää parannus, uskokaa Jeesukseen ja ottakaa kaste" on nyt tehty entistäkin monimutkaisemmaksi: "Uskokaa Jeesukseen, tehkää parannus rukoillen ja paastoten jonkin aikaa ja sitten saatuanne luvan piispalta ottakaa kaste, jolloin synnytte uudesti." (Jos tämä ei saa hiuksiasi pystyyn, niin mikä sitten? Sen kyllä pitäisi.)
Tertullianus v. 200 jKr.
"Naimattomien kastamista pitäisi lykätä, sillä kiusaus vaanii heitä yhtä lailla neitsyiden tapauksessa heidän kypsyytensä takia kuin leskienkin kohdalla, koska heillä ei ole kumppania. Odottakoot, kunnes menevät naimisiin tai vahvistuvat itsensä hillitsemisessä (eli seksuaalisessa pidättyvyydessä). Ne, jotka ymmärtävät kasteen tärkeyden pikemminkin pelkäävät sen saamista kuin sen lykkäämistä."
Nyt naimattomat ihmiset eivät voi ottaa kastetta eivätkä siis syntyä uudesti ja pelastua, ellei piispa usko, etteivät he koskaan tee seksuaalisyntiä. Kaste on nyt niin vakava asia, että sen vastaanottaakseen on oltava seksuaalisynnin tavoittamattomissa. Miksi ihmeessä Tertullianus sanoo näin?
"... on olemassa syntejä, jotka ovat liian turmiollisia ja liian vakavia anteeksisaataviksi. Sellaisia ovat murha, epäjumalanpalvelus, petos, Kristuksen kieltäminen, jumalanpilkka ja tietysti aviorikos ja haureus... Kristus ei enää rukoile noiden puolesta; se joka on syntynyt Jumalasta ei koskaan tee niitä; jos hän on tehnyt niitä, hän ei ole Jumalan lapsi."
Kasteen nähdään nyt peittävän vain menneet synnit muttei tulevia. Tertullianus sanoo itse asiassa, että kristityt eivät koskaan tee sellaisia asioita tai joutuvat kadotukseen, jos tekevät. Tietenkin piispa, jolta lupa kasteeseen kysyttiin, pystyi nähtävästi arvioimaan ihmisiä. (Meillä on tässä myös uudenlainen kristityn määritelmä: henkilö, joka on kaiken vakavan synnin tavoittamattomissa!)
Ei tarvita paljon huomaamaan, kuinka hullua tämä on. Vaikka siihen aikaan ei ollut koko Uutta Testamenttia saatavilla, heillä oli varmastikin Vanha Testamentti, josta he tiesivät aivan hyvin kertomuksen kuningas Daavidin suhteesta Batsebaan ja tämän aviomiehen murhaamisesta. Väittääkö Tertullianus ja muut kirkon johtajat, että kuningas Daavid ei pelastunut eikä ole Herran kanssa taivaassa? Tämä on järjetöntä ja vaarallista opetusta.
Tertullianuksella on enemmänkin sanottavaa:
"Jumalan kutsumisen jälkeen kaikki vedet saavat pyhityksen sakramentaalisen voiman, sillä Henki tulee heti taivaasta vesien päälle ja on niiden päällä pyhittäen niitä omalla voimallaan. Näin pyhittyen ne ovat samalla pyhityksen voiman innoittamia."
Tässä meillä on selitys siihen, miksi ihmiset uudestisyntyivät kastettaessa eivätkä kääntyessään Jeesuksen puoleen uskossa. Nähtävästi kastevedestä tulee pyhää, koska Henki tulee siihen kasteen toimittavan papin rukoillessa. Tämä pyhä vesi ei ainoastaan puhdista menneistä synneistä vaan pyhittää myös tulevia syntejä vastaan. Vesi on siis yliluonnollisen voiman innoittamaa, koska pappi on siunannut sen. Tämä on silkkaa taikauskoa, ja jos hiuksesi eivät tähän mennessä ole nousseet pystyyn, olet varmaankin kalju tai käytät peruukkia!
Cyprianus – Karthagon piispa v. 250 jKr.
"Ihminen ei synny uudesti kätten päälle panemisen kautta, kun hän saa Pyhän Hengen, vaan kasteessa."
