Punainen kaarti 1918

traumoja saanut M

Miks nää onnettomat ihmiset on kokonaan unohdettu. Viime sodista telkassaki näytetään jatkuvasti sankarihenkisiä tietoiskuja.
Punakaartilaisista pitää kans kertoo, mitä kokivat
Kun punakaartit lyötiin matalaks, yhteiskuntaan jäi paha henki. Se vaikuttaa edelleen.

punainen neilikka tuntemattomale punikille...ole hyvä

23

495

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eivät unohdu

      "Punainen kaarti 1918
      Miks nää onnettomat ihmiset on kokonaan unohdettu"

      Ei kapinaan ryhtyneitä murhamiehiä ole mitenkään unohdettu. Suinulan ja monien monien muiden joukkomurhien "suursankareita". Nythän vasta aletaan tosissaan ja puolueettomasti tutkia niitä aikoja. Esteenä eivät ole enää sen paremmin Neuvostoliitto kuin se tutkijasukupolvikaan, joka hyväksyi pelkästään äärivasemmistolaiset tutkimustulokset. Tiede elpyy idiotismista ja väärennöksistä hitaasti, mutta elpyy kuitenkin.

      Kyllä kapinaan ryhtyneet muistetaan ja heitä tullaan tutkimaan.

    • punaiset.

      Valkolahtarit työväenmurhaajat kyllä muistetaan. Emme unohda.

      • Eipä unohdella

        Vähin rikos kapinaan ryhtyneellä on kapinointi. Tuomio kapinasta on kansainvälisesti ollut selvä, kuolema. Neuvostoliitossa kuolemantuomio tuli paljon vähemmästäkin.

        Mutta Suomihan armahti valtaosan kapinallisista. Määrällisesti tuomioita toteutui lähinnä se määrä, että ei jäänyt enää välitöntä kapinan uusiutumisen uhkaa. Rajan yli itään loikanneet yrittivät kyllä uusia kapinan ja maahan jääneet ääriaineksiet yrittivät sitä samaa, mutta kansan enemmistö ei ollut kiinnostunut.

        Kapinallisten moraalin luonteesta kertoo se, että lopulta olivat valmiita pettämään maansa kertakaikkisesti. Olivat Talvisodassa tulossa maahan vieraan armeijan kanssa, nuo loikkarit, Kuusiset ja muut.

        Kapinaa valmisteltiin jo kesällä 1917. Silloin ei vielä ollut sellaisia levottomuuksia tai muuta aihetta, että olisi pitänyt tarttua aseisiin. Tarkoitus olikin toteuttaa kapina joka tapauksessa, vallankumouksen vuoksi. Samassa yhteydessä laadittiin jo ensimmäisiä listoja tulossa olevista puhdistuksista. Tätä taustaa vasten punaisten hanketta on pakko pitää rikollisena kumoushankkeena ja kun se kehittyi suunnitellusti veriseksi, sen kokonaisluonne ei voi jäädä kenellekään rehelliselle kansalaiselle epäselväksi.

        Murhaajien hanke, murhien tekemiseksi, murhien kautta johonkin, mikä ei missään maailmassa ole päätynyt muuhun kuin yhä useampiin murhiin ja surkeuteen. Siinä sen koko kuva.

      • Koroljov
        Eipä unohdella kirjoitti:

        "Olivat Talvisodassa tulossa maahan vieraan armeijan kanssa, nuo loikkarit, Kuusiset ja muut."

        Täsmälleen niin kuin jääkärit v. 1918.

        "Kapinaa valmisteltiin jo kesällä 1917."

        Jääkäriliike oli valmistellut Saksan tuella toimeenpantavaa kapinaa jo v. 1915. Se oli maanpetoksellista toimintaa, yhteistyötä valtakunnan vihollisen kanssa. En usko, että lojalisti Mannerheim kykeni koskaan täysin kunnioittamaan jääkäreitä, jotka toisin kuin Mannerheim olivat pettäneet hallitsijansa ja taistelleet maailmansodassa rintamalinjan toisella puolella.

        "Murhaajien hanke, murhien tekemiseksi, murhien kautta johonkin, mikä ei missään maailmassa ole päätynyt muuhun kuin yhä useampiin murhiin ja surkeuteen."

