KKO totesi 2010 parkkifirman ehtosopimuksen reaalisopimukseksi, joka päätös perustui useisiin KKO:lle annettuihin puutteellisiin ja vääriin tietoihin, niin Mika S:n asianajajan taholta, kuin parkkifirmankin (valehtelu) taholta.
Mika S:n oikeuskäsittelyn reaalisopimusta EI voi pitää puutteellisten oikeuskäsittelytietojen vuoksi KKO:n ennakkopäätöksenä, sillä KKO ennakkopäätöksessään kieltää laittoman toiminnan kiinteistönomistajan ja haltijan mailla.
Todellisessa ennakkopäätöksessään KKO lausuu seuraavaa: "9. Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus määrätä omistamansa tai hallitsemansa alueen käytöstä, jollei sitä ole laissa kielletty."
Yksityisen parkkifirman valvonta on kielletty järjestyslailla yleisillä alueilla. Samoin parkkifirman valvonta on kielletty yksityisillä kotirauhan piiriin kuuluvilla piha-alueilla.
En ole löytänyt Suomen laissa tai KKO:n päätöksessä kohtaa, jossa parkkifirmalle annetaan yksinoikeus rikkoa Suomen lakeja / asetuksia. Suomi on oikeusvaltio, niin kuin se perustuslaissa sanotaan ja valta kansalla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tosiasiassa väärinpysäköijille lykätään nyt luu kurkkuun. Lappuja singahtelee laseihin ennätystahdilla, perintätoimistot perivät kuin viimeistä päivää ja käräjäsalissa käy ovi kuin saluunassa.
Höpö, höpö. Paavolle tulee vielä itku pitkästä ilosta ja häkkiä pitkästä nauramisesta.
Hei, pysytään totuudessa! Paawoa ei naurata. Ennen oli kirkkaat suunnitelmat rikastumisesta. Nyt unelma vaihtui vuokra-asuntoon.
Eli Paawoa ei naurata. Mököttää vaan piilossa.