Tässä näemme jälleen käsityksen uudestisyntymisestä kasteessa sekä aika oudon ajatuksen, jonka mukaan joku on voinut saada Pyhän Hengen kätten päälle panemisen kautta syntymättä kuitenkaan uudesti, jos häntä ei ole kastettu. (Tämä ei ole vain vaarallista opetusta vaan myös aivan typerää.)
Toinenkin keksintö tulee mukaan kuvaan, ja se on aivan looginen jatko tällä äsken näkemällemme järjettömälle opetukselle:
"Jos synnit annetaan anteeksi pahimmallekin lainrikkojalle eikä ketään suljeta kasteen ulkopuolelle, niin kuinka paljon vähemmän pitäisi sylivauvoja sulkea ulkopuolelle?"
150 vuotta myöhemmin Augustinuksen aikaan mennessä opetettiin, että kuoltuaan sylivauvat pelastuivat tai joutuivat kadotukseen riippuen siitä, oliko heitä kastettu vai ei. Näemme tässä sen yksinkertaisen tosiasian, että lapsikasteella ei ole koskaan ollut mitään tekemistä Uuden Testamentin kanssa – eivätkä ne, jotka keksivät sen, väittäneetkään näin olevan. Lapsikaste oli käytäntö, joka syntyi loogisena jatkona ja seurauksena kauhistuttavan väärälle opetukselle ja ymmärrykselle kasteesta ja kääntymyksen luonteesta. Näillä opettajilla ei ollut koko Uuden Testamentin kirjoituksia käytettävissään. Vaikka pitäisimmekin asioiden laitaa ymmärrettävänä aikana ilman Uutta Testamenttia, emme voi hyväksyä kenenkään muun tekevän samoin viimeisten 1700 vuoden aikana. Kun ihmiset yrittävät sijoittaa niin naurettavaa käytäntöä Uuteen Testamenttiin, he tekevät sen tietämättömyyttään tajuamatta, että lapsikasteen aloittajat eivät koskaan väittäneet saaneensa käytäntöään Raamatusta.
Huomaamme yhä uudestaan, että olipa kyse seurakuntien toiminnasta tai kastekäytännöstä, niin näillä viimeisten 1900 vuoden hairahduksilla ei ole eikä koskaan ollutkaan mitään tekemistä Uuden Testamentin opetuksen kanssa. Ne, jotka keksivät sen kaiken, eivät väittäneetkään saaneensa sitä Uudesta Testamentista, eikä heillä itse asiassa ollut koko Uutta Testamenttia saatavillakaan!
Minusta on ironista, että olemme tehneet niinkin tärkeän ja perustavaa laatua olevan asian kuin kasteen täysin väärin molemmilla mahdollisilla tavoilla. Mietipä tätä hetken ajan: lapsikasteessa kastamme silloin kun ei pitäisi ja valmistavassa kastekoulutuksessa uusien kristittyjen kohdalla emme kasta silloin kun pitäisi. Tuplavirhe kerta kaikkiaan!
Niille, joiden mielestä vasta kääntyneiden valmistaminen kasteeseen on tärkeää (ainakin he uskovat uskovien eikä vauvojen kastamiseen), on selitettävä, että mitä tahansa perusteita heillä onkaan, niin ne kaikki olivat totta jo apostolien aikanakin. Apostolit olivat täysin tietoisia siitä, että he saattaisivat kastaa ihmisiä, joiden sitoutuminen osoittautui myöhemmin kyseenalaiseksi, mutta he olivat saaneet kastekäytäntönsä Herralta itseltään.
Kuinka oikeassa he olivatkaan siinä, että he olettivat Herran tietävän parhaiten ja noudattivat siksi Hänen tapaansa. Voisin kirjoittaa pitkästikin välittömän kasteen perusteista ilman valmistavaa koulutusta (se laittaa vasta kääntyneen kristityn eräänlaiselle koeajalle, joka on Jumalan armon ja pelastustavan vastakohta, eikä uskominen yksin Jeesukseen enää riitä), mutta tämä ei ole oikea paikka sille. Riittänee, kun sanon, että vaikka harvat vievät valmistavan kastekoulutuksen yhtä pitkälle kuin sen aloittajat (pakollinen paasto ja rukous jne.), niin kastekoulutus juontaa kuitenkin juurensa samaan perustavaa laatua olevaan virheeseen.