        Suomalaisten olisi todellakin kannattanut pitää tuo asia mielessään 1900-luvun alussa, kun he ryhtyivät harjoittamaan terrorismia - "aktivismia" - laillista esivaltaa eli Venäjää ja Venäjälle lojaaleja suomalaisia virkamiehiä vastaan. Suomeen syntyi maanpetoksen, vallankumouksellisuuden ja poliittisen väkivallan perinne, joka huipentui v:n 1918 verilöylyyn. Niin porvarit kuin sosialistitkin uskoivat 1900-luvun alun Suomessa, että laittomat keinot ja väkivalta olivat tie poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.

      • Itsenäinen Suomi
        Koroljov kirjoitti:

        Tosi hyvä, että sille punikkien murhahommalle saatiin edes täällä Suomessa stoppi. Joidenkin mielestä olisi ollut ihan kiva, että oltaisiin menty Neuvostoliiton lukujen mukaan, jolloin täällä useampi satatuhatta olisi listitty punaisen valtaeliitin päähänpoistojen mukaan.

        Murhissa vain se huono puoli, että kun aloittaa, niin vaikea lopettaa...

      • Korohoro
        Koroljov kirjoitti:

        "Olivat Talvisodassa tulossa maahan vieraan armeijan kanssa, nuo loikkarit, Kuusiset ja muut."

        Täsmälleen niin kuin jääkärit v. 1918.

        "Kapinaa valmisteltiin jo kesällä 1917."

        Jääkäriliike oli valmistellut Saksan tuella toimeenpantavaa kapinaa jo v. 1915. Se oli maanpetoksellista toimintaa, yhteistyötä valtakunnan vihollisen kanssa. En usko, että lojalisti Mannerheim kykeni koskaan täysin kunnioittamaan jääkäreitä, jotka toisin kuin Mannerheim olivat pettäneet hallitsijansa ja taistelleet maailmansodassa rintamalinjan toisella puolella.

        "Murhaajien hanke, murhien tekemiseksi, murhien kautta johonkin, mikä ei missään maailmassa ole päätynyt muuhun kuin yhä useampiin murhiin ja surkeuteen."

        Suomalaisten olisi todellakin kannattanut pitää tuo asia mielessään 1900-luvun alussa, kun he ryhtyivät harjoittamaan terrorismia - "aktivismia" - laillista esivaltaa eli Venäjää ja Venäjälle lojaaleja suomalaisia virkamiehiä vastaan. Suomeen syntyi maanpetoksen, vallankumouksellisuuden ja poliittisen väkivallan perinne, joka huipentui v:n 1918 verilöylyyn. Niin porvarit kuin sosialistitkin uskoivat 1900-luvun alun Suomessa, että laittomat keinot ja väkivalta olivat tie poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.

        "Niin porvarit kuin sosialistitkin uskoivat 1900-luvun alun Suomessa, että laittomat keinot ja väkivalta olivat tie poliittisten päämäärien saavuttamiseksi."

        Ja niin ne olivatkin! Tsaarin Venäjä ei olisi SUomelle itsenäisyyttä auttanut muuta kuin pakon edessä.

        Kovasti saarnaat siitä, että jääkäriliike toisi (silloista) laillista yhteiskuntaa vastaan. Niin toki toimivat ja olivat omalta osaltaan vaikuttamassa Suomen itsenäistymiseen.

        Samoihin aikoihin Venäjän bolsevikit tekivät maanalaista työtä tsaarin (laillista) hallintoa vastaan! Ja hekin onnistuivat!

        Kun vallankumous onnituu niin sen jälkeen se, mikä oli laitonta, muuttuu lailliseksi!

    • näin se menee

      Luuserit ja roskaläjät yleensä aina unohdetaan.

      • traumoja saanut M

        Kuules, sadistiset hirmuteot tehtiin aseettomille jo vangituille ihmisille. Heitä tuomittiin mielivaltaisesti,riippuen siitä oliko joku painostamaasa heitä valkoisten puolella.
        - Hävineiden, aseetomien, surmia ei saa koskaan unohtaa, se on rikos ihmisyyttä vastaan.
        Moraalisesti ajatellen valkoiset olivat täysiä petoja, terroristeja, punikkeja kohtaan, kun he jakoivat tuomioitaan..
        Oli vääryys,että valkoiset murhamiehet "lahtarit' eivät saaneet koskaan mitään rangastusta.
        Se on katkera vääryys, mistä edelleen kannetaan traumaa.

