bisnes

Kummallinen juttu

Minulla oli liikeyritys. Liikeyritys veteli viimeisiään mutta minä jaksoin uskoa, että asiat kääntyisivät parempaan suuntaan. Olin takahuoneessa ystäväni kanssa kun näin oven avautuvan ja ruskeisiin pukeutuneen kumaran naisen tulevan liikkeeseen sisään. Ovi sulkeutui normaalisti ja lähdin asiakasta palvelemaan. Ketään ei kuitenkaan ollut missään. Olimme ihmeissämme ja selitystä kummaliselle tapahtumalle ei ollut. Kumpikin meistä näkin oven aukeavan, ovi oli raskas eikä olisi voinut avautua itsestään esim. tuulen voimasta. Pian tämän jälkeen liikkeeni pito loppuikin ja yhdistin nämä kaksi asiaa toisiinsa. En siten, että olisin saanut hermoromahduksen vaan niin, että minua lohduttamaan tuli henkimaailmasta joku. Osoittaakseen, että tämän näkyvän maailman lisäksi on jotain jota emme ymmärrä. Se toi voimia, kun 20 pitkää vuotta olin velkavankeudessa ja välillä ajatukset olivat kovin mustia. Sain voimaa uskostani siihen, että meitä ohjaa suurempi voima ja henkimaailmasta saamme tarvittaessa apua.

5

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vain Jeesus voi pelastaa. Tässä maailmassa on paljon henkiolentoja, jotka ei ole Jumalasta vaan pahasta ja ne tahtoo hukuttaa sielun kadotukseen ja kuten oli raamatun kirjottamisen aikoihin niin ne tahtoo mennä myös ihmiseeen ja riivata heitä.
      Tässä linkissä vaikuttaa Pyhä Henki ja Hän on Jumalan kolmas persoona ja vapautta ja auttaa kuulijaa löytämään pelastuksen, joka on vain Jeesuksen yhteydessä kuh Hän tulee sydämeen ja uudestisynnyttään ihmisen.
      http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen

    • ei ateisti

      No, minun mielestäni taas tuo aloitusviesti ei edellytä mitään paatoksellista julistusta tuekseen, vaan ihan itsevaikuttava ja vakuuttava kokemus riittää, jatoisaalta, jos ei niin kovasti kaveeraa tuon paholaisuskon kanssa, niin pysyvät ne pirutkin loitommalla.

      • kaikkiruokainen

        ei ateistin vastaus tuntuu oikealta. En kaveeraa paholaisuskon kanssa, mutta olen avoin kaikelle. Minusta on ihanaa kokea jotain, jota voin muistella ja ihmetellä myöhemmin. Uskon enkeleihin, enteisiin ja Jumalaan. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa.


    • vastuunpakoilua

      "Tässä maailmassa on paljon henkiolentoja, jotka ei ole Jumalasta vaan pahasta ja ne tahtoo hukuttaa sielun kadotukseen ja kuten oli raamatun kirjottamisen aikoihin niin ne tahtoo mennä myös ihmiseeen ja riivata heitä".

      Kadotukseen ihmisen tuuppaan hänen omat alhaiset tunteensa ja heikkoutensa, kun ei pysty vastustamaan kiusauksia, ja ryhtyy vielä hurskastelemaan - vastuu tilanteesta kuuluu ihmiselle, ei henkiolennoille, koska hänellä on vapaa tahto valita.

      • kaikkiruokainen

        vastuunpakoilua nimimerkin vastausta en ymmärrä. Tuntuu, että siinä on paatosta kyllikseen, eikä se liity aloitukseen millään tavalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      1
      3911
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3502
    3. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      59
      3253
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      17
      3101
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3088
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2880
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      44
      2520
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      40
      2448
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2285
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2059
    Aihe