Uudessa Testamentissa on yksi henkilö, jota emme olisi ehkä halunneet kastaa liian nopeasti, vaikka hän tunnusti uskonsa Jeesukseen. Kyseessä on noita Simon Ap.t. 8:ssa. Kuitenkin näemme, että hänet kastettiin heti hänen tunnustettuaan uskonsa, eivätkä apostolit muuttaneet käytäntöään sen jälkeenkään. Vaihtoehtoina ovat aina Raamattu tai muualta lähtöisin olevat perinteet. Muista Ray Simpsonin esimerkki ja hänen sitoutumisensa "Raamatun ja varhaisten kirkkoisien opetukseen".
Vilkaistaanpa muutaman asiantuntijan ajatuksia:
David F. Wright oli kirkkohistorian vanhempi lehtori Edinburghin yliopistossa. Kirjassaan "A Lion Handbook – the History of Christianity" kappaleessa Beginnings, osassa Instruction Before Baptism, s. 115, hän kirjoittaa:
"Seurakunnan syntyaikoina kristityksi kääntyneet kastettiin pian tai välittömästi, mutta kastetta edeltävä opetuskurssi tuli pian tavaksi erityisesti ei-juutalaisten käännynnäisten kohdalla. Roomalaisella Hippolytuksella on arvokasta todistusaineistoa. Käännynnäisten ammatti ja henkilökohtaiset suhteet tutkittiin tarkoin, ja sen jälkeen seurasi kastetta edeltävä opetusjakso, joka kesti kolme vuotta (Syyriassa jopa pidempään).
Hyvä edistyminen tai lähestyvä vaino saattoivat lyhentää ajanjaksoa... Vielä intensiivisemmät valmistelut, jotka sisälsivät paastoa, pahojen henkien ulosajamista ja henkilön siunaamista, edelsivät välittömästi kastetta. Kristityksi kääntyneitä opettivat usein maallikot, kuten Justinus Roomassa tai Origenes Aleksandriassa. 300-luvulle mennessä papisto oli ottanut vastuulleen käännynnäisten opettamisen, ja piispan henkilökohtaiselle vastuulle oli tullut juuri ennen kastetta tapahtuva opettaminen ja kuri. (Tässä on paastonajan alkujuuret: 100-luvulta asti kasteet suoritettiin yleensä pääsiäisenä.)
Huolellista valmistautumista kasteeseen pidettiin elintärkeänä, koska kasteen ajateltiin pyyhkivän pois kastettavan menneet synnit muttei hänen tulevia syntejään. Tämä selittää kasteen lykkäämiskäytännön ja katumusjärjestelmän kehittymisen kasteen jälkeen tehtyjen syntien sovittamiseksi sekä Tertullianuksen puhtausvaatimuksen ennen kastetta, jolloin kasteesta tuli kuin palkinto. Tällainen systemaattinen käännynnäisten opettaminen kukoisti 200- ja 300-luvuilla. Käytäntö hävisi vähitellen lapsikasteen yleistyessä."
Lopulta kaste nähtiin ovena, jonka kautta ihmisistä tuli seurakunnan jäseniä. Seurakunnasta oli tullut kirkollinen organisaatio vastakohtana pienille suurperheille, jollaisina se oli alkanut.
Tohtori John Drane, käytännöllisen teologian lehtori Aberdeenin yliopistossa, Uuden Testamentin apulaisprofessori Fuller Theological Seminaryssa Kaliforniassa ja vieraileva professori Morling Collegessa Sydneyssä, kirjoittaa kirjassaan "Introducing the New Testament" (uusittu v. 1999 painos, julkaisija: Lion) luvussa 22, kappaleessa "The Institutional Church" s. 397 seuraavaa:
Seurakunta alettiin nähdä valtavana organisaationa sen hengellisen yhteisön sijaan, joka se oli alun perin ollut. Sen sijaan että se olisi luottanut Pyhän Hengen suoraan ohjaukseen, sitä kontrolloi hierarkia tai papisto, ja se noudatti tiukkoja sääntöjä, jotka koskivat kaikkia mahdollisia uskon ja käytöksen alueita. Toisen vuosisadan puoleen väliin mennessä muutos oli täydellinen.