      • sgt.pepper-59
        traumoja saanut M kirjoitti:

        aina sotien jälkeen,vuosien päästä kun on "jo turvassa" kun voittaja kansa ei jaksa muistella omia kärsimyksiään,joku,tässä tapauksessa punikin äpäräpentu(ilmeisesti),nostaa päätään huutaen traumoistaan jotka "ne pahat ja syypäät" aiheutti..
        mä olen saanut traumoja siitä kun kuulin kokokansan-Repe Helismaan joutuneen muuttamaan Ullanlinnasta Puistolaan,ja sitä varten kun katkeroitunut punikki joka tunsi vielä Repen faijan,meni ja ampui kylmästi tämän!punikit olivat jehuja Helsingissä sillä hetkellä,eikä tapausta yritettykään tutkia,ei,vaan Helismaat muuttivat vähin äänin Helsingin liepeille etteivät hekin saisi punikin luodista,keskellä kirkasta päivää kadulla ja suoraan päähän! olkaa te siellä Ravintola Toverissa niin me pysymme Ravintola Kaverissa !! (Pekka Puupäästä,Repen kässäristä..)

      • traumoja saanut M
        sgt.pepper-59 kirjoitti:

        Kiitos kommentista,hyvää jatkoa vaan herralle

      • Kierrät totuuden
        traumoja saanut M kirjoitti:

        Kuules, sadistiset hirmuteot tehtiin aseettomille jo vangituille ihmisille. Heitä tuomittiin mielivaltaisesti,riippuen siitä oliko joku painostamaasa heitä valkoisten puolella.
        - Hävineiden, aseetomien, surmia ei saa koskaan unohtaa, se on rikos ihmisyyttä vastaan.
        Moraalisesti ajatellen valkoiset olivat täysiä petoja, terroristeja, punikkeja kohtaan, kun he jakoivat tuomioitaan..
        Oli vääryys,että valkoiset murhamiehet "lahtarit' eivät saaneet koskaan mitään rangastusta.
        Se on katkera vääryys, mistä edelleen kannetaan traumaa.

        "Kuules, sadistiset hirmuteot tehtiin aseettomille jo vangituille ihmisille. "

        Näin, mutta erehdyt vain porukasta. Valkoisten puolellahan toiminta keskittyi aseisiin tarttuneisiin tai muuten kapinassa rötöstelleisiin. Punaisten raakuudet kohdistuivat pääasiassa aseettomiin siviileihin.

      • Siviileitä tappoivat
        Kierrät totuuden kirjoitti:

        "Kuules, sadistiset hirmuteot tehtiin aseettomille jo vangituille ihmisille. "

        Näin, mutta erehdyt vain porukasta. Valkoisten puolellahan toiminta keskittyi aseisiin tarttuneisiin tai muuten kapinassa rötöstelleisiin. Punaisten raakuudet kohdistuivat pääasiassa aseettomiin siviileihin.

        Punaisilla kapinan alkuvaiheessa vilkas "puhdistusvaihe", joka kohdistui siviileihin. Sotilaisiinhan ei päässyt käsiksi. Kapinan loppuvaiheessa toinen puhdistusvaihe, joka sekin kohdistui siviileihin. Silloin päästiin vielä vähemmän sotilaisiin käsiksi.

        Jo ennen kapinaa tiedetään laaditun listoja "puhdistettavista", jotka olivat kauttaaltaan siviilejä. Ilmeisesti alkuvaiheen tappamisissa noudatettiin ainakin osittain ko. listoja.

      • Teorian mukaan
        Siviileitä tappoivat kirjoitti:

        Punaisilla kapinan alkuvaiheessa vilkas "puhdistusvaihe", joka kohdistui siviileihin. Sotilaisiinhan ei päässyt käsiksi. Kapinan loppuvaiheessa toinen puhdistusvaihe, joka sekin kohdistui siviileihin. Silloin päästiin vielä vähemmän sotilaisiin käsiksi.