Alun alkaen seurakunnan jäsenyyden ainoa edellytys oli Pyhän Hengen muuttama elämä. Itse asiassa alussa ei ollut edes koko käsitettä seurakunnan "jäsenyys"... Mutta 1. vuosisadan loppuun mennessä asiat olivat toisin. Nyt seurakunnan jäsenyyden avainasia ei ollut enää Pyhän Hengen vaikutus ihmisissä vaan kirkollisten opinkappaleiden ja kurin hyväksyminen. Jotta kaikki uudet jäsenet ymmärtäisivät varmasti mitä tämä merkitsi, kaste itsessään ei ollut enää se spontaani ilmaus uskosta Jeesukseen kuin se oli alun perin ollut. Nyt se oli enemmän tai vähemmän pitkän muodollisen opetusjakson huipentuma.
Tässä kaikessa näemme, kuinka Pyhän Hengen elämä vähitellen puristettiin ulos Kristuksen ruumiista ja korvattiin organisoidun kirkollisen koneiston ennustettavammalla mutta vähemmän jännittävällä liikkeellä." (Toisin sanoen kasteesta tuli ihmisen pääsylippu seurakuntaan sillä ehdolla, että hän alistuu sen tietyn seurakunnan hierarkialle ja johdolle.)
Mihin olemme tulleet? Mitä olemme nähneet kristillisen seurakunnan muodonmuutoksesta niiden käsissä, joita Herra ei valtuuttanut tekemään muutoksia? Olemme muuttuneet perheestä yritykseksi, organismista organisaatioksi, karismaattisesta yhteisöstä kirkolliseksi multikansalliseksi yhtiöksi, Jumalan johtamasta ihmisten johtamaksi, jumalallisesta inspiraatiosta ihmishankkeeksi. Herra on ajettu ulos kodistaan, ja vaihtoehtoinen tapa tehdä asioita on muuttanut sisään ja ottanut Hänen paikkansa.
Oli myös väistämätöntä, että aikanaan Pyhän Hengen johtamat avoimet ja interaktiiviset kokoontumiset, joissa kaikki voivat osallistua, korvattiin uskonnollisilla, edestä johdetuilla jumalanpalveluksilla. Herran ateria lakkasi olemasta kokonainen ateria, jota nautittiin yhdessä Jumalan perheväkenä. Se korvattiin ehtoollisjumalanpalveluksella, joka syntyi uusien yleisempien jumalanpalvelusten rinnalle. Lisäksi uskovien kodit väistyivät uskonnollisten rakennusten tieltä, jotka Rooman keisari lahjoitti varta vasten uskonnollisia jumalanpalvelusmenoja varten.
Muutos oli täydellinen. Vain muutama vuosikymmen apostolien kuoleman jälkeen sellaista kristillistä seurakuntaa kuin he olivat sen asettaneet ja opettaneet sen olevan ei enää ollut. Sen oli korvannut ja tuhonnut hirvittävä vaihtoehto, joka teki melkein kaiken systemaattisesti eri tavalla kuin apostolit.
Meillä on uusi kysymys vastattavanamme: mitä meidän pitäisi sitten tehdä asian suhteen? Olemme sytyttäneet sytytyslangan ja dynamiitti on valmiina räjähtämään!
Kirjoittanut Job Beresford
Hei Saara !
Mikä on koulutuksesi,kun noin "viisaita"kirjoittelet.
Vai ovatko "isäsi"ohjeiden mukaan ?.
ainokaarina1 Saaran koulutus ei liity mitenkään hengellisiin asioihin tai kristinuskoon. Hän on lestadiolainen luopio lapsuudestaan saakka ja kopioi hurmahenkien valheita netistä tälle sivulle. Pari kuukautta on tullut samojen tahojen valheita yhtenä pötkönä jo. Ne eivät ole lestadiolaisuutta, eivätkä edusta kristinuskoa, eivät liioin ole mitään keskustelua, siksi niistä pitää päästä pikkuhiljaa eroon tällä palstalla.
Ei näitä ihmisiä kiinnosta muu kuin olla tiivisti jonkin sortin essuja ja siihen pitää Jumalan taipua ja aamentaa heidän aamennuksensa mennen ja tullen.
Kaikki sellainen joka olisi tervettä Raamatun mallinmukaista tuuletusta kauhistuttaa heitä, heille riittää sakramenttinsa, kasteensa ja ehtoolliskuvitelmansa, kaikki muut ulos heidän jumalasuhteestaan, ei siinä tarvita oikeastaan mitään Raamatun linjaa, heillä on oma "parempi" linjansa.
Heillä on vauvojensa usko kasteen liitto ja armo, niitä varjellaan kuin kruununjalokiviä ettei vaan Jumalan valo pääse paistamaan siihen romukasaan ja aiheuttaisi suursiivouksen tarpeen.
Saaran tänne lainaama teksti on käännös J. Bersfordin kirjoituksesta, kuten tuossa hyvän tavan mukaan mainitaankin.
Job Beresford edustaa samaa takaisin "Raamatulliseen kristillisyyteen" kuin täällä on ollut puhetta.
Kirjansa "Biblical Church - A Challenge to Unscriptural Traditions and Practice" tahtoo repiä alas kaiken aikamme kirkollisuuden ja palata takaisin Uuden testamentin ajan alkuseurakunnan elämään.
Vuodesta 1986 Yhdysvalloissa toiminut "Kotikirkko" markkinoi hänen kirjaansa vallankumouksena kristilliseen elämään. Heidän kotisivunsa on
http://www.house-church.org/index.htm youTube on monia videoita.
Kaveri tuli uskoon 1971 ja jo vuonna 1976 perusti oman kirkkonsa!
Täysin vastoin apostoli Paavalin neuvoja ja ohjeita.
http://www.truthaccordingtoscripture.com/documents/church-practice/beresford/beresford.php#.UaWzaUBvDa8
työryhmä Saaran viestien taustalla on melko yhtenäisesti tätä samaa eroon Tunnustuskirjoista, tunnustuksista, suurten kirkkojen portoista vauvakasteineen ja toimivine ehtoollisineen, jotka ovat pakanuutta jne.
uutta amerikkalaista hengellisyyttä, lahkolalisuutta, joka on tässä tapauksessa yli 100 vuotta nuorempaa kuin vankasti luterilainen esikoislestadiolainen herätys.
että mitäkö tehdä?
PYSYKÄÄ EROSSA TÄSTÄ AMERIKAN TULIAISIA JA PAAVOLAN PETRIÄ MARKKINOIVASTA EKSYTTÄJÄSTÄ
Tästä sähköpaimenesta pysytelkää etäällä, älkääkä ainakaan pissatko aitalankaan tulee suuren luokan jytky sellaisesta !
sähköpaimen sumeri on enemmän katolisuuteen taipunut, ei pidä uudestisyntymistä ollenkaan tärkeänä, eli aivan hupina otettava yksinäinen reppana, joka ei pääse tästä palstasta irti vaikka niin sanoi tekevänsä. Noh, vähiten sellaisesta on vaaraa, ei häntä peesaa kuin ulosheittäjä, teu (ymmärtämättään ja toisten painostuksesta) sekä muuttis ja maan matkamies. Siinäpä tämän evoluutio-opin kannattajan kuoro sitten onkin.
Ainiin ettei joku loukkaantuisi, pitää mainita vielä vapaamuurarien ja jesuiittojen kannattaja rudiini.
Joo, tarvittaessa sellaiset ampeerit, ettei sinulla seso viikkoon.
Vaan yksikään synnin rasittama, epäuskon vaivaama, henkisesti hengellisesti pahoinpidelty, yksikään langennut tai alkoholin lääkkeiden orja, etsivä, kyselevä, minua arvosteleva, ei kuule minulta pahaa sanaa.
Nämä korskeat hengellä ylvästelijät ovat sellaisia röyhkimyksiä, joita en ole ennen tavannut, ja monenlaisia olen tavannut piispoista kansanmiehiin ja naisiin
ePaimenella on toinen rooli kuin oli sumerilla, joka tahtoi täällä opettaa Jumalan Sanaa.
niin kauan kuin tämä suomi24 foorumi on tällaisen eriuskoisten kasteen pilkkaajien hyökkäyksen kohteena, tänne ei voi kirjoittaa opetusta, koska se menee lukijoiden mielissä sekaisin tämän sekametelisopan kanssa.