        Jo ennen kapinaa tiedetään laaditun listoja "puhdistettavista", jotka olivat kauttaaltaan siviilejä. Ilmeisesti alkuvaiheen tappamisissa noudatettiin ainakin osittain ko. listoja.

        Toisinajattelijoiden ja "luokkavihollisten" hävittäminen lähti suoraan aatteesta. Listojen laatiminen etukäteen oli teoreettisen perustan johdonmukaista tulkintaa.

    • turha provokaatio

      "Punakaartilaisista pitää kans kertoo, mitä kokivat" ja mitä tekivät.
      Nyt historia voidaan kirjoittaa niinkuin se oli. Punikkien hirmuteot ovat vielä monille selvittämättä. Nyt ne voidaan esteettä kertoa ja niistä puhua vapaasti. Eiköhän noita puniikkien aiheuttamiai traumoja löydy ihan riittävästi Suomen vapautta urhoollisesti puolustaneiltakin.

      • Puhdistukset

        Näin ovat asiat. Murhahankkeet ovat murhahankkeita ja niistä voi nykyään puhua niiden oikeilla nimillä.

      • Koroljov
        Puhdistukset kirjoitti:

        Näin ovat asiat. Murhahankkeet ovat murhahankkeita ja niistä voi nykyään puhua niiden oikeilla nimillä.

        Jostain syystä tuo ei vieläkään päde suomalaisten 1900-luvun alun "passiiviseen vastarintaan" eli laittomaan menoon; tai "aktivismiin" eli terrorismiin; tai jääkäriliikkeeseen joka oli olemukseltaan maanpetoksellista yhteistoimintaa valtakunnan vihollisen kanssa; tai Suomen "vapaussotaan", jonka lopputulos ei ollut Suomen itsenäisyys vaan joutuminen Saksan alusmaaksi (itsenäiseksi Suomen oli PAKKO ruveta vasta Saksan romahtaessa marraskuussa 1918).

      • Lyhyestä kaunis

        Hyvä vain, että kapina kukistettiin saman tien. Ja punikkien aloittamat murhahommat saatiin loppumaan saman tien.

      • Opit opiksi!
        Lyhyestä kaunis kirjoitti:

        Hyvä vain, että kapina kukistettiin saman tien. Ja punikkien aloittamat murhahommat saatiin loppumaan saman tien.

        Kaikenlaisen hitlerismit ja marxismit olivat 1800-luvun ja 1900-luvun alun tyypillisiä harha-askelia. Ne tulivat maailmalle kalliiksi. Ja osittain hintaa maksetaan yhä. Aikanaan oli aikalaisille hankalampaa nähdä noiden ismien koko kuvaa. Nykyään voimme lukea historiaa ja nähdä, kuka murhasi ja kuinka paljon.

        Hylättäviä oppeja, kertakaikkiaan. Niiden oppien tärkein oppi onkin siinä, että niitä ja niiden versoja pitää varoa.

      • terv.Torresta

        " Suomen vapautta urhoollisesti puolustaneiltakin"
        Että saat sinäkin antaa persettäsi ulkomaisten rikkaiden nussittavaksi.
        Mitään et tule koskaan hyötymään naurettavassa keskiluokkaisuudessasi vaikka kuinka nuolet hoonosoomien persettä.

    • huonoja taistelijoit

      Punakaarteissa vallitsi huono moraali myös. Homoraiskaus oli yleinen rangaistuskeino punakaartin sisällä. Julmaa oli touhu.

      • Barbar

        Tulkitsitko jotain lähdettä näin, jos siellä vaikka luki, että punakaartilaiset veti "Työmiestä"?

    • EU:n kannattaja

      Ensimmäinen Maailmansota innosti suomalaisiakin osllistumaan - jollain tavalla -
      sitähän oli seurattu jo kolme vuotta.
      Pietarissa tapahtui suuria; Suomessakin haluttiin eroon Tsaarin vallasta.

      • Rötöshommissa

        Punaisten kärkiporukkahan sai kapinan jälkeen oikeuden tuomioita erilaisista rikoksista. Kärjessä tietysti murhat ja maanpetos, kapinointi. Sillä tavallahan olivat yhteiskunnan kannalta rikollisia. Yhä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe